NYT HETI ÄKKIÄ RUOKAA

[mittaustagi][conversionpixel campaign=’Knorr Snack Pot’ title=’NYT HETI ÄKKIÄ RUOKAA’]

Voi apua tätä mun aikataulua. Viime viikkoina mua on hädin tuskin näkynyt kotona, kun opiskelu ja Taideakatemian Yön järjestäminen on pitänyt niin kiireisenä. On tullut tehtyä paljon aamusta iltaan -päiviä, eikä tässä todellakaan ehdi tekemään ruokaa, tai edes kotiin syömään jonkun muun tekemää ruokaa. Pikaruoka ja välipalapatukat ei oikein maistu, mutta mulle tulikin sopivasti uutena tuttavuutena arkeen mukaan Knorr Snack Pot, kun lähdin mukaan Knorrin kaupalliseen yhteistyöhön.

Mulla nyt ei ole niitä perinteisiä opiskelijan rahahuolia, koska teen opiskelujen ohessa töitä, mutta on mulla toki niitä tavallisia perheellisen ihmisen rahahuolia aina välillä. Etenkin tässä kun yritetään säästää rahaa häihin, tulee enemmän katsottua mihin käyttää rahaa, ja kalliit valmisruoat pistävät vähän irvistyttämään. Tätä Knorr Snack Potia ei kuitenkaan ole hinnalla pilattu, sillä ateria maksaa reilun euron. Tämä valmisruoka on myös siinä mielessä erilainen, että tulee varmasti tuoretta, kun ruoka ostetaan kuivahyllystä ja ”valmistetaan” itse viidessä minuutissa. Tähän purkkiin nimittäin kaadetaan vain keitettyä vettä ja annetaan ruoan odottaa 5 minuuttia.

Knorr Snack Pot -valikoimasta löytyy viisi eri makua: Spaghetti Napoli, Spaghetti Bolognese, Spaghetti Carbonara, Rice Curry ja Perunamuusi pekonilla. Olen näistä nyt kokeillut Napolia ja Carbonaraa ja ne olivat molemmat ihan älyttömän herkullisia! Mulla ei ollut kovin suuria odotuksia näin edullisella hinnalla, joten pitää sanoa tämän olleen kyllä erittäin positiivinen yllätys! Myös valmistusprosessi yllätti, koska en ajatellut tästä tulevan näin hyvää koostumusta, ja ruoan oikeasti kypsyvän tuolla purkin sisällä. Myös tuo kannen irrottaminen epäilytti, kun ajattelin, ettei se enää sitten pysy kunnolla päällä sillä aikaa, kun ruoan pitäisi rauhassa muhia kannen alla se 5 minuuttia, mutta oli kyllä tuotekehittely ottanut huomioon ihan kaikki mahdolliset kulmat. Avasin kannen osittain, kaadoin sekaan vettä koulun taukohuoneen vedenkeittimestä, sekoitin ja laitoin kannen kiinni, tein töitä odotellessa ja viiden minuutin päästä avasin kannen ja nautin höyryävän kuuman ateriani helposti suoraan kulhosta. Tykkään ja jään vakkarikäyttäjäksi! Napoli oli tosi raikas ja herkullinen, ja bolognessa oli yllättävän autenttinen maku, siis en yhtään odottanut! Kyllä mä tähän kamppikseen lähtiessäni olin kuullut jo muilta kehuja ja arvasin, että on kyseessä hyvä tuote, mutta tykkäsin enemmän kuin odotin!

Nämä Snack Potit tosiaan löytyvät kuivahyllyltä muiden kuivapasta-annosten viereltä, mutta tämä loistoidea annoksen purkittamiseen erottuu kyllä sieltä edukseen. Tämä purkki kulkee tosi helposti mukana koululaukun pohjalla siltä varalta, etten ehdi lounasaikana ruokalaan, ja oikeastaan tämä kyllä tulee vielä halvemmaksi kuin se kahden ja puolen euron opiskelijalounas. Ja nopeammaksi kuin pahimpaan ruuhka-aikaan jonottaminen!

Ruuhkavuodet on aika kliseinen ilmaisu, mutta oikeastaan se on aika osuva. Tämä arki kahden lapsen, blogin, yrityksen, opiskelun, ison tapahtuman tuottamisen, lasten harrastusten ja häiden suunnittelun kanssa on välillä kuin neljän ruuhkassa kököttämistä stressaantuneena siitä, koska se jono oikein liikkuu, kun pitäisi päästä jo seuraavaan aktiviteettiin. Aina välillä jono alkaa luistaa ja sitä ehtii miettiä muitakin asioita, mutta sitten ne valot taas vaihtuu punaisiksi ja jono vain kasvaa, kun joku ei osannut arvioida ja jäi risteyksen keskelle tukkimaan kaikkien kulun. Ja siinä ruuhkan keskellä todellakin maistuu tällainen helppo ja maukas vaihtoehto ruoanlaitolle.

Osallistu tuotepaketin arvontaan ja kommentoi tätä postausta kertomalla, missä tilanteessa Knorrin helppo ja maukas, 5 minuutissa
valmistuva lämmin välipala Snack Pot olisi sinulle täydellinen ateriaratkaisu? Osallistuneiden kesken arvotaan Knorr Snack Pot –
tuotepaketti, josta löydät kaikki viisi herkullista makua! Osallistumisaikaa on 20.11. asti ja säännöt löytyvät täältä.

Kommentit

67 kommenttia

Kun on pikkunälkä. Napostelisin Knorr Snack Pot -aterian tultuani koulusta kotiin. Silloin yleensä väsyttää ja tämä olisi helppo ateria laittaa. Nam!

Töissä, kun ei ehdi juuri taukoja pitämään, tämä olisi hyvä ratkaisu!

Remontin keskellä tuollaisia olisi varmasti mukava syödä.
Asuntoani remontoidaan juuri ja tällainen ruoka olisi varmaan ihan loistava remontin keskelle.

Ateria olisi täydellinen pienen lapsen vanhemmalle, kun aikaa ei suurempiin kokkailuihin välttämättä löydy, niin saisi sitten jotain edes suustansa alas. 🙂

Töissä ruokatauolla 🙂

Vauva-arjen keskellä tarvitsisin nopeita ja helppoja ruokia.

Kiireiseen arkeen oivallinen!!! Välillä näin talvella niin väsynytkin ettei meinaa jaksaa töiden jälkeen kokkailla!

Tämä olisi täydellinen ateriaratkaisu juurikin pitkien koulupäivien aikana! Ja myös niinä arki-iltoina kun ei jaksa valmistaa mitään ”monimutkaisempaa”.

Meidän taloudessa nämä toimis hyvin, kun toinen meistä on päivätyössä ja toinen vuorotyössä. Varsinkin toisen iltavuoropäivinä ei viitsi millään tehdä vain itselle ruokaa, jolloin tämmöiset pikaruoat yksin nautittavaksi olisi just bueno juttu!

Olen rice currya jos maistanut ja se oli todella makoisa ja ennakko-oletukset ylittävä! Helppoa, nopeaa ja terveellistä – ainakin siihen verrattuna jos vaihtoehto nopeuden ja hinnan puolesta olisi joku mikrolätty. Olen kotona lapsen kanssa, mutta teen ilta- ja viikonlopputöitä, ja usein arki koostuu koko perheen harrastuksista ja muista menoista ja töihinlähdöt iltapäivällä läpsystä vaihto -meiningillä puolison kanssa. Just niinä tiukkoina hetkinä, kun pitäisi saada lapsi nukkumaan ja lähteä itse töihin, on tällaiset ateriat kullan arvoisia! Lisäksi hyvä säilyvyys mahdollistaa sen, että niitä voi varata kaappiin huoletta.

Toisinaan kun molemmat tullaan iltapäivällä töistä ja lapset haetaan hoidosta! Silloin kelpaisi nopea ja hyvä ruoka. 🙂

Nuo olisivat aivan loistavia kun tulee koulusta kotiin eikä millään jaksaisi tehdä ruokaa!

Ulkomailla lapsille. Nopsaa hyvää,tuttua ja turvallista.

Itse voisin kokeilla potteja esim silloin, kun ollaan lähdössä reissuun, eikä viitsi enää ostaa jääkaappiin mitään vanhenemaan. Nopea lounas ilman suurempaa tiskiä, mikäs sen parempaa!

Töihin näppärä eväs niinä päivinä, kun jääkaapissa ei ole esim. edelliseltä päivältä ylijäänyttä ruokaa.

Niinä päivinä, kun ei ole luentoja, vaan pelkkää itsenäistä opiskelua. Meinaan unohtaa syödä, kun ei tarvitse huolehtia lapsille ruokaa. Tajuan aina vasta siinä vaiheessa, kun on jo oikeasti kunnon nälkä, eikä ehdi kokata.

Töiden jälkeen ettei tarvitse lähteä nälkäisenä kauppaan tai lounastauolla, niin ei tarvitse odottaa mikrojonossa.

Töissä eväänä olisi mainio 🙂

Töihin ruokatauolle! 10minuutissa ei ihmeitä kerkeä valmistamaan, mutta tämä saattaisi juuri mahtua tauolle! 😀

Koulussa opiskellessa juurikin olisi hyvä tämä! Etenkin sunnuntaina kun koulun ruokala ei ole auki ja vietän päivän kirjastolla, niin jokin helppo ruoka olisi mahtava saada mukaan sinne syötäväksi.

Aikataulut on usein omasta koulusta lapsen eskarin kautta lääkäriin tai fyssarille, millon vanhempainiltaan, millon kotiin tekemään koulutehtäviä kun deadlinea tulee deadlinen perään. Silloin pikaisesti saatavilla ja valmistettava ruoka on pelastus!

Opiskelijalapset vois näitä syödä ennenku kiiruhtavat harrastuksiin tai töihin 🙂

Koulussa 🙂

Lasten kans nopea ruoka voi pelastaa monelta nälkäraivolta

Kun on koko päivän juossut taaperon perässä ja ruokkinut hänet mutta itsensä unohtanut, päiväunien aikana olisi helppo vaan kiehauttaa vesi ja syödä nopeasti kotitöiden lomassa.

Kiireisen työpäivän jälkeen pimeänä kaamosaikana kun nälkä ja väsy ja kiukku ja kauppaan pitäisi lähteä niin nämä olisivat loistavia apuja:)

Nämä olisivat tosi hyvä ratkaisu niihin kiireisin päiviin, kun ei kerkeä käydä kotona kuin pyörähtämässä. 🙂

Töihin olisi todella kätevä 🙂

Noissa snack poteissa on aivan järkky määrä suolas sisällä. En ainakaan omalle lapselle syöttäisi…

Töihin olisi käteviä evääksi.

Töihin evääksi sellaisiin päiviin kun on pitkä työputki eikä jaksais tehä eväitä.

Kätevä silloin kun on kova nälkä ja ruokaa haluaa saada mahdollisimman nopeasti.

Noita onkin pitäny maistaa jo pitkään,kun niin moni kehuu niitä. Pitäisi ostaa muutama varalle, kun joskus on niitä päiviä kun kotona kerkeää just ja just käydä pyörähtämässä tai jos tietää ettei sillekään ole aikaa!

Töissä ruokatauolla!

Kun pääsee koulusta kotiin ja on saanut haettu lapsen päiväkodista niin jää aikaa vaikka lapsen kanssa puuhasteluun enemmän kun syö jotain valmista, eli siihen hetkeen tuo ois just hyvä ratkaisu!

Tämä olis ihan loistava vaihtoehto työpaikkalounaalle sen ainaisen kotitekoisen salaatin rinnalle:) joskus olis kiva päästä helpommalla (plus syödä jotain täyttävämpää).

Töihin olen ottanut muutaman kerran ja todennut toimiviksi lounasvaihtoehdoiksi! Tykkään!

Töissä kuunvaihteen ruuhkan aikaan, yleensä valmis salaatti mukana näinä päivinä mutta lämminruoka olisi ihanaa kiireen keskellä!

Kotiäidin kiireisiin päiviin hyvä ratkaisu!

Kotona kun kiireisenä pitää 1 vuotias poika 🙂 ja nämä olisivat loistavat mieheni ottaa mukaan töihin!

Töihin hätävaraksi, niille päiville kun unohtaa eväät kotiin jääkaappiin. 🙂

Miehelle töihin evääksi tai itselle vauva-arjen lounaaksi 🙂

Kotiin, joskus on päiviä ettei jaksa tai kerkeä tehdä ruokaa 🙂 Joten näitä olisi hyvä löytyä silloin kaapista 🙂

Nämä olisivat käteviä niinä päivinä kun kaksi lasta vaativat huomiota vuoronperään niin ettei itse juuri kerkeä syömään 🙂

hektisen arjen keskellä olisi todellinen pelastus! myös töihin kelpaisi hyvin evääksi, kun aina ei ole aikaa tehdä edellisenä päivänä eväitä valmiiksi.

Vauva-arkeen

Töissä olisi helppo eväs, tai työpäivän jälkeen kun on jo nälkä ja huono olo ja äkkiä pitäis saada ruokaa.

Töissä kun ei ehdi ruokatauolle

Remontin keskellä ja joskus kun tullaan kaupasta/perhekerhosta/tms ja ruokaa ei oo valmiina – kuinka helppo olisikaan tuollainen muutamassa minuutissa valmis ruoka.

Supistusten takia sairaslomalla, itselle ei jaksa tehä ruokaa päivisin ja toisinaan niin poikki ettei jaksaisi edes illasta osoittaa ruokaa perheelle, tää olis niin pelastus!

Kiireisten työpäivien lomassa nää ois varmasti aivan ihanan helppoja lounaita 🙂

Aina kun haluaa nopeesti ruokaa 😀

Töissä päiväkodissa kun muutenkin on kiire niin tällainen olisi oiva lounas ja ennenkaikkea edullinen 🙂

Olis kätevä koulun ja illan menojen jälkeen!

Töissä eväänä!

Oon töissä päiväkodissa, joten tämmönen nopee ja helppo ois siellä tosi jees! Voisin syyä myös tän iltaruuaks töitten jälkeen ennen terapiaan lähtöä, siinä ei monesti ehi syyä ku pari leipää mut toi vois pitää ehkä nälkää paremmin… Pitääki käydä ostaa ja kokeilee 🙂

Mie huomaan melkein joka päivä että aamiainen jäi taas syömättä hoitaessani kolme lasta valmiiksi. Verensokeri matalalla, kun nuorin nukahtaa aamupäivästä tulee helposti syötyä suklaata tmv nopeaa energiaa, ja olisi huippu päästä kokeilemaan tätä terveellisempää vaihtoehtoa

Vauvan kanssa kotona ollessa välillä olisi tarvetta nopeasti valmistuvalle aterialle 🙂

Vauvan ja taaperon kanssa on liian usein päiviä, et ei ehdi/jaksa valmistaa itselleen lounasta. Ja sit onkin kiukkuinen ja nälkäinen. Lapselle kun saa ruoan eteen, tarvitsee vauva aikaa. Toinen nukkumaam, toisella hätä. Tälläisen ehtis valmistaa ja syödä sen vartin aikana, mitä pojat nukkuu säkällä yhtä aikaa. Nim. TänäänKIN banaani oli mun lounas

Nyt ollessani viimesilläni raskaana tulisi tällainen todellakin tarpeeseen! Laskettu aika toki jo ensi viikolla, mutta uskon kiireen vaan lisääntyvän.. meidän perheeseen kuuluu 6-vuotias eskarilainen , vuorotyötä tekevä mies , minä ja pian tämä vauva. Jokatoinen viikonloppu ja miehen ollessa vapailla myös hänen 2-vuotias sekä pian 5-vuotias lapsensa meillä..
itse olen nyt tämän haastavan raskauden kourissa kärvistellyt jo useamman kuukauden kärsien erilaisista vaivoista. Ruuanlaitto vastuu jää usein kuitenkin mulle, kun olen kotona niin paljon. Jouduin jäämään aikaistetulle äitiyslomalle ja olemaan reilu kaksi kuukautta sairaslomalla töistäkin pois juurikin raskauden tuomien vaivojen takia. Ruuanlaitto meinaa olla tuskaa, kun seisominen aiheuttaa kipua jo hetken jälkeen.
Uskon toki tilanteen vähän helpottavan, kun vauva syntyy, mutta hektistä täällä tulee aina olemaan suuresta lapsimäärästä johtuen 😀 näitä valmisruokia oon jo hetken kaupassa tiiraillut, mutta en oo uskaltanut vielä ostaa kokeiluun.

Itselläkin menisi koululounaana parhaiten tai sitten tilanteessa jossa koulussa viettäisi pitkän päivän juuri ryhmätöitä yms. tehden ja pitäisi suoraan vielä mennä treenaamaan. Edullisia, ravitsevia ja helppoja aterioita/snackeja ei koskaan keksi liikaa !

Töissä snack pot voisi olla kätevä ratkaisu. Odotan vauvaa enkä voi syödä hirveän isoja annoksia kerralla, ja nälkä ja sen mukana heikko olo saattaa tulla minuuteissa. Snack pot valmistuu niin nopeasti että siitä saisi pikaisen avun yllättävään nälkään. 🙂

Ehdottomasti töissä kun varsinaisia taukoja ei ole vaan syödään kun/jos ehtii 😀

Metsäretkellä tällaiset olis käteviä! 🙂

Töissä kiireessä

Muuttohommien keskellä!

Töiden jälkeen menis 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä