KEVÄT

Kun eilen tuijotin kauhuissani Facebookin ”MUTSIS ON. sai 119 uutta viestiä” -ilmoitusta, ajattelin olleeni hullu, kun menin laittamaan kirppiksen pystyyn. Ja olihan tässä iso homma pysyä kartalla kaikkien näiden viestien kanssa! Mutta nyt oon ajantasalla ja ekat paketit lähtee tänään menemään, loput mittaan kotiin päästessäni, jotta saan ne sitten perjantain lähetykseen. Loppujen lopuksi tämä sujui ihan hyvin! Ainakin tähän mennessä 😀

Mutta se, mistä mun piti sanoa nyt pari sanaa, on tuo sunnuntain postaus. Jännitti ihan hirveästi julkaista se ja sitä onkin tullut hahmoteltua jo kauan, kun on ollut niin paljon, mitä haluan sanoa. Mua on aina ärsyttänyt ihan älyttömästi se syömishäiriön glamorisointi ja tahtoisin nyt sitten itse tehdä päinvastoin. Ja sitä toi postaus mun mielestä oli. Oksennusklimpeissä ei ole kauheesti glamouria.

Pelkäsin kuitenkin siitä tulevaa palautetta, koska oon tällä hetkellä tosiaan aika herkillä. On inhottava fiilis, kun haluat avata suusi, mutta pelkäät sitä, mitä siitä saattaa seurata. Oli ihanaa huomata, kuinka paljon teiltä sain ymmärrystä ja tukea, taas kerran! Tää blogi on näiden vuosien varrella ollut mulle tosi pitkään se kaikkein paras terapeutti ja tuntuu, että pitkästä aikaa oon nyt taas uskaltanut puhua avoimemmin. Moderaattori on tietty tässä iso apu, koska onhan tosta postauksesta saattanut syntyä myös jotain ilkeitä kommentteja, mutta minä en niitä onnekseni näe.

Arki on tosi isoa taistelua tällä hetkellä, mutta en mä silti ole mikään rikkinäinen ihminen. Ja se tässä myös pelotti, että jos tunnustan nää ajatukset ja olotilan, alkaako kaikki kohdella eri tavalla. Silkkihansikkailla.

Mä olen tosi onnellinen mun elämästä näin pääpiirteittäin, vaikka mulla on tän sairauden kanssa vaikeaa. Lapset, Topias, häät, kaverit, mulla on niin paljon hyvää ja olo on tosi siunattu. Ja nää on ne asiat, mitkä auttaa jaksamaan tän sairauden kanssa! Tai näiden sairauksien kanssa.

Saattaa olla, että tästä aiheesta puhuminen jää nyt tähän, ainakin tällä hetkellä on sellainen olo, että nyt sain ulos sen, mitä halusin sanoa, ja voin jatkaa elämää normaalisti. En halua antaa tälle ololle liikaa huomiota, koska mulle syömishäiriö on vähän kuin kiukutteleva lapsi. Mitä enemmän huomioin sitä, sitä enemmän se ymmärtää, miten sitä huomiota saa.

Mä pyrin nyt jatkamaan tätä elämäntapamuutosta samalla terveellisellä näkökulmalla, jolla olen sitä pikkuhiljaa toteuttanut, enkä anna syömishäiriölle enempää valtaa. Jos tästä saisi AA-poletteja, mulla ois nyt kourassa puolen vuoden merkki. Ja sitten, kun saan sen vuoden merkin, palkitsen kyllä itseni isosti 😀 Mun motivaatio laihtumiseen on kokonaisvaltainen parempi olo, eikä sitä saavuteta niillä vanhoilla tavoilla. Sen mä oon päässyt näiden vuosien varrella näkemään.

Muistakaas ens syksyllä kysyä multa, saanko antaa itselleni sen mielikuvitusmerkin ensimmäisestä fyysisesti oireettomasta vuodesta. Lupaan olla rehellinen.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä