KUN SAIN HUOMAUTUKSEN KAUPALLISEN SISÄLLÖN TUNNISTETTAVUUDESTA

Tänään julkaistaan MEN:in sivuilla saamani huomautus elokuisesta postauksesta, joka sisälsi blogiyhteistyönä saadun tuotteen.

Blogien mainonta on jo vuosia puhuttanut paljon sekä lukijoiden että bloggaajien keskuudessa, ja sille keskustelulle ei näy loppua. Se on tietenkin hyvä asia, koska on tosi tärkeää, että me kaikki ollaan tietoisia piilomainonnasta ja kaupallisuuteen liittyvistä säännöistä, mutta tällä hetkellä tämä Mainonnan eettisen neuvoston toiminta tuntuu hämärältä.

Tässä kyseisessä postauksessa yhteistyömerkintäni perustui Kuluttaja-asiamiehen linjauksen mukaiseen ohjeeseen tuotelahjoista, mutta saamassani vastauksessa ei MEN:in puolesta noteerattu vastaustani mitenkään ja kerrottu, onko tämä ohjeistus validi. Tällä hetkellä alaan liittyen onkin paljon eri ohjeita monessa eri paikassa, mutta etenkin uuden bloggaajan on vaikea löytää tietoa siitä, mitä kaikkea oikeasti käytännössä kuuluu tehdä.

”Tässä on hyvä kohta parantaa”

Tiivistettynä vaikuttajamarkkinoinnissa mainonnan tunnistettavuuden ympärillä pyörivän keskustelun tilanne on se, että huomautuksia on alettu jaella runsaammalla kädellä, mutta silti kukaan ei ota konkreettisia askelia tehdäkseen jotain asioiden parantamiseksi. Tai no, ainakaan tähän mennessä. Toivon, että pääsen itse parantamaan alaa ja kaikkia tähän liittyviä säädöksiä, sekä tietoisuutta, sillä teen opinnäytetyöni tästä aiheesta, ja tavoitteena on oikeasti vaikuttaa johonkin. Tunnen olevani siinä suhteessa erityisessä asemassa, että minulla on bloggaamisesta vuosien kokemus, ja lisäksi opiskelen mainontaa, joten tyhmäähän se olisi, jos en yrittäisi nyt tehdä tällä jotain hyödyllistä. En nyt avaa tätä oppariasiaa tässä sen tarkemmin, mutta olipahan sopiva rako kertoa, että aihe on valmiina.

Mun mielestä on hirveän tärkeää, että kuluttajat ovat aktiivisia ja kiinnittävät huomiota piilomainontaan. En ole saamastani kantelusta katkera, vaan huomasin, että tässä on hyvä kohta parantaa, ja siitä hetkestä asti olen merkinnyt heti otsikon alle myös sen, jos postauksessa on mukana jokin saatu tuote, vaikka postaus itsessään ei olisi yhteistyö. Tämä on varmasti selkeämpi tapa ja tietenkin sen olisi voinut tajuta aiemminkin, mutta kun olet vuosiakausia tehnyt merkinnät tietyllä tapaa, pitää joskus jonkun muistuttaa, että välillä on aika uudistaa.

Piilomainontaa katsotaan läpi sormien

Kantelun saatuani mua on kuitenkin jäänyt harmittamaan MEN:in toiminta. Tuntuu, että MEN jakelee huomautuksia antaakseen kuvan, että jotain tapahtuu, samalla kun suurinta osaa piilomainonnasta katsotaan läpi sormien. Tänä päivänä ei enää puhuta bloggaajista, tubettajista, julkkiksista ja muista tyypeistä, vaan me kaikki ollaan vaikuttajia. Ihan jokainen. Ja jokaisella vaikuttajalla pitäisi olla sama vastuu. Kuitenkin esimerkiksi Instagram on täynnä julkkiksien piilomainontaa, joka on aivan uskomattoman törkeää, jos tämä minunkin postaukseni kerran oli huomautuksen arvoinen. Huomautuksia annetaan bloggaajille, jotka ovat kuitenkin merkinneet yhteistyön, sillä perusteella, että merkintä ei ole tarpeeksi näkyvä, kun taas samalla ei välitetä yhtään julkkiksista ja muista vaikuttajista, jotka julkaisevat jatkuvasti kaupallista sisältöä ilman mitään merkintää kaupallisuudesta. Sitä ihan kirjaimellista piilomainontaa, jonka tavoite on esittää olevansa jotakin ihan muuta.

Tuntuu vähän ristiriitaiselta, että joidenkin kohdalla sääntöjen noudattamisesta ei vain välitetä. Johtuuko se sitten siitä statuksesta? Vai vain siitä, että kuluttajia ei kiinnosta puuttua?

MEN:ille lähettämässäni vastauksessa kirjoitin: ”Tarkoituksena ei ole ollut piilottaa yhteistyömerkintää, vaan kertoa siitä avoimesti. Tästä syystä yhteistyömerkintää on korostettu tekstissä erillisellä, tummennetulla tekstityylillä, jotta yhteistyömerkintä on selvästi lukijan havaittavissa.” ja haluan nyt toistaa, että tarkoitukseni ei ole ikinä ollut piilottaa mitään yhteistyömerkintöjä. Tosiaan tästä saamastani vastauspyynnöstä asti olen merkinnyt saadut tuotteet uudella tapaa ja toivon, että se on teidänkin mielestänne ollut selkeämpi. Nyt muuttaessani Kaksplussalle kaupallinen sisältö on entistäkin selkeämpää, sillä näiden tuttujen merkintöjen lisäksi voin helposti lisätä postaukseen pienen täpän, jossa lukee ”mainos”.

Pysyvää muutosta

Kannustan kaikkia olemaan jatkossakin aktiivisia ja kiinnittämään huomiota kaupallisen sisällön säädöksiin ja puuttumaan epäkohtiin, jos niitä huomaatte. Omalla käytöksellä me kuluttajina voidaan jo vähän vaikuttaa, ja toivon pääseväni opparini kautta puhumaan ihmisille, joiden avulla voidaan oikeasti saavuttaa pysyvää muutosta ja parempia säännöksiä kaikille.

Kommentit

8 kommenttia
Emilia Huttunen

Kiitos Idu, kiva kuulla! 🙂 <3

Ilmoitatko affi-linkeistä? Joissain blogeissahan niistä ilmoitetaan otsikon alla hyvin selvästi. Tässä blogissa olen usein miettinyt asiaa, kun on yhteistyöpostaus useine linkkeineen valmistajan sivuille muttei erikseen mainintaa asiasta.

Emilia Huttunen

Mulla ei ole vuosiin ollut afflinkkejä, mutta silloin kun oli, niistä on kyllä ilmoitettu 🙂 kampanjoihin usein kuuluu oma personoitu linkki, mutta se ei ole affilinkki 🙂

Kyllä mun mielestä on ihan asiallista, että allalla vuosia ollut ammattibloggaaja saa huomautuksen. En ihan ymmärrä tälläistä whataboutismia, ”entäs noi muut”, kun eihän mihinkään voida puuttua, jos ei jostain aloiteta. Olen lukijana huomannutkin, että sulla saattaa ilmoitus yhteistyöstä olla keskellä tekstiä. Tästä en ole kuitenkaan kommentoinut, koska kommenttini ei menisi läpi.

Emilia Huttunen

Eihän tässä muuta sanottukaan kuin että se on hyvä, että niitä tehdään 🙂 jos kommenttisi eivät ole menneet läpi, on ehkä hyvä paikka pysähtyä miettimään, olisiko omassa kirjoitustyylissä parannettavaa, sillä moderaattorin ohjeisiin kuuluu poistaa kommentit, joiden tarkoituksen tuntuu olevan vain aiheuttaa mielipahaa 🙂

Itse huomannut useasti tätä blogia lukiessa vasta puolessa välissä tekstiä että kyseessä on mainos.

Emilia Huttunen

Kaupalliset yhteistyöt on AINA merkitty kaupallisiksi heti ensimmäisessä kappaleessa, ja vaatimusten muututtua kaupallisuus on merkitty myös heti otsikon alle, jos postaus alkaa kuvalla. Kaupallisuutta on siis mielestäni aika vaikea missata 🙂 Ja tosiaan elokuusta lähtien myös saadut tuotteet on merkitty heti otsikon jälkeen. Kaupallisuus on myös aina merkitty tekstistä erottuvalla tavalla, kuten boldaamalla tai erilaisella fontilla. Myös Instagramissa maksetussa sisällössä lukee aina ennen tekstiä KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Mutta jos sinulla on parannusehdotuksia läpinäkyvyyden parantamisesta, niin kuulen kyllä niitä mielelläni 🙂

Mulle nyt on ihan sama onko merkitty vai ei, onko kaupallinen yhteistyö vai ei, luen silti kaikki postaukset <3 XD Ja oon aina kyllä tajunnut ja huomannut mikä kaupallinen, mikä ei. Ollut mielestäni selkeästi, jos sillä nyt sitten jotakin väliä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä