IHAN UUTTA JA ERILAISTA

Kuva: Jere Satamo

Meillä on nyt käynnissä viides kierto lapsettomuushoitoja ja tämä kierto on ensimmäinen oikealta kuukautiskierrolta tuntuva kierto. On kyllä huomannut, että viime kierto päättyi kemialliseen raskauteen.

Tuttuun tapaani olen taas googletellut kaikkea mahdollista lapsettomuuten liittyvää, tällä kertaa keskenmenoja ja kemiallisia raskauksia. Mulla oli tässä pitkään sellainen ongelma, että olin jo lukenut kaiken, enkä keksinyt enää mitään googletettavaa, mutta tässä kierrossa on sitten ollut tämä uusi juttu. Olen monesta paikasta lukenut näitä juttuja, että kemiallisen tai varhaisen keskenmenon jälkeen olisi helpompi tulla raskaaksi, koska se jotenkin valmistaa kohdun pintoja seuraavaa kiertoa varten, jotta hedelmöittyneen munasolun olisi helpompi kiinnittyä. Tiedä näistä sitten taas onko niissä yhtään mitään perää, mutta pieni toivonsiemen on kyllä taas noussut.

Tässä kierrossa sain sitten tosiaan ensimmäiset kunnolliset kuukautiset vuosikausiin. Se on ollut tosi outoa, mutta outous ei loppunut siihen. Ne menkat nimittäin myös venyivät aivan järjettömän pitkiksi, ja mulla ei ole lainkaan tullut niitä aiemmista kierroista tuttuja vatsakipuja, jotka letrot ovat tähän kohtaan aiheuttaneet, ja migreenikin kesti reilun viikon sijaan vain pari päivää. Nyt onkin vähän sellainen olo, että pää hajoaa, kun en tiedä, ovatko nämä erilaiset oireet hyvä vai huono juttu!

Mulla vasta eilen loppui vuoto ja nyt sitten jännitetään, miten käy ovulaation. Tuleeko se samaan aikaan, vai venyykö se vähän pidemmälle? Joka tapauksessa luulisi, että viikonloppuna pääsisi pistämään irrotuspiikin. Viimeinen irrotuspiikkireseptikin on haettu, joten nyt tässä sitten toivotaan hartaasti, että uusia ei enää tarvitsisi.

Laskeskelin tossa, että hoitobudjetti on tähän mennessä mennyt nyt jo reippaasti tonnin yli, varmaan lähemmäs kahta, jos lasketaan kaikki raha, mitä olen laittanut testeihin ja ravintolisiin. Mutta senttiäkään en kyllä kadu, vaikka tietenkin toivon, että saadaan pian laittaa rahaa mieluummin vauvajuttuihin kuin yrittämiseen. Tämä on kuitenkin puhtaasti sijoitus vielä entistäkin onnellisempaan tulevaisuuteen.

Nyt kun olen kertonut tässä kierrossa ihan suoraan aikataulusta, niin kerrotaan tämäkin; jos tämä kierto nyt menee odotetun aikataulun mukaan, niin ensimmäinen testipäivä olisi 8.11. kun irrotuspiikin pitäisi olla haihtunut elimistöstä. Joten palaillaan aiheesta sitten viimeistään marraskuun puolivälin tienoilla!

Kommentit

7 kommenttia

Iso kiitos kun jaat näin avoimesti hoidoistanne, et arvaakkaan miten arvokasta vertaistukea tämä on! Pidän peukkuja että tämä olisi vihdoin tiedän kierto. Täällä on myös hoidot aloitettu, esikoinen toiveissa ja toinen letrokierto alussa. Syy on selittämätön. plussatuulia & tarrasukkia sinne ja tänne <3

Moikka!
en oo seurannu sun blogias nyt pitkään aikaan kiireiden takia ku satunnaisesti. Mut nyt piti istuu tän postauksen jälkeen perseelleen ja kirjottaa sulle viesti!
Ootko kokeillu akupunktiota? Mun yks ystävä kokeili raskautumiseen sitä ja sillä tehos jo 2 kerran jälkeen! ne oli yrittänyt melkein vuoden verran, ne ei halunnu mitään lääkkeellisiä juttuja jo rahan menon takia. 55e/krt ja saa kelakorvauksen

Poikaan meni 24t€ ja 10 vuottaenkä kadu euroakaan, vuosia voisin ottaa pois 🙂

Tsemppiä ja voimia teille yritykseen. Meillä itsellä esikoisen yrittäminen menossa ja nyt jännäilen täällä. Pientä tiputteluvuotoa tuli joku aika sitten ja toivonkin että se olisi ollut kiinnitysvuotoa jota joillakin tulee.

Voimia ja pidän peukut pystyssä että kohta pääsisitte ostelemaan vauvajuttuja <3

Kovasti tsemppiä hoitoihin! Kiitos kun jaat lukijoillesi tämän tosi henkilökohtaisen prosessin, olen itsekin oppinut asiasta paljon uutta teksteistäsi. Toivottavasti pian tärppää!

Toivotaan että onnistuu, mutta lääkkeellisten perusyritysten jälkeen on vielä mahdollista yrittää inseminaatioilla, IVF tuore- ja pakastealkionsiirroilla kuin myös ICSI:llä, että eiköhän niistä joku teidänkin kohdalla onnistu.

Mekin pitkän odotuksen ja 20 000 euron jälkeen saimme vihdoin ihanan plussan, toki nyt vasta rv 12 menossa, joten vielä voi niin moni asia mennä pieleen. Meidän tapauksessa tämä on vasta ensimmäinen raskaus, aiemmin ei yhtäkään edes kiinnittymisyritystä, joten juuri nyt iloitsemme tästä valtavasti. Teilläkin lopussa varmasti kiitos seisoo, joko nyt, vuoden tai vaikka 5 vuoden päästä, koskaan ei voi tietää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä