Blogin kuukausikatsaus – Lokakuu

Ajattelin kokeilla tällaista kerran kuussa (jos muistan hehe) tulevaa postausta, jossa käyn läpi mennyttä kuuta! Voisi olla ihan mielenkiintoista oikein käytännössä analysoida täällä ihan livenä sitä omaa tekemistä ja miettiä, mitä voisi ensi kuussa tehdä paremmin. Etenkin nyt, kun yritän päästä takaisin kärryille ja saada tämän koulun ja töiden yhdistämisen toimimaan, voisi olla todella tehokasta käydä asioita läpi ihan kirjallisesti ja mikä parasta, saada niihin teiltä ajatuksia ja mielipiteitä!

Postauksia oli lokakuussa yhteensä 20 kappaletta. Näistä 9 oli sellaisia ”iik pakko postata jotain ettei jää tän kuun postausmäärä liian pieneksi”. Ei hyvä! Melkein puolet…. Eli kirjoitin vain 11 kunnollista postausta. Tosin sain kommenttia, että tällaiset lyhyet postaukset on myös kivoja, kun ei oo aina aikaa lukea mitään pitkää, joten varmasti teen jatkossa välillä niitäkin, mutta ei niitä saisi olla noin paljon! Eli tämä on ainakin marraskuulle iso parannuksen aihe.

Kamppispostauksia oli lokakuussa 4 kappaletta. Se on musta ihan hyvä määrä! Omia yhteistöitä (palkattomia siis) oli kolme kappaletta, yhteensä tämä on siis ihan hyvä määrä, mutta kaipaisin kyllä enemmän sitten näiden seuraksi sitä muuta sisältöä, koska nyt suhde jää aika isoksi, 35% kaupallista sisältöä. Toki nämä kaupalliset postaukset ovat aina täynnä omia ajatuksiani ja ne ovat täysin omaa tuotantoani, mutta silti! Olen kyllä huomannut vuosien varrella, että suureen kaupalliseen määrään suhtaudutaan yleensä negatiivisesti. Välillä nämä kamppikset kyllä jakautuvat niin, että niitä väkisinkin tulee tosi paljon yhdelle kuulle, tiedän, että marraskuulle on tulossa paljon kamppiksia, mutta sitten taas joinain kuukausina niitä ei tule ollenkaan, tai vain muutama. Vaihtelee! Näistä postauksista kaksi oli arvonta, mitä te olette niistä mieltä? Tekeekö arvonta kaupallisesta sisällöstä teidän mielestä jotenkin paremman tai mielenkiintoisemman? 🙂

Kamppispostauksista oma lempparini oli lokakuussa ehkä tämä UKKO.fi:n kamppis, koska näitä asioita on nyt tullut mietittyä niin paljon. Muusta sisällöstä omasta mielestä paras postaukseni oli Oikea rakkaus. Ihan vaan sen takia, että se tuli niin sydämestä, että sen tekemiseen meni alle 5 minuuttia.

Kommentteja on lokakuussa tullut aika vaihtelevasti, riippuen juurikin siitä, kuinka paljon olen postaukseen panostanut. Tosin sitten taas muutamaan sellaiseen postaukseen johon olen panostanut, ei ole myöskään tullut kommentteja. Olen melko varma, että tämä johtuu huonosta vastaamisestani! Aloin viime vuonna ”saikulle” jäädessäni lopettaa sen vastaamisen, koska se vie oikeasti aika paljon aikaa. Nyt lokakuun 20 postauksesta 3 postauksen kommentteihin on vielä vastaamatta. Mun mielestä tämä on tosi iso parannus! Oon tähän aika tyytyväinen. Tätä yritän nyt jatkossa parhaani mukaan pitää yllä!

blogikuukausi

Lokakuussa olen näkynyt jonkin verran eri medioissakin. Seiskaan päädyin ensimmäistä kertaa, ihan hauskalla otsikolla! ”Wau mikä allasbeibe” taisi kuulua tämä kyseinen otsikko. Lisäksi osallistuin Haluatko Miljonääriksi -ohjelmaan, jossa taival tyssäsi ennen kuin alkoikaan, koska olin vain niin järjettömän hermostunut, etten edes osunut niihin nappeihin siinä alkukarsinnassa. Oih ja voih! Ja sitten vielä olin Marja Hintikka Liven uuden kauden ensimmäisessä jaksossa mukana, otin myös ystäväni Hennin mukaan. Jakso käsitteli vanhempien ulkonäköpaineita ja olin siellä, kyllä vain, alusvaatteissa Tiina Jylhän merkkailtavana. Tiina oli tosi mukava ja oli hauska tavata hänet, kuten myös Marja ja muut ohjelman tekijät! Tiinan kanssa juteltiinkin näistä asioista ja hän oli sitä mieltä, että oltiin Hennin kanssa molemmat kauniita äitejä, jotka eivät muokkailua kaipaa. Ellei sitä tietenkin itse halua, koska sehän on jokaisen oma asia, jos ei tunne olevansa sujut oman vartalonsa kanssa! Osui tähän lokakuulle aika paljon kaikkea!

Kuukauden huonoin postaus oli varmaan Merenneitomeininkiä, koska siinä oli kuvan lisäksi kokonaiset kaksi sanaa. Hauskaa halloweenia!

Tapahtuiko lokakuussa mitään erikoista? No, blogini yhdistyivät ja Project Booty löytyy nykyään MUTSIS ONin omana välilehtenä, koska en koe panostukseni enää olevan riittävä kahteen erilliseen blogiin. Tämä on näppärä näin, koska Project Bootyn postaukset näkyvät kuitenkin artikkeliluettelossani, josta niitä on helppo bongata, mutta ne eivät tule etusivulle, joten jos hyvinvointi ei kiinnosta niin niitä ei ole pakko katsoa. Ja sitten taas jos tahtoo lukea pelkkää Project Bootya niin voi mennä aina vain tuohon omaan välilehteen, tai sitten seurata Facebookin kautta, johon edelleen Project Bootyn postaukset päivittyvät omalle sivulle. Lisäksi blogini muutti(vat) uuteen portaaliin! Aiemmin tänä vuonna tehdyt yrityskaupat toivat Indiedaysin ja Blogiringin saman katon alle ja nyt olemmekin jakautuneet kolmeen portaaliin, jotka löytyvät nimillä Lifie, Indiedays ja Foodlover. Oma blogini löytyy ensimmäisestä ja portaalien etusivuilta löytyy paljon mielenkiintoisia blogeja ja postauksia. Käytännössä tämä ei vaikuta teihin mitenkään! Osoitekin pysyi samana. Blogiini muuten pääsee aina myös kirjoittamalla osoitteeksi mutsison.com! En ole ikinä varmaan muistanut sanoa.

Että tällainen blogikuu! Tästä on suunta vain ylöspäin, mutta yritän nyt huolehtia, että se parannus olisi jotain muutakin kuin pari lausetta pidempiä postauksia. Motivaatio on kova nyt kun tämä koulu alkaa rullata vähän paremmin!

Olisiko teillä postaustoiveita marraskuulle? 🙂 Tuleeko teille mieleen jotain muuta parannettavaa kuin nämä asiat, mitä itse pohdiskelin?

Kommentit

18 kommenttia
Emilia Huttunen

Jep, tää aikataulu on kyllä aika hullu! :/ Kaupallisuuden määrää en kyllä siis aio vähentää, koska se on se juttu, mistä palkka tulee, mutta sen tasapainoksi tosiaan enemmän noita normipostauksia 🙂

Avatar

Olipa kiva katsaus. Näitä lisää! 🙂

Kommentteihin vastaamiseen helpottaa mulla se, että vastaan aina samalla kommentin julkaisun/hyväksynnän kanssa. Ei jää kukaan välistä. <3

Emilia Huttunen

Kiitos Iina! 🙂 Mulla on se hankalampaa, kun mulla on toi mode, mut yritän aina nykyään koneelle istuessani mennä ensin blogiin ja käydä kommentit läpi postauksista, ennen kun alan tekemään muuta 🙂

Avatar

Kun kyselit FB:ssä vinkkejä sairasteluun, niin suosittelen todellakin sitä nenäkannua! Se on säästänyt mut todella monilta poskiontelotulehduksilta (ennen niitä oli aina kun tulin kipeäksi, nykyään ei juuri koskaan). Vaikka se kuulostaa ehkä vähän pelottavalta, se tuntuu alussa samalta kuin vettä menisi nenään (koska no, vettähän siinä sinne menee :D), mutta kun sitä on oppinut käyttämään ja käyttänyt vähän aikaa se ei tunnu enää miltään!

Lisäksi suosittelen nenätippoja (menee kuulemma paremmin perille kuin nenäsumutteet, itse käytän Flixonase-merkkisiä, joita kylläkin saa kai vain reseptillä) ja inkiväärishotteja!

Toivoisin sellaista tavallista kuulumispostausta ja enemmän kunnollisia tavallisia postauksia, ilman mainoksia.

Tsemppiä marraskuuhun!

Emilia Huttunen

Kiitos vinkeistä ja toiveista! 🙂

Avatar

Tälläsiä lisää, kiva lukea mitä itse olet mieltä ollut menneestä kuusta, lempijulkaisut yms. 🙂

Emilia Huttunen

Jee kiva, että tää oli kiva! 😀

Avatar

Moi. Teidän koko perheen talvipukeutumisesta olisi kiva lukea

Emilia Huttunen

Kiitos toiveesta! 🙂

Avatar

Mun mielestä on tosi hienoa, että oot tarkastellut sun omaa bloggaamista tälleen kriittisesti ja uskallat kertoa myös negatiiviset huomiosi myös julkisesti! Innolla odotan tulevaa, toivon vähemmän just noita ”pakkosaadapostausmäärättäyteen”-täytepostauksia ja enemmän vaikka ihan sellasia teidän perheen peruskuulumisia tai kuvia arjesta tai vaikka asuista! 🙂 Myös mielipidepostaukset on tietysti aina tosi mielenkiintosia!

Emilia Huttunen

Kiitos, tosi kiva kuulla! 🙂

Avatar

Voisitko postata Avan synttäreistä?

Emilia Huttunen

Mulla ei valitettavasti ole Avan synttäreiltä oikein mitään materiaalia, kun oli niin järjettömän kiire, että olin koko synttärit keittiössä 🙁 Snapchattiin laitoin niistä, mutta nekään ei tietty enää näy 🙁

Avatar

Voisitko postata siitä teidän perheen ja Iinan perheen viikonlopusta?
Ja teidän reissusta?

Kiinnostaisi nuo kovasti 🙂

Molemmista lupailit, mutta ei oo ainakaan vielä näkynyt 🙁

Emilia Huttunen

Joo yritän saada ne tähän kuuhun! 🙂 Ne on molemmat sellaisia postauksia, minkä tekemiseen menee jonkun verran aikaa, eikä mulla vielä ole oikein ollut sitä aikaa 🙁

Avatar

Tosi hyvää pohdintaa ja hienoa, että rehellisesti myönnät ”ongelmat” eli omasta mielestänikin juuri tuon kaupallisuuden suuren määrän ja liikaa myös noita pakkopostauksia. Tästä on suunta ylöspäin! Toki on varsin ymmärrettävää, ettei ehdi, kun omalla kohdallani pelkässä opiskelussakin oli aikoinaan ihan riittävästi tekemistä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä