HYVÄT JA HUONOT UUTISET – ENSIMMÄINEN ULTRA

Heti positiivisen testin tehtyni tiesin, että haluan varhaisultraan. Halusin poissulkea kohdunulkoisen ja tuulimunan, ja kuten raskauspäiväkirjastani varmaan paistoi läpi, odotin sitä ultraa kuin kuuta nousevaa. Laskin päiviä ja yritin vain saada ajan kulumaan. Varasin ultran viikoille 6+3, koska se oli viimeinen päivä ennen pyhiä, enkä halunnut odottaa tammikuuta. Stressasin mielessäni sitä, että tuulimunaa ei ehkä voi sulkea pois, jos viikkoja onkin vähemmän kuin luultiin, eikä sykettä luultavasti saataisi vielä edes näkymään, ja sitten turhaan stressaisin taas sitä. Mutta ainakin näkisi, että onko se raskaus alkanut oikeassa paikassa.

Lapsettomuuspuolen potilaana on sentään se hyvä juttu, että hoidoilla alkamaan saadun raskauden ansiosta pääsen edullisiin ultriin niin usein kuin haluan, ja ollaankin menossa tiistaina taas ultraan. Ultra antaa ihanasti mielenrauhaa tässä, kun odotellaan vielä isompia viikkoja, että pääsee tuntemaan liikkeet ja kuuntelemaan kotona sydänääniä dopplerilla.

Kun se odotettu varhaisultra sitten koitti, olin paikalla 45 minuuttia ajoissa ja lääkäri sattui juuri olemaan vielä 20 minuuttia myöhässä. Istuin siis ihan hiukan hermostuneena ensin autossa ja sitten aulassa. Kun pääsin sisään, tuttu lääkäri hymyili iloisesti ja juteltiin hoidoista ja fiiliksistä, ja sitten alettiin ultraamaan.

Eniten mua oli jännittänyt se, että jos se alkio on oikeassa paikassa, niin kuitenkaan ei vielä näy sykettä, vaikka periaatteessa se voisikin näkyä. Mutta kun monitori napsahti päälle, näin jo ennen lääkärin sanoja itsekin siinä ihanan pienen vauvan ja hurjan kovaa sykkivän sydämen, joka näkyi jo kauas. Suljin hetkeksi silmät helpottuneena ja hymyilin itsekseni, ja niin hymyili lääkärikin, ja sitten edettiin. Lääkäri siinä hetken tutki ja otti kuvia ja totesi, että kyllä vain, täältä on irronnut kaksi munasolua ja molemmat ovat hedelmöittyneet, täällä näkyy tämä toinen alkio, mutta se on lakannut kehittymästä.

Tässä kohtaa mulla tuntui sydän pysähtyvän. Mulla oli ollut sellainen outo olo, että voisiko siellä olla kaksi, ja samaa aikaa oli tuntunut, että kaikki on hyvin, mutta että kuitenkin tämä on mennyt kesken. Ja tajusin, että kaikki fiilikseni olivat olleet oikeassa. Yksi oli mennyt kesken. Yksi voi hyvin. Tämän vauvan oli tarkoitus olla yksi kahdesta, kaksonen.

Ultran jälkeen mulla oli onnellinen, mutta tyhjä olo, ja on edelleen. Nämä tunteet ovat vähän varjostaneet raskautta, sillä vaikka iloitsen suunnattomasti tästä pienestä ihmeestä, joka kasvaa vatsani suojissa, suren sitä toista lastamme, jonka piti olla tämän pienen kaksonen. Olen tietenkin googlettanut aiheen läpikotaisin ja löytänyt vertaistukea ja tietoa. Kaksosraskaudet, joissa toinen menee alkiovaiheessa kesken, ovat kuulemma todella yleisiä, ja niitä on nyt varhaisultrien yleistyttyä alettu huomaamaan enemmän. Tiedän, että se vauva oli vasta pieni alku, ja meni kesken jostakin syystä, jonka takia se ei olisi varmaan muutenkaan selvinnyt, mutta kun olin jo viikkoja istunut kotona käsi vatsalla miettimässä, miten voin jo nyt rakastaa jotain niin pientä näin paljon, niin murtuihan siinä sydän. Tuntuu, että menetimme jotain suurta, mutta samalla en tiedä, miten tästä voisi puhua? Miten voi surra jotain, jonka olemassaolosta ei edes tiennyt?

Olen vuodattanut onnen kyyneleitä miettiessäni tätä pientä vauvaa, joka vielä voi hyvin kohdussani. Olen myös vuodattanut surun ja katkeruuden kyyneleitä, kun mietin menettämäämme vauvaa. Koska siltä se pieni alkio kuitenkin tuntui. Vauvalta. Menetykseltä.

Näin aikaisin kesken mennyt alkio luultavasti imeytyy pikkuhiljaa kohdun limakalvoihin ja verenkiertoon, eikä hänestä pian näy merkkiäkään. Tuntuu oudolta ja surulliselta ajatella, että joku, joka olisi ollut meille niin tärkeä, on poissa ilman mitään muuta muistuttajaa kuin tämä yksin jäänyt kaksonen, joka toivottavasti pärjää loppuun asti. Korkeammat hormonitasot kahden alkion takia luultavasti tekevät vain hyvää jäljelle jääneelle yksilölle ja sekin vähän lohduttaa. Turvotuksen määrässäkin näkyy se, että alkuun siellä oli kaksi. Mutta tämä tyhjä paikka sydämessä ei vaan tunnu lähtevän. Jotenkin tuntuu myös syylliseltä, kun on kuitenkin parempi, että vauva lakkasi kehittymästä nyt, eikä vaikka parin kuukauden päästä. Silloin ainakin olisi oikeus surra sitä lasta, jonka liikkeitäkin olisi jo päässyt tuntemaan. Mutta entä nyt, onko minulla oikeus surra tätä menetystä, vaikka samalla olen saanut niin suuren lahjan?

Kommentit

15 kommenttia

Pahoittelut ja hurjasti jaksamista! On erittäin sallittua ja toivottuakin, että saat surra menetystä samalla kun iloitset toisesta vauvasta. Ei se ole siitä toisen vauvan ilosta ja rakkauden määrästä pois, että suree toisen menetystä. On hyväkin, että tuntee kaikki tunteet eikä mahdollisen ulkopuolisen paineen takia yritä peitellä tai olla käsittelemättä hankaliakaan tunteita. <3 Hurjan paljon tsemppiä hyperemeesin kanssa ja kovasti kuitenkin onnea ja iloa raskauteen! Muista, että sä oot tärkee ja arvokas juuri tuollaisena ja sä oot ihme joka kasvatta uutta ihmettä sisällään. 🙂

Hei, odoteltiin 2013 samaan aikaan ja olen siitä asti seurannut sinun blogia. Piti nyt ensimmäistä kertaa ihan kommentoidakin, koska mulle kävi silloin 2013 samalla lailla. Varhaisultrassa näkyi toinenkin ruskuaispussi, mutta siinä ei alkio ollut lähtenyt kehittymään. Ultraaja varoitti, että saattaa myös vuotaa pois ja minulle kävi juuri niin, rv 8 alkoi runsas verinen vuoto mutta ”onneksi” oli vain se tyhjä pussi, ja raskaus jatkui muuten normaalisti. Minua asia on harmittanut oikeastaan vasta jälkeenpäin, koska lisää lapsia ei ole tullut. Ihanaa odotusta sinulle, toivottavasti kaikki menee hyvin!

Mulla kävi kesällä samalla tavalla. Mulla oli jännästi tunne, että odotan kahta vaikka toisaalta pidin itseäni ihan pöhkönä. Sain haalean mutta selkeän plussan dpo 11. Kuitenkin dpo 14 tunsin kovaa menkkakipua ja vuoto alkoi – ei paljoa mutta kuitenkin selkeää verta. Hysteerisenä jatkoin testien tekemistä ja ne vain vahvistuivat. En uskaltanut varata neuvola-aikaa sillä myös vuoto jatkui ja ajoittain jouduin pitämään jopa sidettä. Olin varma, että raskaus on menossa kesken vaikka testit edelleen näyttivät selkeää positiivista.

Varasin lopulta rv 6+4 ajan varhaisraskauden ultraan, sillä aloin pelkäämään keskeytynyttä keskenmenoa. Ultrassa kerroin tilanteen ja sanoin, että haluan tietää tarvitsenko keskeystyslääkkeet vai annetaanko vuotaa itsellään. Se hämmennyksen määrä, kun ultrassa näkyi yksi villisti sykkivä sydän ja vieressä tyhjä pussi.

Mä olin dpo 14 lähtien varautunut keskenmenoon, joten olin ultran jälkeen ihan hämmentynyt ja itkin koko loppupäivän sängyssä. Itkin sitä, että mä oonkin ihan oikeasti raskaana ja sitä, että toinen pienistä ei jaksanut. Vuoto jatkui lopulta melkein viikolle 12.

Kaikki tunteet ovat sallittuja ja mielestäni saat ihan yhtälailla surra pientä, joka ei jaksanut jatkaa ja iloita sisälläsi kasvavasta pienestä.

Meille kävi samoin. Raskaus alkoi todella voimakkain oirein. Pahoinvointin oli hurja. Googlailin tuntemuksiani, koska kaikki tuntui paljon vahvemmilta kuin esikoista odottaessa ja kahdessakeskenmenneessä raskaudessa. Joka paikassa tuli esiin kaksosraskaus. Ensimmäisessä ultrassa sitten paljastui, että raskaus on tosiaan alkanut kaksosraskautena. Jotain jäänteitä toisesta ja sitten tämä vahvasti sykkivä sydän. Olo oli outo. Surullinen ja onnellinen.

Totta kai saa, ja tavallaan pitääkin, surra. Jos yrittää estää ja kieltää itseään, niin se voi jäädä pidemmäksi aikaa ja isompana piikkinä sydämeen. ”Entä jos” on varmasti kuitenkin aina läsnä, vaikkei elämään sen kummemmin vaikuttaisi. Joten kyllä minä ainakin surisin. Eihän se vie iloa jäljellä olevasta vauvasta pois. Onnea vielä pienestä <3

Nää on kyllä surullisia tilanteita ja vaikka kuulostaa karulta niin ehkä olisi parempi ettei tällaista saisi edes tietää niin pystyisi olemaan vain iloinen elävästä alkiosta eikä tarvitsisi surra menetettyä alkiota jonka olemassaolosta ei tiennyt. Mutta tietenkin saat surra ja varmaan jokainen surisi jos tietäisi että oli kaksoset alun perin tulossa.

Kirjoitit että pääsette edullisiin ultriin koska raskaus sai alkunsa hoidoilla. Etkö kuitenkin aiemmin maininnut että piditte taukoa hoidoista niiden kemiallisten jälkeen?

Onneksi edes toinen jäi ♥️ Olin aika samoilla viikoilla sinun kanssa, mutta jouluna menin kovien vatsakipujen takia sairaalaan. Ultrassa näin sykkivän sydämen, mutta todettiin kohdun ulkopuoliseksi, Joten jouduin samana iltana leikkaukseen ja se tyhjyyden tunne kun heräät leikkauksesta 🙁
Ja se että lasta ollaan yritetty puolitoista vuotta… tätä tunnetta en halua kenenkään kokevan…

Tällä selvinneellä on nyt sen toisenkin viisaus ja kahta vahvempi sydän. Pelkkää hyvää sinulle ja perheelle. ❤

Meillekin kävi noin. Vkon 12 ultrassa näkyi esikoisemme kaksonen, joka oli lakannut kehittymästä. Tunsin iloa siitä jonka sain pitää ja surua siitä jota ei syliin saakka saa. Pieni alkuhan hän oli vasta ja näin käy ilmeisesti usein, silti aavistus haikeutta tulee vieläkin välillä.

Ilman muuta sinulla on oikeus tuntea, juuri ne tunteet jotka koet. Meille kävi melkein samoin, paitsi raskaudesta olimme tietoisia ja ”jo hyvillä viikoilla” aloin vuotamaan kuin seula. Menetys itkettiin, ennenkuin ymmärsin hakeutua veriryhmäni vuoksi suoritettavaan tarkastukseen kohdun tyhjentymisestä jotta saisin samalla vasta-aine piikin. Yllätys oli tuolloin suuri, kun pienenpieni vauva ilakoi tyytyväisenä vatsassa ja selvisi hänen olleen toinen kaksosista. Pojan sain terveenä syliin hankalan raskauden päätteeksi, ja olen todennut hiljaa mielessäni ajatustyön jälkeen että näin tämän kuuluikin mennä…mutta ne tunteet piti kokea ensin.

Sure ihan rauhassa, raskaana varsinkin kokee isoja tunteita. Ehkä toisen pienen tarkoitus oli suojella toista ja antaa turvallisempi alku sille ja sitten jatkaa elämän kiertokulussa eteenpäin. Haleja teille ja voimia raskauteen!

Ihan ensin pahoittelut menetyksestä. Eiköhän kaikki asiat saa käsitellä itselleen parhaimmalla tavalla. Olen odottanut postausta teidän ultrasta, kun en uskaltanut aiemmin onnitella. Onnea siis raskaudesta, vaikka se nyt vähän varjoiselta hetken voi tuntuaki.

Minusta on tullut ihan supersäikky. Kun luin marraskuussa kemiallisesta keskenmenostasi, olin itse juuri tehnyt ensimmäisen positiivisen raskaustestin ikinä. Päästiin varhaisultraan 6+3 ja lääkäri ja mies ehti nähdä sykkeenkin. Minulla on pitkä ja sekava kierto ja nuo viikot oli ihan arvuuttelua. Uutena vuotena päästiin TYKSiin np-ultraan ja sen jälkeen oli tarkoitus kertoa vanhemmille. Ultrassa näkyikin sitten vain tyhjä kohtuontelo ja pieniä rääppeitä.

Ylätti kyllä näin ensikertalaisena täysin, miten musertavaa niinkin pienen menettäminen jo on.

Totta kai sinulla on oikeus surra keskenmenoa ja samaan aikaan iloita elossa olevasta alkiosta. Asiat ja tunteet varsinkaan ovat harvoin mustavalkoisia, ja on ihan sallittua ja ymmärrettävää olla samaan aikaan iloinen ja onnellinen sekä surra menetystä. Olihan se pieni ihmisenalku, hartaasti toivottu sellainen. Kun nyt surette surusta terävimmät reunat pehmeämmiksi, voitte taas täysillä iloita raskaudesta ja keskittyä odotuksen iloon.

Mulla oli sama juttu, tosin se selvis tavallisessa nt-ultrassa. Mä tiedän, että meidän elämäntilanne oli sellainen, että yks lapsi oli siihen parempi kuin kaks, niin silti edelleen välillä lasta kattoessani mä mietin millaista olis jos molemmat alkiot olis kehittyneet ja oltaisiin saatu kaksoset. Yks terve täydellinen lapsi saatiin ja harvoin sitä toista ”kaipaa”, mutta mielessä se aika-ajoin on. Tsemppiä ja toivotaan että rakastatte uutta tulokasta sitten kahden edestä, niin mä ainakin haluun ajatella 🙂

Hei,
Minulla näkyi rv 5+6 kaksoset, erillisissä sikiöpusseissa ja molemmilla syke. Rv 12+ ultrassa näkyi enää yksi terve ja toinen sikiöpussi tyhjänä.

Ajattelen asian niin että jos olisin saanut kaksoset niin 1v7kk myöhemmin syntynyttä tyttöä ei välttämättä olisi <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä