LAPSIPERHEEN UUSI SUOSIKKIPURKKA – JA ARVONTA!

[mittaustagi]

 

Kaupallinen yhteistyö: Jenkki

 

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jenkin kanssa.

Meidän perheessä on hammasasiat aina ajankohtaisia. Minä itse kärsin rajusta hammaslääkäripelosta, jonka takia hampaani on esimerkiksi vuonna 2015 korjattu nukutuksessa, ja koska hampaani ovat erittäin helposti reikiintyvää sorttia, saan kiinnittää paljon huomiota niiden hoitamiseen. Olin juuri viime viikolla hammaslääkärissä, koska päivää ennen lähtöämme Kreikkaan minulta lohkesi hammas, ja halusin käydä äkkiä fiksaamassa sen, jotta se ei aiheuta ongelmia reissussa. Hampaaseen laitettiin onneksi nyt vain väliaikainen paikka, joten selvisin käynnistä lääkkeittä ja sain iloisia uutisia, kun hampaani olivat yllättävän hyvässä kunnossa tätä lohkeamaa lukuun ottamatta. Hampaiden paikkaaminen on minulle jopa vuosien operaatio, kun siinä voi kestää kauan, että minut saadaan pysymään tajuissani tuolissa, tai vaihtoehtoisesti, että saa lähetteen nukutukseen, joten luonnollisesti haluan erityisen paljon pitää huolta hampaistani. Ja haluan antaa samalla lapsilleni sellaiset eväät hampaiden puhdistukseen ja hoitamiseen, että he eivät joutuisi tulevaisuudessa hampaitaan paikkauttamaan.

Topias hoitaa meidän perheessä lasten hammaslääkärikäynnit, koska emme halua tartuttaa minun pelkoani heihin, mutta olen kyllä yhtälailla kiinnostunut niiden käyntien kuulumisista. Kun he juuri taas palasivat hammaslääkäristä, olin ovella vastassa kyselemässä kaikkea mahdollista, ja hammaslääkäristä oli tullut samat uutiset kuin aina; hampaat ovat hyvässä kunnossa ja hienosti osataan harjata ja hoitaa! Tästä täytyy siis pitääkin kiinni.

Meidän perheessä luonnollisesti harjataan hampaat kaksi kertaa päivässä. Se kuuluu yleensä kaikilla rutiiniin, mutta hampaiden hoitamiseen kuuluu myös niin paljon enemmän! Ja se, mihin monen pitäisi enemmän kiinnittää huomiota on ksylitolituotteiden käyttö.

Kaikki varmasti tietävät, miten happohyökkäykset ja reikiintyminen toimivat. Tämän Jenkin kampanjan myötä me mukana olevat bloggaajat kokoonnuimme vähän keskustelemaan ksylitoli -teeman ympäriltä ja alkoi hiukan nolottaa, kun tajusin, että meillä kyllä käytetään ksylitolituotteita ja lapset tietävät, miksi niitä käytetään, mutta emme ole ikinä tarkemmin selittäneet lapsille, mikä happohyökkäys on, ja miksi näitä pastilleja ja purkkaa tarkemmin kuuluu syödä. Lapset alkavat ymmärtää näitä juttuja kyllä todella ajoissa, jos vain itse jaksaa niitä selittää, ja alkoi oikein hävettää, kun tajusin, että me ei olla vielä muistettu lasten kanssa paneutua syvemmälle hampaidenhoidon maailmaan. Mun mielestä olisi kuitenkin hienoa, että lapset pienestä asti ymmärtävät myös syitä ja seurauksia kaikista asioista, eikä jumituta tekemään asioita vain, koska niitä kuuluu tehdä, ymmärtämättä, miksi niitä kuuluu tehdä. Jos meidän lapset eivät ymmärrä happohyökkäyksien taustoja, saattavat he joskus vaikka vain lopettaa ksylitol-tuotteiden käytön, jos he jostain syystä vaikka kyllästyisivät niiihin.

Meidän ei ole oikeastaan tarvinnut keskustella näistä syistä ja syvemmistä taustoista aiemmin, koska meillä ei ole ollut mitään ongelmia muistaa ksylitolituotteita. Meidän perheessä on enemmänkin sellainen ongelma, että meidän täytyy vahtia, etteivät lapset käytä ksylitolituotteita liikaa. He muistavat kyllä itse aina kysyä, että saako nyt ottaa, saako nyt ottaa, ja usein joudutaan sanomaan, että ei, kun pian voi tulla sitten jo vatsa kipeäksi, jos syöt ihan liikaa. Niin kun on oikeasti käynyt, että kokonainen pastillipurkki on vaivihkaa kadonnut omaan huoneeseen ja syöty päivän leikkien lomassa. Onneksi se ei ole kovin vaarallista, mutta haluamme silti pitää sen ksylitolituotteiden käytön niissä suositelluissa rajoissa. Ja nyt ollaankin onneksi päästy aika hyvin siihen rytmiin.

Nuorempi saa vielä päiväkodissa pastillin aina syömisen jälkeen, vaikkakin meillä tosin vanhemmat maksavat niistä pastilleista, eivätkä ne kuulu päiväkodin tarjontaan. Päiväkotipäivän ulkopuolella meillä on sitten ollut aina käytössä Herra Hakkaraisen pastillit, jotka ovat helposti suljettavassa purkissa pysyneet aina näppärästi ulottuvilla tässä keittiössä. Nyt kun lapset ovat isompia, ovat he alkaneet enemmän pyytää purkkaa, ja erityisen kivaa on, kun nyt on tullut tämä uusi Herra Hakkaraisen purkka, joka on jo lasten suosikki! Meidän viisivuotias sai tuossa elokuun lopussa jopa tätä purkkaa synttärilahjaksi.

Pastilleista purkkaan vaihtaminen on sujunut meillä aika kivasti, mutta purkankin kanssa saa vähän huolehtia, ettei niitä katoa liikaa, koska ikinä ei tiedä, mistä huonekalujen alta niitä sitten löytyy. Me päädyttiinkin tekemään lapsille omat lasiset purkkapurkit pienellä mittasysteemillä, jotta pysytään koko ajan kartalla purkan määrästä, eikä sitä sitten ala väärinkäytettynä löytyä hiuksista ja lattiasta. Tosi nätisti meillä kyllä lapset ovat aina syöneet purkkaa ja ovat jo pitkään osanneet tuoda sitten pureskellun purkan roskikseen, mutta käytännöllisyyden lisäksi nämä purkit ovat muutenkin kiva keksintö. Herra Hakkaraisen makuvaihtoehdoilla täytetystä lasipurkista on helppo valita päivän lempimaku ja pysyä samalla kartalla, että onhan sitä purkkaa syöty tarpeeksi. Senkin tästä näkee, että jos pinta-ala ei laske, pitää lisätä tahtia. Me ei muistutella ja huolehdita koko ajan, että otithan nyt purkan tai pastillin, vaan ollaan yritetty antaa se ihan lasten omaksi tehtäväksi, josta ei tarvitsisi muistutella, vaan he osaisivat huolehtia siitä itse. Ja tällainen näkyvämpi säilytysratkaisu auttaa pitämään vaivihkaa sitä tilannetta silmällä.

Meillä purkat ja pastillit säilytetään ruokapöydän vieressä ikkunalaudalla. Siinä ne osuvat sitten heti silmään, kun on syöty ihan mikä tahansa ateria, eikä helpolla pääse unohtumaan se happohyökkäyksen blokkaus. Lapset saavat myös päivän mittaan vapaasti hakea purkkaa ja pastillia, järjen rajoissa, eli kunhan ei tyhjennetä purkkia ihan päivässä.

Koululaisen kanssa on pitänyt vähän sitten hakea tätä ksylitoli-rytmiä, kun sitä pastillia ei enää tulekaan automaattisesti ruokailun jälkeen. Me ollaan ratkaistu tämä säilyttämällä koulurepun etutaskussa Herra Hakkaraisen pastillipurkkia, josta ollaan otettu etiketit pois ja täytetty se pastillien ja purkan sekoituksella, josta voi aina valita mieluisen lajin ja maun. Ja nämä pastillipurkit on muuten niin näppäriä! Jos koululaisen mieli sitä vaatii, niin helposti irtoavat etiketit on tosiaan kiva korvata vaikka jollain omalla tuunauksella, niin repussa on heti mukana vähän katu-uskottavampi purkka-/pastillipurkki. Minä tässä kovasti odottelen seuraavaa tyhjentyvää pastillipurkkia, jotta saan sen omaan laukkuuni purkkasäilytykseen. Tässä pienten lasten äitinä kun olen tykästynyt näihin purkkeihin paljon perinteistä purkkapussia enemmän! Ja mun purkkapurkistani tulee sitten löytymään myös Herra Hakkaraista sen perinteisen vihreän Jenkin lisäksi, joka on mun oma ikisuosikki.

Alakoululaisten ksylitolituotteiden käyttö on vähentynyt hurjasti ja yritetään omalta osaltamme kyllä tuoda muutosta tilastoihin. Toivon, että tämä meidän neidin herkullinen purkki täynnä erimakuisia purukumeja ja pastilleja antaa myös luokkakavereille inspiraatiota alkaa kuljettaa omia ksylitolituotteita mukana. Ja hän saa kyllä aina tarjota myös kavereille, jos joku pyytää purkkaa. Ikinä ei tarvitse pelätä, että purkat loppuu kesken, sillä niitä me kyllä ostetaan niin paljon kuin vain menee, eikä tulevaisuudessakaan sitten tarvitse käyttää omia viikkorahoja hampaista huolehtimiseen.

J0ko teidän perheessä on kokeiltu uutta Herra Hakkaraisen purukumia, jonka värit ja maut tulevat luonnosta? Mitä ksylitolituotteita teidän perheessä käytetään ja kuinka usein? Vastaa kommenttikentässä niin olet mukana kattavan Jenkki Pro Herra Hakkarainen -tuotepaketin arvonnassa! Aikaa osallistua on 3.10.2018 asti ja kilpailun säännöt löytyvät täältä. Kerrothan osallistuessasi, haluatko mieluummin kokeilla purkkaa vai pastilleja, sillä tuotepaketteja lähtee kaksi erilaista!

Kommentit

174 kommenttia
Avatar

Kyllä, meillä aina purkka köytössä ja välillä iltaisin pastillit, näyttää herkullisilta, maistuisi kyllä kolmelle lapselle ja vanhemmillekki. Jenkki polkka on lasten suosikki mutta tämä on varmasti uusi kun on kiva muotokin

Avatar

Hakkaraisen pastillit käytössä kahden aikuisen taloudessa. Mies syö lisäksi purkkaa välillä, itse en oikein välitä.

Avatar

Purkkaa kuluu monta tyynyä päivässä. Purkka siis kiinnostaa 🙂

Avatar

Ollaan jo tutustuttu molempiin, toki muutakin xylitol-purkkaa käytetään välillä, harjausta ja ruokailujen päälle otetaan pastillia tai purkkaa. Herra Hakkaraisen purkkaa olisi valintani jos voitan.

Avatar

Tuttu tuote, purkkaa tulee muutenkin syötyä paljon. Pastilleja voisi kokeilla seuraavaksi!

Avatar

Ei ole vielä Herra Hakkaraisia testattu. Perheessämme on sekä Xylitolpurkat että – pastillit käytössä.

Avatar

Meidän lasten suosikkeja on just nämä hakkaraiset. Purkkana ja pastillina. Ja joka päivä aterian jälkeen otetaan jompikumpi. Osallistun pastillien arvontaan. 🙂

Avatar

Emme ole kokeilleet noita herra Hakkaraisen purukumeja. Nuorempi lapsi syö päivittäin herra Hakkaraisen ksylitolipastilleja, jotka ovat todella käteviä, hyvän makuisia ja ennen kaikkea hyväksi hampaille:)

Avatar

Harjataan säännöllisesti hampaat, ja syödään muumi ja herra hakkaraisen pastilleja koko perhe 🙂

Avatar

Meidän tytöt (1,6v & pian 4v) syövät aterioiden jälkeen pastillit. Me aikuiset käytämme purkkaa. Nyt muutamasti isompi tytöistä on saanut purukumin, mutta näitä hakkaraisia ei olla vielä kokeiltu. Täytyykin suraavalla kauppareissulla napata mukaan

Avatar

Voi, mahtava juttu! Purkka ja pasrilleja kuluu aikuisellakin välillä enemmän kuin tarvisi niiden hyvän maun vuoksi. Jos arpaonni suosii voisin tälläkertaa ottaa pastilleja.

Avatar

Hakkaraisen tuotteisiin en oo vielä tutustunut! Purkkaa menee paljon, Jenkin vihreää tietenkin, pastillit vois olla seuraavaks! ❤️

Avatar

Ksylitol-tuotteet on käytössä koko perheellä jokaisen ruokailun jälkeen. Sekä purkat että pastillit on käytössä.
Voiton sattuessa kohdalle, valitsen purkat, koska niiden kulutus on vähän suurempaa.

Avatar

Meillä käytössä herra hakkaraisen pastillit lapsilla ja me aikuiset mussutetaan purkkaa. Pastillit on hyvät.

Avatar

2-vuotias syö pastilleja ja aikuiset purkkaa. Tai syön minäkin välillä noita pastilleja, kun ovat aika hyviä 🙂 pikkuneidille kelpaisi siis pastillipaketti, jos voitto sattuu kohdalle

Avatar

Hakkaraiset, enimmäkseen pastillit on osa päivittäistä rutiinia, niin kotona kun päiväkodissa Osallistun purkka paketin arvontaan!

Avatar

Meillä menee purkkaa joka syönnin jälkeen ja olisi kiva kokeilla pastilleja! Osallistun pastillien arvontaa. 🙂

Avatar

Hakkaraisen pastillit käytössä meidän perheessä.

Avatar

Uusi purkka on tuttu ja ehdottomasti lasten (ja äitin) lemppari ! Meillä käytössä purkat ja pastillit sekaisin, lapset itse saavat päättää kumpaa ottavat ja aikuiset syö purkkaa. Purkkapaketti kiinnostaisi.

Avatar

Kolmevuotiaan poikamme suosikki on Herra Hakkaraisen purukumi ja pussista syödään ensiksi vihreät purkat.

Avatar

Molempia kokeiltu ja hyviksi havaittu. Purkkaa valitsisin näistä.

Avatar

Herra Hakkaraisen pastillit ovat käytössä, lapsia kun meillä käy kuukaudessa vähintään 14-17… Yritän tarjota pastillit edes kun ei kaikilla aina ole hammasharjat mukana. Ps. Muistathan Emppu kun teillä nyt Volde että ksylitoli on koiralle myrkkyä. Hyvä lapsillekin kertoa. (Valitettavasti yhden tuttavan koiralla ei käynyt hyvin kun oli pastillirasian löytänyt)

Avatar

Purkka on kisassa valintani.

Avatar

Juuri tällä viikolla saatiin neuvolasta testiin tuota Hakkaraisen purkkaa ja lapset (3 ja 5) pitivät kovasti! Pastilleja meillä on käytetty aina minkä tahansa ruuan jälkeen, jos vanhemmat ei ole muistaneet, on lapset varmasti muistuttaneet. Purkkaa olisi kiva kokeilla enemmänkin kun näytti niin hienosti sujuvan tämä meidän ensimmäinenkin kokeilu

Avatar

Purkkaa tai pastilleja lapset ottaa aina ruokailun jälkeen. Osallistun purkka arvontaan koska ei oo vielä testattu herra hakkaraisen purukumia.

Avatar

Pienemmät syö pastilleja ja isommat purkkaa. Joka aterian jälkeen ottavat. Jos voitan niin purkkaa mieluummin.

Avatar

Käytössä joko hammaskeijun pastillit tai herra hakkaraiset. Ruokailija vielä niin pieni, että toistaiseksi käytetään vielä pastilleja 🙂

Avatar

Lapsilla käytössä herra hakkaraisen pastillit ja pikkuhiljaa myös purkkaa on testailtu. Itselläni päivittäisessä käytössä purukumit. Ja tosiaan joka ruuan jälkeen syödään. 🙂

Avatar

Purkkaa päivittäin! 🙂 purkka siis meille kiinnostavampi.

Avatar

Meillä kaapissa molempia mutta tuppaavat unohtua käytöstä. Pitäis olla purkit ja pussit esillä niin käyttö olis säännöllisempää. Valitsisin pastillit!

Avatar

Pastillit olleet käytössä aina, tuo purkka ei ole vielä tuttu joten sitä mielellään kokeilisimme 🙂 lapset ovat tottuneet aina ruoan päälle itse pastillin ottamaan, ei tarvitse muistutella

Avatar

Meillä tyttö 1-vuotta on nyt opetellut ottamaan aina ruuan jälkeen just Herra Hakkaraisesta puoliskan, ja kyllä maistuu! Vanhemmat ollaan sit senkin edestä syöty tuota uutta purkkaa, eli maistuu siis vanhemmillekkin!!
Kyllä me noita Herra Hakkaraisia mielellään otettais vastaan

Avatar

Meillä on myös hakkaraispastillit joka syönnin jälkeen lapsilla käytössä 🙂 purkkaakin ois kiva päästä testaamaan 🙂

Avatar

Uudet hakkarais-purkat on meillä tytön suosikkeja! Pienempi syö pastilleja, mutta.aivan liian.harvoin nämä kyllä muistetaan. Tsempata tarttis siis, purkkapalkinto voisi siinä auttaa!

Avatar

Pastilleja kuluu meidän taloudessa todella paljon! Myös purkkaakin on syöty, mutta pastillit parempia. Olisi mukava saada pastilli tuotepakkaus!

Avatar

Perheessämme käytetään pastilleja. Herra Hakkaraisia on ollut myös, mutta suurin osa tilataan hammaskeijusta.

Avatar

Pastillit käytössä, helppoja käyttää ja muistaa 🙂

Avatar

Herra Hakkaraisen pastillit meilläkin käytössä, näitä äiti ja isi napsii välillä myös makeannälkään. Nyt on ollut kyllä jo jonkun aikaa niin, että ei tahdo lapset eikä aikuiset aina muistaa pastilleja, olen yrittänyt tsempata nyt. Lapset vielä niin pieniä, että pastilleja haluaisimme voittaa mieluummin 🙂

Avatar

Testattu on ja hyväksi todettu. Meillä syödään purkkaa joka aterian jälkeen. 🙂

Avatar

Enimmäkseen purkkaa. Muutama päivässä. Koululaiset saa koulussa pastillit ruoan jälkeen. Purkat kiinnostaa enemmän.

Avatar

Meitä kiinnostaisi pastillit, tyttö täyttää pian kolme ja on itse tarkka pastillien kanssa.. me vanhemmat helposti unohdetaan mutta hän kyllä muistaa

Avatar

Noita purukumeja ei oo tullu kokeiltua, pastilleja oon testannu. Aika harvoin kyllä tulee ostettua kumpiakaan, on melko hintavia, jos oikeasti käyttäis joka päivä joka aterian jälkeen :l Purkkaa haluaisin kyllä testata 🙂

Avatar

Pastillit satunnaisessa käytöasä, täytyisi ryhdistäytyä niiden muistamisessa! Purkkaa ei oo viel kokeiltu. Pastillien arvontaan osallistun 🙂

Avatar

Meillä juostaan ruuan jälkeen aina tietyn kaapin kohdalle huutaan” papti”, ja saa hakkaraisen. Isompi on jo oppinut syömään purkkaa mutta on kivempi antaa samanlaiset kaapista joten pastillit olis meidän valinta!

Avatar

Oi,onpa kivan kuuloinen uutuus tuo purkka.Itse ostan aina herra hakkaraisen pastilleja tytöilleni 6 ja 2v. Meillä ne ovat niin pidettyjä että niitä ollaan jatkuvasti pyytämässä,aina tämä äiti ei muistais antaa pastillia ruokailun jälkeen mutta onneksi lapset muistuttavat.Kiva olisi päästå testaamaan sitä purkkaa,olisi täysin uusi tuttavuus ja varmasti 6v tykkäisi paljon. 🙂

Avatar

Meillä tulee käytettyä melko harvoin xylitol-tuotteita. Pienimmäisellä ei ole vielä hampaita, joten pastillien syönti ei onnistu. Mutta myös me aikuiset käytetään melko vähän purkkaa. Vain sillon tällöin kuin suussa tuntuu paha maku. Pitäisi oikeasti alkaa aina syömisen jälkeen syömään purkkaa..

Avatar

2,5 vuotiaan pojan äitinä osallistun ehdottomasti pastillijen arvontaan! Tuon ikäisellä kun se harjaus on välillä hieman haastavaa, niin pastillit antaa edes jonkin sortin mielenrauhaa hysteeriselle äidille 😉

Avatar

Jokaisen aterian jälkeen Herra Hakkarainen-pastillit ja ekaluokkalainen syö lisäksi myös xylitol-purkkia. 1,5v muistaa jo itse vaatia pastillin, jos meinataan unohtaa. 🙂

Avatar

Meillä syödään paljon hakkaraisen pastilleja ja kaikkia eri purkkia mitä kaupasta löytyy purkkien arvonta kiinnostaa enemmän.

Avatar

Pastilleja on kokeiltu, purkkaa ei vielä. Muuten kyllä käytetään xylitoli-tuotteita. Osallistun pastillien arvontaan

Avatar

Meillä syödään päivittäin pastilleja, joka ruokailun jälkeen. Uusia tuotteita emme ole testanneet. Mukana pastilliarvonnassa! 🙂

Avatar

Mukana! Haluaisimme testata purkkaa

Avatar

Pastilleja käytetään aina ruokailun jälkeen ja niiden arvontaan osallistun. 🙂

Avatar

Herra hakkaraisen purkkaa on joskus meillä ollut. Enemmän käytössä xylitol pastillit hammaskeijuilta. Ja joskus muumipurkkaa! Aina ruokailujen jälkeen.

Avatar

Pastillit ja purkat käytössä kahden aikuisen ja kahden lapsen taloudessa. Mutta purkka vois olla jo se mieluisampi versio tuolle isommalle 🙂

Avatar

Ei olla uutta purkkaa vielä kokeiltu, mutta aitä tarviikin nyt ostaa. Pastillit ja purkat on toki muuten käytössä meidän perheessä päivittäin. Pastillien arvontaan osallistun mielellän.

Avatar

Meillä on Herrahakkaraisen pastillit käytössä koko perheellä ja niistä oltais kiinnostuttu 🙂

Avatar

Purkkaa syödään täällä päivittäin, olisi kiva purkkaa siis voittaa 🙂

Avatar

Herra Hakkaraisen pastillit käytössä, mustikka pikkujäbän lemppari! Maistuu myös isille

Avatar

Useamman vuoden ollut hakkaraisen pastillit käytössä ja viime viikolla ostimme ensimmäisen purkkapussin lapsille. Esikoinen harjoittelee purkan syöntiä ja kuopus syö pastilleja edelleen. Ostimme herra hakkaraisen purkkaa ja oli mieleisiä makuja. Jos arpaonni osuu kohdalle, ottaisimme mielellämme purkkaa vastaan. Mukavaa syksyä!

Avatar

Ei olla vielä kokeiltu Herra Hakkaraisen purkkaa. Olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan 🙂 pastillit on päivittäisessä käytössä lapsilla. Miehen kanssa perus jenkki purukumit.

Avatar

Hakkaraisen pastillit on meillä käytössä 3-vuotiaalla, purkkaa ei olla vielä testattu 🙂 osallistun pastillien arvontaan!

Avatar

Meillä lapset syö pastilleja ruokailujen jälkeen ja aikuiset syö purkkaa, joten molemmat pakkaukset kiinnostavat. Lapset ei ole vielä kokeillut tuota hakkaraisen purkkaa.

Avatar

Meillä neidillä on käytössä Herra Hakkaraisen pastillit ja hienosti itse muistaa pyytää ruuan jälkeen pastillia. Nykyään välillä haluaa myös purkkaa syödä ruuan jälkeen, jota myös saa. Hakkraisen purkkaa ei olla vielä kokeiltu, joten sitä kyllä pitäisi kokeilla.

Avatar

Meillä lapset syö Herra Hakkaraisen pastilleja jokaisen aterian jälkeen. Itse syön purkkaa. Voitoista kävisi kumpi vaan, jos toinen pitää valita niin pastillit.

Avatar

Meillä käytetään kysiltoltuotteita kaikkien ruokailujen paitsi iltapalan jälkeen. 3v käyttää pastilleja ja purkkaa ja 10kk on muutaman viikon ajan saanut maistella pastilleja. 3v käyttää välillä myös siirtymätilanteissa ”reippauspurkkaa”, jonka voimin jaksaa paremmin hoitaa lähtöpisut, pukeutumiset ja odottamiset mallikkaasti. Nuo hakkaraispurkat ovat 3v:n ehdottomia lemppareita.

Avatar

Herra Hakkaraisen mansikka, mustikka ja päärynä pastillit kovassa käytössä kahden aikuisen ja yhden lapsen taloudessa.

Avatar

Meillä käytetään pastilleja. Hakkaraisia tai Hammaskeijun, koska lapsi vasta 2v eikä osaa syödä purkkaa. Harmittaa, kun isovanhemmat ei ota näitä niin tosissaan, eikä aina muista antaa ruuan jälkeen. Kiinnostaisi pastillit! 🙂

Avatar

Purkkaa ja pastilleja kuluu silloin tällöin, muttei läheskään niin säännöllisesti kuin pitäisi! Näistä vaihtoehdoista pastilleja olisi kiva testata. 🙂

Avatar

Meillä syödään purkkaa! Pastilleja silloin tällöin, mutta purkkaa löytyy aina pöydältä.

Avatar

Meillä syödään purkkaa koko perhe. Lapsi innoissaan kun saa kaupassa itse valita omat xylitol tuotteet 🙂 ja päivittäin, joka aterian jälkeen..

Avatar

Pastillit <3

Avatar

Ksylitoli-tuotteita 4-hengen perheessä käytetään päivittäin! Herra Hakkaraisiin ei tosi olla vielä tutustuttu 🙂

Avatar

Herra Hakkaraisen käytetty nyt, kun taaperokin niitä alkanut jo syömään. Isosiskolle voisi kokeilla purkkaa. Purkka arvontaan osallistun

Avatar

Neljävuotiaan kanssa syödään päivittäin purkkaa ja ksylitolipastilleja 🙂 Tuota purkkaa ei olla vielä kokeiltu, joten osallistun purkan arvontaan.

Avatar

Tuttuja tuoteitta ja kuuluu paljon, 4 lasta 2aikuista kun syö.

Avatar

Herra Hakkarais purkat ei ole tuttuja, sen sijaan Hakkarais pastillit ovat 4v tytöllä jokapäiväisessä käytössä.

Avatar

Läkerol Dentsit ovat olleet meidän perheessä jokapäiväisessä käytössä, mutta mielellään maisteltaisiin näitä Hakkaraisia myös, mitkä ovat meille uusi tuttavuus. Pastilli-muodossa, kiitos ^_^

Avatar

Meillä ollaan juuri 4 ja 7 veen kanssa testailtu herra hakkaraisen purkkaa ja on ollut todellinen hittituote! Pyritään siihen että aina ruoan jälkeen muistettaisiin se pastilli tai purkka. Ja ekaluokkalainen kantaa repussa mukanansa pastillipurkkia. Hyvä idea tuo että tuunaa oman sekoituspurkin mukaan kouluun! Menee kyllä käytäntöön!

Avatar

Purkkaa syömme päivittäin, vauva kun ei vielä ksylitolia tarvitse 😀 eli purkka kiinnostaisi!

Avatar

Xylitol pastilleja käytetään meillä enemmän kuin purkkaa. Lapset muistavat hienosti jokaisen aterian jälkeen itse ottaa pastillit. Pastillit olisivatkin mieluisampi vaihtoehto mikäli voitto osuisi kohdalle 🙂

Avatar

Päivittäin käytetään, pastilleja 🙂 lapset tykkää! Meillä on 4- ja 2-vuotiaat, niin en uskalla vielä purkkaa antaa eli pastilleja otettais jos voitto osuis kohdalle.

Avatar

Lapset ovat vielä sen verran pieniä, että heillä vain pastillit käytössä. Yleensä lounaan, välipalan ja päivällisen jälkeen saavat pastillin. Aina me aikuiset ei muisteta niitä antaa, pitäis skarpata! Eli pastillit kiinnostaa!

Avatar

Pastillit on ahkerassa käytössä meidän kahdella lapsella. Mielellään osallistun arvontaan!:)

Avatar

Pastillit joka päivä käytössä, purkat jääneet vähemmälle eikä uusia ole vielä kokeiltu. Purkkapaketti kiinnostaisi enemmän:)

Avatar

Pastillit joka päivä käytössä, purkat jääneet vähemmälle eikä uusia vielä kokeitu. Purkkapaketti kiinnostaisi enemmän:)

Avatar

Meillä kunta tarjoaa pastillit päiväkodissa, Fazer täysksylitoli pastilleja. Kotona on käytössä muumi täysksylitoli pastillit päivittäin, joita myös ite syön. Yksi pussi purkkaa ollaan ostettu ja kaupasta valikoituikin tarkan harkinnan jälkeen nimenomaan nämä herra hakkaraisen purkat, joista poika tykkäsi kovasti! Ostettiin ne heinäkuussa lomamatkan lentoja varten. Niitä olisi siis kiva saada lisää! Myös täysksylitoli pastillit kelpaavat kokeiluun. Meillä täytyy myös olla tarkkana, ettei tuu syötyä liikaa pastilleja 😀

Avatar

Purkan syömisestä en oikein ole ikinä tykännyt, mutta Herra Hakkaraisen pastillit maistuvat näin aikuisenakin. Niitä olisi kiva saada kaappiin lisää.

Avatar

Meillä isompi 2,5 vuotta syö 2 hakkaraispastillia 5 kertaa päivässä ja pienempi 1 vuotta syö 1 hakkaraista 5 kertaa päivässä. Purkkaa kokeiltiin nyt isommalla ensi kertaa lentokoneessa ja hyvin meni ei nielaissut joten kohta varmaan isomman kohdalla siirrytään siihen

Avatar

Purkkaa kuluu arjessa, mutta vauvan kasvaessa pastillit kiinnostavat, eli niitä haluaisin kokeilla 🙂

Avatar

Purkkaa itse 🙂

Avatar

Meillä on ollut pastillit 2vuotiaalla käytössä siitä asti kun valmiudet niiden syömiseen on ollut. Hakkarainen purkkia ei olla vielä maistettu

Avatar

Töissä tulee syötyä purkkaa, kotona ei niinkään. Pastilleja söisin mielummin mutta töissä niitä tulee helpommin napsittua liikaa. Joten pastilleja kiitos 🙂

Avatar

Juuriki noita hakkarais purukumeja meillä syödään jokaisen ruokailun jälkeen eli n. 5 krt pvässä:-)

Avatar

Hei! Ei ole vielä kokeiltu uutta Herra Hakkaraisen purukumia, mutta mahdoton kiinnostus heräsi. Meillä käytetään ksylitolpastilleja ja -purukumia. Aterian jälkeen yleensä ksylitolia kehiin. Jos onni potkaisee arvonnassa, niin tahdotaan pastilleja!

Avatar

Pastilleja kuluu! Ne on kivoja, ku ei tartte huolehtia roskikseen lapsiltakaan.. reilu yks veeki jo oppinut vaatii pastillin aina ruuan jälkeen! 🙂

Avatar

Pastillit on meidän kolmen poikalapsen perheessä erittäin suosittuja ja niitä kuluukin. Joten Hakkarais-pastillit kiinnostavat!

Avatar

Hei! Meillä käytetään Jenkki xylitol-tuotteita päivittäin, useimmiten ruokailun jälkeen purukumit heitetään suuhun. Herra Hakkaraisen pastilleja löytyy myös joita tulee silloin tällöin otettua, niin lasten kuin aikuisten. Osallistuisimme purukumien arvotaan. 🙂 Pesueesta löytyy yksi 10 v poika sekä kaksi aikuista.

Avatar

Purkka meillä jokapäiväisessä käytössä, joten sitä menee. Purkka arvontaan osallistun 🙂

Avatar

Hakkarais purkkaa ei olla kokeiltu. Meillä on käytössä ollut hakkaraispastillit, låkerol pastillit ja pikku kakkos/pikku myy pastillit. Nyt lapset 2v ja 3v on innostunut syömään vihreää Jenkki purkkaa, joten nykyään sitä purkkaakin menee. Nuorimmainen(kohta 9kk)syö yhden kokonaisen hakkaraispastillin. Jokaisen aterian jälkeen joko 2 pastillia tai 1 purkka.

Purukumi arvontaan osallistun!

Avatar

Meillä molemmat käytössä, pastillit käytännöllisempiä kun ei tarvi huolehtia roskiin.

Avatar

purkka-arvontaan osallistun, pastillit todettu liiankin hyviksi. 😀

Avatar

Herra hakkaraisia menee jo pastillina lapsille, mutta purkkaa ei oo kokeiltu. Itellä purkkaa kyllä kuluu purkkaa vois kokeilla

Avatar

Töissä kyllä pastilli aina ruuan jälkeen mutta kotona tahtoo unohtua, pastilleja kotiin siis olisi hyvä!

Avatar

Hakkaraisen pastillit lapset ottaa aina ruuan päälle ’jälkkäriks’ 🙂 Tota purkkaa täytyis kyllä myös kokeilla, isommat lapset tykkäis varmasti.
Saako Avan koulussa syödä purkkaa? Meiän tokaluokkalaiselle sanottiin, että pastillin saa ottaa ruuan jälkeen, mutta purkka ei kuulu kouluun..

Avatar

Purkkaa kuluu meillä. Pastillit ottaisin mielummin!

Avatar

Meillä tuo Herra Hakkaraisen purukumi on tyttöjen ehdoton suosikki, purkassa säilyy maku pitkään. Myös Hakkaraiseb pastillit ovat käytössä aina ruokailun jälkeen.

Avatar

Purkka on pop meidän perheessä! Ehdottomasti siis mukana arvonnassa 🙂

Avatar

Meillä syödään ksylitolipastilleja jokaisen aterian jälkeen, mutta näitä Herra Hakkaraisia emme vielä ole kokeilleet. Olisi siis hauska voittaa pastilleja!

Avatar

Purkkaa ei ole vielä kokeiltu mutta hakkaraisen pastillit on ahkerassa käytössä. Ja pastilleja kaivattaisiin varastoon lisää!

Avatar

Purkat ja pastillit ovat meidän perheessä käytössä. Pastilli paketti olisi meille tarpeellinen. 🙂

Avatar

Meillä viisihenkisessä perheessä kuluu xylitoltuotteita PALJON ja niitä käytetään joka ruokailun jälkeen sekä välillä muutenkin. Hakkaraisen purkkaa ei olla vielä kokeiltu, ja nyt kun nuorinkin on siirtynyt pastilleista purkan purijaksi, olisi purkkapalkinto mahtava juttu! 🙂

Avatar

Lapsilla on hakkaraispastillit käytössä. Isompi voisi kyllä siirtyä jo pian purkkaan.. Mutta pastillit kiinnostaa, niin olisi sitten pienemmällekin

Avatar

Ei olla vielä testattu Hakkaraisen purukumeja. Purkkaa ollaan silloin tällöin maistettu, mutta lapset tykkäävät ottaa yleensä ruoan jälkeen xylitolipastillit ja hyvin tunnollisesti muistavatkin aina ne pyytää. Osallistun siis pastillien arvontaan 🙂

Avatar

Päivittäin käytetään ksylitolia. Purkka maistuu meidän porukalle paremmin 🙂

Avatar

Herra Hakkaraisen pastilleja sekä juuri 5v. Täyttänyt on erityisen ihastunut Hakkaraisen vihreisiin purkkiin.

Avatar

Purkkaa päivittäin! Ja mieluiten purkkaa, koska maistuu meille paremmin:)

Avatar

Meillä on ollut pastillit käytössä siitä lähtien, kun minimies täytti 1v, hyvin muistaa aina pyytää jos en muista antaa. Itsellä on niin lonksuvat leuat, että purkkaa ei pysty syömään.

Avatar

Purkkaa kuluu päivittäin. Tällä kertaa kiinnostais kokeilla pastilleja!

Avatar

Xylitol on kovassa käytössä meidä perheessä! Valitsisin purkkaa tällä kertaa.

Avatar

Hakkaraisen purkkaa on yksi pussi ostettu ja lapset tykkäsivät kovasti. Myös pastillit tuttuja. Mukana purkka arvonnassa.

Avatar

Me ollaan siirrytty kans noihin jenkki lastenpurkkiin.. Ihan huippuja ja itekin tulee niitä napsittu kun niin hyviä 🙂 Purkkia siis ehdottomasti haluaisimme jos arpaonni suosii :)Herra hakkaraisia kuuluu myös silloin tällöin. Kiitos purkki vinkistä, en oo tajunnu että ne etiketit voi ottaa pois ja tehdä oman näköiseksi.

-Kaisa

Avatar

Ksylitoli on liian epäsäännöllisessä käytössä vaikka pastilleja ja purkkaa on! Kolmevuotias on innoissaan kun saa jo purkkaa, niin sitä olisi mukava saada! 🙂

Avatar

Meillä käytetään xylitol pastilleja aina ruokailun jälkeen, Hakkaraisia siis menee jonkin verran. Jos onnis suosis niin pastilleja valitais. Purkat ei ole vielä ihan ajankohtaiset.

Avatar

Purkkaa ei olla maistettu, joten se kiinnostaisi!

Avatar

Pastillit on jo käytössä joten purkkaa ois kiva kokeilla!

Avatar

Pastillit tuttuja, purkka kiinnostaisi 🙂

Avatar

Meillä minä ja mies syödään purkkaa, pojalle menee pastillit, reilu vuoden ikäinen muistaa pyytää aina joka syömisen jälkeen itse pastillinsa. Pastilleja siis meille 🙂

Avatar

Koululaisille purkkaa!

Avatar

Hakkaraisen pastillit ovat meille tuttuja, mutta purukumeja emme ole vielä käyttäneet. Pastillit ovat päivittäin käytössä 3-vuotiaalla pojalla, joka aterian jälkeen. 🙂 Pastilleja siis meille 🙂

Avatar

Mieheni kanssa syömme sekä purkkaa että pastilleja ja pieni poikamme harjoittelee tällä hetkellä pastillien syömistä! 🙂 Toivotaan, että siitä tulee helposti rutiini hänellekin! 🙂 Hakkaraisen pastilleja on syöty ja jos voitto osuu kohdalle, niin pastilleja pienelle pojulle! 🙂

Avatar

Ei ole vielä tultua testattua Herra Hakkaraisen uutuuksia vaikka ksylitolituotteet ovat käytössä päivittäin. Valkkaisin pastillit.

Avatar

Xylitol purkat ja pastillit käytössä ruokailujen jälkeen vaihdellen. Lisäksi xylitol hammastahnat hampaiden harjauksissa purkkapaketin valitsisin mutta pastillitkin käy!

Avatar

Meillä on syöty aina mielellään Hakkaraisen pastilleja . Nyt 6v poika käy äidin purkkapussilla ja 4v on opetellut purkan syöntiä, ettei tulisi nielaistua sitä purkkaa. Kokeiluun olisi kiva siis saada Hakkaraisen purkat jos äiti saisi sitten itse pitää omat purkkansa, kun tuntuu että ne on aina loppu .

Avatar

Xylitol pastilleja käytetään päivittäin, joka ruokailun jälkeen. Lapsi vielä niin pieni, ettei olla purkkaa kokeiltu. Pastillit siis mieluisampi vaihtoehto!

Avatar

En ole maistanut herrahakkaraista, mutta muuten purkkaa tulee syötyä silloin tällöin.

Avatar

Pastelleja syödään aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan jälkeen. Purkkaa ei olla maistettu. Olisi kivaa maistaa

Avatar

Herra Hakkaraisen pastillit on meillä ihan suokkareita ja niitä on käytetty vuosia! Esikoinen on pikkuhiljaa siirtynyt purkkaan ja juuri viime viikolla ostettiin pussi tätä uutta purkkaa, kun suuhygienistiltä saatiin maistiainen. Purkkapaketin arvonnassa siis mukana!

Avatar

Meillä syödään aina purkkaa, pastilleja hyvin satunnaisesti. Hakkaraisen purkkaa ei olla vielä testattu! Purkat kiinnostelee arvonnassa 🙂

Avatar

Ei ole tuttu. Purkkaa käytän satunnaisesti.

Avatar

Purkkaa käytetään joka aterian yhteydessä! 🙂

Avatar

Pastillit ovat säännöllisessä käytössä lapsilla kuin itselläkin, joten voittaessani ottaisin niitä.

Avatar

Ei olla vielä kokeiltu ja alkaisi olemaan nyt ajankohtaista hankkia.
Pikkuselle pastillit olisivat sopivampi vaihtoehto 🙂

Avatar

Aikuisten käytössä purkks ollut jo vuosia, nyt pieni lapsemme sen ikäinen että pastillit voisi ottaa käyttöön, hakkaraiset olisi tosi hyvät ja mieluisat.

Avatar

Taaperon kanssa käytössä pastillit 🙂

Avatar

Herra hakkaraiset ei vielä oo tuttuja. Xylitol purkkaa popsitaan tässä taloudessa silloin tällöin, mutta ehdottomasti ois petrattavaa.

Avatar

Herra Hakkaraisen pastillit käytössä lapsilla ja aikuisilla purukumi. Pastillit tulisivat koko perheen käyttöön, joten osallistun pastillien arvontaan.

Avatar

Hakkaraisilla mennään.

Avatar

Lapset käyttää pastilleja, ja herra hakkaraisen pastillit ovatkIn tuttuja.Tuo purkka vaikuttaa hauskalta, sitä ei olla testattu. Osallistun pastilli-arvontaan!

Avatar

On tuttu tuote 🙂 ruoan jälkeen joko pastilli tai purkka 🙂

Avatar

Meillä käytössä pastillit ja purukumi. Kiva olisi kokeilla uutuus Herra Hakkaraisen purukumeja sillä ne vielä testaamatta

Avatar

Lapsille hakkaraiset ruokailun jälkeen, purkkaa harvemmin. Kaikki pastillit maistettu, en aiemmin ollut edes kuullut ko. Purukumeista, lähtee varmasti testiin.

Avatar

Purkkapalkinnon perässä! Meillä on kolme isompaa lasta ja lisäksi puolivuotias pirpana +aikuista. Pastillit ovat jääneet vähemmälle käytölle ja purkkaa kuluu paljon. Joka päivä lapset käy laatikolla omatoimisesti ja kauppalistalla on aina purkkaa.

Avatar

Herra Hakkaraisen purukumia on maistettu, ja olihan se hyvää! 🙂 Purkkaa tai pastilleja menee joka ruokailun jälkeen. Purkat on ykkösjuttu, joten mieluiten niitä meille. 😛

Avatar

Olen näitä nähnyt kaupassa, mutta en ole (vielä) ostanut! Pastilleja menee jokaisen ruokailun jälkeen päivittäin. Pastillipaketin arvonnassa mukana siis. 🙂

-Jelena-

Avatar

Purkkaa ei olla vielä testattu, menty pastilleilla toistaiseksi. Olisipa kiva vähän kokeilla jotain uutta!

Avatar

Purkka arvontaan osallistun.

Avatar

Meillä syödään sekä xylitol-pastilleja että – purkkaa päivittäin. Herra Hakkarainen-purukumeja löytyykin tällä hetkellä kaapista.

Avatar

Purkkaa ja pastilleja lähes päivittäin. Pastillit olisivat mieluisammat.

Avatar

Kyllä meillä jenkkiä melkein päivittäin pureskellaan! Myös läkerollit on kovalla käytöllä. Purkka olisi mieluisempaa 🙂

Avatar

Päivittäin pienin syö Hakkaraispastilleja, isommat purkkaa, Hakkaraispurkkaa ei ole kokeiltu. 🙂

Avatar

Purkkaa menee lähes päivittäin, satunnaisesti myös xylitol-pastilleja.
Purkka olisi minulle mieluisampi 🙂

Avatar

Meidän suurperheessä pastilleja ja purkkaa kuluu paljon, pastillit on meille mieluisampi kun lapset eivät purkasta tykkää 🙂

Avatar

Meidän perheen suosikki tuo uusi purkka! Kaikki 5 lasta tykästynyt ja kyllä äitinkin mieleen on

Avatar

Meillä purraan purkkaa❣️

Avatar

Pastillit ovat päivittäin käytössä, joten niiden arvonnassa mukana.

Avatar

Pastillit enemmän käytössä. Purkka ei niinkään vielä käytössä mutta niitä voitaisiin kokeilla. Lapset 3 ja 5 vuotta

Avatar

Pastilleja menee joka ruokailun jälkeen. Ovat ekologisempia ja eivät saa leukoja jumiin. Pastillit siis mieluisampia!

Avatar

Purkka on päivittäisessä käytössä aterioiden jälkeen. Mukana purkka-arvonnassa 🙂

Avatar

En tykkää pastilleista. Mukana purkka arvonnassa.

Avatar

Tytär syö sekä Hakkarais-pastilleja että purkkaa. 4v ja muistaa aika hyvin itse aina ruuan päälle napata jomman kumman. Purkkaa valitsisin palkinnoksi.

Avatar

On hakkaraisia testattu sekä purkat että xylitolipastillit myös käytössä

Avatar

Herra Hakkaraisen pastillit on kovassa käytössä. Purkkaa ei olla vielä testattu ja sitä olisikin kiva testata. Itse myös kärsin pahasta hammaslääköripelosta. Mies hoitaa lasten käynnit ja koska lapsillakin on lievää pelkoa. Käymmekin aina tasasin väliajoin hygienistillä

Avatar

3 Hakkaraisen äitinä purkka olisi kova juttu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä