KOKO KYLÄ JA NIIN EDELLEEN

Meidän viimeinen viikko on mennyt aika samalla kaavalla kuin muutkin. On ollut töitä, koulua ja päiväkotia. On ollut harrastuksia ja kauppareissuja. Ja on ollut paljon perhettä.

Jos lasketaan oikein tästä viikko taaksepäin ja mietitään, niin seitsemästä päivästä olen viettänyt perheeni kanssa aikaa viitenä päivänä. Kahtena päivänä koko suvun kanssa, yhtenä päivänä vanhempieni ja pikaisesti siskojen, yhtenä päivänä yhden siskon kanssa ja yhtenä päivänä kahden siskon kanssa. Tää on meille normiviikko.

Siskoni kirjoittikin tällä viikolla postauksen perheestämme, ja jaoin sen blogini Facebook -sivulla, joten moni varmasti luki myös jo sen. Olen itse törmännyt paljon samoihin asenteisiin, vaikkakin mitä lastenhoitoon liittyviin juttuihin tulee, siskoni saa niistä kuulla paljon enemmän, koska hänellä ei ole sitä puolisoa auttamassa. Ja jotenkin se on tosi kummaa, miten toisia voi suututtaa se, että meillä on niin läheinen ja rakastava perhe. Kun se ei kuitenkaan ole keneltäkään muulta pois. Ja sitä läheisyyttä jaetaan myös ympärille, esimerkiksi kutsumalla perheen joulupöytään ystävä, jota ei ole kutsuttu muualle, tai hoitamalla toisen ystävän lapsia, kun meillä kerran on resursseja. Meidän perhe on tunnetusti sellainen ”koko kylä kasvattaa” -perhe, ja me jokainen tavallaan kasvatetaan osittain yhdessä toistemme lapsia. Tässä perheessä on samoista rinnoista imetetty kahden eri ihmisen lapsia, koska sitä maitoa kerran riittää, ja samalla filosofialla toimimme kaikessa.

Meidän perheessä voi tosiaan aina luottaa siihen, että apua saa pyytämättäkin. Esimerkiksi Avan synttäreiden lähestyessä äitini ihmetellen laittoi viestiä, että mitä hänen on tarkoitus tehdä, kun en ollut pyytänyt mitään. Äiti sitten teki kaikki suolaiset tarjottavat. Meidän perheessä myös pikkulapsettomat jäsenet vuorotellen valvoivat öitä koliikkivauvan kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä nukkua. Ihan sama, mikä haaste elämässä on juuri meneillään, apua saa aina.

Ollaan totuttu viettämään ihan hirveän paljon aikaa yhdessä. Asutaan nykyään vähän ripotellen parilla paikkakunnalla, mutta pisimmän välimatkan ajaa kuitenkin 20-25 minuutissa. Lähin perheenjäsen taas asuu viiden minuutin matkan päässä. Meillä on yhteisiä wappiryhmiä eri kokoonpanoilla, sillä esimerkiksi me siskot halutaan myös oma ryhmä. Näissä ryhmissä me usein sitten sovitaan tapaamisia, aina extempore-tyylillä ”Kuka lähtee nyt”, mutta tosi paljon nähdään myös ”vahingossa”, kun päädytään vaan samaan paikkaan. Ja kun nähdään, niin vietetään mielellään koko päivä yhdessä.

Esimerkiksi viime sunnuntaina aamulla lähdin lasten kanssa siskoni luo, ja leikittiin siellä aamupäivä. Sieltä mentiin yhdessä isovanhempiemme luokse suvun uusimman jäsenen ristiäisiin. Ristiäisten jälkeen mentiin vielä vanhemmilleni ja tehtiin siellä siskojen ja porukoiden kanssa pitsaa, ja lisäksi äiti oli aiemmin tehnyt jokaiselle kotiinvietäväksi lasagnea. Nukkumaanmenoajan lähestyessä heitin vielä siskoni lapsineen kotiin. Tässä välissä Topias lähti ristiäisistä serkkuni kanssa sählytreeneihin.

Kesällä me nähtiin melkein poikkeuksetta joka päivä. Meillä on kaikilla avaimet lapsuudenkotiimme, ja uima-altaan takia oltiin siellä kesällä vielä normaaliakin enemmän. Ja meidän vanhemmat nauttivat siitä! Ikinä ei tule valitusta metelistä tai mistään, koska he rakastavat viettää aikaa lastemme kanssa, ja tietty mekin kelvataan. Joskus, kun meillä on ollut tosi hektinen arki, eikä olla viikon aikana käyty porukoilla, lähtee äiti heti soittelemaan, että onko jokin vialla, että koska oikein tullaan kylään, kun heillä on ikävä lapsia. Mutta kyllä he aina ovat myös tyytyväisiä, kun kaikki lapset ja lapsenlapset lähtevät sieltä kotoa, koska tottakai he haluavat kuitenkin elää sitä omaa elämää ja nauttia vapaa-ajasta. Mutta montaa päivää he eivät malta olla yksin, eikä sellaista tilannetta yleensä tulekaan, kun ollaan kaikki totuttu siihen, että tavalla tai toisella vietetään jollain kokoonpanolla aikaa yhdessä.

Meillä on tällä hetkellä suvussa pikkulapsia kahdesta eri sukupolvesta. Eli meidän lapsilla on serkkuja, ja minulla on pieniä serkkuja. Näitä pieniä on nyt seitsemän, joten juhlissa riittää hulinaa, ja voin vain kuvitella sen metelin vuoden päästä, kun nämä pienimmät juoksevat muiden mukana, ja jos tuuri käy niin joukossa itkee meidän vauva. Tämän hetken nuorin tosiaan kastettiin viime viikonloppuna ja vanhin on meidän 7 -vuotias. Seuraavaksi ovat syntyneet 5 -vuotiaat kauhukaksoset, eli meidän kuopus ja siskoni esikoinen, joista oikeasti käytetään koko ajan nimitystä kauhukaksoset, koska noi kaksi yhdessä on aivan mahdottomia ja aiheuttaa koko ajan hämminkiä ja keksii kaikkia tyhmiä juttuja. Sitten seuraavaksi on puolen vuoden ikäerolla 3-4 -vuotiaat, ja sitten nämä kaksi uutta vauvaa. Kaikilla paitsi meidän neiti esikoisella on siis oman ikäistä seuraa, mutta onneksi häntä kiinnostaa kyllä leikkiä pienempienkin kanssa, ja hän on hirveän reipas auttamaan noiden pienimpien kanssa. Ja jos me saadaan se kolmas lapsi, niin hän on sitten luultavasti taas ainoa sen ikäinen.

Me ollaan ihan hirveän onnellisia tästä isosta ja tiiviistä perheestä. Tiedetään, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen ja todellakin arvostetaan tätä. Me ei esimerkiksi tulla varmaan ikinä muuttamaan pysyvästi pois Turun seudulta, koska ei voitaisi olla niin kaukana perheestä, myöskään Topiaksen puolelta. Ja meidän perheessä tosiaan puolisot on ihan yhtä täysillä mukana. Topias viettää paljon aikaa vanhempieni, sisarusteni ja muiden sukulaisteni kanssa ilman minua, ja myös ilman lapsia. Topiaksesta on näiden melkein 9 vuoden aikana tullut ihan yhtä iso osa sukua kuin kaikista muistakin, ja häneen kohdistuu ihan samalla tavalla ne omat insideläpät ja pilkanaiheet. Olen ihan hirveän onnellinen siitä, että Topias ei tule toimeen minun perheeni kanssa, vaan hän ON osa perhettä. Ja vaikka olen melko varma, että me ollaan yhdessä koko loppuelämämme, niin tiedän myös, että jos me erottaisiin, Topias on perheeni kanssa sen verran läheinen, että he tulisivat eron jälkeenkin ihan yhtä hyvin juttuun, vaikka se varmasti oliskin alussa vaikeaa. Ellei Topias yhtäkkiä vaikka paljastu sarjamurhaajaksi.

Tällainen perhe ja suku on myös lapsille vain ja ainoastaan valtava siunaus. Meidän lapsilla on nyt vielä enemmän leikkiseuraa kuin meillä serkuksilla lapsena oli, ja se on aivan mahtavaa. Kun tästä Turkuun muuttaneesta sukupolvesta asti kaikki ovat pysyneet niin läheisinä, tulee tämä määrä sukupolvittain vain kasvamaan, ja jonain päivänä meidän lapsenlapsemme nauttivat ison serkuslauman eduista, ja kaikilla on niin paljon isotätiä ja -setiä, että kukaan ei tiedä, mitä kukin oikeasti kellekin on. Eikä sillä ole väliä, kun ainoa tärkeä vastaus on, että kaikki ovat kaikille rakkaita.

En vaihtaisi tätä perhettä mihinkään.

 

Kommentit

3 kommenttia

Mistä tuo Avan mekko? Ihana!

Ihanaa, että teillä on noin läheiset ja lämpimät välit. Aika harvalla suomalaisella on. Täällä, kun on totuttu (ikävä kyllä) pärjäämään yksinään.

Ihanaa kun on läheiset suhteet perheeseen. Meilläkin on molempien perheisiin hyvät välit, mutta enemmän ollaan miehen perheen kanssa viikonloppuja. Monesti ollaan koko porukka mummulassa periaatteessa koko viikonloppu! Omat sisarukset asuu vähän siellä sun täällä niin ei niin usein nähdä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä