SALASSAPITOVELVOLLISUUS ON MYYTTI

Tämä viimeinen reilu kuukausi on ollut minulle henkisesti todella rankka, sillä sain kuulla jotakin järkyttävää, joka on muuttanut täysin suhtautumiseni suomalaiseen terveydenhuoltoon ja tulevaan synnytykseen.

Julkisessa ammatissa työskentelevänä olen tottunut siihen, että ihmiset tunnistavat minut ja perheeni ja heillä on omat ennakkoluulonsa. Minusta puhutaan ja kirjoitellaan, ja vaikka en nauti siitä, ymmärrän sen olevan osa tätä työtä. En valinnut bloggaamista ammatikseni, vaan blogi menestyi vain jossain kohtaa vähän huomaamatta, mutta valitsin itse jatkaa tätä siinä kohtaa, kun blogi alkoi kerätä huomiota. Olisin myös voinut lopettaa, mutta olen ajatellut julkisuuden olevan kohtuullinen hinta siitä, että saan tehdä työtä, josta nautin.

En kuitenkaan odottanut julkisuuden tarkoittavan sitä, että en voi enää luottaa julkiseen terveydenhuoltoon ja hoitohenkilökunnan salassapitovelvollisuuteen.

Sain maaliskuussa tietooni, että synnytyksessäni mukana ollut kätilö on rikkonut salassapitovelvollisuuttaan ja luulin hänen olevan syyllistynyt salassapitorikokseen ja kunnianloukkaukseen. Ja näin olisikin ollut, mutta valitettavasti Suomen laki petti minut ja rikostutkinta päätettiin, koska rikokset katsottiin vanhentuneeksi kaksi vuotta synnytykseni jälkeen. En voi myöskään nostaa siviilikannetta, koska minulle tietonsa kertoneen todistajan ei lain mukaan tarvitse todistaa, jos hän ei halua, eivätkä kirjalliset todisteet tapahtumien kuvauksesta riitä.

Tämän kyseisen todistajan sanoja suoraan lainatakseni kätilö on mm. ”kertonut hyvin negatiiviseen sävyyn synnytyksistäsi ystäville ja sukulaisilleen. Esim. että sinulla on mielenterveysongelmia ja sinua kiinnosti enemmän kännykkä kuin vastasyntynyt vauvasi.”

Asianajajan kanssa keskusteltuani päätin tehdä asiasta rikosilmoituksen, mutta se tie tosiaan päättyi siihen, että mahdollinen rikos todettiin vanhentuneeksi. Rikostutkinnan päätöksesta myös selvisi, että todistaja ilmeisesti pelästyi näitä toimia ja muutti tarinaansa oleellisesti. Selvää on kuitenkin se, että salassapitovelvollisuutta on rikottu, sillä muuten tietyt faktat eivät voisi olla todistajan tiedossa.

Rikostutkinnan päättämisen jälkeen keskustelin taas asianajajan kanssa, turhautuneena siitä, että minun täytyy vain tyytyä osaani, enkä saa oikeutta tässä maassa. Asianajaja kehotti minua tekemään kantelun kyseisestä kätilöstä, ja sen olen nyt tehnyt. Valitettavasti en vain voi enää tehdä muuta kuin toivoa, että kantelua ei vain ohiteta samalla tapaa kuin rikosilmoitusta. En halua, että kukaan muu joutuu samanlaista kohtelua kokemaan, ja tuntuu surulliselta, että yksittäisen ihmisen takia voi menettää täysin luoton terveydenhuoltoon ja muihin tahoihin, joilla pitäisi olla salassapitovelvollisuus, kun käytännössä sitä velvollisuutta ei sitten valvota mitenkään.

Tästä tapahtuneesta kuultuani aloin nähdä kamalia painajaisia ja pelätä synnytystä. Olen ollut todella ahdistunut ja minun on ollut vaikea valmistautua henkisesti vauvan saapumiseen, kun synnyttäminen on alkanut erinäisistä syistä pelottaa. Sain onneksi lähetteen puhumaan näistä peloista, ja sain sitten ajan viikon päähän siitä, kun sain lähetteen. Olen päässyt keskustelemaan lääkärin ja kätilön kanssa ja minulle on tehty synnytyssuunnitelma, johon on listattu tiettyjä erityispiirteitä, jotta uskallan vielä synnyttää sairaalassa. En halua kaikkia näitä sovittuja asioita julkisesti jakaa, mutta tämä tapahtunut on syynä esimerkiksi siihen, että haluan polikliinisen synnytyksen, sillä en halua olla sairaalassa yhtään kauempaa kuin on pakko.

Olen tässä tapahtuneesta kuultuani vältellyt terveyspalveluita, vaikka olisi ollut tarve lähteä lääkäriin. En vain koe enää voivani luottaa hoitohenkilökunnan salassapitovelvollisuuteen ja koko aihealue on alkanut ahdistaa. Olen myös tehnyt sen päätöksen, joka myös on kirjattu ylös, että minun synnytykseeni, neuvolakäynneille tai mihinkään tuleville lääkärikäynneille ei saa tulla enää opiskelijoita, tai mitään muuta ylimääräistä henkilökuntaa. Olen aina mielelläni antanut opiskelijoille mahdollisuuden oppia omalla kohdallani, mutta jatkossa haluan pitää tietoihin käsiksi pääsevien ihmisten lukumäärän minimissä. Oli sitten kyse sähköisistä tiedoista, tai suullisesti jakamastani sairashistoriasta.

Tuntuu vain niin käsittämättömän epäreilulta, että en voi tehdä sille mitään, että minusta voidaan puhua vaikka mitä, oikeaa tietoa ja valheellista panettelua. Kuinka yleistä tämä sitten mahtaa olla Suomessa? Onko kaikille julkista työtä tekeville käynyt samoin? Se on varmaan sitten hyvinkin mahdollista, sillä ilman jotain rohkeaa ilmiantajaa tällaiset asiat eivät tule selville. Minä sentään sain asian selville, vaikka rohkeus ei sitten riittänyt viemään sitä pidemmälle. Ymmärrän, että houkutus kertoa olleesi mukana tunnetun henkilön hoidossa tai jossain muussa tapauksessa on suuri, mutta jokaisen ihmisen pitäisi pystyä luottamaan siihen, että salassapitovelvollisuus pätee. Olitpa sitten hoitanut jotakin tuttua, tunnettua henkilöä tai ihan tuntematonta ihmistä, siitä ei puhuta.

Tuntuu tyhmältä, kun olen ottanut salassapitovelvollisuuden itsestäänselvyytenä ja luottanut aina tahoihin, joilla tämä velvollisuus on. Kuvittelin eläväni maassa, jossa näihin virallisiin tahoihin voi luottaa. Näköjään niin ei kuitenkaan ole.

Kommentit

29 kommenttia
Avatar

Todella ikävää ja olen pahoillani ammattikuntaani kuuluvan ”mädän omenan” puolesta. Itse työskentelen yksityisellä puolella röntgenhoitajana ja asiakkaina käy paljon julkkiksia, poliitikkoja jne. mutta kertaakaan ei ole tullut mieleenkään mainita edes nähneeni näitä henkilöitä (edes kotona omalle miehelleni). Uskoisin (ja todella toivon) että kohdallesi sattui poikkeus. Onnea tulevaan.

Avatar

Voi ei, kuullostaa ihan hirveältä. Toi on kyllä tosi ikävää, että sitä salassapitovelvollisuutta ei tosiaan pystytä mitenkään valvomaan. Oot mielestäni tosi rohkea kun kuitenkin kerrot tästäkin asiasta näin avoimesti. Toivottavasti kantelu johtaisi johonkin! Vauvantuoksuisia kuukausia odotellen toivotan sulle parempaa kesän odotusta 🙂

Avatar

Voin niin samaistua siuhu. Miulla kävi niim, että miuta hoitava taho oli myös puhunut sairaalakäynnistäni muille, mikä oli vielä henk.kohtanen asia. Tästä oli siis puhuttu työpaikalla missä itse työskentelen. Niin ristiriitasta, kun itse pidän asiaa erittäin vakavana. Nämä olivat siis ”työkavereita” ketä en tosin tuntenut koska iso työyhteisö. En vienyt asiaa muulle kuin esimiehelle, koska en halunnut nostaa isoa haloota asiasta..
Joten, karkeasti sanottuna älä luota keheenkään!

Avatar

Sinulla on käynyt mielettömän inhottavasti. Itsestänikin tuntuisi todella petetyltä tuon jälkeen. Terveydenhuolto on kuitenkin taho johon pitäisi voida luottaa. Tämä ei ehkä lohduta kun sinulle on jo käynyt noin kurjasti, mutta tuollainen ei ole yleistä. Olen itse terveydenhoitaja/sairaanhoitaja ja en koskaan puhuisi potilaasta perheelleni, vaikka vastaanotolle on tullut välillä kuuluisiakin ihmisiä . Päinvastoin olen huomannut että kun yleensä työkavereilta voi kysyä apua jos on vaikeaa esimerkiksi miettiä kuinka jotain vaivaa hoidetaan niin jos kyseessä on joku tunnettu ihminen niin tulee puhuttua varovasti jopa kollegoille. Toivon todella ettei kohdallesi satu enää koskaan tuollaista epäammatillisesti toimivaa typerystä.

Avatar

Työskentelen itse terveydenhuollossa ja olen hoitanut moniakin julkisuuden henkilöitä. Silti mieleeni ei ole koskaan edes tullut levitellä ko henkilön tietoja tai edes kertoa, että olen kyseistä henkilöä hoitanut. On aika hurjaa sanoa, ettei yhden ihmisen vuoksi Suomen terveydenhuollon työntekijöihin voi luottaa. Minusta tämä tuntuu aika pahalta, että tässä panetellaan nyt yhden ihmisen vuoksi vähän meitä kaikkia. Se on selvää, että hän teki väärin ja ansaitsee kärsiä rangaistuksen. Mutta että voiko meihin muihin luottaa? Minun mielestäni voi ja kuuluukin luottaa. Sinulla on oikeus pyytää sinua hoitaneista yksiköistä lokitiedot, josta näet kuka tietojasi on katsellut. Toki kuulopuheita on aina vaikeaa todistaa.

Tunnut itsekin tietävän, että olet suosittu, joten muistathan että lausahduksella ”En kuitenkaan odottanut julkisuuden tarkoittavan sitä, että en voi enää luottaa julkiseen terveydenhuoltoon ja hoitohenkilökunnan salassapitovelvollisuuteen.” voi olla melkoiset seuraukset lukijoiden keskuudessa. Tämä kuulostaa minun korvaani aika kovalta syytökseltä yhden ihmisen tekojen vuoksi.

Avatar

Ihan hirveää☹️ Varsinkin noin intiimeissä asioissa kun synnytys, ja yleensäkin kaikissa omaan terveyteen ja henkilökohtaiseen elämään liittyvät asiat. Pitäisi olla itsestäänselvyys, että terveydenhuoltoon voi luottaa. Se on salassapito- ja vaitioloVELVOLLISUUS, siinä ei kysytä, että haluatko ammattilaisena pitää asiat itselläsi vai et. Se on velvollisuus ja pitäisi olla itsestäänselvyys. Toivottavasti tää henkilö joutuu vastuuseen, koska tollanen syö ihan varmasti luottamusta koko terveydenhuoltoon, ja keneltä tahansa söis. Arvostan sitä kun jaat täällä blogissa suoraan tällaisia kurjiakin asioita! Kivaa kevättä teidän perheelle 🙂

Avatar

Hei! Olipa inhottava lukea kokemuksistasi. Itse sain myös kokea kuinka sairaanhoitaja kertoi eteenpäin luottamuksellisia asioita toiselle potilaalle. Kyseessä ei onneksi ollut suoranaisia asioita minusta, mutta kertoi kuinka käyn samaa sairautta sairastavien kanssa kahvilla. Olen pyrkinyt pitämään sairauteni pimennossa muilta, mutta tämä(perusteellisen koulutuksen saanut) henkilö kertoo suoraan henkilöitä joilla on tämä sairaus. Sairaanhoitajalle on kuulemma huomautettu asiasta, mutta en aio jatkossa kertoa hänelle yhtään mitään ylimääräistä. Eli kyllä, salassapitovelvollisuus on Suomessa myytti.

Avatar

Onpa törkeää toimintaa kätilöltä! Salassapitovelvollisuuden kuuluisi olla ammattietiikan peruskivi.

Mätiä hedelmiä mahtuu joukkoon aina. Toivottavasti kohtaat rehellisesti toimivia ammattilaisia jatkossa. Älä stressaa liikaa, että vauva ei kärsi. Näytetään yhdessä keskisormea tuolle ammattikuntansa häpeäpilkulle.

Avatar

Ei voi luottaa ei. Meillä miehen puolen sukulainen kaivellut terveystietojani kertoen yksityisiä asioitani mm. miehen siskolle ja äidille, jotka sitten tietysti heti ryntäsivät soittamaan miehelleni tyylillä ”olitko tietoinen, että X:llä oli vuonna Y sairaus Z”. Joo, mies oli tietoinen. Olin tyhmä ja en tehnyt kantelua, olisi pitänyt..

Avatar

Tosi kurjaa. Eipä terveydenhuoltoon voi muutenkaa luottaa, harmi -. –

Avatar

Todella surullista luettavaa. Tämä kätilö on tietysti tehnyt virheen ja toivottavasti kantelu hänestä etenee. Oman kokemukseni mukaan kuitenkin tällaiset asiat on ihan yksittäisiä tapauksia! Julkisissa terveydenhuoltopalveluissa, kuten nyt esimerkiksi synnytyksissä, käy paljon julkisuuden henkilöitä tai tapahtuu muuten asioita, joista on ehdoton vaitiolovelvollisuus ja kyllä se salassapitovelvollisuus on myös pidettävä. Osoittaa melkoista ammattitaidottomuutta ja piittaamattomuutta oman alan eettisiä säännöksiä kohtaan, jos ei osaa näitä peruasioita noudattaa. Toivottavasti sinun ei tarvitse enää kohdata samanlaisia tilanteita, vaan saat saman yksityisyyden suojan hoitoosi kuin kaikki muutkin.

Avatar

Todella ikävä ja epäoikeudenmukainen tilanne. Sen verran kuitenkin uskallan toivoa, että jokainen ammattimainen ja kunnollinen työntekijä salassapitoa noudattaa, ja tämänkaltaiset tapaukset ovat pienenä vähemmistönä.

Ihmisten tietoturvan toteutumista kyllä valvotaan säännöllisesti esimerkiksi tarkastamalla tietojen dokumentointiin, säilyttämiseen ja hävittämiseen liittyviä käytänteitä sekä ihan sähköisten rekisterien kohdalla sitä, kuka on kenenkin tiedoissa vieraillut. Työntekijöillä ei ole oikeutta asemassaan katsoa edes omia tietojaan, saatika hoitosuhteen ulkopuolella tarpeettomasti kenenkään muunkaan, oli kyseessä sitten tuttu, julkisuuden henkilö tai tuntematon.

Avatar

Voi ei! Aivan järkyttävää!! Uskomatonta kun heillä tosiaan on salassapitosopimus. Hienoa, että olet päässyt tulevasta synnytyksestä juttelemaan. Rauhallista ja hyvää odotusaikaa!

Avatar

Sua on nyt joku pissinyt silmään, salassapitovelvollisuus on nimittäin elinikäinen, eikä mikään parin vuoden päästä vanheneva asia. Omituista, ettei tätä ole kukaan ammattilainen sulle tämän asian tiimoilta kertonut 🤔

Avatar

Kannattaa pyytää lokitiedot, että kuka sinun papereita on käyny lukemassa ja katsomassa. Ja vaikka kaikki paperit sun muut tilata sieltä sairaalasta, vaikka Kannassa on tekstit, niin siellä ei välttämättä näy ne hoitosuunnitelmat ja kaikki muut. Sekä vauvan papereissa käyneet ja vauvan kirjaukset kanssa. Sieltä saat ainakin selville, että onko joku hoitoon kuulumaton käynyt sun papereita tai vauvan papereita lukemassa ja siellä vieraillut. Valitettavasti vähänkään tunnetuimpien henkilöiden kohdalla tuntuu monilta se vaitiolovelvollisuus unohtuvan. Jokaisen kohdalla se on tärkeää ja sitä pitää noudattaa, en sitä sano, mutta tuntuu että jos on hiemankaan tunnetumpi, niin varsinkin pitäis olla hyvinkin jäävi.

Mua henkilökohtaisesti suututtaa niin maan *erk*leesti nämä uutiset ja kun näitä on _paljon_. 🙁 niin inhottavaa. Oon ite joutunut samaan tilanteeseen ja tästä eteenpäin onkin pyytänyt aina lokitiedot papereissa vierailleita, että tiiän pysyykö se vaitiolovelvollisuus. Olen kieltänyt entisiä koulukavereita mua hoitamasta ja se ei ole aina toteutunut. Niin pakko sitte olla vainoharhainen ja pyytää ja vaatia kaikki.

Avatar

Minä olen säännöllisesti tilannut tiedot joissa näkyy ketkä ovat tietojani katselleet. Vois kyllä tilata myös lapsista.
Suosittelen tilaamaan jotta näet onko jotkut uteliaisuuttaan käynyt tietojasi lukemassa.

Avatar

Kuten on jo aiemminkin mainittu, niin pitää muistaa ettei saa yleistää. Jos joukossa on yksi mätä, niin ei koko systeemiä saa syyttää.

Koska en tiedä mitä tässä on oikeasti tapahtunut, en tiedä kuka on kertonut kenelle ja kuka tämä todistaja oikein on, en voi ottaa kantaa asiaan muuten kuin sanomalla, että nämä ovat yksittäistapauksia. Ikäviä sellaisia toki, mutta koko terveydenhuoltoa ei kannata syyttää.

Hoitajatkin ovat vain ihmisiä ja normaalia ihmistä ärsyttää, jos heitä syytetään jostain mitä eivät ole tehneet. Muista siis kuitenkin jatkossakin asioidessasi ihan missä vain terveydenhuollossa, ettet hauku ketään syyttä. Voit ilmaista huolesi heille nätisti, jolloin saat varmasti ymmärrystä, mutta älä syytä, hauku tai esitä luottamuspulaa jo ennakkoon.

Avatar

En voi mennä pikku paikka kunnalla psykpoli Le. Kuulin kun kahvihuoneessa työntekijät haukkuivat yhtä potilasta ja ovi oli raollaan. Toinen kerta kun romani naisen bentso rikppuvuudelle naurettiin kovaan ääneen niin että monta ihmistä kuuli. Inhottavaa

Avatar

”Tuntuu tyhmältä, kun olen ottanut salassapitovelvollisuuden itsestäänselvyytenä ja luottanut aina tahoihin, joilla tämä velvollisuus on. Kuvittelin eläväni maassa, jossa näihin virallisiin tahoihin voi luottaa. Näköjään niin ei kuitenkaan ole.”

Oletko todella sitä mieltä, että yhden ikävän kokemuksen/tapauksen jälkeen olet täysin menettänyt uskosi suomalaiseen terveydenhuoltoon? Itse työskentelen sairaanhoitajana ja tämän takia kuulostaa hyvin ihmeelliseltä omaan korvaani, että yhden tai muutaman työntekijän tekemästä virheestä teilaat kaikki hoitoalan ihmiset samaan kastin. Valtaosa meistä on hyvinkin tarkkoja salassapitovelvollisuuden noudattamisessa. Salassapitovelvollisuus ei ole myytti.

Terveisin
Sairaanhoitaja Helsingistä

Avatar

Varsinkin pikkupaikkakunnilla on uskoakseni ihan yleistä, että hoitajat kertovat eteenpäin tietojaan. Erittäin epämiellyttävää.

Harmin paikka sinulle, todella inhottavaa ja ymmärrän tunteesi täysin. Hyvä, että teit kantelun. Älä kuitenkaan anna tuon pilata loppua odotusajastasi ja synnytyksestä. Ja hyvä, että menit keskustelemaan peloistasi, silloin saa parempaa kohtelua seuraavassa synnytyksessä. Itselläni oli ensimmäisen karmean synnytyksen jälkeen etukäteiskeskustelu peloista toista odottaessani. Pitkäkestoiseen synnytykseen sain sitten erinomaisen kätilöopiskelijan avuksi, hän oli todellakin erittäin taitava, sopivan empaattinen ja kaikin puolin nainen paikallaan. Eli opiskelijasta voi oikeasti olla hyötyä.

Avatar

Vuodeosastoillahan on luonnollisesti paljon hoitajia/vuoro ja riippuen systeemistä monessa paikassa kaikki hoitajat lukevat tai heille raportoidaan kaikista potilaista vaikka eivät heitä välttämättä hoitaiskaan sen vuoron aikana. Ja opiskelijat lukevat myös. Tää kannattaa muistaa jos niitä lokitietoja joku pyytää. Ja siis tuo on aivan sallittua. Vaikka ite näkis vaan sen yhden tai kaksi hoitajaa, on niitä omia tietoja voinut kuitenkin useampi siellä saman osaston sisällä lukea. Silti katsotaan että potilas-hoitajasuhde on olemassa.

Avatar

Täytyy kyllä myös sairaanhoitajana sanoa että todellakin salassapitovelvollisuus on asia jota jokainen vastuuntuntoinen työntekijä noudattaa. Ja uskon että suurin osa, valitettavasti joskus on esimerkiksi niin että nuoret opiskelijat eivät tätä ymmärrä ja saattavat kertoa asioita hieman liikaa kavereilleen. Näin ei tietenkään pitäisi olla mutta pahalta tuntuu minustakin että tällä tavalla yleistetään kun itsekin olen melkein liiankin varovainen asian kanssa enkä kerro ikinä mitään mistä potilaan voisi tunnistaa.

Avatar

Apua ihan järkyttävää 😮 ei ihmekään,että seuraava synnytys jännittää sitten. Toivottavasti kantelusta tulee kätilölle muutakin kuin sormen heristelyä.

Avatar

Ei voi yleistää. Ikävä juttu tapahtunut, mutta sen perusteella ei voi tuomita koko alaa. Onhan järjestelmiin valitettavasti päässyt hakkeroitumaan ihan muitakin kuin terveydenhuollon henkilöitä ja tietosuojassa on paljon puutteita. Esim. Päivystyksessä olen itse asiakkaana kuullut verhojen läpi vaikka kenen asioita kun äänieristys on mitä on. No can do. Et ehkä ole niin tunnettu henkilö, että kaikki sinua edes tunnistaisi asiakkaana (ilmeisesti tämä hoitaja kuitenkin tunnisti), mutta kuka tahansa tallukka voi nähdä kenet tahansa siellä synnärillä tai sairaalaalueella ja kertoa siitä jollekin. Se on tunnettavuuden varjopuoli. Tietenkään henk.kohtaiset asiat ei pitäisi levitä kenenkään toimesta, mutta ei koko alaa voi syyttää. Eihän koko alaa voi syyttää siitäkään jos joku lääkäri vaikka tekee pahan hoitovirheen – silloin tämä lääkäri itse on vastuussa eikä koko lääkäriala.

Opiskelijoilla on sitäpaitsi sama salassapitovelvollisuus, joka allekirjoitetaan kirjallisesti, että eivät hekään tietoja levitä yhtään sen enempää kuin normi työntekijä.

Luulen että tälläisiä asioita tulee vastaan monella ihmisellä, mutta eikai ratkaisu ole saunassa synnyttää?Päivystykseen ei ainakaan kannata mennä, siellä voi tosiaan 50 ihmistä nähdä sut jonossa ja huonekaverit kuulla kaikki sun asiat xD

Avatar

Ymmärrettävästi ikävä tilanne, mutta ehkei pitäisi koko ammattikuntaa teilata. On minullekin käynyt niin, että tietoa on vuotanut eteenpäin, mutta ne ihmiset on kuitenkin pienimäärä suhteessa kuinka paljon hoitohenkilökuntaa Suomessa on. Pakko mainita, että esimerkiksi Espanjassa tai Aasian maissa se on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että salassapitoa ei noudateta. Olen myös kokenut Aasiassa sen, että kun itse olin kuume horkassa niin tultiin pyytämään yhteiskuvia…

Avatar

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää et miten yleistä on se, et salassapitovelvollisuudesta huolimatta yksityisistä asioista juorutaan. Olen kuullut useamman hoitotyössä olevan henkilön aika estotta puhuvan asiakkaistaan, eikä mitenkään positiiviseen sävyyn. Toisten terveysasioilla mässäilyä ja päivittelyä. Kyllä siinä tulee pakostakin mieleen, et mitä asioita uskaltaa kertoa terveydenhuollon ihmisille. Tuleeko niistä omista arkaluontoisista asioista juoruilijoitten hupia?

Avatar

Kurja kohtelu sulla ollut 🙁 Oletko ajatellut, että voit tehdä kantelun/muistutuksen tästä ammattihenkilöstä ja hän voi saada tietojen levittelystä silti rangaistuksen ja merkinnän esimerkiksi ammattirekisteriin? Potilasasiamies osaa neuvoa sua kantelun tekemisessä tai valmiita lomakepohjia löytyy myös sairaanhoitopiirien sivuilta. Myös aluehallintovirasto ja Valvira voivat puuttua asiaan.

Avatar

Ei se ainakaan täällä Kajaanissa päde. Tiiän ihmisii ketä on olly tuolla hoidossa ja kyllä jotkut tahot on puhunu eteenpäin ja vielä sorkkinu potilastietoja, mitä tämän kyseisen työntekijän ei olisi pitänyt tehdä.

Avatar

Toi on todella syvältä. Ja en ihmettele, että menee luotto. Kannattas näitten mätien ajatella sitäkin, että pilaavat kaikkien kollegoiden maineen samalla. Iteki tiiän kaks tapausta, joissa on velvollisuutta rikottu…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä