EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI

Blogissa jos toisessakin on kiertänyt nyt taas tauon jälkeen tämä epäsuositut mielipiteeni -haaste ja minäkin päätin sitten osallistua! Olen kyllä jakanut epäsuosittuja mielipiteitäni täällä ihan muutenkin, mutta siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen herättänyt pahaa mieltä ja kiukkua, joten eiköhän nyt ole hyvä hetki taas kokeilla 😀 Ei vain, toivottavasti kukaan ei nyt oikeasti suutu, sillä nämähän ovat vain ja ainoastaan mielipiteitä ja tarkoituksella kärjistettyjä, eikä kenenkään mielipide ole oikea tai väärä.

Lasten kiroilu on oman huolimattomuuden tulosta. Kyllä ne lapset oppivat kirosanoja muualtakin kuin kotoa, mutta siinäkin tapauksessa ne kuuluu kotona kitkeä pois. Lapsen kiroilussa ei ole mun mielestä mitään hauskaa ja jos lapsi on kasvatettu kunnioittamaan vanhempia, hän lakkaa sanomasta sitä sanaa. Kyllä meidänkin lapset ovat päiväkodista oppineet näitä sanoja, mutta niiden hokeminen on loppunut siihen ensimmäiseen kertaan, kun heille on tehty selkeästi selväksi, että kiroilu ei ole kivaa.

Kiusaavat pikkulapset on kasvatettu kiusaamaan. Vaikka lapsi olisi kuinka temperamenttinen, kaikenlaisen puremisen, nipistelun ja lyömisen saa kitkettyä pois kasvatuksella. Päänsilittely ja tunteiden kysely ei aina ole paras tapa kasvattaa. On eri asia, että lapsi joskus hermostuu kuin että lapsi systemaattisesti aina kiusaa. Ja sitten vielä jätetään pyytämättä anteeksi. On myös tosi kiusallista, kun ei halua enää altistaa omia lapsia sille kiusaamiselle.

Kaikki järkevät ihmiset ovat feministejä. Jos et ole, et joko kannata tasa-arvoisia oikeuksia, tai et tiedä, mitä feminismi oikeasti on. En osaa nähdä todella arvostavani sellaisen ihmisen mielipiteitä, joka ei ole feministi. Voin kyllä yrittää ottaa ne huomioon, eikä se saa minut ajattelemaan tästä ihmisestä pahaa, mutta en usko kenenkään ei-feministin osaavan ajatella tärkeitä asioita oikealta kantilta. Moni ihminen ei tiedä olevansa feministi. Jos sinun mielestä kaikilla tulisi olla samat oikeudet ja kaikkien tulisi saada samasta työstä sama korvaus, olet feministi. Valitettavan moni yhdistää feminismin miesvihaan ja muuhun vastaavaan, mutta oikea feminismi on vain synonyymi tasa-arvolle. Feministit uskovat myös miesten ansaitsevan tasa-arvon niissä asioissa, joitta miehet ovat tällä hetkellä surullisen huonolla tolalla.

Opettajat ovat täysin aliarvostettuja ja heiltä on viety kaikki mahdollisuudet toteuttaa ammattiaan. Mielestäni on vaan ihan naurettavaa, että opettajat eivät saa pitää enää mitään kuria. Siinä missä ennen huonoista arvosanoista ja käytöksestä syytettiin oppilasta, nyt vika on systeemissä ja opettajassa. Ja joo, niinhän se vika onkin, sillä tällä systeemin syyttämisellä kierretään noidankehää, joka pilaa sen systeemin. Lähdetään nyt liikkeelle ihan vaikka vaan siitä, että jos oppilas jatkuvasti häiritsee tuntia, eikä osaa käyttäytyä, opettajalla pitäisi olla oikeus poistaa hänet tunnilta vaikka sitten fyysisesti, jos oppilasta ei muuten saa poistettua. Kuraattorien ja kehityskeskusteluiden sijaan pitäisi palata jälki-istuntoihin ja antaa häirikköjen sitten yrittää parantaa tapojaan vaikka omalla erityisluokallaan, sen sijaan, että heidät jätetään häiritsemään muun luokan opiskelua, jolloin näitä härikköjä vain syntyy lisää. Älkääkä edes antako minun aloittaa tästä ”kiusattu vaihtaa koulua” -setistä. Josta pääsemme seuraavaan kohtaan:

Kiusaamiseen ei puututa tarpeeksi lujasti. Joo ne kiusaajatkin ovat lapsia, mutta siinä kohtaa, kun lapsi tuhoaa toisen lapsen elämän, ei saa silitellä päätä vaan täytyy näyttää, että teoilla on seuraukset. Kiusaamiseen pitäisi olla tehokkaampia rangaistuksia ja oikeasti puuttua siihen aikaisessa vaiheessa, antaa kiusaajalle vaikka lyhytaikaisen erottamisen jälkeen mahdollisuus parantaa tapansa, ja seuraavaksi vaihtaa koulua. Miten tämä käytännössä parannettaisiin, en tiedä. Mutta nykyinen systeemi ei ainakaan toimi.

Äänestämättä jättäminen on typerää. ”No en mä nyt oikeen sataprosenttisesti oo kenenkään kanssa samaa mieltä”…. No äänestä pienintä pahaa! Ootko tullut ajatelleeksi, että ne vaalien isoimmat ääliöt voittaa siksi, että muut ääliöt innostuu niiden vaalipuheista ja raahautuu uurnille, koska ne oikeesti uskoo niitä. Eli sun täytyy raahautua uurnille äänestämään ketä tahansa muuta kuin sitä pahinta uhkaa. Ole sinä järkevä ja viisas. Vaikka et halua kyseistä ihmistä valta-asemaan, äänestä silti. Pienemmän pahan äänestäminen on parempi kuin äänestämättä jättäminen, jolloin isolla pahalla on paremmat mahdollisuudet voittaa. Toisaalta kaikkein tyhmintä on tietty persujen huonoimman vaihtoehdon äänestäminen, ne tyypit saa vapaasti jäädä kotiin. Jytkyt ja Trumpit ja vaikka mitkä ois jäänyt kokematta, jos kaikki äänestäisivät.

Omistusasunnon ostamisesta on tehty liian vaikeaa. Meillä on käynyt tuuri, kun älyttiin ostaa asunto jo 2012. Jos oltaisiin vasta myöhemmin ruvettu suunnittelemaan omistusasunnon hankkimista, ei oltaisi enää mitenkään saatu lainaa. Tähän asuntoon saatiin hyvin lisää lainaa, koska saatiin ennestään voittoa edellisen asunnon myymisestä. Nyt on tullut kaikenmaailman lakeja ja uudistuksia ja se asuntolainaa varten vaadittava säästöjen osuus on mun mielestä kohtuuttoman suuri. Asuntomarkkinat elävöityisivätkin ehkä enemmän, jos lainaa voisi saada ihan maksukykynsä osoittamalla, ilman hulluja säästöjä.

Tällaisia mielipiteitä täällä! Rauhaa ja rakkautta 😉 Vähän kyllä jännittää, etten nyt pahoittanut kenenkään mieltä, se ei ollut tarkoitus.

Onko teillä sellaisia mielipiteitä, jotka joskus herättävät pahennusta? Kerro kommenteissa!

Kommentit

28 kommenttia
Avatar

Palkka on esim. tunnissa tiensttu rahasumma. Kun tekee 20% enemmän tunteja on kai oikein, että ansaitsee enemmän???!!

Avatar

Oon kaikista kohdista täsmälleen samaa mieltä!

Avatar

Pakko sanoa tohon kiusaamisjuttuun.. Että itsehän olen ollut koulukiusattu, vuosia. Kerron tämän siksi, koska mielipiteeni eroa sinun mielipiteestä, ja koen, että voin kiusattuna antaa vähän eri aspektia tähän omaan näkökulmaan.

Eli, useimmiten koulukiusaajat ei ole kiusaajia pelkästään kotoa puuttuvan kurin takia. Kun katsot työelämää, huomaat ehkä saman kaavan jatkuvan aina leikkikehästä aikuisuuteen, jopa vanhuuteen. Vaikka kiusaaminen on osittain lajityypillistä (sitä esiintyy kaikilla nisäkkäillä, heikkoja yksilöitä sätitään ja ahdistellaan ja kiusataan), me ihmisinä olemme aika monimuotoisempia olentoja kun eläimet. Joten kiusaamisen taustalla lienee muutakin näkökulmaa.

Jos mietin kaikkia tuntemiani kiusaajia, eri ikävuosina, huomaan että ne ”pääjehut” on yleensä niitä kaikkein rikkinäisimpiä ihmisiä, jotka purkavat pahaa oloaan terrorisoimalla muita. Kun sua itseä alistetaan esim kotona ja kohdellaan huonosti, niin jotkut, etenkin lapset, kostavat sen kiusaamalla taas itseään heikompia. Ikävä kierre on valmis. Lisäksi kiusaajan joukoissa on yleensä epävarmempia henkilöitä, jotka ei ehkä ole niin rikki, mutta ovat helposti laumassa/ryhmässä jutussa mukana naureskellen. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Multa kaikki sympatia kiusatuille. En toivo yhdenkään ihmisen kokevan missääb elämänalueillaan kiusaamista, alistusta tai väkivaltaa. Mutta näen silti, ettei maailma ole niin mustavalkoinen, että täällä painisi hyvät vs pahat joukot. Yleensä maailman ”pahimmat” ihmiset (jos otetaan esimerkkinä radikaalimmasta päästä murhaajat, itsevaltiaat, sadistit, jne) on maailman rikkinäismpiä ihmisiä. Se ei oikeuta mihinkään hirmutekoon – ei todellakaan! Mutta halusin vaan nostaa esiin näkökulmaa, joka näissä kiusaamisjutuissa monesti unohtuu.

Lisäksi nämä kiusatut on surullisen usein ujoja ja ”kilttejä” lapsia, joille toivoisin paljon vahvistusta aikuisilta.. Jos on esim erinäköinen, erilainen kuin valtavirta, massa, niin toivoisin että opettajat ja vanhemmat aidosti jo pienille lapsille opettaisi,ettei itseään tulisi muuttaa sen takia, että muut pitää outona. Sehän antaa jo oikeutuksen sille, että ”erilaisia” saa kiusata – vaikka kaikilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus olla sitä, mitä on!

Avatar

Mun täytyy nyt puuttua tohon opettaja kohtaan. Oon siinä mielessä samaa mieltä, että opettajilta on viety tosi paljon kurinpitomenetelmiä ja välillä se luokasta poistaminenkin voi olla ihan hyvä ratkasu. Mutta se, että oppilas häiritsee luokassa voi johtua esimerkiksi diagnosoimattomasta keskittymishäiriöstä, siitä että tehtävät on oppilaalle liian helppoja tai että kotona on lapsella tosi huonot oltavat ja lapsi ei saa kotoaan ansaitsemaansa huomiota. Ei tällöin luokasta poistaminen ratkase sitä ongelmaa mitenkään, vaan kyllä sille häiriökäyttäytymiselle pitää yrittää löytää joku syy esimerkiks kuraattorin tai koulupsykologin avulla. Myös huonot arvosanat voi johtua esimerkiksi siitä että kotona on alkoholisoituneet vanhemmat eikä rauhaa keskittyä kouluun. Onko silloin reilua, että lasta rangaistaan vaan tästä, eikä kukaan edes yritä selvittää onko huonojen arvosanojen takana jokin syy.
Musta ois hyvä, että muistettais ettei kaikki lapset tule samanlaisista kodeista kun esim. teidän lapset. Teillä on varmasti rakastava ja kannustava koti, jossa koulunkäyntiin tuetaan ja sitä pidetään tärkeänä. Näin ei kumminkaan kaikilla oo ja negatiiviset kotiolot voi aiheuttaa oireilua esimerkiksi koulussa.

Avatar

Voisihan häiritsevän lapsen poistaa luokasta, koska varmasti häiritsee muitakin. Ha sitten jälkeen päin ohjata kuraattorille tai koulupsykologille tms.
Mielummin näin, kuin että monen oppilaan oppimiseen keskittyminen häiriintyisi.

Avatar

Joo siis tottakai, mutta Emilian tekstistä sai vähän sen käsityksen että esim kuraattorien tekemä työ on ihan turhaa ja jälki-istunnot, luokasta poistot ja erityisluokka on ainoot oikeet ratkasut. Halusin vaan tuoda tähän aiheeseen lisänäkökulman, jota kaikki ei ehkä tule ajatelleeksi

Avatar

Joo tosi monessa asiassa oon sun kanssa samaa mieltä. Hyviä mielipiteitä 🙂

Avatar

Hei!

Parista viimeisestä kohdasta hiukan eri mieltä.
Esim. Jenkit äänesti enemmän Clintonia, silti Trump voitti. Eli vaalitapakin vaikuttaa lopputulokseen
Asunnonostoissa taas onhan se hyvä osoittaa se lainantakaisinmaksukyky esim. hiukan etukäteen säästämällä. Säästäessä konkreettisesti näkee , paljonko laitettava kuukausittain asumiseen, jotta lainan saa kuitattua.

Avatar

Omarahoituksen osuutta on täytynyt nostaa menneen finanssikriisin johdosta. Jos se ei olisi tarpeeksi suuri pankit antaisivat liikaa ja/tai liian helposti lainaa maksukyvyttömille ihmisille ja toisaalta asuntomarkkinat eivät suinkaan vain ”elävöityisi” vaan ylikuumenisivat. Syntyisi hintakupla, jonka puhkeaminen johtaisi, no, samanlaiseen talouskriisiin ja taantumaan kuin 2007-2009. Joten sille on erittäin hyvä syynsä miksi asuntolainan saamiseen vaaditaan sellaisia säästöjä.

Avatar

Ketään ei kiusta, lyödä, potkita, tönitä yms. Ja jos siitä huolimatta että kotona ja hoidossa asiasta puhutaan lyö kuitenkin niin siihen puututaan tiukasti ja ohjataan pyytämään anteeksi… Eli ongelmaa ei ole?
No entäs kun kyseessä on lapsi joka ulkoisesti on kuin muut, mutta sisäisesti ei sitten olekaan? Kun yleinen oletus on että kotona kasvatettu huonosti jos kerran huonosti käyttäytyy… Silloin on tosi iso kynnys lähteä kotoa mihinkään sen lapsen kanssa jonka otsaan et voi sitä lappuakaan laittaa missä diagnoosi lukisi… Kun se lapsi lyö, puree, potkii äitiä kotiin lähtiessä leikkipaikalta koska yllättäen kaikki leikkipaikan äänet ja muut ärsykkeet onkin liikaa ja pinna palaa… Lapsi heittää lapiolla kaveria, kaveri itkee ja oma lapsi itekee. Pyydät lapsen puolesta anreeksi, kun lapsi ei pysty sitä itse tekemään juuri sillä hetkellä ja rauhottumisessa kestää. Saat silloin äitinä osaksesi vaan pahoja katseita. Joku sanoo äännen etttä tuo nyt ei ainakaan osaa kasvattaa lastaan.
Silloin sattuu, sattuu se että kun päälle ei nää mitä ongelma on niin leimataan sekä äiti että lapsi… Ottamatta yhtään asioissa levää, miettimättä että käytöksen takana voi olla muukin syy kuin huono kasvantus.
On helppoa tuomita kun ei tiedä. Mikään ei oikeuta lyömään ja kiusaaman toista, ikinä. Vaikka kyseessä ollsi erilainen lapsi se ei tarkoita että saisi tehdä mitä vaan, ilman rangaistusta, ilman että puututaan. Sosiaalisten taitojen ja itsehallinnän oppiminen vaan kestäää ja vaatii miljoona toistoa eikä silti aina sujuu.
Ymmärrän että toisia hermostuttuaan huonosti kohteleva lapsi on hankala leikkikaveri. Eikä tietenkään tarvitsekaan leikkiä jos ei leikit suju… Mutta tuomitsemisen voisi jättää vähemmälle, joskus miettiä miksi, eikä vaan katsoa ”tolla on kyllä paska mutsi”. Se viitta kun usein tulee asetettua sinne harteille itsekin kun ei osaa.omaa lasta auttaa niin että tilanteet olis helpompia….

Avatar

Niimpä!! Kun oltaisiin enemmän armollisia toisiamme kohtaan ja uskalletaan nähdä totuus, että kaikilla lapsilla (ja heidän vanhemmilleen) ei ole yhtä helppoa erityisherkkyyden, muun erityisyyden tai vahvan temperamentin takia.
Kaikilla ne vaikeudet ei jää vauva-aikaan.

Avatar

Johanna kirjoitti sen minkä olisin itsekkin halunnut Emilialle kirjoittaa.

Avatar

Johannalta todella hyvä pointti. Tämä tuntuu aina unohtuvan ihmisiltä, kaikki on niin mustavalkoista… Kaikkeen ei pysty kasvatuksella vaikuttamaan tai sitten siinä menee vaan niin paljon enemmän aikaa kuin muilla. On niitä rajatapauksia, joilla epäillään diagnoosia, tutkitaan ja kokeillaan kaikki konstit, eikä mikään tunnu auttavan. Vanhemmat ja kotikasvatus syynätään suurennuslasin kanssa, syytetään välillä liiasta lepsuudesta, välillä liiasta ankaruudesta, joku toinen taas välinpitämättömyydestä. Tai ehkä kotona ei vaan rakasteta tarpeeksi? Se mitä koitan sanoa on, että älä tuomitse, kun et tiedä mitä taustalla tapahtuu, vaikka lapsi jatkaisi kiusaamista ja hankalaa käytöstä, ei tarkoita, ettei asiaan yritetä vaikuttaa. Se vain ottaa aikaa, eikä aina se aikakaan auta.

Avatar

Johanna olikin sanonut jo aivan saman kun olisin itse tullut sanomaan. Ennen erityislapsen saamista ajattelin kuten sä, mutta nyt on täytynyt ottaa kaikki kädet silmiltä ja todeta 12-vuoden jälkeen ettei kaikki ole oikeasti aina kasvatuksesta kiinni. Sen kertoo jo meidän hyvin käyttäytyvät ja pärjäävät muut lapset joilla on tismalleen sama kasvatus. Mutta se syyllistys on silti itsellä jo valtava silti, toivoisi joskus ettei sitä aina tulisi myös ulkoapäin.

Sä olet puhunut muunmuassa lastensuojelusta, kuinka se ei ole peikko ja ihan normi-ihmisetkin tarvii sitä joskus. Oon samaa mieltä sun kanssa siitä kaikilta osin, mä itse olen (ironista kyllä) töissä lasussa vaikka ollaan sen avopalveluja saatu itsekin erkkalapsen tueksi. Olisi mahtava, että sä voisit koittaa ajatella, että ehkä yhtä lailla kun jotkut tuomitsee lastensuojelun parissa olevat paskoiksi vanhemmiksi ja kykenemättömiksi perhe-elämään, yhtälailla pahalta tuntuu kuulla että edelleen moni ajattelee aina kasvatuksen ratkaisevan kaiken, muuten on surkeat vanhemmat. Koska yhtä lailla on mahtavaa, että vanhemmat hakee apua lasusta kun sitä tarvii ja yhtälailla on mahtavaa, että vanhemmat jaksaa kamppailla niidenkin lasten kanssa joiden kasvatus ei aina ole niin helppoa eikä mene ihan oppikirjojen mukaan.

Kaunista kevättä, tykkään sun blogista paljon. Kirjotat hyvin ja pidän paljon etenkin näistä mielipidepostauksista!

Avatar

Yksi mielipide, jota mieltä Suomessa ei saa olla, on turvapaikanhakijoiden vastustaminen. Ja se on minusta ihmeellistä, kun kaikilla on kuitenkin sananvapaus. Enkä tarkoita mitään vihapuheita yms kärjistettyä, mutta vaikka kuinka asiallisesti yrität perustella omaa kantaasi, niin se ei käy, koska kaikkien pitää nyt vaan olla myötämielisiä turvapaikanhakijoita kohtaan.
Ja tuo jälki-istunto ei enää yläasteella auta, kun ne häiriköt oikein kilpailee, kuka on eniten jälki-istunnossa ollut. Ja olen samaa mieltä tuolla aiemman kirjoittajan kanssa, että yleensä ne kiusaajat tulee juurikin rikkinäisistä kodeista. Siksi kuraattorit ja psykologit ovat tarpeen, ja kyselyt lasten kotioloista, jos sillä saadaan häiriköinti kuriin. Rikkinäinen kotihan voi myös olla sellainen, jossa lapsella on näennäisesti kaikki hyvin, mutta vanhemmat keskittyy liikaa johonkin muuhun, töihin tai harrastuksiin, ja lapsi jää vaille huomiota. Silloin sitä huomiota vaaditaan kyseenalaisin keinoin.

Avatar

Oon kyllä ihan samaa joka kohdasta, varsinkin tuosta että kaikki järkevät ihmiset on feministejä! Mahtavia mielipiteitä 🙂

Avatar

80% tasa-arvo-ongelmista kohdistuu miehiin. Mitä feministit tekevät niiden eteen??

Emilia Huttunen

Öö, luitko edes tota postausta, vai tulitko vaan huutelemaan? Jos luit, niin meni näköjään pointti aika vahvasti ohi 😀

Avatar

Jos tossa tekstissä on jotain metatasoja niin avaa nyt niitä tässä kommenttiosastolla. Mä kysyn mitä feministit tekevät miesten tasa-arvo-ongelmien korjaamiseksi? Myönnäthän itsekkin niitä olevan.

Avatar

Niin samaa mieltä kaikista! Onneks on teitä jotka on tarpeeks rohkeita puhumaan näistä asioista suoraan

Avatar

Jos feminismi vaatii samapalkkaisuutta samasta työstä, miten aiot ottaa huomioon tasa-arvovertailussa sen, että miesten keskimääräinen työpäivä on 15% naisten tilastollista työaikaa pitempi?

Asia on huomioitava mikäli oikeasti seisoo sanojensa feminismi = tasa-arvo takana.

Avatar

Sun kommentti olis aika paljon uskottavampi, jos sille ois joku lähde. Ei sillä, että en uskoisi näin olevan (tai no, hieman epäuskottavalta kuulostaa), vaan jotta selviäisi miten tällainen tulos on saatu. No, tuntematta tilastoa, mutulla vois heittää, että miehet ovat enemmän johtaja-asemissa, joissa sisäänrakennettuna oletus pidemmistä työajoista (ja toki myös korkeammist palkoista). Myös lastenkasvatuksen epätasa-arvo näkyy: naisen esim. oletetaan myös jäävän/olevan helpompi jäädä kotiin kipeän lapsen kanssa. Puhumattakaan vanhempainvapaista. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002920387.html?share=b060f19b5bc54ecc053491e9b7a99202

No, oli miten oli, aika hemmetin asenteelliselta tuo ”miehet kyllä ansaitseekin enemmän fyrkkaa, koska tekevät niin paljon enemmän duunii” -argumentti kuulostaa.k

Avatar

Elina, on noloa kysellä tutkimustietoa, kun ei sitä omien argumenttien puolestakaan ole esittää. Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan, julkaistu muistaakseni vuonna 2011, miehet työskentelivät vuodessa noin 1900 tuntia naiset 1700 vuodessa. Tarkista luvut jos et usko, mutta siinä karkeasti ottaen syy miksi miesten ansiot ovat 20% suuremmat. Palkat ovat samat. Asiasta löytyy uudempaakin tutkimusta, mutta en viits tehdä työtä muiden puolesta.

Avatar

Vai ei tasa-arvoasiat kiinnosta sen vertaa, että tuntisit asian ennalta. Minä ymmärsin että palkkatasa-arvosta mainitessasi olet asiaan perehtynyt?

Emilia Huttunen

Sanonpahan vaan taas, että kaikki JÄRKEVÄT ihmiset ovat feministejä…. 😀

Avatar

(Kaikki) järkevä ihminen => feministi. Tasa-arvo = feministi.

Hmm. Kaikki järkevät ihmiset ovat tasa-arvon kannattajia?

Kannatan tasa-arvoa, olen siis järkevä, mutten järkevänä ihmisenä en voi pitää feminismiä tasa-arvon kannattajana, sillä sen näkökulma on rajallinen. Mistä tiedän? Olen nähnyt läheltä feminismin kehittymisen. Vielä 1990-luvulla feminismin rajoittuneen näkökulman havaitsi nykyistä selvemmin sillä tuolloin feministit julistivat meidät (vanhemmuudessa) tasa-arvoa tavoittelevat
miehet takaiskumiehiksi, sovinismin rintamaksi.

Avatar

Nopeella googlaamisella löytyikin tuo tilasto, tosin vuodelta 2009. En nyt lähtenyt selvittämään onko uutta vastaavaa tilastoa tehty. Tutkimus oli näemmä toteutettu työviikkopäiväkirjana, johon on vaikuttanut sairaus- ja muut poissaolot. Mielenkiintoinen tutkimus ja ei ollut itselleni lähtökohtaisesti tuttu. Naiset näyttäisi tekevän kaikissa tutkimuksen työntekijäryhmissä lyhyempää työviikkoa kuin miehet, mutta harmillisesti ei oltu eritelty muita työviikon pituuteen vaikuttavia taustatekijöitä, kuin tuo yrittäjyys/toimihenkilö/työntekijä-jaottelu, joten paha tuosta on oikein sanoa mitään.
Isoin ero näyttäisi olevan yrittäjyys-luokassa, jossa jotain osviittaa antanee se, että maatalousyrittäjiä ei ole Tilastokeskuksen mukaan eritelty omaksi ryhmäkseen.
http://www.stat.fi/til/akay/2009/07/akay_2009_07_2014-04-16_kat_003_fi.html

Et joo, kyllä miehet tekee keskimäärin pidempää työviikkoa, mutta mikä kausaliteetti sillä on siihen, että miehien kuuluu myös saada enemmän palkkaa? Tarkoitan siis sitä, että tuleeko palkan määräytyä myös yrittäjillä ja toimihenkilöillä tuntien mukaan ja unohtaa työn tuottavuus? Miksi meidän työmarkkinarakenne on tällainen? Tosin vähän tuntuu siltä, että mitään järkevää keskustelua tällä ei nyt haetukkaan.

Avatar

Tohon kiusaavat lapset on opetettu kiusaamaan-kohtaan sanoisin sen verran vastaan, että näin päiväkodissa työskentelevänä oon kyllä huomannut että vika ei aina ole kodin kasvatuksessa.
Kasvatustyön edustajana sanon, että lapsen kasvatus on myös päiväkodin, eskarin ja koulun vastuulla. Toki kodin kasvatus on se mistä lapsi eniten imee toimintaansa malleja.
Lapsella voi olla myös muita ongelmia, jotka purkautuvat tämän toiminnassa toisiin ihmisiin kohdistuen tilanteesta riippuen. Ja puhun nyt siis päiväkoti-ikäisistä lapsista. Kun lapsen käytökseen puuttuu muuallakin kun kotona, sekä huomioi mahdolliset tuen tarpeet ajoissa (kasvatustyön edustajat), saa lapselle itsevarman ja turvallisen tulevaisuuden ainekset!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä