JUHLAHUMUA

[mittaustagi]

Tällaisen kutsuvan ja herkullisen kattauksen keskeltä terveisiä, päivää! Olen mukana Lifien ja Suomen Sokerin kaupallisessa yhteistyössä, jonka tiimoilta lähdin tekemään ensimmäistä kertaa elämässäni simaa!

Fariinisokeri on meille erittäin tuttu tuote, minä kun usein korvaan valkoisen sokerin fariinisokerilla ja muutenkin käytän sitä paljon leivonnassa. Juomaan en ole kuitenkaan sitä ikinä käyttänyt, joten tämä siman valmistaminen oli kyllä erittäin uusi ja todella hauska kokemus.

Simahan on täällä Suomessa se perinteinen vappujuoma, jota minunkin isoäitini on aina valmistanut hyvissä ajoin ison satsin juhlintaa varten, mutta täytyy myöntää, etten ennen tätä kampanjaa tullut ajatelleeksikaan, että simaa voisi juoda pitkin vuotta. Ja etenkään, että sehän on aivan loistava juhlajuoma! Nyt keväällä tulee paljon valmistujaisia ja ylioppilasjuhlia, joissa alkumaljan jälkeen juodaan lähinnä limpparia ja kahvia, mutta miksipä niiden sijaan ei valmistaisi omaperäistä satsia erilaisia makusimoja? Loistava korvike mehuille, limppareille ja muille juomille! Simassa on juhlan tuntua, eikä erilaisista simaresepteistä ole puutetta.

Me lähdettiin kokeilemaan raikasta ja hapokasta granaattiomenasimaa, joka valmistetaan fariinisokerista, taloussokerista, sitruunasta, granaattiomenasta, hiivasta ja vedestä. Tämä sima on raikas ja oikeastaan vähän sellainen skumppamainen, eli täydellinen kesäjuhlien virkistys! Punainen väri sopii kauniisti kesäisiin kattauksiin ja menisi oikeastaan hyvin jopa alkumaljassa, kun on niin juhlavan tuntuinen.

Dansukkerin nettisivuilla on runsaasti erilaisia simareseptejä. Miltä kuulostaisi lempeän makea Tumma Appelsiinisima? Tai pirskahteleva Chili-inkiväärisima? Tai kenties veikeä Lime-rosmariinisima? Valinnanvaraa riittää, ja ihan varmasti löytyy täydellinen resepti jokaiseen makuun. Ja jokaiseen juhlan aiheeseen!

Näin keväällä tulee kierrettyä juhlaa jos toista ja lipitettyä erilaisia, tai no, oikeastaan aika pitkälti samanlaisia juomia, sillä usein ruoka on näissä kevään juhlissa se, mihin panostetaan, kun juoma jää vähän sivuun. Mutta nyt kyllä tästä kokeilusta inspiroituneena kehottaisin teitä ihan ehdottomasti harkitsemaan makusimoja juhlajuomaksi! Me nautittiin tästä kesäisestä kattauksesta ihan vaan perheen kesken viikon päätteeksi rentoutuen, mutta kyllähän tämä granaattiomenasima yhdistettynä kattaukseen toi aivan omanlaistaan juhlavuutta arjenkin keskelle, joten juhlajuomaksi se sopisi vallan täydellisesti.

Oletteko te ikinä kokeilleet makusimaa? Innostuitteko ehkä nyt kokeilemaan? Ensikertalaisena täytyy vielä sanoa, että valmistus oli yllättävän helppoa ja vaivatonta! Odottelu oli se vaikein osuus, kun siman täytyy käydä viikon verran 😉

Yhteistyössä Suomen Sokeri

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Oi, tuota täytyykin tehdä tytön synttäreille kesäkuun alussa!!

Avatar

Saako tähän sun tekemään simaan reseptiä? 🙂

Emilia Huttunen

Oi anteeksi, unohdin näköjään ihan kokonaan mainita, mutta se siis löytyy myös tuolta Dansukkerin sivustolta! 🙂

Avatar

Olisko sulla antaa suoraa ohjetta tähän tekemääsi simaan? Kuullostaa niiin hyvältä.

Emilia Huttunen

Se löytyy tuolta Dansukkerin sivustolta, unohdin näköjään mainita, että se oli siis niitä sivustojen reseptejä! 🙂

Avatar

Mä en myöskään ollut tullut ajatelleeksi, että simaa voisi juoda pitkin vuotta, kunnes tänä keväänä löysin makusimat, joita en vielä ole ehtinyt testaamaan, mutta joita täytyy kyllä kokeilla! Kiitos kun muistuttelit 🙂 Sun simakuvat näyttää tosi houkuttelevilta!

Emilia Huttunen

Voi kiitos! 🙂 Ihanaa, että pääsin muistuttamaan, toivottavasti tykästytte makusimoihin!

Avatar

Ilenkin miettinyt juhlajuomaa heinäkuun lopun ristiäisiin ja nyt taisi hyvä vaihtoehto löytyä 🙂 Olisi ihana tarjota itse tehtyä juomaa jota voi maustaa vähän mieleisekseen.

Emilia Huttunen

Jee! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä