RASKAUSPÄIVÄKIRJA OSA 1

30.11.2018 rv 3+3

Tein First Response -raskaustestin, jossa olin näkevinäni jotain. Nää testit on kyllä ollut ihan rahanhukkaa, kun aina oon näkevinäni niissä jotain. Tuntuu tyhmältä edes tehdä testejä, kun ollaan oltu ihan rennosti, vaikka oonkin syönyt letrot ja terot, mutta tottumuksesta niitä kai tekee. En kyllä osta enää näitä testejä, niissä ei näy mitään silloin kuin muissa testeissä näkyy, mutta sitten taas niissä mukamas näkyy jotain viivanpaikkoja aina, kun pitäisi olla nega.

1.12.2018 rv 3+4

Tein aamulla taas kasan raskaustestejä. Niissä näkyy haalea viiva jokaisessa. MITÄ HITTOA. Varmaan taas kemiallinen. Tai sitten mä vain kuvittelen. Otin niistä kuvia ja käännän ne negatiiveiksi ja totean, että kyllä niissä on punaista, mutta suuuuuper haaleasti. Toisaalta mulle ei oo ikinä tullut näihin Pregcheckeihin mitään muuta paitsi sillon, kun oon ollut oikeasti raskaana. Kemiallisetkaan ei näkynyt näissä. Eli miksi niissä nyt sitten näkyisi, jos siinä ei oo jotain? Eiköhän se viiva huomenna ala kadota.

2.12.2018 rv 3+5

Teen aamulla Pregcheckin, One Stepin ja RFSU:n. Jokaisessa näkyy haaaaaaalea punainen viiva, mutta ei se ole eilistä vahvempi. Eli eiköhän tää viimeistään huomenna haalene, tai varmaan jo tän päivän aikana. Siis oikeesti tosi haalea viiva, vaikka kyllä se näkyy, mutta kuitenkin. Enää en usko, että se voi olla virhe, mutta oon varma, että se on kemiallinen ja vuoto alkaa sitten huomenna. Mulla on kemiallinen näkynyt yhtenä päivänä tai vähän vielä toisena päivänä ennen kuin vuoto on alkanut. Illalla mulle tuli kauhean kylmä ja lämpö vähän nousi.

3.12.2018 rv 3+6

Teen aamulla Pregcheckin, RFSU:n, One Stepin ja Apteekin oman testin. Jokaisessa on haalea viiva, mutta se on ihan vähän vahvistunut eilisestä. Se mikä mua yllättää on se, että Apteekin testissä näkyy selkeimmin. Kun se on musta ollut varmimpien joukossa, ja enhän mä voi olla raskaana. Vien lapset, käyn kaupassa ja tuun takaisin kotiin. Mulla on pahoinvointia, mutta se johtuu varmaan jännityksestä. Teen Pregcheckin puikkotestin, se näyttää haaleaa viivaa. Teen seuraavaksi Clearbluen digitestin ja odotan.

SE ON POSITIIVINEN! Siis apua. Minä. Olen. Raskaana. Voiko tää vielä olla kemiallinen? Ei kai digi näyttäisi sitä? Alan itkeä ja uskallan alkaa uskoa, että olen raskaana. Kädet täristen tuijotan vaan sitä testiä onnellisena. Sitten on pakko kertoa Topiakselle, joten ajan Topiaksen työpaikalle, soitan hänelle ja hän tulee pihalle, jossa kerron uutiset. Iloitaan nopeasti yhdessä ja puhutaan lisää sitten iltapäivällä. Mulla on pitkin päivää edelleen paha olo.

Niin epäuskoinen fiilis. Ei tää voi olla totta. Kirjoitin jo aiemmin postauksen siitä, miten päätettiin viime kuussa pitää taukoa ja päätän julkaista sen tänään, niin saadaan rauhassa nähdä meneekö tämä kesken, eikä tarvitse selitellä mitään.

4.12.2018 rv 4+0

Illalla pidättelin oksennusta sängyssä ja aamulla herätessä oli heti taas paha olo. Lapsia viedessä pidättelin oksennusta ja alkoi pelottaa hyperemeesi, mutta samalla olin iloinen pahoinvoinnista, koska sen pitäisi olla merkki siitä, että kaikki on hyvin! Tää tuntuu vain niin uskomattomalta, olin jo ihan varma, etten voi ikinä tulla raskaaksi. Varasin jo varhaisultran ja se jännittää hirveästi, kun en yhtään tiedä, mikä viikko tässä oikeasti on käynnissä, kun mulla menee kierron pituus ja oviksen aikataulu välillä vähän ristiin. Olen laskenut päivät oletetusta oviksesta, mutta ovis saattoi olla jo muutaman päivän aiemmin, koska pidettiin taukoa siitä superseurannasta. Yhdynnän aikataulu viittaisi myös aiempaan ovulaatioon hedelmöittymismahdollisuuksien kannalta. Toisaalta ovis on voinut olla myös myöhemmin.

Sain tänään aamulla viikkonäytölliseen digiin raskaana 1-2, ja kaikki tikkutestit näyttivät jo selkeää plussaa myös. Maha nippailee ja kohdunpohja välillä kiristää silleen hassusti. Aivastaminen ja yskiminen sattuu alavatsaan. Selkä myös jomottaa menkkamaisesti.

Oon jättänyt pois kaikki lääkkeet, joita ei voi käyttää raskauden aikana ja tää sopeutuminen on jo nyt vaikeaa. Tuntuu myös tosi kummalta miettiä, että mitä kaikkea nyt saa syödä ja mitä kaikkea pitää tehdä. En vaan voi vieläkään uskoa tätä. Oon niin onnellinen. Tuntuu kuin eläisin jonkun muun elämää, koska en vaan osaa samaistua tähän uuteen minään. Raskaana olevaan minään. En tiedä, miten selviän, jos tämä menee kesken.

5.12.2018 rv 4+1

Mulla on koko ajan huono olo, mutta se on ihan siedettävää. Aina välillä vaan tulee sellaisia kohtia, että saa ihan pidätellä oksennusta. Samalla on koko ajan sellainen olo kuin olisi nälkä, mutta ei tee kuitenkaan mitään mieli. Oon kolme päivää nyt pitänyt koko ajan kaurapussia lantiolla, kun koko lantion seutu jomottaa menkkamaisesti. Pitäisi ostaa toinen pussi, että saan samaa aikaa selkään ja mahaan. Mulla on kauheita repäisykipuja, joista oon niin onnellinen, koska tiedän, että ne kertoo vaan siitä, että kohdun kiinnikkeet venyy ja paukkuu! Aina sängyssä kylkeä kääntäessä kauhea kipu, sama aivastaessa, yskiessä ja venyttäessä. Oon iloinen jokaisesta oireesta, ja vaikka pelkään edelleen hyperemeesiä, tunnen nyt ollessani vihdoin raskaana, ettei se enää tunnu yhtä pelottavalta kuin ennen, koska jokainen uusi oire kertoo taas, että kaikki on hyvin. Tietenkin toivon, etten ala oksentaa, mutta yritän ajatella kaikesta positiivisia puolia, ja jos mulle taas iskee hyperemeesi, niin yritän kaikilla vähillä voimilla keskittyä muistamaan, että ainakin vauvalla on kaikki hyvin.

Tein taas aamulla testejä, viivat alkavat olla tasavahvat, eli hcg on noussut tosi nätisti. Tekee mieli mennä verikokeisiin, mutta siihenkin menee taas sitten vain rahaa. Jään miettimään sitten sitä.

EN VOI USKOA, ETTÄ OON RASKAANA!!! <3 Ja en malta odottaa, että pääsen julkaisemaan näitä muistiinpanojani. Näiden lisäksi olen merkinnyt kuukautissovellukseeni kaikki oireeni, jotta voin myöhemmin analysoida niitä. Olen myös ottanut testeistä kuvia, jotta pääsen esittelemään niitäkin ja kertomaan niiden eroista.

Jokainen päivä tuntuu menevän älyttömän hitaasti ja tuijotan vaan raskauslaskuria ja mietin keskenmenon todennäköisyyttä. Pitää yrittää keksiä jotain harhautuksia. Varhaisultraan on vielä 16 päivää. Varattiin aika 21.12. koska ne ideaalit viikot sijoittuu tohon pyhille, jolloin ei oo aikoja, eikä haluta odottaa tammikuuta. Neuvolakin on jo 31.12. ja haluan sitä ennen nähdä, että onko se alkio oikeassa paikassa, vaikka sykettä ei välttämättä vielä onnistuttaisikaan saamaan näkyviin.

Yritän juoda paljon ja syödä jotain, vaikka ei tee mieli, jotta saisin tankattua siltä varalta, että alan vielä oksentaa. Tää huono olo on niin outoa. Tältäkö normaali raskauspahoinvointi tuntuu? Ottaisin mieluummin koko elämän kestävän pahoinvoinnin kuin edes kuukauden hyperemeesiä! Jos selviän tällä niin olen todella onnellinen. Mutta kyllä musta tuntuu, että tää on vain alkusoittoa, kun viikkoja on näin vähän. Mulle tuli toisestakin raskaudesta oireet tosi ajoissa ja maha lähti heti turpoamaan, mutta oksentaminen alkoi vasta vähän myöhemmin.

6.12.2018 rv 4+2

Pahoinvointi jatkuu, samoin kaikki aiemmat maha- ja selkäkivut. Käytiin aamulla kahdestaan kaupassa ja Topias ei haistanut mitään, mutta haistoin tosi vahvana ihan kamalan tupakanhajun. Se on siis taas alkanut. Musta on taas tullut kävelevä tupakkatunnistin. Tuli tosi paha olo ja yökkäilin kaupassa koko ajan. Lähtiessä pidätin hengitystä, kunnes oltiin turvallisella etäisyydellä.

Aiemmissa raskauksissa oon koko ajan haistanut tosi herkästi kaikki tosi lievätkin hajut kaikista, jotka tupakoi tai on ollut tupakoitsijoiden lähellä ja se on ollut tosi hankalaa ja välillä noloa, kun joudut sanomaan ihmiselle, että anteeksi, mutta en pysty olemaan sun lähellä ja keskustelemaan sun kanssa, koska en kestä tota tupakanhajua. Tavallaan joissain tapauksissa se oli myös ihana tekosyy, kun kaikki joutui aina lähtemään tosi kauas polttamaan, mutta välillä se harmittaa. Esimerkiksi opiskelijapiireissä yllättävän moni ystäväni polttaa, mikä on mulle uutta, kun aiemmin melkein kukaan ystäväni ei ole polttanut, ja tuntuu jo etukäteen hassulta ajatella, että en voi olla heidän lähellä rskausaikana, vaikke he eivät polttaisikaan seurassani.

En mä siis halua olla tupakoitsijoiden lähellä, kun he polttavat, koska oon aina pyrkinyt välttämään passiivista tupakointia. Jossain vaiheessa aloin venyä siihen, että lähdin baarissa kavereiden mukana ulos, koska kyllästyin jäämään aina yksin, mutta raskaana en kyllä todellakaan menisi tupakansavun lähellekään. Raskausaikana haluaisin kuitenkin olla tekemisissä tupakoivien ystävieni kanssa niin, että he eivät ole hetkeen polttaneet, mutta valitettavasti ainakin aiempien kokemuksien mukaan se haju oksettaa mua silloinkin, eikä haihdu ikinä.

Viime raskaudessa ilmoitin kaikille, että kukaan tupakoitsija ei saa edes ottaa meidän vauvaa syliin, koska en halua, että ne tupakan haitalliset hiukkaset kulkeutuvat lapseni hengitettäväksi ihmisten vaatteissa ja hiuksissa. Ja mun täytyy sanoa, että oon kyllä edelleen samaa mieltä. Moni tupakoitsija ei edes tiedä, kuinka laajasti se tupakoiminen voi vaikuttaa muihin ihmisiin, vaikka polttaisit aina kaukana muista. Kyllä ne haitalliset aineet kulkeutuu vaikka missä ja vaikka kuinka pitkälle.

Suhteessa tunnen tosi vähän tupakoivia ihmisiä, joten enköhän pärjää jotenkin, mutta se vaikein juttu on aina ollut just noi kaupat. Aina kaupasta ulos tullessa tulee ihan hirveä tupakanhaju, kun kaikkien pitää tietty jäädä siihen eteen polttamaan. Elokuvista tuleminen on kaikkein pahin, kun ihmisillä ei kyllä oo mitään käytöstapoja. Yäk. Täytyy valmistautua taas siihen, mitä tein aiemmissa raskauksissa, että heti, kun kauppa lähestyy, pidätän hengitystä, enkä hengitä ennen kuin olen sisällä ja tarpeeksi kaukana ulko-ovista. Ja sama juttu lähtiessä. Ja raskaana ollessa se haju on todella vahva, vaikka kukaan ei olisi siinä polttamassa, kun aina on lähistöllä joku tuhkakuppi tms, mistä se haju leijuu.

Toi haju ja paha olo on kamalaa, mutta nytkin, kun aamulla aloin yökkiä sitä tupakanhajua, aloin heti jälkeen hymyillä onnellisena, koska jokainen oire vaan tuntuu valtavalta siunaukselta. Huomenna aamulla oon menossa mittauttamaan mun hCG-arvon, toivottavasti se on hyvä! 15 päivää varhaisultraan.

Mun arkeen kuuluu näköjään nyt nukkua joka päivä päikkärit. Oon ihan järjettömän väsynyt koko ajan! En yleensä ikinä nuku päikkäreitä, mutta nyt en pärjää ilman. Mun on myös helpompi sopeutua sopimattomien lääkkeiden lopettamiseen, kun oon niin väsynyt ja jotenkin se väsymys auttaa välillä pääsemään kivun yli. Vähän jännittää, että onko tää lantion ja lonkkien kipu vain alkuraskauden oire, vai alkusoittoa loppuraskaudelle.

Lasken koko ajan päiviä ja mietin vain ultraa. Tarviin jotain tekemistä! Siis jotain muuta kuin työt ja lapset ja kaiken. Tarviin jotain mihin uppoutua, vaikka jonkun hyvän uuden sarjan. Vai pitäiskö aloittaa alusta vaikka Greyn anatomia…

7.12.2018 rv 4+3

Nukuin taas päikkärit, neljättä päivää putkeen. Mä en yleensä ikinä nuku päikkäreitä, koska jos nukun, niin en pysty nukkumaan vain puolta tuntia, vaan nukun viisi tuntia, vähintään neljä, ja sen jälkeen oon ihan sekaisin ja mun koko päivä on ihan pilalla, eikä musta oo mihinkään. Mutta nyt oon joka päivä nukkunut aikalailla tasan tunnin, ja herännyt sen jälkeen ihan normaalina. Ja oon saanut nukahdettua illalla paremmin kuin vuosiin, ja herään aamulla aikaisemmin kuin koskaan. Tää on niin outoa! Tältäkö tuntuu olla Topias? Joka siis nukkuu päikkärit joka päivä, vähintään kerran päivässä.

Pahoinvointi jatkuu edelleen, joudun pidättämään hengitystä tosi paljon kaikkialla, etenkin sen tupakan takia. Tosi herkästi haistaa vaikka kassajonossa sen, että joku siitä jonosta on tupakoitsija, ja tänään oli pakko vaihtaa jonoa. Kävin tänään mittauttamassa myös sen hCG:n, ja ärsyttää, kun pitää odottaa viikonlopun yli tuloksia. Olisi varmaan ollut fiksumpaa mennä maanantaina, kun silloin olisi viikkojakin enemmän, mutta kun kerran kävin tänään, niin nyt mulla on sentään mahdollisuus saada tulokset jo maanantaina. Enitenhän se kertoisi, jos kävisin vielä uudestaan, niin näkee onko se määrä noussut normaalisti, kun nyt voin vain verrata tuloksia viitearvoihin.

Varhaisultraan on 14 päivää ja edelleen on ihan järkyttävä menettämisen pelko. Joka kerta vessassa laitan silmät kiinni, hengitän syvään, ja sitten tarkistan onko tullut verta. Pelkään koko ajan keskenmenoa. Jotenkin aika menee niin hitaasti, että aina välillä havahdun tajuamaan, että hetkinen, mulla on vasta näin vähän viikkoja ja on tosi iso todennäköisyys, että tää menee vielä kesken, miksi annan itseni innostua. Mutta jotenkin mulle vain on välillä tullut nyt sellainen outo fiilis, että kaikki sujuu kyllä. Silti aina, kun alan ajatella vaikka vaunuja, alan heti miettiä, että nyt kun mietin tällaisia niin tää ainakin menee kesken.

Rakastan tätä vauvaa jo nyt, enkä voi sille mitään, että olen niin innoissani. Tiedän, ettei kannattaisi vielä, mutta kun… Olen selaillut kaikkia raskauteen liittyviä juttuja ja suunnitellut hankintoja ja tekee mieli lyödä itseäni paistinpannulla päähän, kun pidän toiveita niin korkealla, mutta toisaalta, jos kaikki menee hyvin, niin kyllä mä haluan edes yrittää nauttia tästä alusta asti, enkä vaan pelätä 24/7.

Tää huono olo on jotenkin niin siistiä. Yökin paljon ja olo on pahimmillaan aamuisin, ja mua vain naurattaa koko ajan. Siis vaikka tätä kestäisi koko raskauden, niin miten tästä voisi ikinä valittaa?? Tää on niin helppoa! Tiedän, että tässä on vielä tosi iso mahdollisuus, että hyperemeesi palaa, koska se tuli ekassa raskaudessa viikolla 5 ja tokassa vähän myöhemmin ja oon lukenut paljon tapauksia, joissa myöhemmissä raskauksissa se on alkanut huomattavasti myöhemmin. Ja toisaalta se ehtii vielä alkaa ajoissakin, kun ollaan vasta viikolla 4. Imen kuitenkin nyt sisääni jokaisen raskausoireen ja yökkäyskohtauksen, koska kun muistelen hyperemeesiä, tää tuntuu naurettavan helpolta. Enkä halua nyt vähätellä kenenkään muun kokemuksia, jos on kokenut tavallisen pahoinvoinnin vaikeaksi, mutta hyperemeesin kärsineenä sitä vaan näkee asiat omalla kohdalla niin eri mittasuhteissa.

Maha- ja selkäkivut on ollut tänään taas tosi kovat, ja oikeastaan se kipu on koko lantion alueella, sitä menkkamaista kipua. Onhan tää inhottavaa, eikä Panadol auta yhtään mitään, mutta kärsin tästä mielelläni vaikka viisi vuotta, jos se on hinta terveelle vauvalle. Nää repimiskivut sitten taas on aivan ihania, koska ne muistuttaa joka kerta, että siellä se kohtu valmistautuu venymään ja paukkumaan!

Mun rytmihäiriöt on helpottanut päivä päivältä sen jälkeen, kun raskaus selvisi, ja luulen, että ne on taas johtunut sitten stressistä ja nyt onnellisempana ne helpottaa. Kyllä niitä edelleen tulee, mutta paljon vähemmän!

Maha on myös jo tosi turvonnut. Toisessa rakaudessa mulla myös turposi tosi paljon viikolla 4 ja silloin ostin jo ekat äitiyshousutkin. Samalla kaavalla mennään! Saa nähdä kuinka kauan onnistutaan piilottelemaan tätä. Juteltiin tossa, että jos ultrassa on kaikki ok, niin kerrotaan meidän perheille jouluna ja blogissa uutena vuotena.

Kommentit

15 kommenttia

Onnea ihan hirmuisesti ♡ sain esikoiseni syksyllä ja pelkäsin ihan kamalasti keskenmenoa, kuulostaa niin tutulta toi pikkuhousujen paniikinomainen tarkistus vessassa. Loppuraskaudesta pelkäsin kohtukuolemaa myös todella paljon. Voin samaistua tuohon pelkoon kyllä, vaikkei lapsettomuustaustaa olekaan. Toive raskaudesta ja omasta lapsesta oli kyllä niin suuri, että sitä oli ihan hysteerinen. Ihana tyttö saatiin onneksi syliin asti ja pelot helpottaneet 🙂 tsemppiä matkalle, ihana kohtaaminen teillä sitten elokuussa!

Tsemppiä raskausajalle!

Poltetaanko teillä kynttilöitä/kyläilettekö paikoissa, joissa niin tehdään? Jos tupakointi ja sen vaikutukset ympäröiviin ihmisiin huolettaa noin paljon, kannattaa vilkaista tämä: https://yle.fi/uutiset/3-7693405

Iloa uuteen vuoteen!

Ai että tuli niin hyvä mieli siun puolesta <3!!! Onnea :)!! Toista lasta yritettiin yli 2v 6kk ja muistan niin sen alkuraskauden pelon…tai no pelkäsin melkein koko raskauden keskenmenoa, mutta alussa varsinkin tosi paljon. Tsemppiä ja toivottovasti ei tule tuota mega pahoinvointia :)!

https://blogit.terve.fi/fitfatmama/

Mutta miksi moinen määrä raskaustestejä?
Ihan hullua rahanmenoa ja todellinen epä-ympäristöteko.

Eikä syyksi kyllä riitä ”yrittäminen”, ”toivominen” tai ”uskominen”. Kyllä yksi testi pitäisi riittää ja malttamattomallakin maksimissaan se toinen viikon päästä.

Ja uskomatonta, mutta totta: ne vauvat kyllä syntyvät tai ovat syntymättä, vaikka ei testaisi kertaakaan!

Onpas ilkeä kommentti. Ilmeisesti et itse ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, etkä tiedä millaista se on kun vihdoin saa edes haalean viivan testiin. Sitä ei pysty uskomaan, ennen kun pikkuhiljaa kymmenien testien jälkeen alkaa miettimään, että oikeastiko tämä on mahdollista ja jokaisen vahvemman testin jälkeen uskaltaa jo vähän enemmän iloita ja uskoa.

Oliko sulla aivan pakottava tarve kirjoittaa tämä kommentti… Käsittämätöntä miten sulla itselläsi ek ole tilanne tajua ottaen huomioon miten pitkä matka on tultu että Emilia on edes raskaana, häpeä oikeasti.

Sä et ole selkeästi koskaan odottanut ja toivonut vauvaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Pettynyt, itkenyt, noussut taas ja toivonut lisää. Nähnyt viivoja testissä ja sitten katsellut kuinka toivo lapsesta valuu vessanpönttöön… Ei siinä meinaa uskoa sellaisen jälkeen itse että se on totta ja menee varmasti monella överiksi testien kanssa kun ei uskalla toivoa ja uskoa jos ei joku muukin testi näytä plussaa..

Et oo ite tainnu olla raskaana tai yrittänyt tulla kauaa raskaaksi 🙂

Isosti onnea raskauden johdosta. Oli ilo lukea huolella kirjoitettua mukaansa tempaavaa ja samalla niin totuuden mukaista tekstiä alkuraskauden ajalta. Tempaisi mukanaan muistelemaan omaa raskautta

Ymmärrän niin ton raskaustestien määrän. Itse en ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, mutta silti koin tarvetta jatkuvasti testailla ja vertailla viivojen vahvuuksia. Tsemppiä Emilia tulevaan 🙂

Ihanaa odotusta !
Meille tulossa maaliskuussa esikoinen ja ihanaa päästä lukemaan taas jostain odotusjuttuja vaikka sen jälkeenkin kun itse synnyttänytkin jo.
Tsemppiä hirveesti huonoon oloon, toivottvasti jossain vaiheessa helpottaa. Itsellä meni siihen rv15 asti ennenkun kokonaan helpotti. Painoo ei onneks itsellä lähtenyt kun 1.5kg mutta tuntui kyllä että ei ois kestäny yhtään enempää tota huonoa oloa ja oksentamista. Ja hassua miten puolessa välissä mulle tuli ikävä sitä pahoinvointia, kun ei taas muutamaan viikkoon ollut yhtään mitään oireita että olisi raskaana. Onneks puolessa välissä tää vauveli alotti kyllä ton potkimisen eikä sen jälkeen ole ollut pelkoa,etteikö joku tuolla kasvaisi. Saisi hetken olla välillä iisisti 🤭 mutta näistäkin pitää nyt nauttia kun ei kauaa niin ikävöin näitä potkuja vaikka se potkija onkin sylissä. 💕

Voi että, miten ihanaa, niin paljon onnea ja tsemppiä! En malta odottaa seuraavia postauksia!

Onnea 🙂

Paljon onnea! 😍

Itse tuhlasin lukuisia testejä joka kuukausi, vaikka yritys aloitettiin tammikuussa 2018 ja positiivinen tulos saatiin toukokuussa. Olin 5 vuotta odottanut, että mies haluaisi lapsia ja olin oikeastaan jo luopunut toivosta kun mies kertoi, että haluaisi lapsen. Aluksi pelkäsin hirveästi keskenmenoa ja ne 12 ekaa viikkoa matelivat eteenpäin. Nyt ollaan loppusuoralla ja esikoisen LA on helmikuussa ❤

Ihanaa odotusaikaa sinulle!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä