27 VUOTTA ITSENI KEHITTÄMISTÄ

Muutama vuosi sitten tajusin, että en ole sellainen ihminen, joka haluan olla. Tykkäsin ajatella olevani hyvä ihminen, koska pyrin aina auttamaan muita, mutta tajusin huomaamatta tekeväni paljon asioita, jotka toivat hirveästi negatiivisuutta elämääni.

Olen aina tiedostanut sen, että olen todella temperamenttinen ihminen. Olen herkkä, itken paljon, suutun paljon ja olen äkkipikainen. Tämän takia elämässä on välillä draamaa, kun asiat voisi selvittää paremminkin, mutta temperamenttisena tulee tehtyä nopeita huonoja päätöksiä. Olen ehdottomasti juuri se tyyppi, joka menee aina jokaisen tunteen mukana ja katuu myöhemmin. Kaiken lisäksi olen hirveän herkkä hormonaalisille vaihteluille ja kierron mukaan tunteet ovat vielä enemmän pinnalla. Raskausaikana tämä tietenkin on jatkuvaa.

Topias on oppinut elämään temperamenttini kanssa ja käsittelee sitä paremmin kuin kukaan muu. Hän tietää, koska antaa tilaa ja koska auttaa sen puuskan läpi. Minun äkkipikaisuuteni oli joskus meille iso riidanaiheuttaja, mutta näiden melkein 10 vuoden aikana ollaan opittu elämään sen kanssa. Olen myös aina ollut todella huono pyytämään anteeksi, ja tarvitsen PALJON aikaa pohtiakseni myös niitä itse riidellessä tekemiäni virheitä

Se mitä en aiemmin tiedostanut on se, että voin myös omalla ajattelulla ja elämäni häiriötekijöiden karsimisella vaikuttaa siihen, miten temperamenttisuus häiritsee elämääni.

Huomasin sortuvani liian usein negatiiviseen ajatteluun sekä itseäni että muita koskien. Esimerkiksi liikenteessä jonkun ohittaessa minut ärsyttävästi saatoin antaa sen mennä tosi tunteisiin, ja mielessäni mutista kirosanoja ja loukkaavia nimityksiä. Tämän tiedostettuani aloin kuitenkin korjata ajatteluani. Ohittavan auton jälkeen hengitän syvään, tajuan, että ehkä kuskilla on vaikka kiire lapsen synnytykseen, tai jotain muuta tärkeää, joten mikä minä olen tuomitsemaan, ja jatkan matkaani hymyillen. Kun näen vanhemman huutavan kovaan ääneen vihaisena lapselleen, en tuomitse vaan mietin, että ehkä hänellä on todella rankkaa ja huonolla hetkellä se nyt purkaantuu, mutta hän pyytää lapselta vielä anteeksi. Kuka minä olen tuomitsemaan, kun itsekin menetän joskus malttini. Ajattelemalla aina tilanteiden taustoja olen huomannut, että mielialani pysyy paljon tasaisempana ja sen sijaan, että vain ajattelisin olevani ymmärtävä ja välittävä ihminen, minusta on tullut sellainen.

Toinen iso tekijä positiivisemman elämän rakentamisessa on negatiivisten tekijöiden karsiminen pois, niiden negatiivisten ajatusten ohella. Valitettavasti tajusin, että elämässäni on myös ihmisiä, jotka tuovat enemmän draamaa ja negatiivisuutta kuin onnea. Tavallaan siis kai olen konmarittanut sosiaalisen elämäni ja lopettanut ihmissuhteita, joiden tajusin olevan vahingollisia. Se on ollut rankkaa ja vaikeaa, mutta sen jälkeen olo on ollut paljon kevyempi ja tuntuu hyvältä keskittyä ainoastaan suhteisiin, jotka tuovat elämään hyvää.

Temperamenttini takia olen menneisyydessä myös joutunut ongelmiin ihmisten kanssa, jotka olisivat niitä hyviä vaikutuksia. Esimerkiksi kerran vuosia sitten kaveripiirissä liikkui väärää informaatiota minusta ja kun ystäväni ottivat minuun suuttuneina yhteyttä ja vaativat selitystä väitetyille teoilleni, minä tietenkin suutuin siitä, että asian oletettiin olevan totta ja laitoin välit poikki sen sijaan, että olisin selvittänyt asian kuin aikuinen. Jos vain olisin osannut rauhoittua, ymmärtänyt ettei se ole henkilökohtainen loukkaus, jos ihmiset uskovat vääriä väitteitä ja selvittänyt niiden alkuperän ja syyt niiden takana, olisi minulla ollut edessä aivan erilainen vuosi. Temperamenttini takia sitten taas me molemmat menetettiin pitkäksi aikaa hyviä ystäviä. Jos haluaa hakea hopeareunusta, niin tämä kyseinen tapahtuma inspiroi minut analysoimaan omaa ajatteluani ja kehittämään itseäni.

Tänään on minun syntymäpäiväni ja ikäkriisin keskellä olen yrittänyt muistaa tämän uuden ajattelutapani ja keskittyä hyvään. Aloinkin miettiä, että vaikka olen hirveän ylpeä ja onnellinen perheestäni, tulisi minun olla ylpeä myös itsestäni. Nyt 27 -vuotiaana olen huomattavasti lähempänä sitä ihmistä, joka haluan olla kuin silloin 23 -vuotiaana, kun aloin aktiivisesti kehittää itseäni. Vaikka edelleen taistelen temperamenttini kanssa, teen huomattavasti vähemmän siihen perustuvia huonoja päätöksiä. Sen lisäksi, että olen aikuistunut, olen aidosti muuttunut ja siitä on syytä olla ylpeä.

Kommentit

2 kommenttia
Emilia Huttunen

Ihanaa kuulla, ja kiitos sulle kommentista! ❤️ Samoin musta tuntuu hyvältä kuulla, etten ole yksin 😊 elämä on kyllä paljon kirkkaampaa, kun osaa keskittyä siihen positiiviseen!

Avatar

Voin niin samaistua suhun! Oon potenut koko ikäni olevani huono ihminen, koska olen käyttäytynyt juuri noin. Olen ajatellut olevani monsteri. Äkkipikaisuus ja temperamenttisuus ei tule koskaan poistumaan kokonaan, mutta olen saanut sitä runsaasti hillittyä ja muutettua ajattelutapaa terveellisten elämäntapojen myötä ja löytänyt kirjoja yms miten oppia tuntemaan itseään paremmin. Se on kyllä helpottanut muuttaa asioita kun tiedostaa ongelmat ja syyt niille, vielä paremmin ja niin kuin sanoit konmarittaa myös niitä sosiaalisiakin suhteita 🙂 todella hienoa että säkin olet edennyt siihen ihmiseksi, jota haluat olla ja puhut avoimesti näistä jutuista. Luulin olevani tyyliin ainut.. Tämä inspiroi vielä enemmän menemään kohti parempaa, kiitos! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä