MUTTA MITÄ TAPAHTUI KOULULLE?

Multa on hirveästi kyselty jo yli vuoden verran, että mitä mun koululle on tapahtunut, kun en enää kirjoita siitä. Enkö enää opiskele, ja miksen puhu asiasta? Mutta vastaus on aina vain ollut, että kun ei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa! Aloitin siis opiskelun Turun Taideakatemiassa mainonnan suunnittelun linjalla 2016 syksyllä ja alkuun kirjoitin opiskelusta enemmän, koska se oli niin uutta ja jännittävää. Ajan myötä koulusta kuitenkin tuli vain tasainen osa arkea, eikä siitä ollut enää samalla tavalla kirjoitettavaa, joten se vain jäi blogissa sivummalle. Osasyynä lienee myös se, että 95% koulutuksesta on alun jälkeen tapahtunut netissä ja etätyönä, jota varten vain katsotaan Optimasta aikataulu ja tehtävät. Säästötoimenpiteet todellakin näkyvät Turun Ammattikorkeakoulussa, mutta ei siitä sen enempää.

2018 keväällä minun ahkera opiskeluni kuitenkin jäi tauolle, kun sairastuin vakavasti. Minulta jäi monta jaksoa kesken, kun päädyin TYKS:iin vakavan a streptokokki-infektion kanssa, ja vastoin odotuksia flunssaksi luulemani sairaus johtikin kuukausien sairaslomaan. Makasin koko 2018 kevään kotona parantumassa, sillä infektiosta jäi jälkioireeksi järkyttävä pään onteloista lähtenyt päänsärky, joka on nyt raskausaikana taas nostanut päätään, sillä limakalvot ovat niin herkistyneet. Minulla siis infektion seurauksena pään onkalot jäivät turvonneiksi vielä infektion poistuttua, ja nyt niihin vaikuttaisi toistaiseksi jääneen pientä tyyppivikaa, jonka takia olen altis päänsäryille kyseisen alueen ärsyyntyessä.

Jouduin jättämään siis sairastuessani kesken sekä ensimmäisen harjoitteluni että kaikki jaksot, joille en enää pystynyt osallistumaan. Aloin valmistautua henkisesti ajatukseen, että valmistumiseni ehkä lykkääntyy 2020 keväästä talveen, mutta aion vielä yrittää kiriä ja valmistua ajoissa. Syksyllä siis palasin kouluun, tein suunnitelman opettajatuutorin kanssa ja olin valmiina hommiin. Kunnes selvisi, että koko syksyksi suunnittelemani jaksot oli PERUTTU, ja näiden parinkymmenen jakson tilalle oli otettu vain viisi uutta jaksoa, joista yksikään ei ollut erikoistumisalalleni suunnattu. Piti siis miettiä, haluanko tuhlata aikaana radiojuontamisen tai dokumenttielokuvan kurssilla ansaitsemalla opintopisteitä vain opintopisteiden takia, vai odottaisinko mieluummin kevättä ja toivoisin parempia jaksoja sinne. Päätin, etten lähde mihinkään turhille jaksoille, vaikka se sitten tarkottaisikin opintojen pitkittymistä. Valitettavasti tässä kohtaa oli myös jo myöhäistä päästä toivomaani harjoittelupaikkaan, kun tämä asia ei selvinnyt ennen koulun alkua. Syksyni jäi siis ihan turhaksi, mutta ilmoittauduin keväälle vaikka mihin mielenkiintoisille jaksoille!

Sitten se kevät tuli ja siinähän kävikin niin, että minä olin tullut viime vuoden puolella raskaaksi ja sairastuin taas hyperemeesiin. En siis päässyt yhdellekään jaksolle ja lopulta jouduin ottamaan opintotoimistoon yhteyttä ja läsnäoloni muutettiin takautuvasti poissaoloksi. Lääkärin todistuksella tämä onneksi onnistui, ettei opiskeluoikeuteni kulu siellä taas turhaan, kun en kuitenkaan ole kykenevä opiskelemaan.

Mulla on tässä vauvaa yrittäessä kuitenkin ollut koko ajan ajatuksena, että vauvan syntyessä jäisin kahdeksi vuodeksi kotiin ja sitten jatkaisin opintoja. Huomasin kuitenkin tässä keväällä, että tätä suunnitellessani olen lukenut koulun vanhoja sääntöjä. Aiemmin raskauden takia on voinut olla kaksi lukuvuotta poissaolevana, mutta nyt se on kaksi lukukautta. Ja koska olen raskauden takia jo tämän kevään poissaolevana, minun siis pitäisi palata kouluun jo 2020 tammikuussa vauvan ollessa vasta 4-5 kuukautta vanha. Ja sitä en todellakaan aio tehdä. Joten valitettavasti tässä näyttää nyt käyvän niin, että joudun ainakin toistaiseksi keskeyttämään koulun. Vaikka tietenkin voin aina myöhemmin hakea uudelleen erillisoikeutta opiskelun jatkamiseksi, vai miksi sitä nyt kutsuttiinkaan.

En ole tästä käänteestä nyt mitenkään äärettömän murtunut, sillä vaikka olen nauttinut opiskelusta, tajusin jo toisena vuotenani, etten haluakaan enää tehdä töitä tällä alalla. Olin kuitenkin koko ajan aikonut opiskella tutkintoni loppuun, sillä voisihan sitä hyödyntää vaikka kuinka monessa media-alan tehtävässä. Ja opiskelu oli tosiaan kivaa, vaikka moni aihe alkoikin olla sellainen, ettei se enää kiinnostanut. Meillä oli kuitenkin lisäksi aivan ihana luokka ja olen niin kiitollinen kaikista saamistani ystävistä ja tästä uskomattomasta kokemuksesta, jonka voi saada vain turkulaisena opiskelijana.

Nyt minulla on kuitenkin alkanut olla tosi suuria ajatuksia elämäni suunnan muuttamisesta. Olen alkanut haaveilla yhä enemmän vanhasta haaveammatistani, josta luovuin, kun en aiemmilla hakukriteereillä ikinä päässyt edes pääsykokeisiin. Minähän olen pitkään siis halunnut kätilöksi. Nyt hakukriteerit kuitenkin ovat uudistuneet, ja minulla voisi olla mahdollisuuksia. Olen vain alkanut yhä enemmän ja enemmän ajatella, että en halua työtä, josta ei ikinä ole vapaata. Media-alalla melkein jokainen työ on sellainen, että sitä väkisinkin tulee tehtyä myös kotona. Ja kun olen tajunnut haluavani sellaisen työn, jossa mennään työpaikalle töihin, ja sitten ollaan kotona vapaa-ajalla, eikä tehdä mitään etähommia. Haluan olla lasten kanssa ja nauttia vapaa-ajasta, enkä koko ajan miettiä, mitä kaikkea pitäsi tehdä.

Minun on ollut vaikeaa myöntää näitä ajatuksia itselleni, koska olen aina ajatellut, että minulle on niin tärkeää tähdätä ammattiin, jossa on hyvät etenemismahdollisuudet, iso palkka ja mahdollisuuksia isoihin juttuihin. Ja nyt sitten minulle onkin tärkeämpää saada vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämään. Haluan työn, jossa voin tuntea merkitseväni. Haluan auttaa, ja olla tärkeä. Haluan tehdä jotain tärkeämpää! Olen haaveillut poliisin, palomiehen, lääkärin ja hoitajan työstä. Ja palannut aina uudestaan miettimään sitä kätilöä. Huonoa palkkaa, huonoja tunteja, huonoja ehtoja, raskasta työtä, mutta entä, jos se onkin se minun kutsumukseni?

En tiedä tällä hetkellä yhtään, mitä teen elämälläni. En sitten yhtään. Siinäkin mielessä on siunaus, että meille on nyt tulossa vauva. Haluan joka tapauksessa olla nyt vauvan kanssa kotona, kirjoittaa blogia ja nauttia vauva- ja taaperovuosista, joten minulla on hyvin aikaa ajatella asiaa ja miettiä, mitä todella haluan tulevaisuudeltani. Tällä hetkellä tulevaisuuteni on vain täynnä tyhjiä sivuja, mitä ammatilliseen puoleen tulee. Se tuntuu pelottavalta, koska kuvittelin aina löytäväni unelmieni työn nuorena, ja kun olen seuraavaksi valmis palaamaan kouluun, olen jo kolmekymppinen. Enkä tiedä yhtään, mitä minusta tulee isona.

Kommentit

17 kommenttia
Avatar

Itse olen 29-vuotias ja valmistun kohta kolmanteen ammattiini, joka on tällä kertaa AMK-tasoinen. Itseltäni löytyy myös kolmet perusopinnot avoimesta yliopistosta.
Olen kahden lapsen äiti ja monesti saan kuulla, että ”ei ole mahdollista, että olet voinut tuon ikäisenä suorittaa jo noin monta tutkintoa ja silti käydä töissä, matkustella ja olla vielä lastenkin kanssa” ja plaaplaa, se on vaivaannuttavaa. Moni myös ihmettelee, miksi olen opiskellut näin paljon! Ööh, no miksi opiskellaan? Koska halutaan uutta tietoa, kehittää itseään ja edetä uralla eteenpäin. Suomi on varmaan ainut paikka, jossa saa hävetä, jos on tehnyt enemmän kuin muut tai on vaikka onnistunut kartuttamaan omaisuutta enemmän kuin oman ikäisensä.

Yksikään tutkinto ei ole ollut minulle huonoksi, vaan auttanut työn saamisessa. Luultavasti ennen kuin täytän 30 vuotta, niin yliopiston aineopinnot ovat siinä vaiheessa, että pystyn hakemaan maisterihaussa opiskelemaan yliopistoon ja jatkamaan opintoja yliopistossa, jos pääsen sisään 😀 Kesästä tulee mahtava, kun saan kuulla valmistujaisissani jälleen niitä samoja taivasteluita ”eiiii, taasko meinasit aloittaa uudet opinnot!”..

Toisaalta, niin hullulta kuin kuulostaakin, niin arvostan kouluttautumattomia ihan yhtä paljon kuin niitä, jotka eivät ole kouluttautuneet, mutta tienaavat leipänsä vaikka blogillaan, sillä se on sitten ollut se heidän valintansa!

Avatar

Moi Emilia,

Jos olet nyt sairaslomalla ja siksi poissa koulusta, on sinulla edelleen oikeus olla kaksi lukukautta pois äitiysloman takia. Ethän ole vielä äitiyslomalla.

Avatar

Minut on kasvatettu siihen ajatukseen, ettei kouluja jätetä kesken. Mikään suoritettu tutkinto ei mene hukkaan. Hukkaan menee vain yhden keskeyttäessä se koulutuspaikka, joka olisi voinut olla tärkeä juttu jollekin toiselle.

Kaikki opiskeluun liittyvä ei aina ole kivaa ja ”just se mun ydinkiinnostuskohde”, kaikki opinnot sisältävät siis myös niitä osioita, jotka eivät ole niin kivoja. Jokainen aikuinen ihminen kuitenkin mielestäni tarvitsee tässä maassa tutkinnon ja ammatin. Opiskelu on myös ihan eri juttu kuin työelämä: samalla tutkinnolla jokainen tekee työelämässään omansa näköistä.

Avatar

Tiedän fiiliksen. Ikää yli 30 ja opiskelen sairaanhoitajaksi. Hoitoala jotenkin on se oma juttu, mutta en ole sata varma haluanko tällä alalla jatkaa vai jotain ihan muuta. Lisäksi haluaisin päivätyön, koska kahden isomman lapsen jo ollessa koulussa huomaa miten kiva olisikaan kun viikonloput olisi vapaata. Mutta toivon, että aika näyttää ja kuitenkin yritän tuon koulun loppuun käydä ja katsoa sitten.

Avatar

Pakko sanoa tähän että olen sairaanhoitajana terveysasemalla avopuolella, työaika arkisin 8-16. Myös fyysisesti kevyempää kuin osastoilla. Eli kevyempi päivätyö on myös sairaanhoitajana mahdollista 🙂 toki näihin paikkoihin ei ole ehkä niin helppo päästä kuin vaikka niille osastoille. Ja vaikka on fyysisesti kevyempää niin henkisesti kuormittavia asioita ja asiakkaita on kuitenkin tässäkin hommassa. Mutta tässä on kyllä hyvät puolensa!

Avatar

Mä mainostan labrahoitajan ammattia! Suurimmaks osaks pöivätyötä riippuen, missä labrassa töissä. Fyysisesti ei raskasta, todella merkityksellistä työtä, vaikka onkin ”hiljainen tekijä” sairaalamaailmassa (yli 70% diagnooseista perustuu labratuloksiin). Erikoisaloja monta ja työllisyystilanne todella hyvä. Palkka ei sen kummoisempi kuin muillakaan aloilla.

Tutustukaa Bioanalyytikko (amk) tutkintoon 🙂

Avatar

Olen niin kateellinen niille, jotka jo peruskouluikäisestä ovat vahvasti tienneet mitä haluavat ja työskentelevät kovasti tavoitettaan kohti. Minä olen 27v enkä vieläkään toedä mikä minä haluaisin olla! Tuurin ja korkean työmoraalin kautta olen päässyt etenemään urallani ilman sopivaa koulutusta ja tienaan hyvin, muttei tämä kutsumukseni ole. Odotan vieläkin, että keksin sen oman ”haaveammattini” mitä kohti lähteä ponnistelemaan.

Avatar

Hoitajana itse pitkään työskennelleenä en kyllä suosittele hoitotyötä. Fyysisesti ja psyykkisesti raskas työ – myös kätilön – vaatii hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden. Sinulla kuitenkin on monenlaista fyysistä vaivaa ja herkkä mieli kirjoitustesi perusteella.

Avatar

👍
Kätilöillä myös melkoisen pitkä koulutus, joka pitäisi jaksaa käydä

Avatar

Älä Emilia pohdi tuollaisia, että olisit liian vanha opiskelemaan taikka sitä että mennäkkö tekemään kutsumustyötään huonommalla palkalla.. itse valmistun nyt keväällä 29-vuotiaana kokiksi, jolla on ehkä maailman paskin palkka, mutta nautin siitä. Itse tykkään ajatella, että saan enemmän kun teen työtä josta tykkään, vaikka jää vähemmän rahaa käteen. Töissä kuitenkin ollaan pöivästä aika iso osa, niin olisi hyvä että siitä pitää 🙂

Itse myös olen jättänyt amk-opinnot joskus kesken, mutta nyt aion ne saattaa päätökseen, vaikken tekisikään sen tutkinnon töitä.

Avatar

Voin suositella lämpimästi myös sosiaalityötä- merkityksellistä työtä, palkkakin alkanut kiriä ylöspäin. Ja YTM/VTM antaa sopivilla sivuaineilla valmiuksia vaikka mihin ja etenemismahdollisuuksia on hurjasti.

Avatar

Pystyt varmasti suorittamaan kursseja vauvan kanssa kotona ollessa 🙂 Ei kannata jättää opiskelua kesken, ei ole itsestäänselvää päästä heti uudestaan sisään toiseen kouluun. Kätilöksi on vähän aloituspaikkoja ja paljon hakijoita. Ja sitten joutuisit aloittamaan koko opiskelun alusta. Mielestäni sinun kannattaa nyt keskittyä raskauteen ja tulevaan vauvaan, mutta sitten myöhemmin saat varmasti sovitettua opiskelun niin että pystyt suorittamaan kursseja kotona ja osallistua vain pakollisille tunneille koulussa 🙂

Emilia Huttunen

Niin oli tälläkin alalla vähän paikkoja, 20 😄 tottakai periaatteessa voi opiskella, mutta en HALUA. Haluan nauttia ajasta vauvan kanssa, enkä vain opiskella ja stressata 😊 eikä mun ole mitään järkeä tehdä neljäsosateholla ja kuluttaa opintoaikaa liian hitaalla tahdilla. Vauva on mulle paljon koulua tärkeämpi

Avatar

Samaa mieltä kuin S, kyllä kai vauvankin kanssa joitain kursseja saisi tehtyä? Varsinkin jos, kuten sanot, 95% opinnoista tehdään muutenkin etänä? 🤔 Toki eri asia jos vain haluat vaihtaa alaa!

Avatar

Nykyisin monet opinnot voi suorittaa monimuotoisesti etäopintoina, esimerkiksi kätilön opiskelun teoriaopinnot on hyvin pitkälti etänä tehtäviä töitä! Kannattaa ainakin selvittää, miten siellä opiskelu onnistuisi.

Avatar

Moi! Loppusuoralla olevana kätilöopiskelijana voin kertoa, että vaikka aivan ihanalle alalle opiskelenkin, kyllä tämä vaan on rankkaa. Jo harjoittelujen aikana huomaa, kuinka töistä ei oikeastaan edes olla vapaalla- ainoastaan lomilla voi oikeasti ottaa rennosti ja tehdä muutakin kuin nukkua univelkaa pois. Toki tämäkin on kovasti luonnekysymys, ja riippuu myös siitä missä yksikössä niitä kätilön tehtäviä tekee! 🙂 Vaatii todella vahvan mielenkiinnon ammattiin kokonaisuudessan, voin sanoa että ensin 3 vuotta kestävä sairaanhoitajaopintojen jakso vaatii jo todella paljon ja sitten vasta pääsee oikeasti niihin kätilöopintojen kimppuun! Kätilöopintoihin suunnitellaan ilmeisesti myös uudistusta, että ensin opiskeltaisiin sairaanhoitajaksi ja sitten erikoistutaan kätilöksi YAMK:n puolella, joten sekin kannattaa pitää mielessä jos opinnot koittaisi sitten vauvavapaiden jälkeen! Mutta jos antoisa, vastuullinen, vaativa ja samalla ihanin työ ikinä kiinnostaa niin eikun vaan ajatusta kypsyttelemään!

Avatar

Pakko tähän kommentoida, että itse olen sairaanhoitaja eli teen kolmivuorotyötä. Opiskelen myös terveystieteiden opettajaksi ja olen myös opettajan töitä tehnyt. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka kolmivuorotyö on rankkaa, niin hoitotyössä on kuitenkin selkeä vapaa-aika, joka alkaa siitä kun riisuu työvaatteet yltään. Työasiat jäävät työpaikalle ja vapaa-aika on täysin vapaa-aikaa. Mutta opettajan työpäivät venyvät pitkälle iltaan, vielä sen jälkeen kun oppitunnit ovat päättyneet, työpuhelinta ja sähköpostia tulee katsottua ja luettua myös iltaisin ja viikonloppuisin vapaa-ajalla. Itse olen kokenut siten opettajan työn paljon raskaammaksi kuin kolmivuorotyön hoitajana, vaikka itse työ on fyysisesti paljon rankempaa ja hektisempää. Pidän kuitenkin juuri siitä, että vapaa-aika on vapaa-aikaa eikä tarvitse miettiä mitään työjuttuja enää kotona. Plus että vapaa-aikaa on oikeasti enemmän. Se että opettajilla on vuosityöaika ja pitkät kesälomat, ovat toisaalta sumpattu koko vuoden vapaat yhdelle kesälle. Eli kolmivuorotyössä vapaa-aikaa on oikeasti enemmän, ja arkivapaat ovat ihan parhautta. Hoitotyö on oikeasti todella antoisaa kaikin puolin, enkä tiedä tulenko koskaan opettajan töitä täysipäiväisesti tekemäänkään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä