VÄHINTÄÄN TOINEN JALKA HAUDASSA

Viime viikonloppuna pääsin taas koettelemaan infektiosta toipuvaa kehoani, kun mentiin meidän suvun laavulle juhlistamaan syntymäpäivääni. Lapsena meillä oli tapana viettää laavulla aina isot juhlat, kun mun synttärit on yleensä se sopivasti lumisin aika, ja voi miten ihania muistoja mulla on kaikista niistä juhlista. Ei ollut mitään parempaa kuin suolle värkätyt seikkailuradat ja hurjat moottorikelkkakyydit. Halusin muistella niitä lapsuuden fiiliksiä, ja onneksi meidän perheellä oli melkein kaikilla vapaata, ja yhtä siskoa lukuunottamatta oltiin kaikki mukana. Koirilla oli niin hauskaa, lapsilla ehkä vielä hauskempaa, ja aikuiset nautti, kun saatiin katsella noiden touhuja. Grillattiin, juotiin minttukaakaota, ajeltiin moottorikelkalla, laskettiin pulkkamäkeä, riehuttiin koirien kanssa, vedettiin lapsia pulkalla moottorikelkan perässä ja naurettiin jokaiselle kaatumiselle. Oli niin kiva päivä!

Olen ollut taas tosi ahdistunut mun syntymäpäivästä, joten oli kiva viettää lauantai juhlimassa, niin sunnuntaina sai sitten masistella kotona. En tiedä miksi, mutta mulla on 20 vuoden täyttämisestä asti ollut hirveä ikäkriisi joka maaliskuussa! On niin kamalan vanha olo, vaikka tiedän, että ei 26 nyt niin vanha ole. Mutta kun 25 oli jo puolivälissä viiteenkymppiin, ja nyt mennään sen yli, apua. Tää on varmasti ihan tyhmää, mutta oon vaan tällainen ikäkriiseilijä, eikä se varmaan muutu ikinä! 30 pelottaa ihan hirveästi, ja tuntuu hullulta, että ensi vuonna Topias jo täyttää 30. Jotenkin vaan elämä tuntuu liian todelta, kun häät on ihan nurkan takana, Ava aloittaa koulun, Nomppu täyttää kesällä jo 5 vuotta ja minä olen jo matkalla hautaan. Melkein. Ainakin.

Meidän mamma nauroi ja otti osaa syntymäpäivänä johdosta, ja se tuntui paljon osuvammalta kuin onnittelut 😀

Päästiin juuri ja juuri laavulle viikonloppuna, kun Nomppu oli koko viime viikon kuumeessa. Maanantaina sitten taas vaihtui sairastamisvuoro Avalle, ja lapset ovat nyt jo toista viikkoa kotona minun kanssani. On ollut aika rankat pari viikkoa neljän seinän sisällä, mutta onneksi tossa oli tuo viikonloppu välissä tervettä, niin saatiin vähän edes päästeltyä höyryjä. Mun oli tarkoitus myös mennä elokuviin yhden kaasoni kanssa, mutta hänkin sitten sairastui, joten pysyin illan vaan kotona. Tämä oli ensimmäinen kerta sen jälkeen kun täytin 19, kun en pitänyt mitään synttäreitä! Tuntui hassulta, kun synttärit vaan menivät ohi, kun yleensä on aina kauheat valmistelut ja sitten se tuttu darratoipuminen, mutta nyt ei tullut mitään synttärifiilistä. Yleensä on sentään hyvät bileet, mutta nyt olen vain vuoden vanhempi, ilman darraa. En kuitenkaan jaksanut järjestää tänä vuonna mitään, koska en ole vieläkään toipunut kunnolla, eikä voimat vaan millään riitä. Ja kun on häätkin tulossa, niin tässä on tälle vuodelle ihan tarpeeksi juhlia.

Tuntuu hassulta olla jo 26 -vuotias, mutta onneksi nyt on sentään vuosi aikaa siihen, että olen 27 -vuotias. Koska se on jo melkein sama kuin 30, ja ikäkriisiaivoni sanovat, että se on jo melkein sama kuin 40. Ja ymmärrätte varmaan, miten tämä jatkuu. Onneksi ensi vuonna olen jo sitten sentään naimisissa, niin ehkä mulla on jotenkin maagisesti aikuisempi olo, eikä 27 tunnu niin pelottavalta! Mutta Topiaksen kolmekymppiset kyllä saattavat aiheuttaa pienen paniikkikohtauksen. Ensi kuussa Topias täyttää 29, joten aika hurjissa luvuissa mennään.

Mitä tapahtui sille 17 -vuotiaalle Emilialle ja 20 -vuotiaalle Topiakselle, jotka söpösti pussaili parkkipaikoilla? Haluan nuoruusvuodet takaisin!

Onko jollain muulla ikäkriisiä? Vähän pelotti avata suuni tästä, koska joku aina vetää herneen nenään, kun valitan olevani vanha 😀 

Kommentit

10 kommenttia
Avatar

Apua sama juttu! Oma ikäkriisi on myös niin vaikealla tasolla, että pian tähän tarvitsisi jo jotakin lääkitystä 😀 Täytän tänä vuonna 27 ja itselleni se meinaa lähestulkoon eläkeikää. Huh.

Itseä on auttanut työpaikka, jossa olen nuorin ja jossa suuri osa työntekijöistä on ylittänyt eläkeiän (ei tulisi mieleenkään enää mennä töihin lukioon tai yliopistoon, vaikka ennen tästä haaveilin, koska katkeruus nuorille olisi suuri :D). Sanon myös jostain syystä aina olevani vanhempi, esim. jos täytän 27 4kk päästä, saatan sanoa olevani 27… En tiedä miksi. Lopulta aina unohdan, minkä ikäinen oikeasti olen ja kun sitten muistan olevani vuoden nuorempi, on se positiivinen yllätys.

Minulla on myös aina ollut otsassa pitkät kraateri-ilme-rypyt, mutta vasta nyt ”vanhana” ne ovat alkaneet todella häiritsemään. Leikkasin otsatukankin kriiseilyjen keskellä. Se nuorensi kivasti ja rypyt menivät piiloon :DD

Onneksi tähän omaan kriiseilyyn osaa suhtautua myös huumorilla. Toivon kuitenkin, että tämä vielä helpottaisi. Lähipiirissäni ei kukaan muu ole vielä kriiseilyt näin paljon 😀

Avatar

Täällä just 24-vuotta täyttänyt alkoi ressata sitä että ensi vuonna on jonkin sortin merkkipaalu ja 1/4 elämästä on vietetty. Omg. Mihin tää elämä vaan menee :|||

Avatar

Mulla on, ikää 28 wee, 6 vuotias poika ja 31 vuotias poikaystävä/lapsenisä/avopuoliso. Ollaan oltu yhdes 2010 vuodesta asti.

Apua,missä on ne ajat ku oltiin 21 ja 24 eikä lasta. ?? Siis miten voin olla jo 28?? Mitää.

Avatar

Moi! Mulle iski kaamea ikäkriisi 25-vuotiaana, se helpotti sitten kun tulin raskaaksi. Kun täytin 30, odotin toista lastani ja ilmeisesti se vaikutti jotenkin, koska ikäkriisistä ei tietoakaan! Nyt meillä on kolme lasta ja luultavasti ”lapsiluku täynnä” (on muuten typerä termi…), joten odotettavissa on kriiseilyä, kun reilun vuoden päästä koittaa 35-vuotispäivä!

Avatar

Voi että, pakko alkuun sanoa että itse olen 24 v ja tunnen olevani nuorempi kuin koskaan 😀 se on vaan elämänasenteesta kiinni, mutta toisaalta kyllä ymmärrän sinua kun sinulla on jo lapset, menet naimisiin yms. että tunnet itsesi vanhaksi. Itsellä toivottavasti ne vielä tulevaisuudessa edessä. Mutta näinhän se on, että voit tuntea itsesti vanhaksi 20 vuotiaana ja 80 vuotiaana nuoreksi. Eihän se ole kuin sinulta itseltäsi pois. Menneisyyteen kun ei voi palata, mutta tulevaisuuteen ja asenteeseen voi vaikuttaa, tsemppiä ja toivon mukaan ”nuorrut” vielä! 😉

Avatar

Paljon onnea, tai osanotto, kuinka vain 😉 Ymmärrän täysin sun kriiseilyn. Itse huomasin ensimmäistä kertaa vanhenemisen oikeasti ottavan koville kun täytin 27. Kyse ei ollut niinkään numerosta vaan sen hetkisestä elämäntilanteesta. Niin paljon oli vielä saavuttamatta ja täytin JO 27. Nyt 30 on reilun kuukauden päässä ja se vasta kriisin on aiheuttanutkin. Tekisi mieli paeta maasta, unohtaa että kymmenluku muuttuu. Hulluahan se on, mutta mitä tälle tunteelle mahtaa. Virtuaalinen vertaistukihali siis täältä suunnalta sinne!

Avatar

Voi apua! Mullakin on kyllä ikäkriisi, kun täytin 25, niin kriiseilin vähän, mutta se olikin ihan kiva ikä loppupeleissä. Nyt oon 26, aina kun joku kysyy mun ikää, meinaan vastata 25. Täytän marraskuussa 27!!! Siis ihan kamalaa, kun sitä ajattelee oikein kunnolla 😀 en tunne itteäni näin vanhaks ja ei kyllä muutkaan, kun multa kysyttiin henkkareita pari viikkoa takaperin, kun olin ostamassa eurojackpottia! Olin kyl vähän hämilläni 😀 enää ei elämä tunnu niin huolettomalta, haluisin palata siihen kun olin 18-20 vuotta! Tsemppiä meille tähän kriiseilyyn 😀

Avatar

Täytän tänä vuonna 27 ja oon ihan PANIIKISSA!!!! 27 on melkein 30 ja oon aina miettiny että 30 on aikuisuuden raja, että sitten pitää alkaa käyttäytymään ja olla aikuinen. Ja varsinkin kun tunnen oloni edelleen 20-vuotiaaksi tuo 27 tuntuu kyllä ihan super hurjalta. Mutta joo, osanottoni syntymäpäiväsi johdosta, vanheneminen on perseestä 😀

Avatar

No täällä on kans ihan yhtä kauhea kriisi! Ainut vaan että mittariin tule tänä vuonna jo 28.. Tässä iässä mulla piti olla lapsia, aviomies, omakotitalo ja hyvä ammatti.. No se talo löytyy mutta mitään muuta ei. Välillä tää kriiseily tuntuu ihan fyysisinäkin oireina kun rupeaa oikein kunnolla ajattelemaan asiaa eikä henki enää meinaa kulkea :D. Sekin jo masentaa kun Alkossa tai kaupasta puhumattakaan ei enää kysellä papereita. Oma kriisi alkaa olla kyllä melkeen sillä tasolla että ammattiauttaja ois paikallaan.. 😀 Musta on jotenkin tosi surullista että aika menee niin nopsaan ja päivät vähenee (ja sitten sitä yrittää elää kuin viimeistä päivää..)..

Avatar

Muistan kun sain 30 v. kortin silloin yli 70-vuotiaalta kummitädiltäni. Hän oli kirjoittanut korttiin, että ”Elämä alkaa 4-kymppisenä”. Pidin häntä hulluna, mutta en enää . Uskokaa tai älkää ; elämä muuttuu , mutta kaikkea ihanaa voi tapahtua ja tapahtuukin myös yli 40-vuotiaille.
Myös esim. sitä pussailua parkkipaikalla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä