27 -VUOTIAS – OLIKO ELÄMÄ SITTEN TÄSSÄ?

On taas koittanut se aika vuodesta, jota olen aina hurjasti juhlinut raskausaikoja lukuunottamatta, ja viime vuoden bileet jäivät myös väliin, koska säästettiin häihin. Tasan viikon päästä nimittäin täytän 27 vuotta. Olen pitänyt aina hienoja bileitä, joihin olen järjestänyt kaikkea ohjelmaa, eikä synttärit todellakaan ole menneet huomaamatta ohi. Vuonna 2014 juhlin synttäreitäni myös teidän kanssanne, sillä järjestin isot bileet jo edesmenneessä The Monkeyssa, jossa pääsin tapaamaan hurjan määrän teitä mahtavia tyyppejä ruudun toiselta puolelta. 25. syntymäpäivän jälkeen on kuitenkin ollut sellainen olo, että onko tässä mitään juhlan aihetta.

Nyt siellä herää taas monella vihaisia tunteita, kuten käy joka kerta, kun kutsun itseäni vanhaksi tai kerron ikääntymiseen liittyvistä negatiivisista tunteistani. Tämä on ristiriitainen aihe, koska en kuitenkaan ajattele muiden ihmisten olevan vanhoja, mutta omalla kohdallani 27 tuntuu ikälopulta. En kestä, että enää viikon saan olla 26 -vuotias. Juhlin 25 -vuotissynttäreitäni mustalla suruteemalla ja sain lahjaksi surunvalitteluja, koska 25 on kuitenkin puolet viidestäkympistä. 26 oli sentään vielä ihan 25:n vieressä, mutta 27 on jo melkein 30. Siis KOLMEKYMMENTÄ.

Sitä aina puhuttiin, että ”sitten joskus kolmekymppisenä”, mutta se oli kaaaaukana tulevaisuudessa. Mutta nyt Topias täyttää ensi kuussa 30 ja se tarkoittaa, että minä olen vain 3 vuotta jäljessä. Enää se kaukainen 30 ei olekaan kaukainen, vaan ihan realistinen lähitulevaisuus. Ja tuntuu, että on jotenkin saavuttanut niin vähän, kun nuorena sitä ajatteli, että kolmekymppisenä meillä sitten on kaikki.

Tiedän, että tämä ikäkriisini on tyhmä, mutta en voi sille mitään! Ikäkriisi on vaivannut minua jo siitä asti, kun täytin 20, eli tämä ei ole mikään kolmenkympin syy, vaan jostain syystä ikä on aina vaivannut minua. Minulla on niin paljon, mitä haluaisin elämälläni tehdä, ja jotenkin jokainen kuluva vuosi tuntuu pelottavalta. Taas on yksi vuosi vähemmän aikaa tehdä sitä sun tätä. Ehkä tämänkin takia olen aina halunnut juhlia synttäreitäni; koska ajan kuluminen tuntuu niin pelottavalta, täytyy myös muistaa kaikki hyvä, mitä jokainen vuosi tuo. Ja syntymäpäivähän on täydellinen aika juhlia kuluneen vuoden henkilökohtaisia saavutuksia ja elämää itseään.

Olen masistellut tulevaa kaksseiskaa jo melkein vuoden verran, mutta onneksi minulla on niin paljon, mitä olen jo saavuttanut. Tuntuu myös jännittävältä ajatella, että minusta on tulossa 27 -vuotiaana äiti, kun tuntuu olevan vielä niin tuoreessa muistissa se aika, kun minusta tuli 19 -vuotias äiti. Jos en olisi raskaana, järjestäisin taas isot juhlat, tai vähintään jotkut illanistujaiset, mutta nyt minulla vain ei ole voimavaroja sellaiseen järkkäilyyn. Joten 27 saa mennä ohi huomaamattomasti ensi viikon maanantaina, ja vuonna 2020 juhlin sitten 28. syntymäpäivääni kunnon menoin. Sillä siinä kohtaa on enää yksi synttäri sitten jäljellä ennen kolmeakymppiä, joten pakkohan on juhlia kunnolla, kun alkaa olla viimeiset mahikset juhlia kaksikymppisenä!

Kertokaa mulle teidän omia kokemuksia kolmenkympin täyttämisestä! Kertokaa, ettei se 30 tarkoita, että maagisesti yön aikana alat tuntea olosi vanhaksi ja väsyneeksi. Ja että elämä on aivan yhtä ihanaa vielä kolmenkymmenen jälkeen. En kestä, jos en saa toivoa! 😀

Kommentit

26 kommenttia
Avatar

Hassua, että ajattelet saavuttaneesi vain vähän, vaikka oot alle 30 ja odotat jo kolmatta lastasi. Lapset on omasta mielestäni suurin saavutus, mitä ihminen voi saaha. Mutta jokainen ajattelee eri tavalla ja eri asiat on tärkeitä. Itse oon 26-vuotias ja odotan esikoista saapuvaksi ihan näinä aikoina. Ennen lasta oma ikäni ahdisti joka vuosi, koska halusín tulla nuorena äidiksi, mielellään heti 20+. Nyt, kun on lapsi tulossa niin jännästi kaikki kriiseily omaan ikään liittyen katosi, saan sen mitä elämältäni eniten kaipaan ja se on kaikkein tärkeintä! Mutta odotan silti myös sitä, että oon 30+ ja toivottavasti kasvanut ihmisenä paljon 🙂

Avatar

Tässä kohtaa täytyy muistaa ja kannattaa ajatella niin, ettei se elämä todellakaan ala syntymästä! Lapsella ei ole oikeaa minuutta, läsnäoloa tai yhteyttä muuhun maailmaan. Ei oikeen mitään kykyjä, mahdollisuudet tehdä yhtikäs mitään on melkein nollassa ja tunneskaalakin on niin pieni, ettei elämästä voi nauttia samoin kuin vanhempana. Ajattele vaikka, että sinä synnyit oikeastaan joskus parikymppisenä, oikeaa elämää on silloin vasta 7 vuotta takana etkä ole vielä elänyt edes neljäsosaa niistä viisikymppisistä 🙂

Avatar

Ihminen osaa nimenomaan vauvana nauttia elämästä ja olla läsnä hetkessä. Vauvat ovat syntymästä asti omia mielenkiintoisia persooniaan joilla on yksilöllisiä mielenkiinnonkohteita.

Avatar

Mulla sama ongelma. Täytän huhtikuun alkupuolella 27 ja ikäkriisi hirmuinen. Vanhaksi olen kutsunut itseäni jo pitkän tovin vaikka kaikki sille väitteelle nauravatkin. Mutta kun itsestä tuntuu, että elämä vaan valuu ja saavutuksia on vielä tekemättä ennen kuin on 30! Herran jestas, miten lähellä tuo maaginen nuoruuden rajapyykki on. Kolmestakympistä ei ole paluuta enää teiniksi eikä kaksikymppiseksi. Huhhuh..

Avatar

Ei se 30 maailmaa kaada. Itse kriiseilin kaksi vuotta sitten (ja pari vuotta myös etukäteen) kun olin täyttämässä kolmekymmentä, koska koin että en ole saavuttanut kaikkea mitä olin suunnitellut. Nyt kohta 32 vuotiaana esikoista odottavana, olen kovin tyytyväinen ikääni. Tajusin jossain vaiheessa, että kyllähän sitä onkin ehtinyt tehdä vaikka ja mitä ja eipä se elämä välttämättä aina muutenkaan mene suunnitelmien mukaan. Ihan yhtä väsynyt tai vähän väsynyt olin viimeisenä päivänä ollessani 29 vuotta kuin ensimmäisenä aamuna ollessani 30. Ikäkriiseilykään ei ole pahasta, kunhan sen ei anna vallata koko elämää.

Avatar

Täytän tänä vuonna 30 mutta mielestäni olen elänyt viimeiset kymmenen vuotta enemmän ”kolmikymppisen elämää” sillä olen myös saanut kolme lasta 18-25-vuotiaana. En ole sen vuoksi koskaan tuntenut itseäni parikymppiseksi 😀 ja olen ihan sinut sen kanssa.

Avatar

Mä itse täytän tässä parin viikon sisään 32. Kolmenkympin kriisi pamahti 29v ja lähinnä vielä sillee että tuli tosi isosti olo että on ”tuhlannut/väärinkäyttänyt” omia vuosiaan, kun ei ole (edelleenkään) työpaikkaa, omaa asuntoa, lapsia eikä ole edes vielä naimisissa asti. Vaikka itseään ei saisi vertailla muihin, nìin väkisinkin siihen välillä sortuu ja sitten kokee itsensä huonoksi/epäonnistuneeksi niillä saroilla. Kuten sanoit, maagiseen kolmeenkybään liittyy paljon odotuksia ja tavoitteita jotka loppujen lopuksi vain itse on itselleen asettanut – tosin tietyllä tavalla hieman myös ”yhteiskunnan painostamana”. Kun olin vuoden kipuillut ajatusteni äärellä, se synttäripäivä ei tuntunut mitenkään erityisen ylitsepääsemättämältä. Enemmänkin se että tajusi etunumeron vaihtuneen tuntui ”hurjalta” vaikka en koe olevani mitenkään vanha vieläkään. Ikä on paitsi vain numero, myös mielentila. Ja vaikka välillä sitä ei näe kuin ne elämästä puuttuvat asiat niin olen mäkin vuosien varrella saanut kokea ja tehdä paljon upeitakin juttuja, ja olen iloinen että oon saanut tähän asti viettää ne niin. Vasta nyt viimeisen 2v aikana olen kokenut että työpaikka, häät ja oma perhe ovat niitä unelmia jotka todella toivon kokevani ja saavani lähitulevaisuudessa.

Avatar

Minä täytän tänä vuonna 30, ja ikäkriisistä ei ole tietoakaan. Jännä kyllä sinänsä, että minullakin oli kriisi, kun täytin 27 ja 28 😀

Mielestäni tuo, ettet ole mitään saavuttanut, ei ole totta. Sinulla on ihana perhe ja työpaikka, ja oma talo. Itse olen aina asunut vuokralla, alan nyt vasta miettiä lapsia, ja en ole löytänyt oman alani töitä kovasta yrityksestä huolimatta. Kaikki on suhteellista.

Avatar

Eiköhän se ole ihan ihmisestä itsestään kiinni, miten vanhenemisen, oman iän ja ylipäätänsä koko elämän kokee. Eli siis oma asenne ja suhtautuminen mm vastoinkäymisiin ja arjen pieniin iloihin vaikuttaa paljon miten koet elämää. Itselleni ikä on aina ollut vain numero ja nytkin piti hetken aikaa miettiä, että oliko se nyt 37 vai 38, kun seuraavaksi täytän😊Elämässä voi tehdä ja kokea vaikka mitä, jos vaan terveenä pysyy…myös kolmenkympin jälkeen😉. Ikinä en ole kokenut mitään ikäkriisejä, koska en vaan näe siinä murehtimisessa mitään järkeä. Joka vuosi ollaan kerätty lisää kokemuksia ja opittu (toivottavasti) elämästä jotain hienoa ja henkisesti rakentavaa. Ja vanhenemisessa on mm. se hieno puoli, kun saa nähdä omien lasten kasvamisen!

Avatar

Minusta on ihanaa että olen jo 30+

Olen kolmen lapsen äiti, asumme unelmakodissa, on rakastava mies, kaikki asiat ovat mallillaan, eikä tarvitse hötkyillä joka asian suhteen kuin parikymppisenä.

Olo on mukava,itsevarmempi ja tasapainoisempi ja se on ihana tunne! Elän täyttä elämää ja parhaita vuosiani, uskon että elämä paranee mitä enemmän tulee ikää. En malta odottaa että jonakin päivänä olen tyylikäs 60+ harmaissa hiuksissani ja silmälaseissani, toivottavasti olen myös mummo, mutta sitä ennen otan vastaan mitä elämä tarjoaa ja mietin sitten kiikkustuolissa, että olipa mahtava elämä, enkä päivääkään vaihtaisi!

Elämään kuuluu rypyt ja rakkaus ja rakkaudessa ryppyjä, riipputissit ja raskausarvet, ne kertovat minulle että sain lapsia, useamman, rakkautta ympärilleni ja elämänmakua!

Toivottavasti löydät sisäisen rauhasi! Tuo on erikoista aikaa, todella moni kipuilee juuri tuossa iässä, mutta aika auttaa.

Avatar

Hihhih, 60+ ei istu kiikkustuolissa 🙂 Hän mennä viuhtoo omia teitään. Tämänhetkisen kokemukseni mukaan 90+ alkaa hieman hidastaa tahtia. Mutta eivät hekään kaikki (ystäväni 90+ ui kaksi kertaa viikossa kilometrin, ajaa autollaan 400 km yhtä soittoa ilman ongelmia ja on päivän viikossa vapaaehtoistöissä)

Avatar

En tarkoittanutkaan että istuisi! Kiikkustuoli ikä on sitten vanhoilla päivillä!

Avatar

Täytän tänä vuonna 38 ja voin rehellisesti sanoa että elämä paranee koko ajan. En haluaisi olla enää 20+. Lapset kasvavat (vanhin täyttää 14), arki helpottuu ja olo omissa nahoissa tuntuu koko ajan mukavammalta. Toki ikä näkyy jo vähän kropassa mutta so what. Se on vain elämää.

Avatar

Kyllä mä olen kriiseillyt ikävuosina 25-27. Tänä vuonna täytän kolmekymmentä. Se ei tunnu pahalta ollenkaan, oikeastaan olen ihan mielelläni jo tämän ikäinen. Koen, että ikä on tuonut paljon järkeä päähän – esimerkiksi verraten niihin aikoihin, kun olin vielä alta parikymppinen.

Meillä on viisi lasta, omakotitalo, koira, ollaan naimisissa. Mulla ei ole vakituista työpaikkaa, mutta se ei haittaa, koska töitä saan helposti ja niitä on aina omalla alallani riittänyt. Miehellä on vakipaikka. Haaveilen vielä yhdestä lapsesta ja aina mahdollisuuksien mukaan matkustelusta, sekä opiskelusta.

En koe, että elämä olisi ohi. Päinvastoin, sehän on paljon täydempää kuin vuosiin 🙂

Avatar

Itse täytin tammikuussa 27 ja kyllä se vanha olo vaan tuli. Ei sillälailla välttämättä pahalla tavalla, mutta kyllä se tuntuu, että nyt on oikeasti aikuinen. Huomaan muutoksen muutenkin itsessäni, olevinas vösyttää enemmän eikä jaksa edes niitä juhlia. Ei kovin lohduttavaa 😅

Avatar

30vuotiaana elämä on parasta. Muistan, kun pelkäsin lähestyviä kolmikymppisiä, mutta sen täytettyään olen ollut vain onnellinen etten ole enää mikään 20v. Itsensä pystyy hyväksymään sellaisena kun on ja rupiaa ajattelemaan, että minulla on kaikki mitä tarvitsen. Eihän se elämä siihen lopu. Mun elämä ainakin on ollut ihan loistavaa, kun olen vanhempi ja viisaampi. Elämä ei kaadu enää pieniin kolhuihin.

Avatar

Jos tuntuu siltä, että elämä valuu hukkaan kun vanhenee ja mitään tai vaikka puoliakaan ei ole saavuttanut niistä asioista mitä aiemmim ajatteli, niin on hyvä miettiä omaa elettyä elämää.

Täällä ikää on jo 35 ja vasta esikoinen tulossa. Mutta nyt olen valmis tähän enkä tunne itseäni vanhaksi. Olen valmistunut koulusta ja saanut elää ihanan ja ”hurjan” opiskelijaelämän kaikkien hyvien ystävien kanssa, olen saanut matkustella ja tehdä vaikka mitä muutakin sekä kavereiden että oman miehen kanssa. Olen edennyt urallani ja saanut talouteni kuntoon. En kadu mitään enkä ole jättänyt saavuttamatta mitään mitä olen tavoitellut. En kuitenkaan ajattele, että elämäni päättyisi tähän ikään, vaan nyt alkaa erilaiset tavoitteet.

Jos et ole saavuttanut jotain mitä olisit halunnut, niin mieti miksi? Ei lapsetkaan ole siinä kuin hodasteena, mutta monesti kaikki on omasta tahdosta kiinni. Opiskella kannattaa vaikka hitaammassakin tahdissa, ammatti kannattaa ehdottomasti hankkia. Lapsista huolimatta on oltava ihan omiakin tavoitteita elämälle.

Avatar

Luulin että olet vanhempi kuin 27! Mutta asiaan. Olen nyt 35 vuotias ja en olisi ikinä uskonut sanovani tätä mutta olen viimeiset 3-4 vuotta ollut paljon onnellisempi ja tyytyväisempi itseeni kuin koskaan ennen. Kaikki epävarmuus on poissa mikä tekee minusta myös muiden silmissä kivemman ihmisen. Koen myös olevani nykyään kauneimmillani. Toki kasvoissa varmaan pikkuhiljaa alkaa olemaan iän tuomia muutoksia ja kroppa ei palaudu mistään niinkuin ennen mutta olo on niin paljon ihanempi. Minulla ei oikeastaan mitään ikäkriisiä ole koskaan ollut mutta toki 30 vuoden rajapyykki hieman hirvitti. Nyt elämä kuitenkin sujuu ja on kaksikymppisenä vietettyyn elämään verrattuna niiiiiin paljon parempaa. Ja kaiki tämä vain iän tuomasta itsevarmuudesta.

Avatar

Pakko tarttua tuohon ”en voi sille mitään”
Tunteet seuraa ajatuksia, ja omia ajatuksia /ajattelutyyliä voi hallita ja muokata. Tosin se vaatii tahtoa ja työtä, mutta ei ole totta, ettei omille tunteille ja tuntemuksille voi yhtään mitään 🙂

Avatar

Ihanaa, että joku muukin ajattelee näin😂 Ikäkriisi ollut myös kakskymppisestä asti ja oon vielä sua vuoden vanhempi😏

Avatar

Vitsi miten paha olo tuli tuosta ”kolmekymppisenä meillä on sitten kaikki” -lauseesta.. sullahan nimenomaan on! Ihana mies, saat kutsua itseäsi vaimoksi, (kohta) kolme ihanaa lasta, koira, omistusasunto ja (kohta) korkeakoulututkinto.

Mä olen juuri eronnut toista kertaa siitä syystä että pitkän parisuhteen aikana mies päättääkin ettei haluakkaan lapsia. Täytän parin kk:n päästä 30, eikä mulla ole siis sitä miestä tai avioliittoa eikä lapsia, korkeakouluunkaan en ole päässyt. Tätä samaa ikäkriisiä olen tarponut jo varmaan viisi vuotta.. koiran ja kämpän sentään olen ostanut.

Avatar

Oho jotenkin pelkästään blogia lukemalla oon luullut, että olet jo yli 30vuotias! 😀 Ei siis sillä, että näyttäisit vanhalta tms, mutta sun blogin teemat on jotenki ”vanhahtavia” verrattuna esim. mun suurimpaan osaan kaveripiiristä, joka on ikähaarukalta 23-30v 😀 Asiaa ehkä selittää se, että me eletään hurjia opiskeluaikoja ilman muksuja tai aviomiehiä (okei yks on naimisissa, yks osti talon ja yks sai kesken opintojen mukulan). Mutta ite täytän tänä vuonna 27v ja oon iha nuori vielä kun teen samoja juttuja kuin mitä tein 20-vuotiaana 😀 Eli matkustan, seurustelen, opiskelen ja haluan panostaa uraan. Lapsia en oo koskaan halunnu ja miehenkaa just siirrettiin asunnon hankintaa ja lähdetään reissaamaan Aasiaan. Jos pitäisin blogia, se olisi aika kaukana lapsiperhe arjesta hih 😀 Sama tilanne suurella osaa lähipiiriä. Ja sitten ne kaverit, jotka on yli 40v tai 50v niin niilläkin osalla on menossa hurja opiskelu ja sinkkuvaihe kun saanu muksut ja ex-ukon pois jaloista pyörimästä xD Eli ei se ikä tarkoita mitään tiettyä elämänvaihetta automaattisesti! 😀 Täälläpäin Suomea porukka vakiintuu yleensä vasta siinä 35+, koska ensinnäkin ura ja oma vapaa-aika on tärkeää. Yhä vähemmän ihmiset haluaa tilastojen mukaan sitä perus lapsiperhearkea, vaikka lapset kivoja onkin. Osa taas tekee ne muksut pois alta nuorena, niim kuin eräs tuttu oli 28-vuotiaana neljän lapsen äiti ja hänen vanhin lapsensa on parin vuoden päästä töysikäinen.. Kiva, että jokaisella on se oma tapa elää elämää 🙂

Avatar

Ite täytin 30 syksyllä. Luulin et tulee kauhee kriiseily, mutta toisin tais käydä. Alko jotenkin elämän kipuillut helpottaa ja jotenkin uskalsin alkaa elää enemmän just sillä tavalla kuin tykkään enkä enää hirveesti anna tuntemattomien ihmisten mielipiteiden vaikuttaa.

Avatar

Täytin ite 27 pari kk sitten. Itsellä on jo lapsia, koulutus, työpaikka jne jne, niin tunnen että täytin jo vähintään 35 😀 Eli ei mitään kriisejä tulossa. Kun olin 20 ja yksi lapsi oli syntynyt, silloin kriiseilin että saanko lisää lapsia ennen kun täytän 30. Mut nyt on just hyvä, ikää saa tulla lisää.

Avatar

Sähän olet saavuttanut vaikka mitä! Ja sun kolmeenkymppiin on vielä monta vuotta aikaa, joten ennen sitä ehdit tehdä vaikka mitä 😊
Ja ei, elämä ei lopu 30. Mulla tulee
kohta mittariin 31 ja ei tunnu yhtään sen erilaisemmalta kuin 27.
Mutta jaan kyllä sun kanssa ton pelon siitä, että joka vuosi on vuosi vähemmän aikaa tehdä kaikkea elämässään. Ehdottomasti pitäis päästä tästä pelosta eroon! Ettei koko elämä menis vaan hukkaan pelätessä 😊

Avatar

Moi! Tämä ei nyt liity postauksen aiheeseen, mutta en malta silti olla kommentoimatta yhtä kielenhuollollista asiaa. Muistathan, että esim. 27-vuotias kirjoitetaan ilman välilyöntiä tuon luvun ja yhdysviivan välissä. Sanaliittojen kanssa yhdysviivan edelle kyllä kuuluu välilyönti, esim. Harry Potter -kirjat, kun ”kirjat” yhdistetään silloin useampaan kuin yhteen sanaan. Vain yhden sanan kanssa sitä ei kuitenkaan tarvita (esim. Potter-kirjat). En tarkoita ärsyttää, vaan halusin vain huomauttaa asiasta joka häiritsee itseäni, kun muutoin tekstiesi kieli on omaan silmääni oikein hyvää ja mukavaa luettavaa.
PS. Hyvää syntymäpäivää kriiseilyistä huolimatta ja tsemppiä loppuraskauteen!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä