SAAKO LAPSI LOPETTAA TONNIN HARRASTUKSEN?

Harrastukset ovat aina olleet mulle tärkeitä, ja meidän perheessä on ollut sellainen käytäntö, että niitä harrastuksia pitää olla. Ja mun mielestä se oli aivan loistava käytäntö! Harrastin itse pitkään jalkapalloa, tanssia ja ratsastusta, ja lyhytkestoisemmin kävin piano-, kitara- ja laulutunneilla. Siskoni ovat harrastaneet myös jalkapalloa ja ratsastusta, sekä soittaneet pianoa, mutta sieltä löytyy sitten myös esimerkiksi yleisurheilua ja partiota. Ollaan saatu mahdollisuus harrastaa niitä lajeja, jotka meitä kiinnostavat, ja meitä on aina kannustettu harrastamaan kunnolla. On kuskattu hevosta kisoihin, kuljetettu meitä peleihin ja turnauksiin ja oltu katsomassa jokaista tanssiesitystä. Ikinä ei meille lapsina puhuttu siitä harrastamisen hinnasta, enkä tiedä yhtään, mitä harrastukseni ovat maksaneet, mutta sen ei ikinä annettu olla siitä kiinni.

Harrastukset ovat olleet iso osa elämääni nuorena, ja mulla olikin yleensä joka päivät jotkut treenit. Lukiossa arkeni oli aika hullua, kun yhtenä päivänä saatoin mennä koulusta suoraan tallille, tallilta tanssimaan, tanssista valmentamaan futista vapaaehtoisena, ja sieltä myöhässä omiin treeneihin. Onneksi noita päiviä ei ollut usein, kun kaikki sattui päällekkäin, mutta monesti oli se kaksi harrastusta per päivä. Jos on 4 kertaa viikossa futista plus pelit ja turnaukset, kaksi kertaa viikossa tanssia ja 3-4 kertaa viikossa tallivuoro niin kyllähän siinä menee aikaa. Mutta se oli aina hyvä juttu! Se, että mulla oli harrastuksia, piti mut myös pitkälti poissa ongelmista. En olisi kuvitellutkaan polttavani tupakkaa tai hengaavani keskustassa iltaisin, kun jos en ollut treeneissä, olin valmistautumassa heräämään aikaisin peliin tai kisoihin.

Harrastaminen opetti mulle myös jäntevyyttä ja sitoutumista. Joukkuelajia ei vain lopeteta, kun siinä jättää kaikki pulaan. Lopetin jalkapallon kaksi kertaa kamalan valmentajan takia, mutta palasin aina, kun luvassa oli uusi valmentaja. Ja siellä tallilla käytiin, satoi tai paistoi, kunnes en enää raskaaksi tullessani vain voinut jatkaa. Samaa toivon omille lapsilleni. Haluan mieluummin heidän olevan kiinnostuneita jostain lajista tavoitteellisesti, jotta he haluavat elää fiksusti ja terveellisesti. Siitä saa motivaatiota harrastaa ja harjoitella sitä jotain tavoitetta kohti pyrkimistä, mikä on hirveän tärkeä taito. Harrastuksista saa myös ystäviä, ja haluan lapsilleni mieluummin niitä ystäviä, joiden kanssa voi mennä treeneihin kuin niitä, joiden kanssa hiivitään koulun taakse. Omassa nuoruudessa ainakin se jako oli aika selkeä. Meidän perheessä tulee olemaan se sääntö lasten ollessa isompia, että joku harrastus pitää aina olla, ja kaikelle annetaan mahdollisuus. Urheilun lisäksi haluan molempien kokeilevan jotain muuta, kuten vaikka musiikkia, taidetta, partiota tai ihan mitä vaan. Jos ei tykkää, niin ei tarvitse jatkaa, mutta ei sitä voi tietää ennen kuin kokeilee. En ikinä jatkanut omia musiikkiharrastuksiani kahta vuotta pidempään, mutta en kadu niitä hetkeäkään, koska ne opettivat minulle paljon ja olen hyötynyt niistä myös myöhemmin elämässä.

Me ollaan haluttu parhaamme mukaan Topiaksen kanssa tarjota myös meidän lapsille mahdollisuus harrastaa. Esikoinen aloitti ensimmäiset harrastuksensa 2-3 -vuotiaana tanssin ja vesipeuhun muodossa. Sinne se aina läksi iloisesti vilkuttaen ja nautti olostaan. Kun tanssi alkoi kyllästyttää, hän kokeili telinevoimistelua useamman vuoden. Uimassa käytiin myös pari vuotta eri ryhmissä. Esikoinen alkoi myös käydä satunnaisesti minun kanssani ratsastamassa ja innostui kaikesta hevosiin liittyvästä. Syksyllä 2017 hän sitten aloitti ratsastamisen ja 2018 siirryttiin paremmalle tallille tavoitteellisemmalla ajatuksella.

Kuopuksella on ollut vähemmän harrastuksia, koska hän ei ole ollut niistä pienempänä samalla tapaa kiinnostunut kuin esikoinen oli. Hän kävi myös telinevoimistelussa kauden verran, mutta kyllästyi. Sen jälkeen annettiinkin sitten harrastusten olla hänen kohdallaan, kunnes hän alkoi itse osoittaa mielenkiintoa. Kun hän alkoi kysellä oman harrastuksen perään, alettiin puhua eri mahdollisuuksista. Rehellisesti koitettiin vähän tuputtaa jääkiekkoa, koska iskä tykkää jääkiekosta ja olisi ollut ihanaa sitten heidän aina pelata yhdessä. Mutta kuopus päätyi jalkapalloon, mikä oli tosi hyvä valinta! Äitihän on takavuosien futislegenda, tai ainakin parempi kuin isi. Tämä on ikuinen väittelynaihe ja odotan jo saavani tämän vauvan ulos ja itseni kuntoon, jotta voidaan mennä koko perhe nurmelle ja pääsen näyttämään, kuka on se perheen futari. Kun siis Topias kyllä tykkää kovasti myös futiksesta ja on sitä myös jonkin verran pelannut, joten jalkapallo onkin meille hyvä koko perheen laji. Odotan myös innolla pääseväni olemaan se hullu futismutsi, josta itse lapsena kärsin, kun äitini oli aina jokaisen pelin kovaäänisin kannustaja.

Kuopus on kovin innostunut jalkapallosta ja harrastusta tukeaksemme käytiin ostamassa kaikki uudet hienot välineet ja puhuttiin sitten siitä, että kun kaikki on nyt maksettu, niin sitten siellä jalkapallossa myös käydään ja yritetään parhaansa. Myös meidän esikoisella on kaikki huippuvälineet, sillä erityisesti hänen lajissaan välineiden pitää olla turvalliset, mutta myös mukavuus on iso osa hommaa, kun pitää jaksaa tallilla ja tunnilla. Siinä missä kuopuksen harrastukseen on mennyt pari satasta, esikoisen harrastukseen on laitettu tuhansia. Ja nyt esikoinen sitten sanoi, ettei enää haluakaan harrastaa.

Ratsastus on tunnetusti aika kallis laji. Meillä menee tunteihin noin 170 euroa kuussa eli melkein tonni per kausi ja siihen päälle on sitten kaikki hankinnat. Kaksi turvaliiviä, kaksi kypärää, kengät, chapsit, talviratsastussaappaat, ratsastushanskoja joka säähän, harjoja, ratsastuspipo, ratsastustakki, ratsastussukkia, neljät ratsastushousut, kahdet ulkoratsastushousut, topparatsastushousut ja mitähän näitä on. Ja tuotteiden hintalappu on aikamoinen. Tähän harrastukseen on siis laitettu rahaa, ja kauhistuttaa ajatella omien vanhempieni rahanmenoa silloin, kun heillä oli neljä ratsastavaa tyttöä. Onneksi sitten nuorin meistä lopetti. Ja sitten kun oli jo taitoja, tuli halvemmaksi ottaa hevonen ylläpitoon. Ja sitten vielä toinen lopetti ja meitä jäi kaksi, mutta kahdenkin harrastukseen menee paljon rahaa.

Ollaan kuitenkin laitettu tähän harrastukseen rahaa, koska esikoinen on siitä ollut niin innostunut ja halutaan panostaa hänen intohimoihinsa ja tukea niitä. Eikä se kaduta, vaikka hän nyt lopettaisikin. Mutta kun tämä lopettaminen johtuu todennäköisesti väliaikaisesta kyllästymisestä ja kylmästä säästä, sillä kun hän kertoi fiiliksistään, hän sanoi, ettei jaksa keskittyä siellä tunnilla ja hänen sormet ja varpaat jäätyy. Ja nyt on kyllä ollut tosi kylmä talvi ja tämä on aina ollut vähän valittamisen aiheena, ja talvella ratsastuksen lopettaminen on tosi yleistä.

Keskittymisvaikeuksien syynä lienee ollut se, että esikoisella on ollut siinä vieressä vielä mukana taluttaja. Hänen kerrottuaan näistä fiiliksistä menin kuitenkin juttelemaan opettajan kanssa tilanteesta ja mietittiin, että jos hän pääsisi itsenäisesti ratsastamaan niin tunneista tulisi mielenkiintoisempia, se aika kun oli jo muutenkin käsillä. Päätetiin sitten lopulta Topiaksen kanssa pohtimisen jälkeen tehdä niin, että ostettiin neidille yksityistunti, jotta hän pääsee itsenäisesti jatkossa ratsastamaan, kun yksityistunnilla opettaja sitten pystyy häntä paremmin auttamaan alkuun ja varmistamaan, että hän pärjää yksin, kun normitunnilla ei voi keskittyä vain yhteen oppilaaseen. Sovittiin, että kokeillaan vielä maaliskuun ajan ja jos hän silti haluaa lopettaa, niin hän saa lopettaa, mutta uutta harrastusta ei tule ennen syksyä.

Esikoinen on nyt sitten jo kaksi kertaa päässyt ratsastamaan yksin ja se meni heti aivan loistavasti! Heti, kun joutuu oikeasti itse keskittymään, on ihan erilainen fiilis. Voi sitä hymyä hänen kasvoilla! Tässä kohtaa on paha vielä sanoa, mitä hän päättää tehdä, mutta jos hän ei halua jatkaa, niin jätetään tavarat vielä odottamaan ensi vuoteen varmaan sitä mahdollista mielenmuutosta, ja sen jälkeen myydään ne eteenpäin. Meillä oli vähän myös vaikeuksia päättää, että mitä tämän homman kanssa tehdään, kun meistä toinen oli vähän sitä mieltä, että pitää saada heti lopettaa ja toinen sitä mieltä, että ei saa aina luovuttaa, vaan pitää pyrkiä ratkaisemaan asiat.

Vähän siis kirvelee miettiä niitä tuhansia euroja, joita tähän harrastukseen on mennyt, mutta toisaalta pelkästään se onnellinen hymy viime kerroilla hänen kasvoillaan on ollut niiden eurojen arvoista. Minua myös tietenkin harmittaa, jos hän nyt edelleen haluaa lopettaa, koska itse nautin niin paljon ratsastamisesta ja olisi ollut kivaa, että meillä olisi yhteinen harrastus. Ollaan aina esikoisen kanssa puhuttu siitä, miten sitten myöhemmin ostetaan oma hevonen ja käydään aina yhdessä tallilla, joten tuntuuhan se kurjalta luopua siitä haaveesta. Mutta ehkä tässä käy vielä niin, että hän haluaakin seuraavaksi harrastaa jalkapalloa ja sitten saan olla taas ihan elementissäni. Ja vaikka hän sitten haluaisikin harrastaa lajia, josta en tiedä mitään, enkä itse ole kiinnostunut, tulen olemaan aina tukena treeneissä ja tapahtumissa ja opettelen lajista kaiken mahdollisen tiedon, jotta voin kuitenkin antaa lapselleni aina sen tunteen, että hänen mielenkiinnonkohteensa ovat minulle tärkeitä.

Loppujen lopuksi sillä lajilla ei ole mitään väliä, vaan ainoastaan sillä, että lapsi on onnellinen. Mutta ikinä en tule kyllä kannustamaan lapsia vain luovuttamaan, vaan aina ensin yritetään löytää ratkaisu mahdolliseen ongelmaan, katsotaan auttaako se, ja sitten mietitään jatkoa. Maksoi se harrastus sitten tonnin tai satasen kaudessa.

Kommentit

33 kommenttia
Avatar

Meillä lapsia kannustetaan harrastamaan, mutta harrastus voi olla myös joku muu, kuin kodin ulkopuolella tapahtuva toiminta, johon tarvitaan useampia, mahdollisesti hinnakkaita varusteita. Esim. lintuharrastus, kirjeenvaihto ja luontoretket sekä kotieläinten (meiltä noita siis useampia löytyy niitäkin) kanssa touhuaminen ja niistä huolehtiminen käyvät siis myös harrastuksesta. Tai koulun kerhot.

On meillä tosin ollut näitä muitakin harrastuksia. Yksi lapsista harrastaa ratsastusta. Tosin kun takana on jätä yksi vuosi, varusteina on lähinnä turvaliivi, sukat, hanskat sekä ratsastussaappaat. Kypärää lainataan vielä tallilta. Noita kaikkia saa myös käytettyinä, tosin me on ostettu ne uutena. Koetan siis lähinnä tuumailla sitä, että vähemmälläkin kyllä pärjää, mutta en siis tarkoita kritisoida teidän varusteiden määrää sinänsä.

Kaksi meidän lapsista harrasti balettia. Toinen olo vastahakoinen, koska tunnit tuntui tylsiltä, sinänsä tanssimisesta tykkäsi. Kautta jatkettiin loppuun saakka, sinne asti, kuin oli maksettu.

Toinen lapsi taas jatkoi balettia, ja sitä jatketaan hänen kohdallaan edelleen, kerran hän sen kokee mielekkääksi.

Mitä tahansa meillä ei saa harrastaa. Jos lapsi haluaa vaikka ruveta harrastamaan purjeveneilyä tai jääkiekkoa, niin ei käy. Vaikka mahdollistan mielelläni lasten harrastamisen, raha on kuitenkin realiteetti, enkä ole valmis satsaamaan omaisuuksia harrastamiseen. Myöskään koko perhettä sitova harrastus ei käy; en tosiaan voi tässä perhekoossa lähteä talkoisiin tai vieraspeleihin lapsen mukana sinne ja tänne ja tuonne. Jollekinhan tuo tosin sopii, ja jopa pitävät siitä.

Avatar

Kaikki lapset ja nuoret eivät halua harrastaa. Se ei toki myöskään automaattisesti tarkoita, että he hiihtäisivät illat ja yöt keskustan kaduilla tai hiipisivät sinne koulun nurkan taakse.
Valitettavsati myöskään harrastaminen ei lopulta suojaa yhtään miltään. Jos vaikka äkiseltään mietitään mediassakin nähtyjä kuvia siitä, miten poika saunoo turnauksen päätteeksi, voidaan ehkä todeta, että epäterveitä elämäntapoja voidaan kyllä elää vaikka yhdessä niiiden joukkuekavereiden kanssa.
Tavoitteellisuutta voidaan arvona opettaa lapsille myös monin muin keinoin kuin harradtusten kautta. Jo ihan koulumaailma tarjoaa tähän meille mahdollisuuden.

Omasta mielestäni lapsen täytyy voida harrastaa ilman kalliita välineitäkin. Ekaluokkalaisen tulee voida ratsastaa ihan vaan verkkareissa ja nousta hevosen selkään päällään tavallinen takki. On kuumottava ajatus itselleni, että huipputason välinehankinnat olisivat lasten harrastamisessa joku ydin juttu.

Meidän oerheestä löytyy sekä aktiivisia että vähän passiivisempia harrastajia. Kukin oman luonteensa ja telpperamenttinsa mukaan. Koska katsomme koulun olevan lapsillemme tärkeää, on se meillä tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Siksi koululle ja riittävällle levolle sen jälkeen on päätetty jättää aikaa.

Avatar

Juuri näin. Mun tyttö ei kestä että on aikataulu joka kertoo milloin on harrastus. Hän kyllä haluaa tietää meneekö tallille huomenna, mutta ressaantuu jos esim joka tiistai pitää mennä ratsastaa (vaikka tykkää siitä). Minulla sama etten kestä paljon aikatauluja.

Om myös keskustelu onko ratsastus mukavaa vain siksi kun äiti tykkää siitä. Nykyään uskon hänen tietävän ettei äitiä haittaa vaikkei hän käy tallilla. Oikeastaan vitsailen monesti että voisi harrastaa jotain turvallisempaa lajia 😆

Poika meillä käy kerran viikosda isän pitämässä säbässä.

Alle kouluikäisten lasten kanssa me itse harrastettiin lasten kanssa yhdessä mm. Käytiin uimassa kerran viikosda (oppi uimaan), hiihdettiin, luisteltiin, heppsiltiin, urheiltiin, lasketeltiin (oppi lautailee). Joskus 2lk poika kaipasi jotain oikeita treenejä ja kävin kokeilee ja totesi ettei kiinnosta.

Tavoitteellisuus on viimeiseen asia harrastuksessa.

Avatar

Mun perheessä oli semmoinen sääntö että vähintään 1 liikuntaharrastus tarttee olla ja muut saa sitten olla mitä vaan. Todella hyvä juttu mun mielestä oli, itse harrastin luistelua, jalkapalloa, yleisurheilua, partioita, musiikkia, laulua ja millon mitäkin 😅 samoin minun sisko ja veli. Nyt oma lapsi kokeillut muutamaa mutta hän on erityislapsi niin toistaiseksi ei olla löydetty harrastusta missä jaksaisi käydä säännöllisesti ja se on ihan ok. Nyky lapsille tuota liikuntaa varsinkin kun on ihan järkyttävää mun mielestä jo pienten lasten ylipaino ja tönötetään naamat ruudussa kiinni.

Avatar

Antakaa pitää tauko. Minä vein tytön hevosten maailmaa. Sitten päätin että nyt en pyydä häntä enään vaan odotan alkaako itse kinuaa äidin mukaan . Muutama kk meni ja tyttö alkoi kyselee saako tulla mukaan. Aloitti ratsastuksen 7v ja on nyt 10v. Kävin yhden kesän ratsastuskoulussa mutta ei viihtynyt siellä kun oli tottunut itsenäiseen touhuiluun yksityistallilla äidin kanssa. Hänellä on ollut yp/vuokraponeja joita käyty hoitaa ja liikuttaa ja otettu tunteja.

Nyt meillä on oma hevonen jolla me tytön kanssa ratsastetaan.Minun tyttö nauttii nyt kun on vapaus että saa ratsastaa vaikka joka päivä tai sitten olla vaikka viikon pois niin hevonen ei häviä. Mutta hoitaa se hevonen on pakko mutta nyt tyttö on siinä pisteessä että äiti joutuu jo anella omaa vuoroa.

Suosittelen pitämään taukoa. Odota hetki niin aika varmasti alkaa tyttö kysellä koska mennään tallille. Ja kokeilkaa jos löytyisi vuokra poni. Minulla on ollut ajatuksena että vielä ratsastuskin saa olla leikkiä . Ainoa tavoite on turvallisuus. Voiko olla että ns tavoitteellinen ratsastus on vienyt innon? Tiedän yhden tytön joka rakastaa hoitaa hevosia muttei ratsastaa.

Avatar

Kesken kauden ei saa lopettaa. Lasten kanssa on käyty keskustelu harrastuksen aloituksesta ja useimmissa paikoissa on saanut 1-2 kertaa käydä tutustumassa. Sen jälkeen jos lapsi on halunnut jatkaa harrastusta niin siihen on kauden ajaksi sitouduttava.
Koskee meillä kyllä vasta koululaisia. Pienten harrastuksissa lähtökohtana on varmasti vanhempien halu, joten arvelen että 3-5-vuotias ei vielä sitoutumista ja maksuja ymmärrä joten heidän harrastusten jatkamisen koen olevan enemmän vanhempien vastuulla. Meillä on harrastukset aloitettu vasta 6-7-vuotiaana.

Meillä myös niin ettei esikoista niin harrastukset kiinnosta. On kokeillut monia eri harrastuksia, mutta mikään ei ole jäänyt. Toisaalta hän on oikein aktiivinen koulun toiminnassa (oppilaskunta, kuoro,vapaaehtoiset valinnaiset ja tapahtumien järjestämiset) joten sekin riittäköön.

Se on ollut itselle yllättävän vaikeaa hyväksyä, ettei lapsi ole kiinnostunut ollenkaan samoista asioista, tai lähinnä mistään urheilusta, kun itse on pienestä lapsesta asti harrastanut todella paljon ja edelleenkin harrastan useita eri lajeja aktiivisesti. Edes esimerkin voima ei ole toiminut tai se että olen vienyt monipuolisesti eri harrastuksiin tutustumaan. Hänellä ei vain ole ollenkaan sitä kilpailuviettiä tai innostusta urheiluun.

Avatar

Alkeistunnit ovat melkoista pakkopullaa näin pidempään harrastaneen näkökulmasta. Toisaalta olin niistä kyllä ihan tohkeissani silloin ponityttöaikoina. Mutta vähintään yhtä siistiä kuin ratsastaminen oli hevosten hoitaminen ja se yleinen tallilla nuohoaminen ja tallikaverit. Voi olla, että hitaasti etenevä ratsastus on alkanut kyllästyttää, mutta hevoset kiehtovat yhä. Voihan tunnit laittaa tauolle/harventaa niitä ja hankkia tytölle esim. hoitoponin?

Jos sulla on itselläsi ratsastustaustaa, myös vuokraponi voisi olla kiva, saa yhdessä touhuta ja tehdä tallihommia sen yhden ja saman ponin kanssa. Ja kun pääset opettamaan tyttöä niin eteneminenkin on varmasti nopeampaa. Itse aloitin käymällä ratsastustunneilla monta vuotta ja etenin hiiitaaasti. Pikkusiskolleni hankittiin sitten vaan suoraan shetlanninponi ja minun opetuksessani hän oppi parissa tunnissa ravaamaan ja laukkaamaan. Hevoset ovat kyllä maailman ihanin harrastus perheen yhdessä touhuta 🙂

Avatar

Meillä 9 v tyttö, joka kokeillut aika paljon vuosien mittaan sirkuskoulusta rytmiseen voimisteluun ja uinnista askartelukerhoon. Nyt harrastaa askartelukerhoa, telinevoimistelua sekä partiota, 3 krt viikossa treenejä yhteensä, joka on aika maksimi ainakin meidän tytölle. Toivon, että hän löytäisi pian lajin, josta oikeasti tykkäisi kovasti ja haluaisi keskittyä siihen, vaikka onhan kaikki harrastaminen hyvästä.

Olen myös sitä mieltä, että lapsen kuuluu harrastaa. Ja jos jtn on maksettu, se käydään loppuun. Ja vaikkei harrastaminen kaikelta pahalta pelasta, tuo se kuitenkin elämään sisältöä, uusia kavereita ja paljon kokemuksia. Itse uin kilpaa vuosia, joka on antanut niiiin paljon, ottanut kuitenkin myös.

Meillä ei harrastamisen tarvitse tähdätä lajissa menestykseen, mutta 3 vuotta samassa uimakoulussa kelluntojen opettelu on turhaa vaikka lapsi siitä tykkäisikin. Edetäänhän koulussakin. Kellua voi sitten vanhempien kanssa uimalareissuilla.

Laji välineet pitävät olla kunnossa, en itsekään lähtisi liian isossa uimapuvussa uimaan. En kuitenkaan esim partiota varten ole ostanut koko skaalaa trangiasta rinkkaan, vaan aluksi katsotaan hyvillä kengillä ja ulkoiluvarusteilla kestääkö innostus partiota kohtaan.

Avatar

Olen samaa mieltä tuosta että lapset voivat hyvin harrastaa ratsastusta ilman kaikkia välineitä, toki kypärä ja turvaliivi ovat ihan järkeviä hankintoja mutta miksi niitäkin pitää olla kahdet? Kaikki muu mielestäni ratsastusta harrastaessa on turhaa kun ilmankin pärjää hyvin.

Avatar

Meillä on kans lapset aloittanut pienenä harrastamaan ja poika pelaa kiekkoa ja on kausia kun on jäänyt treenejä väliin kun on tuntunut ettei kiinnosta, sit pienillä tsempeillä on kuitenkin alkanut kiinnostaa ja tosiaan lasten kans juttelu on tässä kohtaa tärkeää.
Mut en itsekään suostu antaa lopettaa heti jos on kyse vaan siitä ettei huvita tai et ois kivempi pelata vaikka sitä pleikkaa.
Olen myös huomannut sen kun molemmat lapset harrastaa joukkueessa niin on myös niitä turvallisia aikuisia enempi ympärillä. Ja myös niitä silmiä näkemään ja kertomaan jos näkee jotain mitä ei itse näe.
Ja kyllähän se yhdistää perhettä ja vanhemmatkin saa huippuja samanhenkisiä kavereita

Avatar

Siis nyt on kyllä pakko kysyä, että mihin tuon ikäinen alkeisratsastaja tarvitsee tuota määrää varusteita? Ihan rahan tuhlausta mun mielestä ostaa kasvavalle lapelle seitsemät ratsastushousut tai kaksi turvaliiviä. Itse harrastin hevosia tavoitteellisesti 12 vuotta, eikä mulla ollut samaan aikaan kun yhdet laadukkaat normihousut ja yhdet kisahousut..

Avatar

En ihan ymmärrä mihin lapsi tarvitsee noin paljon välineitä ratsastukseen. Olen ratsastanut 20vuotta ja oma hevonen ollut siitä 10vuotta. Mulla on kahdet ratsastushousut, ja 98% ajasta käytän niistä vain toisia. + topparatsastushousut ja niillä pärjää ihan loistavasti. Kisakamppeet tietysti erikseen sitten. Mutta ehkä tavaraa ei tarvitsisi lapselle noin paljon? Rahaa säästyisi ja eihän hän edes ehdi kaikkia käyttää kun kasvaa kuitenkin koko ajan. Jos kerran viikossa ratsastaa niin yhdet housut riittää mainiosti

Avatar

Kyllähän sen saa lopettaa ei toista voi painostaa jatkamaan… Kannattaa jutella ja kysyä että onko varma ja oisko muuta mikä voisi kiinnostaa 🙂

Avatar

”Haluan mieluummin heidän olevan kiinnostuneita jostain lajista tavoitteellisesti, jotta he haluavat elää fiksusti ja terveellisesti.” Mitä tarkoitat tällä? Miksi lapsen harrastuksella pitäisi olla tavoite?

Avatar

Näkisin asian niin, että tavoitteellisesti tarkoittaa halua oppia uutta ja kehittyä lajissa. Haastaa siis itseään, olla kiinnostunut siitä mitä tekee. Eli ei niinkään, että tavoitteena on kultamitali ja ammattiurheilijan ura.

Avatar

Itsekkin nuorempana ratsastusta harrastin, mutta ei minulla ollut noin kattavaa varustusta. Ratsastushousut ja kypärä, talveksi taisi olla vähän isompana ratsastukseen tarkoitetut kengät. Mutta tuolla varustuksella tulee varmasti kalliiksi.
Meidän tokaluokkalainen käy kokki kerhossa kerran viikossa, muuten sit leikkii kavereiden kanssa ja on tähän tyytyväinen 🙂

Avatar

Meidän perheellä on taas ollut aivan päinvaatainen suhtautuminen harrastuksiin. Me ei lapsena haluttu harrastaa mitään tavoitteellista vaan haluttiin aina vaan leikkiä, olla kavereiden kanssa ja pelata konsolipelejä 😀 Ja ollaan aina oltu tosi kilttejä tyttöjä siskon kanssa. Liikuntaa oli uimahallissa käyminen ja ulkoilu/pihaleikit kavereiden kanssa. Kokkikerhoa ja sanataidekerhoa joskus kanssa käytiin. Muuten sisko taiteellisena harrasti piirtämistä ja maalaamista ihan kotona. Itse innostuin heppailusta 13-vuotiaana ja se oli ratsastuksen opettajan mielestä hyvä ikä. Itseasiassa koko tallilla oli ikärajoitus alkeiskursseille 12v ja musta se oli todella hyvä. Ne 12-vuotiaatkin kehittyi taidoiltaan liian hitaasti meihin teineihin nähden ja jossain vaiheessa vaihdoin aikuisten tunneille. Niiden 12-vuotiaiden äidit oli suurin syy lapsen harrastukselle ja muistan kun tytöt itki että ne pelkää hevosia. Monessa lajissa tehdään se virhe että aloitetaan liian aikaisin ja liian tavoitteellisesti. Itse ainakin halusin heti ratsastaa itse rikä vanhemmat todellakaan olisi maksanut monta tonnia ratsastuksesta, että joku taluttaa heppaa. Kävin kaksi ekaa kurssia kumisaappaissa ja juoksuhousuissa ennen kuin ostin ns. Oikeat ratsastuskengät. Olin silti hyvä taidoiltani ja perusvaatteilla pärjäsi tallilla hyvin. Panostin vaan kypärään ja kenkiin. Lapsilla näki noita turvaliivejä, mutta aikuisilla vaan jos oli esteitä yms. vaativampaa. Itse tunnit toki maksoivat. 20-vuotiaana siirryin harrastamaan judoa ja se oli loistava ikä niin rajuun treeniin. Meillä oli seuralla myös junnujudo, jossa lähinnä leikittiin. Lasten judo on muutenkin aika epätavoitteellista, koska paikat hajoaa jos sen iköisenä treenaa ”oikeasti”. Todellisuudessa junnujen fysiikka ei riitä. Siksi meillä aikuiset eteni kilparyhmiin nopeasti verrattuna junnuihin (alle 16v). Oikeastaan saattoi olla vaan haittaa että oli aloittanut lajin esim. 8-vuotiaana (ja oppinut miljoona väärää tekniikkaa) vs aikuisena jolloin pääsi heti treenaamaan puhtaalta pöydältä ja eteni suoraan kilpatasolle. Judo on halpa laji, sillä seuramaksu on pari sataa vuodessa eikä tarvitse hankkia kuin 50e puku. Seuran tarkoituksena on pitää kulut alhaisina. Sen lisäksi olen harrastanut aikuisopistolla puoli-ilmaiseksi pilatesta, joogaa, tanssia jne. Kaupungin kuntosalit on halpoja. Nyt harrastan lisäksi vapaaehtois- ja yhdistystoimintaa. Eli harrastukseton lapsuus ei tarkoittanut, että loppuelämä ei olisi aktiivista 😀 Sen sijaan kuuntelin kauhulla luokkakavereiden tarinoita, jotka sillon nuorena harrasti tavoitteellisesti jalkapalloa, sählyä, luistelua, voimistelua jne. lajeja, joissa lapsista jo treenataan ”huippuja” (moninkaverini oli sm ja kilparyhmissä/joukkueissa) ja nyt heillä on 25vuotiaana pysyviä rasitus ja nivelvammoja. Eräs kaverini ei pystynyt enää 21-vuotiaaana juosta koskaan kun polvet oli kun vanhan mummon (lääkärin kielto ettei tarvi laittaa tekoniveltä 30vuotiaana). Tätä en todellakaan toivoisi yhdellekään lapselle/nuorelle. Exäni opiskeli liikuntalaa ja vastaavia tarinoita on lukuisia- yleensä taustalla hyvää tarkoittavat vanhemmat. Tein sijaisuutta iltapäivökerhossa ja meinasin saada slaagin kun 7v tyytö valitti että hänellä lihaskipuja/jumeja ja suorastaa itki kun oli partiota, voimistelua, jalista jne ja hän olisi halunnut vaan mennä leikkimään naapuriin joku pöivä. Tajusin, että aikuiset ovat siirtäneet oman hektisen oravanpyöränsä jo lasten maailmaan. Koulua, ilttistä, kerhoa, treeniä,;palautumista siitä huh…itse samanikäisenä luin aku ankkaa ja ”harrastin” barbeilla leikkimistä. Ehtii sitä sitten aikuisenakin kokeilla ja tehdä kaikkea sillä itsessään harrastukset on kiva juttu! Saa tosiaan paljon kavereita ja vastapainoa sille suorittamiselle. On myös ihanaa kehittyä jollain uudella osa-alueella samalla kun pitää hauskaa! Mitään naama irvessä harrastusta en halua itselleni edes aikuisena 😀

Avatar

Täysin samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Mulla ei nuorena ollut juurikaan harrastuksia, koska en ollut kiinnostunut eikä vanhemmilla olisi ollut varaakaan, mutta mä en ollut se joka notkui nurkilla tupakalla tai viikonloppuisin kaljoittelemassa, vaan ne harrastajat, mm. Lentopalloilijaporukka. Mä oon saanut ihan kotoa ne eväät elämään, ettei nuorena tarvi alkaa polttaa eikä juoda. Oon jotenkin saanut sellaisen käsityksen että Mun mielestä kaveripiiri ja kotikasvatus vaikuttaa kaikkein eniten siihen, pysyykö ns. Hyvillä teillä. Ja kaikilla vanhemmilla ei ole todellakaan edes varaa kustantaa kallista harrastusta lapselle. Onneksi silti moni asia ja harrastus on vielä lähes ilmaista, kuten esim. Omatoiminen liikunta ja lukeminen.

Avatar

Itse ratsastusta 17 vuotta harrastaneena en ihan ymmärrä mihin kaikkea tuota kallista varusteiden määrää tarvitsette, vähemmälläkin pärjää, esim. harjat ilman omaa hevosta vaikuttavat aika turhalta hankinnalta. Toki on hienoa, että tuette aktiivisesti lapsenne harrastusta, mutta vähemmälläkin rahallisella panostuksella selviää. 🙂

Avatar

Hienoa, että lapsia kannustetaan harrastuksiin, mutta tuntuu että tässä on käynyt klassisesti niin, että vanhempi haluaisi elää omaa unelmaansa lapsen kautta. Itsellänikin hevosihmisenä särähtää korvaan, että on pienelle ekaluokkalaiselle ehditty hommata useat turvaliivit ja kypärät yms. varusteet, ottaen huomioon että kyseessä nopeasti kasvava lapsi. Yksi kypärä, turvaliivi ja sopivat kengät ja käsineet riittävät kyllä alkuun ja niitäkin saa laadukkaita huokeampaankin hintaan. Toivotaan, että Ava haluaa jatkaa hevosharrastustaan ja saisitte vielä yhdessä heppailla, on nimittäin kyseessä ihana harrastus 🙂 Mukavaa kevättä!

Avatar

Mietin aivan samaa. Harrastin lapsena ratsastusta ja kävin leireillä, ja nyt aikuisena olen harrastanut myös. Ei minullakaan ole todellakaan ollut tuollaista varustemäärää, enkä ole koskaan kokenut tarvitsevani. Toki kesälle ja talvelle eri varusteet on hyvä olla, mutta ihan perustakki käy kyllä myös ja mihin ihmeeseen tarvitaan noin monet samat varusteet? 😅 Vielä kun lapsi on vasta aloittelevalla tasolla, eikä esim.kilpaile. Kukin tietysti tyylillään, mutta lähinnä tuota rahaa mietin. Kypärääkin saa tarvittaessa lainata tallilta useimmiten, toki oma on mukavampi.

Avatar

Ja instastooryyn lisäyksenä, kun naureskelit, etkä oikein tainnut kritiikkiä osata ottaa vastaan, kun sen naamioit naureskeluksi: Moni varmasti luuli, että ostatte aina samaa kokoa tosi monet samat varusteet, sen käsityksen postauksestasi sai 😀 Ja se kuulostaa aika hassulta. Toki lapsen kasvaessa pitää kokoa vaihtaa. Kukaan ei varmaan tarkoittanut, että pitäis liian pienissä vaatteissa harrastaa. Ja eihän siinä, vaikka ostaisittekin samaa kokoa monet, kukin tavallaan edelleen 😅 Täällä vaan yritettiin antaa ehdotuksia siihen, että rahaa säästyisi, kun siitä tunnuit valittavan… Että ei todellakaan ole normaali käytäntö, että pitäisi ostaa monet samat, jotta voi harrastaa tai että tuonkaan muutenkin jo kalliin harrastuksen tarvitsisi aiheuttaa noin paljon lisäkuluja 🙂

Avatar

Meillä ei ole pakko harrastaa eikä sitä ollut omassa kodissanikaan. Kyllähän minä silti harrastin partiota montavuotta ja mukavaa hommaa,mutta se oli omasta halusta. Silti minusta kasvoi kunnon aikuinen. Liikuntaa saatiin muutenkin kavereiden kanssa. Oma vitosluokkalainen halusi 3v jumppakouluun ja viihtyi siellä 2v. Sitten taukoa ja 8v kiinnostui partiosta jossa käy edelleen. Kavereiden kanssa liikkuu ulkona ja käydään yhdessä esim uimassa. Ihan riittävästi harrastusta ilman liian sitovaa aikataulua. Itse olen laulanut kuorossa kohta 11v aktiivisena ja se riittää harrastukseksi. Ei se paljonko harrastuksia ja treeniä vaan yksikin mieluinen juttu on hyvä. Hengästyneenä seuraan tuttavaperheen pojan elämää kun äiti määrää liikuntaharrastuksia ja lapsi juoksee treeneistä treeneihin. Kuulostaa sille että pitää harrastaa paljon.

Avatar

Meillä 8 v tyttö harrastaa pulkkamäkeä,piirtämistä ja onkin taitava siinä,oon hankkinu hyvät kynät ja paperit kotiin ja päivien kestäviä petsileikkejä 😃

Avatar

Meillä 8v tyttö harrastaa kotona piirtämistä,oon hankkinut hyvät välineet ja onkin taitava piirtäjä,pulkkamäkeä ja päivien kestäviä petsileikkejä, ip kerho 2 kertaa viikossa on jo yksi ylimääräinen juttu..se riittää. On niin väsynyt tyttö iltaisin että en kyllä nyt vielä mitään muuta kehitä.

Avatar

Mut piti lukioaikoina poissa kaupungilta pitkät koulupäivät, joihin vielä lisänä tunnin matka suuntaansa aamulla ja illalla. Sitä jäi ihan mielellään vain koti oloihin 😌

Mä oon ihte harrastanut moukarinheittoa ja kävin seitsemän vuotta käsityökerhossa, mutta jälkimmäinen loppui yläasteella, kun ei enää ollut sopivaa kurssi kansalaisopistolla ja ensimmäinen jäi lukion alussa, kun ei niissä päivissä ollut aikaa ja intoa.

Avatar

Hieman kärjistetty fiilis jäi tekstistä minullekin, mutta tiedän että et kuitenkaan mitään pahaa tällä tarkoittanut 😊

Meillä lapsuudessa kannustettiin ja mahdollistettiin harrastaminen, mutta ei pakotettu, josta olen kyllä tosi kiitollinen. Kannustettiin siihen, että joku liikunnallinen harrastus pitäisi olla (varsinkin sitten kouluaikoina kun ei niin paljoa vanhempien kanssa käyty uimassa, luistelemassa, pyöräilemässä jne.) mutta se sai olla esim koulun liikuntakerho tai säännöllinen uimahallissa uiminen.

Mielestäni oman kokemuksen mukaan on hyvä kokeilla lapsena/nuorena eri harrastuksia/lajeja jos vain lasta kiinnostaa, koska vanhemmalla iälle kynnys aloittaa uusi harrastus kasvaa. Mielestäni lasta ei saa pidemmän päälle pakottaa harrastamaan. Mutta jos ensimmäisten kokeilukertojen jälkeen sitoudutaan harrastukseen niin lapsen pitäisi oppia pitkäjänteisyyttä ja käydä kausi loppuun. Varsinkin jos kausimaksu on ollut hintava tai juuri hankittu välineet harrastukseen. Siinä myös katsotaan oliko kyse hetken innon laantumisesta tai esim. siitä että uudet taidot ei kehity lapsen toivomaan tahtiin vai siitä että harrastus ei vain ole hänen juttu.

Mutta liikaa harrastuksia mielestäni ei saa lapsella olla. Koulu/päiväkoti arki ei saa kärsiä, eikä lapsen arki-iltojen tarvi olla aikataulutettuja jos se ei sovi lapselle. Pitää olla aikaa vapaalle leikille ja kavereille. Mielestäni on tärkeä muistaa, että monia asioita voi harrastaa ilman seuroja tai suuria jäsenmaksuja kotiympäristössäkin.

Itse harrastin ratsastusta muutaman vuoden pienenä. Mutta into lopahti juuri talvikelien kylmyyden ja taluttamisen vuoksi. Taisi olla pientä kyllästymistä heppojen hoitoonkin. En tiedä olisiko tilanne ollut toinen jos olisin itse päässyt ratsastaan ilman talutusta vaikka pienemmässä joukossa. Tiedä en 😄 Muistan vain ihmetelleeni myöhemmin kun pikkusiskoni pääsi ratsastamaan yksin lyhemmän harrastusajan jälkeen, taisin olla hieman kade 😄

Avatar

Muistuttaisin, että vaikka itse olet harrastanut useita lajeja ja siinä sivussa pärjännyt koulussa ja lukiossa, kaikki eivät siihen mitenkään kykene, vaikka kotona kuinka kannustetaan ja maksetaan kalliit välineet. Opettajana koen, että kaksi harrastusta koulutöiden lisäksi samana päivänä on liikaa, koska lapsi ja nuori tarvitsee lepoa ja rauhoittumista ja aikaa keskittyä kouluun. Jotkut voivat kokea lukion nykypäivänä todella kuormittavana ja lukio on muuttunut sinunkin ajoista todella paljon, joten ajatusmaailmaa kannattaa suhteuttaa yksilöllisesti lapseen, eikä pitää kiinni periaatteista, jotka ovat aika ehdottomat.

Itse olen kyllä harrastanut aina mm eri tanssilajeja ja koskaan en ole kisannut, vaikka olen saanut stipendejä ja ollut hyvä. Tarkoitatko tavotteellisuudella sitä, että pitäisi tähdätä kisoihin vai riittääkö lajissa kehittyminen? Miksi kaikkien pitäisi haluta kisata? Miksi ei voi harrastaa, koska rakastaa harrastustaan, mutta ei halua painetta kisaamisesta?

Ja mitä tulee harrastuksen lopettamiseen, niin totta kai pitää saada lopettaa. Mikään tekeminen ei motivoi, jos se on epämukavaa ja vielänyt kurjempaa on lapselle, jos häntä painostetaan jatkamaan, jolloin ei välttämättä kehtaa kertoa, että tämä riittää. Painostamalla ja pakottamalla saatte hänelle epäonnistuneen fiiliksen ja ehkä lasta jopa hävettää, ettei vastaa tiettyjä odotuksia. Ikävä ajatella, että lapsen täytyisi vain sietää tilanne ja oppia vastoinkäymisistä, jos lähtökohtaisesti harrastus on tullut osittain siksi, että äiti siitä tykkää. Harrastus ei voi olla pakotettu juttu ja kaikkia ei ole luotu urheiluharrastuksiin.

Avatar

Onpa ihana että haluatte panostaa lasten harrastuksiin. Yksityistunnista lapsi saa ains paljon enemmän irti kun saa jakamattoman huomion 🙂

Ja näin ratsastusta piiitkään itse harrastaneena ymmärrän että haluat ostaa hyvät varusteet. Kengät ja chapsit ja housut edesauttavat lasta saamaan paremman istunnan ja tekevät siitä turvallista myös 🙂

Toki kylmä talvi voi olla kaikille miellyttävämpi osallistua vaikka vain hoitokurssille eikä ratsastukseen jos tulee kylmä. 🙂 Tsemppiä!

Avatar

Hmm. Mielestäni kommenteissa ei mene tunteisiin ostamiesi varusteiden määrä, kuten ig:ssä väität, vaan kommentti omaan kauhisteluusi rahan menosta. Jo otsikko viittaa siihen, että kyseessä on kallis harrastus, ja yksi peruste sille, ettei Ava saisi lopettaa, on tekstin mukaan hinta. Tähän moni kommentoija on vaan todennut, että homman voisi tehdä halutessaan halvemmalla…

Avatar

Hyvä että kannustat lapsia harrastamaan! Näin aikuisena toivon että minuakin olisi kannustettu lapsena harrastamaan ja kokeilemaan eri harrastuksia… olin tosi itsepäinen ja ujo, joten ei harrastuksista tullut mitään. Etenkin urheiluharrastus olisi ollut hyvä. Olisi helpottanut ahdistukseen ja antanut enemmän itsevarmuutta. Harrastin taidekoulua n 2 vuotta ennen ku lopetin. Nykyään on 23v ja yritän lenkkeillä 3 kertaa viikossa. Ja pääsin kokeilemaan jousiammuntaa pari kk sitten ja tajusin että se on tosi kivaa! Joten toivottavasti pääsen syksyllä aloittamaan myös jousiammuntaa kunhan tiedä mille paikkakunnalle joudun muuttamaan. 🙂

Avatar

Hienoa, että lapsia kannustetaan harrastamaan! Kannattaa kuitenkin olla rehellinen itselleen siitä, onko jonkin harrastuksen kanssa kyse vanhemman omien, toteutumattomien unelmien haikailu vai aidosti lapsen oma halu harrastaa juuri kyseistä asiaa. Itselläni oli lukuisia harrastuksia lapsena: pianonsoitto, kuoro, luistelu, koripallo, muutama taidekerho, tennis ja erilaisia jumppia. (Eivät kaikki toki samaan aikaan.) Koin aina, että äitini puski minulle harrastuksia, jotka tukivat hänen omaa persoonaansa ja mielenkiintonsa kohteita. Piano- ja ranskantunneilla piti käydä itkua vääntäen, kun taas itseäni enemmän kiinnostaneet urheiluharrastukset saivat jäädä kun tuli ensimmäinen hetki jolloin treeneihin lähtö ei kiinnostanut tai harjoitukset menivät päällekäin jonkin toisen harrastuksen kanssa. Tästä on jäänyt pitkälle aikuisuuteen tunne, etten ole jollakin tapaa oikeanlainen vanhempani silmissä. Minusta ei tullutkaan taiteilijaa tai pianistia vaikka minua kovasti kannustettiin kyseiseen suuntaan.

Avatar

hei toivepostauksena siun koulujutut, mitä teet nyt vai teetkö mitään?

Vastaa käyttäjälle Sonja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä