HYVÄSTI RAKAS PAPPANI

Kirjoitin sunnuntaina postauksen ihanasta viikonlopustamme. Olin jo laittanut kuvat valmiiksi ja päätin illalla kirjoittaa myös tekstin ja yrittää ajatella kaiken olevan hyvin, mutta oli käsittämättömän vaikeaa sanoa mitään. Halusin uskoa kaiken vielä kääntyvän parhain päin ja yrittää elää normaalisti.

Sunnuntaipäivällä meidän perhepäivällisemme keskeytyi saadessamme ilmoituksen, että syöpää vastaan taistellut rakas isoisämme ei reagoi, eikä hänen uskota enää heräävän. Me siskot ja äiti lähdimme välittömästi vuodeosastolle pappan luo.

Pappa oli taistellut syöpää vastaan pitkään ja muutama vuosi sitten saimme kuulla, ettei tehtävissä enää ole mitään. Siitä asti olemme tienneet, että loppu on tulossa, mutta emme tienneet koska. Aiemmin luulimme sen olevan paljon lähempänä, emmekä uskoneet, että pappa olisi esimerkiksi ehtinyt häihini. Hän kuitenkin jaksoi ja jatkoi. Ja niin sitä alkaa helposti toivoa ihmettä.

On vaikeaa elää tietäen, että läheisen loppu lähestyy. Alussa tuli suunnaton suru ja jatkuva itkeminen, mutta et sinä voi jatkuvasti elää niin. Sitä oppii jotenkin selviytymään. Yrittää olla ajattelematta asiaa liian tarkkaan. Mitä ikinä teet, loppuun ei kuitenkaan voi ikinä olla valmis.

Pääsimme sunnuntaina hyvästelemään rakkaan pappamme ja toivon koko sydämestäni, että hän kuuli meidät. Sain vielä viimeisen kerran kertoa rakastavani pappaa. Puhuimme kaikesta siitä, mitä pappa on meille merkinnyt. Kaikesta, mitä hän on meidän eteemme tehnyt. Pappa oli uskomaton isä ja isoisä ja rakastamme ja kaipaamme häntä niin paljon. Kuolevaa ihmistä kädestä pitäessäsi sitä ymmärtää, ettei sellainen ole elämää, mutta se ei tee lähdöstä silti helpompaa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pappa nukkui rauhallisesti pois.

Minusta tuntuu, etten osaa elää maailmassa, jossa pappaa ei ole olemassa. Tuntuu, että ei elämä voi jatkua enää. Miten kaikki voivat vain käydä kaupassa ja töissä ja liikkua ulkona. Miksi maailma ei ole pysähtynyt?

Minusta tuntuu, että kaikki kuolevat, kun olen raskaana. Viimeksi raskauteni aikana kuoli ensimmäinen koirani Omppu ja rakas isotätini. Nyt tämän raskauden aikana olen menettänyt toisen koiramme Oliivin ja pappani. Kuoleman käsitteleminen tuntuu entistä vaikeammalta, kun kirjaimellisesti tunnet samalla sen toisen ääripään liikkuvan sisälläsi. Tämä vauva on ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, joka ei ikinä tapaa pappaa. Se ajatus murtaa sydämeni yhä uudestaan. Pappa ehti rakastaa viittä lapsenlapsenlasta, ja oli tästä raskaudesta onnellinen.

Pappa olisi täyttänyt ensi maanantaina 80 vuotta. Luulin hänen pääsevän sinne. Luulin hänen tapaavan tämän kuudennen lapsenlapsenlapsen. Olen kuitenkin onnekas, sillä ehdin saada pappan osaksi hääpäivääni. Sain tanssia pappani kanssa viimeisen kerran ja se oli yksi elämäni tunteikkaimpia kokemuksia.

En tiedä, miten selvitä tästä. Eilen romahdin, huusin, raivosin ja itkin. Tuntuu pahalta, että lähdin raskauteni takia kotiin lepäämään sunnuntai-iltana, enkä jäänyt yöksi. Luulin aidosti minulla olevan vielä aikaa. Aamulla kun heräsin lähteäkseni katsomaan pappaa, puhelimessani odottikin surullinen viesti. Tuntuu pahalta ja itsekkäältä, enkä tiedä, mitä tehdä. Vaikka tämän päivän tiesi tulevan, en ole valmis. En osaa olla olemassa tässä maailmassa. Nyt yritän jatkaa normaalia elämää, keskittyä muihin asioihin. Hautajaisista tulee ehkä elämäni vaikein päivä. Joten yritän vain selvitä sinne asti jotenkin.

Olen niin onnekas, kun minulla on läheinen suku. Monta ihmistä, jotka surevat kanssani. Tiedän, että pappa oli ylpeä siitä, että sukumme on niin läheinen. Tiedän, ettei papan tarvinnut murehtia mamman jäävän yksin. Tiedän, että hän tiesi olevansa rakastettu. Toivon vain, että osasin näyttää sen tarpeeksi.

Rakastan sinua niin paljon pappa. Olit paras isoisä, mitä kukaan voisi toivoa. En unohda sinua ikinä, enkä ikinä lakkaa kaipaamasta sinua.

Kommentit

16 kommenttia
Avatar

❤️

Avatar

<3 voimia!

Avatar

Otan osaa suruusi. Minä uskon elämän kiertokulkuun, yksi lähtee niin toinen tulee. Meidän suvussa tämä ”sääntö” on toiminut liiankin hyvin. Sure rauhassa ❤️
Pappasikin niin toivoo. Hautajaisten jälkeen viimeistään helpottaa 💙

Avatar

Osanotot ❤

Avatar

Kaunis postaus ❤

Avatar

Voimia surun keskelle. Uskon vakaasti, että uusi ihana ihme sydämesi alla auttaa sinua jaksamaan. Ehkä sillä onkin ollut tarkoituksensa, että olet raskaan kun olet menettänyt rakkaitasi.

Avatar

Kauniita ja tärkeitä kuvia.
Hän oli varmasti onnellinen tietäessään, että tulit raskaaksi pitkän yrityksen jälkeen ja että suku jatkuu, vaikka häntä ei enään täällä maan päällä ole.
Uskon vahvasti, että menetetyt rakkaimpamme kulkevat matkassamme ainakin sen aikaa kun suru on suurimmallaan.
Itse saman kokeneena en voi kuin antaa vinkin, että kannattaa surra suru nyt, vaikka oletkin raskaana. Voimia!

Avatar

Voimia surutyöhön. <3

Todella kauniisti sanottu papastasi ja ihanaa miten läheinen olet saanut olla hänen kanssaan.

Avatar

Älä huoli pieni rakas, pappasi on vierelläsi kantaa suruasi, ei elämä pääty kuolemaan. Jokin meistä, energia, sielu, minuus jää jälkeen.
Hän kyllä tapaa tulevan lapsesi, älä huoli.
Vaikka nyt elämä tuntuu tyhjältä ja tekisi mieli lätkiä maailmaa, niin kyllä se suru oikeasti ajallaan helpottaa, ikävä kulkee arjessa mukana. Itseäni puhun ääneen, kerron ikävän äidilleni. Hän on läsnä, kuulee kyllä kuiskaukset. Spuugia tai ei, ihan fyysistä kontaktiakin ollut. Ensimmäinen kerta oli muutama kuukausi kuoleman jälkeen, olin jo pitkään aistinut etten ole yksin ja oli todella vaikea nukkua selkä sängyn reunan suuntaan koska se tunne jonkin läsnäolosta oli niin voimakas. Siihen aikaan en vielä ollut varma, kuka läheinen kulkuani turvasi. Mutta se kosketus, se tapahtui ollessani yksin kotona. Istuin sohvalla (äidin perintöä) äidin lempipaikassa. Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa ja kerroin näistä tuntemuksista hänelle. Silloin sen tunsin.. hiukseni olivat ponnarilla, varmaan moni tietää miltä tuntuu, kun joskus yksi hius kiristää, no tämä ei ollut sellaista. Tunsin kuinka ohimolta hellästi vedettiin hiuksia, noin sormen leveyden (paksuinen määrä) verran taaksepäin. Se oli todella hellästi, ei sattunut tms. Pelästyin todella paljon, lopulta sain neuvoksi lähettää kaikki läheiset matkaan valoon. Löheisiäni olin menettänyt vajaan 2 vuoden aikana seitsemän. Vanhempani, miehen isän jne eli kuka vain sattoi vierellä kulkea. Tärkeätä tässö on minusta se, miten sen läheisen läsnäolon kokee. Minä olin silloin hyvin ahdistunut. Lähetin sitten kaikki seitsemän matkaan ja siitä hetkestä koin jääneeni yksin, raskaus tai tunne et joku on selän takana poistui. Tästä tilanteesta on aikaa 4,5 vuotta. Seuraava kontakti oli viime keväänä. Oli ulkona kävelemässä äitienpäivön aikoihin, saattoi jopa olla juuri the Day, kun ikävö yllätti. Tapani mukaan kerroin juttuni äidille.. menin kotiin. Siivosin kotona, pyyhin pölyjä meidän makuuhuoneen kirjahyllystä. Olin laittanut poikani valokuvan huolimattomasti hyllyyn ja siinä hääriessäni, siirsin sen ettei vain putoa ja oikeasti laitoin sen niin ettei ohi kulkiessa ilmavirta sitä todellakaan pudota. No jälkeen siivouksen, sitten nökötän meidän yhteisellä paikalla (äidin ja mun sohvan nurkka, selän takana makuuhuoneen oviaukko ja se hylly missä se kuva on) luen kirjaa, kun kuulen et jokin paksuhko paperi putosi hyllystä alas. Menin katsomaan, lattialla ei ole mitään, ei myöskään siinä hyllyn alla tai sängyn alla, joka on heti hyllyä vastapäätä. Tutkin hyllyn päältä et mikä sieltä oli pudonnut, kuvaa ei löytynyt. Olin ihmeissäni, menin takaisin lukemaan sohvalle. Asia vaivasi, eihän kuva voi kadota.. Menin tutkimaan koko makuuhuoneen ja löysin lopulta valokuvan minun päätyni sängyn alta, kuva oli liukunut lattialla sängyn alla yli 2m matkan. Mystistä sanoisi joku, mut äiti vain kävi kylässä ja ymmärsin että hän kyllä kuulee minut ja kulkee rinnalla. Se tilanne ei ahdistanut, eikä tosiaan ole enää ollut tunnetta et joku olis selän takana. Elämä kantaa ja vaik tuntuu surun keskellä ettei ikinä helpota, usko pois kyllä se suru joskus otettaan hellittää, ikäväkään ei joka hetkessä tiukasti otettaan pidä, vaan sekin on enemän hellä ote.
Voimia sinulle pieni muru, sure rauhassa.

Avatar

Avatar

Otan osaa <3 menetin äsken isoäitini, myös syöpään. Oli odotettavissa mutta kuitenkin kaikki tapahtui niin nopeasti. Voimia!

Avatar

Voimia, paljon voimia teille tässä surussanne!
Myös minä suren hänen pois menoaan.
Tapasimme viime vuoden puolella, hänen ollessaan intervallijaksolla Ruskassa.
Se jäikin viimeiseksi tapaamisiksemme.
Nyt Hän on poissa, minun serkkuni💔

Avatar

Emilia!
Voimia kaiken surun keskellä teille, koko perhekunnalle.
Minäkin suren hänen pois menoaan. Viimeksi tapasimme viime vuoden puolella, hänen ollessaan intervallijaksolla Ruskassa.
Nyt en enää häntä näe, kun en lähtenyt heillä käymään, vaikka usein sitä suunnittelin. Hänellä on kuitenkin nyt hyvä olla.
Pois on murhe sairaudesta.
Me tänne jääneet kaipaamme häntä kauan.
Hän elää muistoissamme. 💔💔

Avatar

Olen pahoillani💔
Niin kauniit, tunteikkaat kuvat, sanoja/tekstiä ei edes tarvittu kun minulta tuli itku..

Avatar

Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikossa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella

Osaanotto suuressa surussa ♡

Avatar

❤️voimia ja osanotto❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä