PERHELOMA KOSILLA VIDEONA

Mähän oon tällä kertaa ihan historiallisen ajoissa, kun oltiin reissussa syyskuussa ja video tulee ulos jo lokakuussa! Otetaanko nyt tavoitteeksi, että kuvat ja kirjoitus sitten marraskuussa? 😀 Noh anyways, oltiin siis tosiaan tossa syyskuun lopussa koko perhe Kreikassa, tai no siis melkein koko perhe, koska yksi siskoista puolisoineen ei tullut, koska hän ei tykkää lämmöstä, eikä rannasta, ja jäi mieluummin kotiin, mutta muuten. Seuraavaan reissuun yritetään nyt sopia sellainen kohde, että kaikki lähtisivät mukaan!

Meillä oli aivan mahtava matka ja kuvattiin tolla meidän action-kameralla hirveä määrä videoita. Niissä oli järkyttävä karsiminen, mutta sain sitten tehtyä pidemmän videon meille perheenä katsottavaksi, ja karsin siitä paljon sitten vielä pois ja tein blogia varten tällaisen melkein kahdeksan minuutin version. Mullahan on tapana tehdä kahdenlaisia videoita; sellaisia, missä puhun vain kameralle, ja sitten tällaisia, missä on tapahtumia, joista on äänet kokonaan otettu pois ja tilalla on taustamusiikkia. Nyt tein sitten sellaisen kompromissin, että laitoin taustamusiikin tosi hiljaiselle, jotta se vähän sitoo noita irtonaisia pätkiä yhteen, mutta ei vie kaikkea huomiota, ja jätin videoihin äänet, jotta ne sieltä vähän tulee läpi, vaikka kaikessa ei kyllä mitään kuulu, kun sen vesikotelon läpi ei kauheasti tule ääntä. Mä tykkään tehdä videoita, mutta en ole tehnyt niitä tänne kauhean usein, koska mulla on tosi epävarma olo niistä, kun en oikeasti tiedä näistä mitään, enkä kauheasti osaa mitään, joten nyt saa kyllä mielellään sanoa, millaisista videoista te tykkäätte, niin tietää sitten, mitä kannattaa tehdä, ja että kannattaako ylipäätänsä mun jatkossa tehdä videoita. Mun mielestä videoista saa aina kivan ekstratuntuman juttuun kuin juttuun.

Mutta ei sitten löpistä enempää, vaan aletaan katsomaan meidän ensimmäistä perhelomaa tämän uusimman sukupolven kanssa!

Musiikit: Bensound

Kommentit

2 kommenttia

Videokuavus on vaikea laji.
Toki kotivideon ei tarvitsekaan olla laadultaan priimaa, siinä kun taltioidaan ensisijaisesti tunnelmaa.
Parasta on pyrkiä aina kuvaamaan jalustan kanssa. Silloin ei katselijalla tule niin helposti huono olo. Kameran ”kuljettaminen” ja kääntäminen tulee yleensä tehdä korostetun hitaasti, jotta katsoja pysyy kuvassa mukana. Sellainen nopeutetun kuvan tehoste on sitten asia erikseen.

Äänestä mielummin taustamusiikki kuin tuulen rapina mikrofoonissa.

Sulla oli joskus aikaa sitten joku meidän päivä -tyylinen video, jota edelleen muistelen hyvänä videona. Napakan mittainen, rajattu aihe ja dokumentaarinen ote.
Omaan silmään tylsintä katsottavaa on kysymys postaus -videot. Vielä mielellään ne, joiden kesto on +10 minuuttia…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä