LASTENVAATEMANIAA JA LAHJAKORTTIARVONTA

[mittaustagi]

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Pari vuotta sitten me päätettiin Topiaksen kanssa vihdoin hankkia S-etukortit ja keskittää ostoksia S-ryhmälle, jotta saataisiin hyvin bonuksia. Bonuksia kertyikin alusta asti kivasti, ja meidän vakkarikaupaksi jäi Prisma, joka koettiin meidän ostoskorivertailun perusteella halvimmaksi ja helpoimmaksi. Aiemmin käytiin kauppareissuilla yleensä aina useammassa kaupassa, mutta Prismasta saadaan kaikki, mitä tarvitaan, ja edullisimmalla hinnalla. Ja sitten vielä lisäksi ne bonukset tietenkin. Ei kuitenkaan tuolloin ajateltu, että ostettaisiin kauheasti muuta kuin elintarvikkeita ja taloustarvikkeita, mutta pikkuhiljaa alettiin huomata, että Prismastahan oli näppärä hankkia myös vaatteita. Prismasta olen ostanut myös kaikkien aikojen lempparivaatteeni, joka on London Fogin maailman ihanin superpitkä neule, johon olen jäänyt totaalisen koukkuun, ja käytän sitä ihan koko ajan. Satuin kauppareissulla bongaamaan tuon neuleen ihan vaan ohi kävellessä, ja pysähdyin suu auki tuijottamaan ja huusin Topiaksen perään, että mun on pakkopakkopakko sovittaa tätä heti, ja loppuostosten ajan kävelin ympäriinsä loistaen kuin Naantalin aurinko, pidellen sylissä turvassa uutta lempivaatettani. Tämän jälkeen aloin aina sivusilmällä vilkuilla Prisman vaatehyllyjä, ettei multa mene ohi mitään muita huikeita löytöjä. Ja nyt Prismassa käydessä on ihan mahdoton olla pysähtymättä myös lastenvaatepuolelle, sillä kyllä vain ihmiset, Prismasta saa nykyään Blaan vaatteita!

Blaa on vuonna 2012 perustettu suomalainen lastenvaatemerkki, joka suunnittelee ja valmistaa kestäviä ja iloisia käyttövaatteita. Blaan vaatteet on tuotettu eettisesti ja niissä käytetty puuvilla on orgaanista ja GOTS -sertifioitua. Tuotteet eivät sisällä haitallisia aineita ja ovat aina huolellisesti tarkastettuja ja turvallisia. Kirjoitinkin viime syksyllä alkaneeni suosia enemmän suomalaisia merkkejä lastenvaateostoksilla, ja kiinnittäväni enemmän huomiota eettisiin valintoihin. Ja mulle eettisyys näkyy siinä, että vaate on tuotettu eettisesti, mutta myös siinä, että se on ekologinen, eli sen täytyy olla laadukas ja kestävä, jotta sen voi sitten myydä eteenpäin, tai säästää seuraavalle lapselle. Blaa on ehdottomasti näihin kriteereihin osuva merkki, jonka vaatteita meiltä löytyy ennestäänkin. Blaan vaatteet ovat kohtuuhintaisia, ja eettisillä arvoilla varustettujen yritysten vaatteita etsiessä Blaa on ehdottomasti huippuvalinta.

Blaa on mahtava lisä Prisman valikoimaan, ja sopii hyvin Prisman ”muoti kuuluu kaikille” -filosofiaan. Arvostan ehdottomasti näiden kiireisten ruuhkavuosien keskellä sitä, että Prisman valikoima on taas laajentunut, ja on entistä helpompaa tehdä vaateostoksia ihan perus ruokaostosten yhteydessä. Eikä edes ”merkkivaatteita” hankkiakseen tarvitse lähteä keskustaan sinkoilemaan, vaan laadukkaita lastenvaatteita voi hakea lähikaupasta. Nämä meidän lasten päällä näkyvät neljä vaatetta löytyvät jokaisesta Prismasta, mutta muiden vaatteiden suhteen valikoima vaihtelee liikkeen mukaan.

Kun lapset ovat jo 4- ja 6 -vuotiaita, on heillä itsellään myös aina paljon sanottavaa vaatevalinnoissa. Heillä on molemmilla oma tyylinsä, ja he tietävät mistä pitävät. Blaan vaatteet sopivat molempien makuun tosi hyvin, ja näistä uusista hankinnoista flamingopaita oli molempien lemppari. Itse arvostan myös sitä, ettei Blaan vaatteita ole Prismassa jaettu tyttöjen ja poikien vaatteisiin, vaan ne ovat lastenvaatteita. Mallit ovat ihan joka lapselle sopivia, ja lapsi saa rauhassa yhdestä rekistä päättää oman lempparinsa, eikä tarvitse vaihdella tyttöjen tai poikien vaatteiden välillä. Tämä on myös yksi iso syy siihen, miksi me suosimme nykyään ”merkkivaatteita”, niissä kun on yhä enemmän unohdettu sukupuolet, ja keskitytyään vain tekemään vaatteita lapsille.

Jos teidänkin lapset tahtoisivat päästä valitsemaan omia Blaan lemppareita, niin nyt kannattaa osallistua arvontaan! Kommentoi tähän postaukseen, ja kerro mikä on lempparituotteesi Blaan valikoimista. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Prismaan. Aikaa osallistua on 2.4. asti ja kilpailun säännöt löytyvät täältä.

Kommentit

237 kommenttia

Kirahvi t-paita olisi ihana pojalle 🙂

Ehdottomasti kuumailmapallot!

Kiraffi paita

Zikzak legginsit

Omia lemppareita on Bilbo Balloons trikoopaita, keltainen Budapest collegetakki, Valletta Baggy collegehousut ja Sydney Giraffe t-paita 🙂 ne olisivat aivan täydellisiä lisiä meidän ihanan esikoislapsen vaatekaappiin <3

Kuumailmapallopaita ja Budapest-collaritakki!

Blaan papukaija paitaa olen käyny hypistelemässä jo pariin kertaa prismassa se on aivan ihana!

Huppari, collegetunika tai leggarit 🙂

Blaa Akaa Flamingo lasten mekko on ehdoton lemppari söpöstä mallistosta 🙂

Coro bomber jacket, spring flower on mun suosikki 🙂 En oikein muuta kiva löytänytkään valikoimasta, mutta tuo kuosi oli kiva myös mekossa ja hameessa.

Meidän puolivuotiaalla on pari Blaan jumpsuitia ja ne on ihan mahtavia! Pitkä käyttöikä, laatu ja kaunis ulkonäkö, eipä paljon muuta voi toivoa.

Zikzak leggarit on ihanat ja helppo yhdistää moneen 🙂

Moi.
Juurikin tuo flamingo on haaveissa ollut tytöllä. Ja prisma kauppana on huippu, hyvä hinta/laatusuhde kaikessa!

Kirahvitrikoomekko vaik kaikki kyllä ihania.

Harmaat collarit on ihanat!

Näissä kuvissakin näkyvä Blaa Swansea Frill lasten trikootoppi 🙂

Musta-valkoiset legginssit

Blaalta kaikki jumpsuitit lemppareita!

Flamingot ja kuumailmapallot

Flamingo t-paita 🙂

Kuumailmapallot 🙂

Flamingo 🙂 en ole päässyt vielä testaamaan kyseistä merkkiä lapsillani mutta innolla odotan että päästäisiin testaamaan 🙂

Kuumailmapallopaita on lempparini.

flamingopaita on lemppari.

Harmaat collarit

Kirahvipaita molemmille pojille on hankintalistalla.

Nää on niin ihania! 🙂 Ihanin Blaan tuote, mitä olen kuolannut, on papukaija t-paita. Ois niin ihana saada se kesäksi pojallemme!

Flamingo-mekko sekä puserot ovat ihania.

Ihan lemppariksi on jäänyt 2010 vuodelta apina kuosi keltaisella pohjalla <3

Ihan lemppariksi on jäänyt 2010 vuodelta apina kuosi keltaisella pohjalla <3

Kirahvimekko on suosikkini.

Haaveilen monista Blaan tuotteista, monta on lastakin 😉

Aiettä nuo on ihania! Flamingo frilla teepaita on lemppari, ottaisin molemmille tytöilleni semmoset!

Venice lasten lappuhame!

Ne Blaan collari jumpsuitit on ihania! Poika tykkää eniten seeprakuvioisesta t-paidasta. Myös monet naisten vaatteet sopii omaan makuun!

Graafiset kuviot kun miellyttää niin nuo housut on kyllä söpöt!

Valletta baggy collegehousut on aivan ihanat!

Flamingo t-paita

Kuumailmapallot ja college housut

flamingopaita

Kuumailmapallot miellytti silmää eniten, joten valitsen sen.

Blaa Valletta Baggy lasten collegehousut

Zikzak leggarit!

Ehdottomasti Blaan jumpsuitit ❤
Resorien ansiosta menevät aluksi hiathat ja lahkeet käärittynä ja lopulta koko mitassaan. Aivan ihania kuoseja kaiken lisäksi !

Ensimmäinen koskaan ostamani Blaan vaate on nyt käytössä keskimmäisellä ja se on aivan ihana jumpsuit. Toki sieltä löytyy muutakin ihanaa.

Nuo flamingo trikootopit olisi ihanat meidän tytöillä !

Tyttö näki eilen prismassa tuon flamingo paidan ja jäi sitä ihastuksissaan hypistelemään. Se on siis meidän lemppari!

Tällä hetkellä lemppareita Blaalta ihan kaikista on ehdottomasti ihanat pehmeät jumpsuitit!

Tuo flamingo paita on tosi suloinen ihanan leikkisä.sopisi hyvin blaan hame leggareiden kanssa.harmikseni jouduin pettymään niin meidän lähimmässä prismassa ei ollut yhtään blaan tuotetta.asumme etelä savossa ja täältä lähimpään prismaan 75 km.olisi kiva päästä testaamaan blaa vaatteiden kestävyyttä

Leggarit ja ilmapallo paita

Flamingo kuosi on aivan ihana 🙂

Kuumailmapallo kuosiset vaatteet! 🙂

Tuo kuumailmapallo paita on lemmparein 🙂

Zikzak leggarit on lempparit tytöllä.

Nuo flamingo paidat on kyllä parhaat, varmasti hankitaan meidän tytöille! 🙂

Kiraffipaita

Kirahvimekko

Collegetakki ja -housut! <3

Kirahvi trikoomekko 🙂

Blaa Budapest collegetakki! Ja vaikka raikkaan kesäisessä keltaisessa värissä 🙂

Flamingopaita 🙂

Lappuhame tai collegetunika

Flamingo- mekko!!

Tokyo College Hoodie 🙂

Blaan jumpsuit

Kyllä se on tuo kuumailmapallo-paita! Ihania vaatteita taas Blaalta. <3

Flamingo-paita näyttää kivalta!

Zikzak-leggingsit ja lappuhame on lempparit!

Flamingomekko

Leggarihame ja kuumailmapallokuosinen paita☺

Lappuhame on huippu☺

Flamingo teeppari on lemppari äidin ja tyttären mielestä 🙂

Kuumailmapallo paita <3

Collegetunika.

Toi flamingopaita on ihana 🙂

Flamingopaita !!:)

Mustavalkoset leggarit ois niin ihanat!

Zikzak-leggarit on lempparit.

Ehdottomasti nuo leggarit ja kuumailmapallot!

Blåa akaa flamingo lasten mekko olisi ihana

Leggingshame 🙂

Kyllä ne nuo flamingot on 🙂 meiltä löytyy jo flamingomekko mutta hakisin keltaisen hupparin ja flamingoteepan tytölle vielä lisää!

Niin moni kuosi on niin ihana 🙂 Mut lemppari varmaan silti on Prismastakin saatava Vilnius collegetunika! Se on vaan niin sulonen <3

Kirahvipaita!

Tuo flamingo-paita juurikin on vain niin ylisöpö!!

Kirahvimekko on ihana. 🙂

Zikzak legginsit on ihanat!!

Kuumailmapallopaita

Kuumailmapallopaita 🙂

Budapest collegetakki ja Valletta Baggy collegehousut 🙂

Kuumailmapallot näyttää kivalta, tää on mulle uus tuttavuus.

Flamingo t-paita

Kuumailmapallot..

Kirahvi-mekko

Kyllä tuo flamingo ja ilmapallokuosi on ihana mutta oli siellä kivan näköinen lappuhaalari mallinen mekkokin.

Flamingomekko! <3

Kyllä kuumailmapallopaita kolahtaa

Budabest collegetakki, jos on pakko yksi valita 😀 flamingotkin on kivoja

Kuumailmapallopaita

Blaan kollarit on ihanat!

Kuumailmapallot on lemppareita!

Kuumailmapallot <3

Lappuhame olisi ihana ❤

Bomber ja jumpsuit olis ihanat

Kuumailmapallopaita:)

kuumailmapallot!

Tyttöjen collagetunika on kiva!

Spring flowers leggarit Taino tolla kuosilla mikä vaan paita tai hame

Vilnius collegetunika

Flamingopaita:)

Hupparit suosikkeja

Flamingomekko! 🙂

Meillä on ollut käytössä blaan body ja apinakuosinen ihana paita. Bodysta jäi mieleen, että oli tosi pehmeä ja laadukas kangas. Nyt valitsisin 5- ja 3-vuotiaalleni noita ihania eläinkuoseja, kuten flamingo tai kirahvi.

Flamingopaita

Budapest collegetakki 🙂

Kuumailmapallot 🙂 sopisi mainiosti kummipojalle!

Zikzak leggarit! Ihanat kapset kun samanlaiset vaatteet heillä

flamingo 🙂

Kirahvi-paita!

Flamingo mekko!

Flamingo mekko

Kuumailmapallot.

Se ihana keltainen collegetakki, jota ihailin tänäänkin kauppareissulla!

Flamingopaita on niin syötävän söpö

Kirahvipaita, ehdottomasti. Kävin sen tänään prismasta hakemassa, mutta jäin vielä ihailemaa papukaija- sekä ilmapallopaitoja. Niin lapsekkaita, kestäviä ja kuitenkin äidin silmää miellyttäviä.

Blaa Venice lasten lappuhame

Kirahvi vaatteet on ihania!

Flamingo kuosi on kyllä kiva, mutta Blaan vaaleanpunaisesta jumppiksesta olen jo hetken haaveillut.

Zikzak legginsit tai kuumailmapallot!

Kuumailmapallopaita on uusin lempparini! Samaa teema ku tyttärieni lastenhuone❤

Kuumailmapallot

Giraffi t-paita ja zik-zak legginsit!

Kaikki on kivoja. Pojalle valitsisin keltaisen collegetakin ja tytölle flamingoa.

Oi ihania nuo flamingopaidat, meidän tytöille sellaiset hetinytäkkiä! 🙂

Kuumailmapallopaita oli lemppari! 🙂

Peruspaidalle tulisi ainakin varmasti eniten käyttökertoja, Bilbo Placeprint Shirt Huutomerkki on aika kiva 🙂

Flamingo mekko on ihana!

Nuo raikkaat zigzag-legginssit voisi yhdistää vaikka mihin!

Nuo kuvissasi näkyvät teepaidat, voisin hommata kaikille kolmelle lapselleni samistelupaidoiksi ❤

Kuumailmapallopaita

Kirahvi- ja ilmapallopaidat. Olispa aikuisellekki!

Blaan jumppikset on meillä lemppareita!

Flamingokuosinen mekko on ihana!

Mun mielestä nää kaikki oli tosi ihania ❤️

Seepra-kuvio! ❤

Flamingo-mekko ehdoton suosikki!

Nuo flamingopaidat on aivan ihanat!

Kuumailmapallopaita!

Flamingo! 🙂

Kuumailmapallo trikoopaita ja Flamingomekko 🙂

Flamingo paita on ihana!

Zikzak-leggingsit

Kuumailmapallopaita <3

Tuo flamingokuosi on aivan ihana, samoin kuin samaisen paidan malli!

Ihana keltainen budapest huppari on kummitellut mielessä jo pari viikkoa, se on ihana!!

Tuo kuumailmapallokuosi on suosikkini

Kirahvi-paita

Zikzak leggingsit ja Budabest college Tuo flamingo t-paita olikin jo pakko käydä hankkimassa…

Tykkään jumpsuiteista ja huppareista Ne on osoittautunut myös käytössä tosi hyviksi ☺

Ihana auringonkeltainen budapest-collegetakki olisi poikien ja äitin mieleen.

Flamingot

Raitaleggarit ja collegetakit

Ilmapallokuosiset on lemppareimpia 🙂

Flamingomekko on toivelistalla

Kaikki nuo ihanat leggarit on mun suosikkeja:)

Vihreillä sydämillä varustettu jumpsuit on ihan lemppari, mutta sitä ei taida olla prismassa. Prisman valikoimasta keltainen collegetakki on ykkönen 🙂

Flamingopaita

Ihanat villahaalarit

Coro-collegetakki ja hupparit

Flamingopaita olisi tytölle täydellinen 🙂

Blaa:lla on todella paljon ihania lastenvaatteita mutta ehdottomat suosikit nyt on Venice lappuhame ja Budapest keltainen gollegehuppari.

Keltainen on meillä lasten lempiväri, joten muulla ei väliä

Lappuhamemekko, vai miten se nyt meni. Meillä ei sille käyttöä, mutta jos olisi, on se ihana. Jotenkin ihastuttavan klassinen.

Kirahvipaita on lemppari 🙂

Blaa Akaa Flamingo lasten mekko

Se venice lappuhame on ihana! Ja kaikki muutkin ja materiaali ihan unelman tuntuista<3

Ehdottomasti tytölle tuo flamingo paita pojat varmasti valkkais itse, joko kuumailmapalloja tai eläimiä

Flamingo mekko on IHANA! Pitääkin katsoa seuraavalla Prismareissulla, mitä kaikkea sieltä löytyy 🙂

Valeanpunainen pitkä college tunika/paita on suosikki ja aivan ihanan keväinen 🙂

Aaa Blaa! <3

Jumppikset ovat hurjan söpöjä ja tällä hetkellä Spring flower printti oikeastaan missä tahansa vaatekappaaleessa. Leggarit on aina hyviä.

Kuumailmapallopaita!

Zikzak leggarit sopis meijän muksuille 🙂 ja toi flamingo paita oli kans kiva 🙂 lahjakortti tulis tarpeeseen ku kolmelle muksulle vaatteita pitää hankkia

Suosikkini on vetskarillinen college-takki!

Juurikin nuo flamingopaidat, pitää kyllä hankkia lapselle kesäksi! 🙂

Raitahousut

Flamingopaita on ihan supersöpö. Pitää kyllä seuraavalla kauppareissulla käydä hypistelemässä näitä uutukaisia!

zikzak-leggarit 🙂

Flamingo-paita on suosikki 🙂

Flamingopaita on lemppari 🙂

Flamingopaita 🙂

Nuo zikzak legginssit

Kirahvipaita! 🙂

Flamingo-paita! 🙂

Kuumailmapallopaita 🙂

Flamingo kuoseista ja sit yhet huiput collarit on meillä.

Kaikki flamingokuosiset vaatteet! Lähi-Prismassa näin flamingokuosisen mekon ja se oli niiiiiin ihana!

Kirahvipaita 🙂

Vaaleansininen jumpsuit.

Nantes zippocket hoodie

Paris leggins, blue whale.

Ehdottomasti Blaa venice lappuhame Aivan ihana!

Keltainen collegepaita ja lappuhame ovat ihania!

Kuumailmapallo -kuvioiset olisi aika passelit ystävän lapsille, kun omia ei vielä olekaan 🙂 Olisi ihanaa, jos pystyisi heille tällaiset lahjoittamaan!

Harmaat collarit

Zikzak-legginsit ja flamingokuosiset vaatteet.

Melkein jo ostin tuon kuumailmapallopaidan pojalleni , mutta laitoin sitten takaisin Prisman hyllyyn , joten se on ehdottomasti lemppari <3

Coro bomber jacket

Kuumailmapallot on ihanat! 🙂

Salla woman dress, corn ja biella dress, spring flowers ovat ehdottomat lempparit!

Ennis hameleggingsit!

Kuumailmapallopaita!

Blaan jumpsuitit on lemppareita! 🙂

Tänään julkaistusta mallistosta haluaisin ehdottomasti grid paidan. Olispa ihana voittaa lahjakortti, kun en tällä hetkellä pysty täydellä hinnalla vaatteita ostamaan. Blaa on ihana merkki!

Flamingokuosi.

Valletta baggyt! 🙂

Legginsit!

Kirahvi-paita

Nuo Avankin päällä näkyvät harmaat kollarit ❤

Ihastuin pirteän keltaiseen Budapest -collegetakkiin 🙂

Blaa Venice lappuhame ☺️

Kuumailmapallot.

Flamingo-teeppari!

Budabest collegetakki

Kirahvi-t-paita 🙂

Flamingopaita on ihan mieletön!

Flamingo-paita

Flamingo-mekko

Flamingo-kuosi on ihana.

Kuumailmapallo paita on lemppari.

Lemppari on ihana Blaa Dance Verona kirahvit 🙂

Kuumailmapallopaita!

Balloons-paita

Keltainen collegetakki

Collegehousut ja Giraffe-paita

Oi onpa kivoja! Pojalle Vancouver-collegehousut tai Valletta Baggyt ois makeet.

Valletta baggyt

flamingo-paita

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä