KAKSI IHAN ERILAISTA PIKKUTYYPPIÄ

Meidän lapset ovat viime vuosina olleet vähemmän täällä blogissa esillä ja se johtuu lähinnä siitä, että kun he ovat jo niin isoja, ei heistä riitä yhtälailla sellaista kirjoitettavaa, mitä haluaisin kaikille jakaa. Kehitysvaiheet ja muut vastaavat eivät enää sovi heidän kohdallaan blogiin ja elämä vain on ihan erilaista näiden isojen muksujen kanssa. Nyt halusin kuitenkin taas pitkästä aikaa kirjoittaa enemmän meidän lapsista, sillä olen raskauden aikana miettinyt paljon, mitä kaikkea samaa ja erilaista meidän lapsissa on, sillä luonnollisesti minua mietityttää, millainen tyyppi tämä kolmas tulee oikein olemaan.

Meidän muksut ovat aina olleet ihan bestiksiä ja se on ollut niin ihanaa. He ovat leikkineet yhdessä ja tulleet hyvin juttuun, mutta lisäksi he aidosti hakevat toisistaan turvaa ja nauttivat läheisyydestä. Haluan nauttia näistä vuosista, kun lapset viihtyvät hyvin yhdessä, kun sitten teineinä siitä ei luultavasti enää tule mitään. Tämän viimeisen vuoden aikana lapset ovat kuitenkin alkaneet enemmän hakeutua erilleen, sillä esikoisella on ne omat koulujutut ja kaverit, eikä leikit enää sovi niin hyvin yhteen. Hermo ei myöskään kestä pikkuveljeä aina kauhean hyvin ja meille on tullut uutena juttuja se lasten jatkuva riiteleminen. Tai no, ehkä ei kuitenkaan ihan jatkuva, sillä he kyllä joka päivä mielellään puuhaavat kaikkea yhdessä, mutta kun meillä ei ennen ollut riitoja melkein ollenkaan, tuntuu tämä tappelu välillä jatkuvalta.

Vaikka he paljon hakeutuvat jo omiin juttuihinsa, on lapsilla myös edelleen paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Nämä yhteiset puuhat ja leikit ovat sellaisia juttuja, mihin mekin kasvattamalla ollaan voitu vaikuttaa ja voidaan taas kolmannen kanssa, mutta ne persoonaan liittyvät jutut sitten taas tulee lapsesta itsestään, ja se on jännää päästä näkemään taas yhden lapsen kanssa. Tuleeko hänestä hiljainen pohtija, hurja rämäpää, vai jotain ihan muuta? Meidän muksut ovat kyllä niin erilaisia niin monessa jutussa, että tämä kolmaskin voi mennä ihan mihin suuntaan vain!

Molemmilla lapsilla on se yhteistä, etteivät he enää oikein viihdy kameran edessä ja tänäänkin oli kuulemma kaikkea paljon tärkeämpää tekemistä, joten käytän näitä vanhoja kuvia! Aina välillä saan heidät hetkeksi lahjottua kuviin, mutta se on harvinaisempaa herkkua nykyään. Mutta sen sijaan, mitä heillä on yhteistä, voitaisiin nyt keskittyä miettimään, missä kaikessa he ovat erilaisia.

Ihan ensimmäinen juttu, mikä tulee mieleen on se, että meidän esikoinen on vasenkätinen! Vasenkätisyys tuntuu ihan hassulta, kun on itse oikeakätinen, eikä osaa kuvitella esimerkiksi sitä kirjoittamisen ärsyttävyyttä, kun käsi sotkeentuu lyijykynään. Vasenkätisyys nyt ei elämässä kauheasti näy ainakaan vielä muuten kuin siinä, että hän tarvitsee aina ne omat sakset, mutta jotenkin tää on musta vaan jännää! Hän on aina ollut niin selkeästi vasenkätinen, ihan pienestä asti, että ei tullut kyllä edes yllätyksenä sitten, kun jossain kohtaa tajuttiin, että kyllä se vasurin suosiminen on pysyvää. Meidän kuopus (kyllä, hän on edelleen kuopus, eikä vielä keskimmäinen, vaikka joku tästä jo ehti hermostua) sitten taas on aina ollut selkeästi oikeakätinen.

Mulla on tapana joka ilta käydä kurkkaamassa lapsia, kun olen itse menossa nukkumaan. Peittelen uudestaan ja tarkistan, että kaikki on hyvin. Tässä olenkin huomannut, että meidän lapsissa on hirveästi eroja myös nukkuessa! Meidän esikoinen on aina ollut nopea nukahtamaan, kun taas kuopus ei usein meinaa saada unta. Kun illalla tehdään iltapuuhia, on esikoinen usein jo itsekseen kömpinyt sänkyyn ja nukahtanut sinne valot päällä ennen kuin kukaan ehtii tulla peittelemään. Kuopus sitten taas ei tasan nukahda ilman satua, halipusuja ja peittelyä. Ja aamuisin meidän esikoinen herää aina kamalan aikaisin, siis meillä oli pitkään kauhea ongelma siinä, että hän heräsi jo aamuyöllä, puki vaatteet ja alkoi touhuta omiaan omassa huoneessa. Topias usein sitten mennessään neljäksi töihin on huomannut valon hänen huoneessaan ja mennyt kertomaan, että nyt on YÖ. Kuopus sitten taas nukkuu aamulla paremmin, ja usein ollaan herätty itse aamulla siihen, kun hänen huoneestaan kuuluu vihainen ”anna mun nukkua”, kun isosisko yrittää herättää häntä seuraksi. Kuopus herääkin yleensä vain siihen, kun muut heräävät, mutta jos kukaan ei herätä, niin hän kyllä nukkuu. Nyt meillä on kylläkin yhtäkkiä alkanut tälle esikoisellekin uni maistua vähän paremmin, lieneekö koulu väsyttänyt. Mutta nyt ei ole enää pariin kuukauteen ollut näitä aamuyöheräilyjä.

Nukkuessa erot eivät loput tähän nukahtamiseen ja heräämiseen. Meidän esikoinen kokoaa aina sänkynsä täyteen pehmoleluja, jotka on tietty siinä tietyssä hienossa järjestyksessä. Ainoastaan yksi on sellainen, minkä puuttumisen huomaa heti, mutta kyllä hän pitää ne muutkin järjestyksessä. Ja sitten hän nukkuu siellä pienessä ahtaassa vapaassa kolossa kaikkien pehmolelujen keskellä. Kuopus sitten taas pitää sängyn tyhjänä, eikä välttämättä ota mitään unilelua sinne mukaan.

Iltatarkistuksillani olen myös huomannut, että meidän kuopus käyttää peittoa ja nukkuu selällään tai kyljellään, mutta esikoinen kääriytyy itse peiton ympärille ja nukkuu vatsallaan toinen jalka ylhäällä, samassa asennossa kuin minä ja Topias.

Vaatteisiin liittyen lapsilla on myös eroja. Meidän esikoinen nostaa reippaasti housut aina ylös sinne mihin ne kuuluu, kun taas kuopusta ärsyttää housut ylhäällä, ja hän aina työntää ne alas lantiolle. Meidän esikoinen on myös tietenkin vanhempana paljon kiinnostuneempi vaatteista ja tykkää vaihtaa asuja, ja valitsee aina itse hienoja kokonaisuuksia, kun taas kuopus lähinnä ottaa kaapista päällimmäiset vaatteet. Esikoinen tykkää vaatteissa kokeilla eri juttuja, kun kuopus taas mielellään käyttäisi vain ja ainoastaan mustia leggareita ja trikoopaitoja, musta kun on hänen lempivärinsä.

Meidän neiti esikoinen on aina ollut se meidän perheen tasaisin luonne, kun taas kuopus on temperamenttinen. Voisi siis sanoa näiden menevän äidin ja isän mukaan yhtälailla kuin ulkonäkö; esikoinen kun on ilmetty isänsä ja kuopus kuin minun lapsuuskuvistani irroitettu. Onkohan tämä kolmas sitten sekoitus meitä molempia? Vai tuleeko meille kaksi äidin näköistä poikaa ja yksi isin näköinen tyttö? Musta olisi aika hauskaa, jos meidän jäbät olisivat ihan minun näköisiäni, mutta toisaalta olisi myös kivaa saada Topiaksen näköinen pikkupoika. Ja entäs sitten se luonne? Siinä näiden kahden sekoitus olisi kovasti meidän elämää helpottava, sillä onhan todella temperamenttisen lapsen kanssa omat haasteensa.

Mitä vapaa-aikaan tulee, meidän esikoinen osaa myös viihdyttää itseään ja viihtyykin pitkään kaikkien askartelujen ja näpertelyjen kanssa. Nykyään hän tosin on harvemmin kotona puuhailemassa mitään omiaan, sillä jos meillä ei ole mitään menoja, hän on kavereiden kanssa ulkona tai jossain muualla. Ja kuopus sitten taas on heti kysymässä ”mitä me nyt voidaan tehdä”, kun esikoinen on sulkenut oven. Hän on siis selkeästi sellainen tyyppi, joka kaipaa seuraa ja viihdyttämistä, eikä tykkää olla yksinään. Oon myös kuullut muilta, että tämä ilmeisesti usein menee niin, että esikoiset ovat itsenäisempiä ja kuopukset kaipaavat sitä yhteistä tekemistä. Muistan, että minunkin nuorin pikkusiskoni kaikkein pisimpään kysyi aina vanhemmiltani, että mitä tänään oikein tehdään. Tämä näkyy myös siinä, että esikoinen tykkää myös enemmän omasta fyysisestä tilasta, kun taas kuopus on halailija ja malttaa välillä vielä äitin mieliksi makailla sylissäkin.

Kaikessa tärkeässä nämä meidän muksut kuitenkin ovat samanlaisia. Molemmat ovat ystävällisiä kaikkien kavereita, jotka eivät kiusaa ja puuttuvat muiden kiusaamiseen. Heillä on hauska huumorintaju ja he ovat uteliaita. He ovat anteliaita ja kohteliaita (yleensä, maanantaina oltiin Topiaksen isällä syömässä ja kuopus sanoi kahvipöydässä, että tää pulla on tosi pahaa, onneksi ei oltu minkään ihan tuntemattoman vieraina). Ja molemmat rakastavat Voldea! Ja molemmista tulee satavarmasti aivan upeita isosisaruksia, jotka pitävät aina pikkuveljestä huolta.

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Kivasti kirjoitettu juttu! Mukava lukea lapsista pitkästä aikaa 🙂

Avatar

Olipa ihana postaus!

Avatar

Tulee nii mielee näistä eroista mä ja mun pikkuveli ja sit kans mun aupairlapset!! Ehkä näissä olettamuksissa millasia esikoiset on toisiin lapsiin verrattuna on jotain perää 😀

Vastaa käyttäjälle Sanni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä