KUN ISÄ PILAA KÄNNISSÄ ÄITIENPÄIVÄN

Äitienpäivä on ollut mulle aina tosi ristiriitainen juhlapäivä. Suurimman osan omista äitienpäivistäni olen viettänyt vähän surullisena katsellessani somesta kaikkien kavereiden lahjoja, kakkuja ja ihania äitienpäiväkiitoksia omalle puolisolle ja lapsille. Olen kyllä onneksi saanut aina lapsilta ihanat kortit ja lahjat, ja olen onnellinen, kun saan vaan viettää päivän heidän kanssaan, mutta en voi kieltää olevani myös todella kateellinen kaikille niillä äideille, joiden puolisot ovat aina nähneet vaivaa ja keksineet ihania äitienpäiväperinteitä.

Mehän olimme todella nuoria, kun oli ensimmäisen äitienpäivän vuoro, ja Topiaksella on ollut tietyissä asioissa se kasvaminen kesken. Topias on aivan ihana aviomies, isä ja minun paras ystäväni, jota usein kehun täällä, mutta ei hänkään todellakaan ole täydellinen. Ja äitienpäivä on sellainen konsepti, minkä kanssa Topias on pudottanut pallon niin pahasti, että mulle on jäänyt traumat koko päivästä.

Ensimmäinen äitienpäiväni oli vuonna 2012 ja vuosina 2012-2016 jokainen äitienpäivä meni samalla kaavalla. Topias ei suunnitellut mitään etukäteen. Hän ei hankkinut lahjoja, vaan soitti aamulla ainakin parina vuonna siskolleni, että ehteisikö hän hakea ABC:ltä minulle kukkia ja kortin, kun Topias ei itse ollut ajokunnossa. Sillä kyllä, hän on viettänyt jokaisen äitienpäivän kauheassa darrassa. Useimmiten olen saanut ainoastaan sen siskoni tekemän kortin ja hyvällä tuurilla kaapista löytyneen viimeisen kuivan leivänpalan voin kanssa sänkyyn.

Vuonna 2017 kaikki sitten muuttui. Nimittäin vielä huonompaan. Darran sijaan Topias oli tullut yöllä niin myöhään kotiin, että hän oli edelleen kännissä nukkumassa olojaan pois, kun minä heräsin lasten ääniin.

”Isi, nyt on äitienpäivä. Isi heräääää. Isi, meidän piti tehdä äitille aamupalaa”

”Isi mikset sä herää? Isi mihin sä piilotit ne meidän lahjat?”

Lopulta minä nousin sängystä, kun tajusin, että Topias ei oikeasti herää. Halasin lapsia kovaa, metelöin suuresti pakatessani tavarat ja tehdessäni aamupuuhat, ja lähdin lasten kanssa vanhemmilleni, eikä Topias herännyt mihinkään meteliin. Ja voin sanoa, että ei ollut mikään yksi tai kaksi kyyneltä, jotka tuli vuodatettua oman pahan mielen takia, sekä lasten puolesta, kun seurasin somesta muiden äitienpäiviä.

Vanhempieni luona äiti lohdutti ja käski minut sohvalle lepäämään, ja kutsui lapset keittiöön, jossa he tekivät mummin kanssa yhdessä minulle äitienpäiväaamiaisen, ja syötiin sitten porukalla siellä.

Tämä äitienpäivä oli suoraan painajaisista, ja kun se oli oikeastaan vain lisää sitä samaa tuttua. Isä, joka on yöllä vetänyt baarissa perseet, eikä herää lasten yrityksistä huolimatta. Lasten tekemät lahjat, joita he eivät pääse antamaan, kun isi on kadottanut ne. Itkua ja pahaa mieltä koko perheelle. Voin sanoa, että loppupäiväksi laitoin puhelimen sivuun, kun en kestänyt nähdä muiden onnellisia päivityksiä. Ja yritä siinä sitten esittää taas kerran muille, että olipa kiva äitienpäivä, kun et halua nolata miestäsi. Mutta jotain hyvää tästäkin tuli, sillä 2017 oli Topiakselle sellainen rock bottom, että sieltä ei ole suunta kuin ylöspäin.

Minä olen kuitenkin saamistani darraäitienpäivistä huolimatta aina järjestänyt isänpäivän ihan viimitteen päälle. Silloinkin, kun elettiin minimiäitiyspäivärahalla ja lomautusrahoilla, palautin pulloja ja laskin senttejä, jotta pääsin ostamaan aineet ihanaan aamiaiseen ja tehtiin Avan kanssa itse lahjat. Tässä kohtaa minä sitten kuitenkin kyllästyin ja päätin, etten enää hanki Topiakselle yhtään isänpäivälahjaa, syntymäpäivälahjaa, joululahjaa, vuosipäivälahjaa tai järjestä mitään juhlia ja menoja ennen kuin hän ryhdistäytyy. Se tuntui tosi pahalta ja vaikealta, mutta se auttoi häntä näkemään, mitä minä olen saanut kestää. Kaikki lahjat kun ovat olleet Topiakselle aina tosi iso heikkous. Synttärilahjat joko unohtuvat tai ovat vähän floppeja, ja samoin muut lahjat. Esimerkiksi, kun meille tuli täyteen viisi vuotta yhdessä ja olin puhunut monta kuukautta siitä, että miten ja milloin vaihdetaan lahjoja, ja kuinka iso juttu tämä on, niin Topias ei ollut hankkinut minulle MITÄÄN. Siis ei mitään. Ei kuulemma ehtinyt. Minä puolestani olin teettänyt hänelle omilla kuvillani ihanan tyttökalenterin ja ostanut matkan Kreikkaan.

Nyt kun olen avautunut näistä menneistä epäonnistumisista, haluan välillä kehua Topiasta ja kertoa, että hän on oppinut virheistään. Nyt on jo hyvä kahden vuoden putki menossa onnistuneita äitienpäiviä, vuosipäiviä ja lahjoja. Edelleen hän tekee kaiken viime tingassa, eikä ole mikään lahjaekspertti, mutta hän on alkanut kuunnella minun toiveitani ja panostaa. Enää hän ei ikinä mene ennen äitienpäivää mihinkään, vaan herää aamulla lasten kanssa tekemään aamiaista ja askartelee kortin. Tänään sain aamulla herätä syömään kaikkia lemppareitani ja sain molemmilta lapsilta itse tehtyjä kortteja ja lahjakortin jalkahoitoon. Sitten vietettiin tosi kiva iltapäivä Topiaksen äidin kanssa ja ilta minun vanhempieni kanssa. Illalla käytiin vielä yhdessä kaupassa ja kiitin kivasta äitienpäivästä. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, kunhan saa tuntea olonsa tärkeäksi sen puolesta, että toinen jaksaa edes vähän nähdä päivää.

Uskon, että varmasti maailmassa on monia muitakin äitejä, joita muiden äitienpäivähypetyksen seuraaminen vain satuttaa, kun itse ei ole päässyt kokemaan sellaista onnea. Haluan vain sanoa teille kaikille, että ette ole yksin! Ja siitä kamalasta tunteesta pääsee vielä joskus eroon. Miehet tunnetusti kypsyy hitaammin, ja se voi ottaa aikaa, että se puoliso tajuaa, että se äitienpäivän pilaaminen oikeasti satuttaa. Toivon, että teistä jokainen pääsee vielä kokemaan myös sen ihanan äitienpäivän, jolloin saa tuntea olonsa kiitolliseksi ja jakaa somessa kuvan kakusta ja lahjoista samalla, kun kertoo, kuinka ihanaa on olla juuri niiden omien lasten äiti.

Ps. Topias on oikeasti maailman ihanin, rakkain ja parhain isä ja aviomies, ja kaikki ihmiset tekee jossain asioissa virheitä, joten sallittakoon hänelle se, että hänellä vähän kesti päästä irti siitä nuoruuden ajatusmaailmasta, että kavereiden kanssa bilettäminen oli tärkeämpää. Nyt hän on kuitenkin muuttunut ja olen saanut viettää ja monta onnellista syntymäpäivää, vuosipäivää ja äitienpäivää <3

Kommentit

24 kommenttia
Avatar

Oma mieheni ei mitään erityistä järjestä äitienpäiväksi, mutta ei se minua haittaakaan. No, saan yleensä nukkua aamulla pidempään silloin ja arvostan sitä paljon enemmän kuin lahjoja tai kukkapuskaa! En muutenkaan perusta lahjoista, jos tarvitsen jotain niin mielelläni valitsen ja ostan sen itse. Onneksi mies on samanlainen, joten kummankaan ei tarvitse ottaa paineita toisen lahjaodotuksista. 😀

Yksi juttu meillä on kyllä vähän muodostunut perinteeksi äitien-/isänpäivänä. Silloin päivänsankari saa valita jonkun sellaisen aktiviteetin, mitä haluaisi sinä päivänä tehdä. Itse haluan yleensä vaikka metsäretkelle tai päiväksi perheen kanssa kaupungille, puistoon ja syömään (asumme itse maalla). Mies taas yleensä haluaa joko pitkälle kävelylenkille perheen kesken tai ihan vaan puuhailla omia juttujaan kotona rauhassa.

Tämä systeemi toimii meillä hyvin eikä aiheuta mitään pettymyksiä kenellekään. Lapset toki ovat vielä askarrelleet kortin tai lahjan hoidossa ja antavat ne, niistä iloitaan tietysti aina. 🙂 Sinänsä vähän ohis, koska postaus käsitteli pettymystä, kun äitienpäivä ei suju odotusten mukaisesti. Mutta halusin vaan tuoda ilmi että imelän somehöttöhehkutuksen ja täyden katastrofin väliin mahtuu paljon ihan mukavia äitienpäiviä. Ehkä siitä on tehty vähän liiankin kaupallinen ja iso juttu, ainakin välillä tuntuu siltä kun kaverien juttuja kuuntelee. Tulee pettymyksiä kun odotukset on niin korkealla. Tällä en nyt tarkoita, että on epärealistista odottaa ettei mies ole koko päivää humalassa tai krapulassa äitienpäivänä, sen pitäisi olla koko lailla selviö!

Itse olen paljon onnellisempi siitä, että arki rullaa sujuvasti ja kumpikin parisuhteessa tekee toisilleen pieniä palveluksia ja annetaan huomionosoituksia molemmin puolin, kuin että yhtenä tai kahtena päivänä vuodessa kaikki on viimesen päälle ja loput ajasta vähän niin ja näin. Toki joillain voi ollakin niin, että juhlapäivät on upeita ja perin pohjin suunniteltuja ja arki myös toimivaa ja rakastavaa. Luulen silti, että nämä ovat loppujen lopuksi aika harvassa.

Joka tapauksessa niin kuin moni on jo kommentoinut, toimiva kommunikaatio ja se että puhuu odotuksistaan ja toiveistaan toisen kanssa, on varmasti avain onneen. Silloinkin toisen täytyy vielä itse ottaa se askel, muuttaako käyttäytymistään vai ei, mutta ainakaan se ei ole omasta toiminnasta enää kiinni. 🙂

Avatar

Kiitos! 10v äitinä eikä yhtään hyvää äitienpäivää. Ei yhtäkään. Lapset itse piilottaa ja antavat lahjat. Aamupalaa en ole ikinä saanut sänkyyn. Eikä mieheni edes juo. Hän ei vaan omien sanojensa mukaan herää vaikka kuinka haluaisi. Paskapuhetta. Kun huomio ei ole hänessä, ei ole mitään syytä juhlia. Ei ehkä asia ihan niin ole mutta siltä se itses tuntuu. Lapset riitelivät tänä aamuna ja yksi valitti kun ei ollut mitään aamupalaa (hänen mielestään), ukko vaan nukkuu ja mua väsytti. Siinä sitten vähän kilahdin ja jätin koko porukan kotiin ja kävin pienellä ajelulla. Kotiin tullessa mies käski lapset pyytämään anteeksi ja menee itse suihkuun. Sillä välin siivosin keittiön ja aloin tehdä lounasta. Suihkun jälkeen mies menee maate sohvalle ja avaa Netflixin.. Siinäpä se meni sitten hänellä maatessa lähes koko päivä.. 😒 ensi vuonna ehkä perun koko äitienpäivän.

Avatar

Avaa suusi ja kerro miltä susta tuntuu! ! Älä tyydy tuollaiseen käytökseen, vaan vaadi parempaa kohtelua!

Avatar

Itselleni tämä oli toinen äitienpäivä ja molempina olen saanut kukkia. Ei muuta ei edes korttia. Odotan sitä päivää,että äitienpäivänä saan kortin. Lahjat eivät ole pakollisia,mutta edes se kortti. Vietin tyttären kanssa ihanan päivän kahdestaan ja nautin siitä kyllä todella paljon.

Avatar

Miksi kukat eivät riitä?

Avatar

Mä usein katselen kateellisena kun muut saa lahjoja milloin mistäkin syystä. Mä olen mieheltä saanut viiden vuoden aikana ehkä kahtena jouluna/synttärinä lahjan. Kyllähän se harmittaa. Mutta en myöskään halua ”kerjätä” lahjoja kun ei selkeästikkään ole lahja ihminen tuo kumppani. Rakas se on silti. Tänään sain äitienpäivän kunniaksi valkovuokkoja, enkä edes aluksi tajunnut niiden oikeasti olevan mulle 🙂

Avatar

Mun mies ei edes toivota hyvää äitienpäivää, ikinä ei ole lapsen kanssa tehnyt kortteja tai muutenkaan järjestänyt yllätystä tai lahjaa. Ei muista syntymäpäivänä mitenkään. Ei ikinä hemmottele tai järjestä jotain mukavaa ja se oikeesti tuntuu tosi pahalta

Avatar

Ootko kertonu sille miltä susta tuntuu? Jos et, niin nyt sanot!! Ja jos joskus siitä sanonut, niin nyt sanot uudestaan!

Avatar

Hienoa kun tuot tämän asian esiin!
Minun ensimmäinen äitienpäivä oli ihan kauhea! Mies ei ollut muistanut minua mitenkään vaikka olin pienen tyttölapsemme tuore äiti.. Ei aamupalaa ei mitään… Edellisenä isänpäivänä muistin tulevaa isää isyyspakkauksella.. Muistan kuinka pettynyt olin.. Pöydässä oli kuppi kahvia.. Sanoin ”anteeksi mutta mun on pakko mennä pois. On niin paha olla” Menin makuuhuoneeseen ja avasin ig:n ja fb:n mitkä olivat pullollaan ystäväien, kavereiden ja tuttujen äitienpäivä aamupaloja ja lahjoja. Kuinka pahalta se tuntuikaan. Itkin vain ja pakenin peitin alle. Aikani itkettyä tyttömme heräsi ja otin hänet viereeni ja hän antoi parhaan äitienpäivä lahjan, hymyn! Tulin onnelliseksi. Pyysin miestä tulemaan meidän kanssa sänkyyn ja puhuimme äitienpäivästä ja siitä minkälainen se on ollut molempien lapsuudessa ja mitä odotuksia meillä on äitien/isienpäivään. Kävi ilmi ettei mieheni äitienpäivät olivat olleet hyvin erilaisia kuin omani. Hän oli aina kuulema nukkunut aamulla pitkään ja sitten antanut koulussa tehdyn lahjan ja se oli siinä. Minun lapsuudessa aamupala oli SE JUTTU! Kuinka jännää oli isin kanssa tehdä aamupala äidille ja käydä herättämässä hänet. Isi aina osti äidille kukkia (ostaa vieläkin vaikka me lapset emme enää asu kotona). Meillä oli hyvin erilaiset kokemukset äitienpäivästä. Itse en lahjoista välitä vaan aamupala on tärkeä ja arvokas perinne jota haluan haalia niin kuin myös teen itse isänpäivänä.
Tänään aamupala oli valmiina, minut herätettiin, kukkia oli pöydässä ja lapseni oli tehnyt minulle päiväkodissa lahjan (mies myös yllätti ja oli ostanut kauan kaipaamani kahvinkeittimen). Täydellisestä!
Tänään tuli myös puhetta ensimmäisestä äitienpäivästä johon kauniisti sanoin että en halua muistella sitä eli vieläkin sen muistelu satuttaa mutta onneksi asiat ovat paremmin nykyään ❤️

Ihanaa äitienpäivää sinulle ❤️

Avatar

Mä olen useasti ollut tosi pettynyt kun ollaan päädytty hätäkorjausliikkeenä Abc:lle syömään kun olen itkenyt etten juhkapäivänä saanut edes puolikuollutta tulppaanipuskaa tai suklaarasiaa ”kun ei ole ollut yhtään rahaa”. Vaikka ne juhlapäivät on samat jokaikinen vuosi eivätkä tule yllätyksenä. Itse annan aina henkilökohtaiset pohditut lahjat joihin säästän jos muuten ei ole varaa.
Tottakai ne lasten tekemät kortit ja lahjat on ne tärkeimmät, mutta kun on ollut muutenkin vaikeuksia niin jotenkin sitä odottaa puolisoltakin jotain huomiointia.
Tänä vuonna kuitenkin mulle ilmoitettiin jo pari päivää aiemmin että lahjat on kyllä tilattu mutta ehtivätkin vasta maanantaiksi. Mies teki lasten kanssa täytekakun. Mä oon onnesta soikea. 💖
Arvaa odotanko maanantaita. Ihan sama onko se tilannut jotain ihan typerää tai rumaa tai epäsopivaa. Mutta se muisti ja hoiti asian etukäteen. Kaksitoista vuotta yhdessä ja kehitystä on vihdoin tapahtunut. 🥰

Avatar

Avasin Jodelin (virhe) ja siellä annettiin kuulua, kuinka törkeää puhetta tämä postaus on. Tulin mielenkiinnosta lukemaan ja en voinut vaan samaistua niihin kommentteihin. Tämä postaus on rehellinen ja hieman sydäntä särkeväkin. Olen lukenut vuosia blogiasi, ja on ollut hieno huomata teidän kasvutarina vanhempina sekä myös ihmisinä. Toivonkin, että tämä postaus antaa vertaistukea monille äideille. Ja lukijana, nautin tämänlaisesta rehellisyydestä ja avoimuudesta, että perheet ovat muutakin kuin hattaraa ja unelmia. Ihanaa äitienpäivää!

Avatar

Kiitos postauksesta Emilia!

Nykyaikana hypetetään somessa kaikenlaista. Asiat ovat aina ihanaa glitterillä kuorrutettua pinkkiä hattaraa, mahtaa, parasta ja otetaan teemaan sopivia kuvia jokaisesta teemapäivästä teeman mukaisesti pukeutuneena.
Tehdään kaikenlaisia hypetyksiä siksi, jotta saadaan luotua illuusio hyvästä elämästä elämästä tai parhaimmillaan täydellisestä elämästä. Eikä sen vuoksi tehdä asioita, että oikeasti oltasiin niistä asioista niin kiinnostunut tai itse keksitä moisia ideoita. Kunhan saa otettua teemaan asiankuuluvalla tavalla kuvat sen hetken hypetyksistä. Kuvia varten tai somea varten ihmiset tuntuu nykyän tekevän asioita.
Muita ihmisiä varten toisinsanoen.

Some on toisilla pelkkää teatteria. Kuvat on kulisseja joilla peitellään totuus oikeasta elämästä. Kuvat ovat otettu vain juuri sitä varten, jotta voi jakaa sen somessa.
Lavastetaan asioita ja tehdään sen vuoksi kaikenlaisia asetelmia jotta saa kuvan otettua. Tehdään asioita, mitä ei normaalisti tehtäisi, kuten täydellinen kattaus aamupalabrunssista tai maalattaisiin väreillä, mutta kuvaa varten pitää tehdä tilanne tietynlaiseksi ihan viimeisen päälle, jotta sadaan taas teemaan liittyvä kuva. Ilman kuvaa siitä hetkestä teemaan liittyen kertoisi siitä, että on särö täydellisyydessä ja illuusio puhkeaa.

Todellisuussa noilla esimerkeillä voi olla sitä, että ei koskaan syödä brunssiaamupaloja, tai jos on niin ei ainakaan jaksa pöytää kattaa niin viimeisen päälle tai kaikilla nuorilla ei ole edes sellaista astiastoa, jotta saa täydellisen brunssikattauksen. Todellisuuden brunssiaamiainen koostuisi parista jutusta, somea varten kymmenestä.
Ei olla luonteeltaan taiteellisia, mutta kun tällä hetkellä on kuvissa trendikästä tietyllä lailla tehty asetelma pensselistä, maalauksesta, väristä ja väriastiasta.
Asiat pitää tehdä itseään varten, ei somea varten. Harva säännöllisesti jotain harrastava tai aidosti itse omasta itsestä lähtevän kiinnostuksen tekevänä alkaisi jaksaa mitään kuvia ottaa tai tee mitään sen ihmeellisempiä asetelmia. Tavarat lykkää siihen mistä on kätevin ottaa ja keskitytään siihen tekemiseen eikä kuvaamiseen. Tavarat eivät olisi siinä paikassa itsestään, jos kuvaa ei otettaisiin kuvaa varten. Kokemuksesta tiedän, että täytyy tehdä sata asetelmaa ja ottaa sata kuvaa, jotta löytyy se valioyksilö ja juuri perfect, jotta voi laittaa sen someen.
Itse en juo sängyssä kahvia, tuskin moni muukaan juo mutta saa kauniin kuvan siitä, kun kädessä pitää kahvikuppia.

Some on valhetta. Paljon sitä. Valhetta ja illuusioita, mitä ihmiset alkaa itsekkin jo uskoa. Illuusioita täydellisyydestä. Sitten ne, jotka eivät ole onnistuneena luomaan sitä täydellisyyttä (joka onkin) illuusiota, niin tuntee kauheita paineita. Kun ei mennä hypetyksiin, niin elämä näyttäytyy tylsemmältä ja ettei ole elämää. Se ei ole totta. Tosielämä on toista. Ne paineet on huono asia, koska se elämä ei ole toisellakaan totta. Ei pelkät kuvat vaan myös tekstit, jotka luovat illuusioita paremmasta elämästä kuin onkaan.

Meni vähän monenlaiselle sivupolulle, mutta pointti oli se, että on todella kiva asia, kun toit myös tällaisen näkökulman. Muutenkin uskallat olla rehellisesti sitä, mitä olet kaunistelematta. Itse tykkään nähdä somessa sellaisia rehellisiä kuvia, rehellistä tekstiä ja kuunnella rehellisiä lauluja. Elämä ei ole vain silkkaa pilvilinnoissa liitelyä, joskus se on kermalla kuorrutettua pskaa, mutta sekin on elämää ja realistista sellaista! Hypetys, hehkutus kaikki tuollainen yksipuolinen näkökulma alkaa kyllästyttää. Liian täydellistä ilman mitään säröä.

Elämänmakuisia kuvia ja postauksia monet kaipaa. Ihan tavallista elämää. Tavallisine murheineen ja suruineen, aina ei tarvitse hymyillä ja hehkuttaa. Ihmiset osaavat arvostaa paremmin sellaisia, jotka tuovat todellisuuden, ei illuusioita. Ei sellaista, että elämä on aina niin mahtavaa, kun monelle se on valitettavasti enemmän surullista kuin ihanaa.

Kenenkään ei tarvitsisi esittää parempaa kuin onkaa. Tai luoda illuusioita hyvästä elämästä vaikka sitä ei yhtään olisi.
Tai kehua vuolaasti omaa puolisoa tai ystävää, jotta ihmiset eivät saa huonoa kuvaa. Kirjoitetaan imeliä rakkaustekstejä pusukuvien kanssa, vaikka oikeasti ärsyttäisi tosi paljon toinen.
Ihmiset kyllä sen huomaa, jos aina esittää ja epäilyttää, jos kaikki on aina täydellisesti ja hyvin. Ei aina voi mitenkään olla.

Ilahdutti tämä postaus, kiitos rehellisyydestä! Ihmiset tarvitsevat kuulla myös elämän varjopuolista saadakseen vertaistukea ja tunteen, ettei ole yksin asian kanssa. Ja sitten tarvitaan myös näitä kolikon kääntöpuolinäkökulmia, koska jotta saadaan realistinen kuva tosielämästä. On aina hankalaa, jos elämä on kiinni täydellisyyden illuusiossa.Ei vaan voi olla hattaraa kaikki.

Vaikka mainitsit ettei Topias tätä asiaa aluksi osannut, niin silti ei tuu sellaista kuvaa, että teillä olisi huono suhde tai jotain. Hyvin voi rehellisesti kertoa ettei elämä ole aina täydellistä saatikka ihmiset. Voi kirjoittaa epäkohdista asioista eikä se silti poissuljje päinvastaista 🙂 Jos ärsyttää toinen, niin sitten ärsyttää. Turha sitä on muuta esittää toisille, että on maailman paras mies aina joka hetki vaikka juuri sillä hetkellä ärsyttäis toinen ihan sikana. Joskus sitä voi ihan hyvin vaan ajatella, että ompas tuo nyt todella ärsyttävä. Se ei vähennä silti sitä rakkautta.

Kannustan sua, jatka rehellisellä linjalla. Kiva lukea tätä blogia juuri siksi, kun asiat on miten on, etkä ala kaunistelemaan. Olet oma itsesi ja elämäsi on juuri sinunnäköistä elämää, sinun ei tarvitse mukautua tiettyyn muottiin luodakseen illuusiota täydellisestä elämästä. Ihmiset tykkää aidon rehellisestä menosta, osaavat samaistumaan asiohin.
Ei tarvitse kenenkään vuoksi olla muu kuin kuka oikeasti on.

Mukavaa kevättä sinne <3

Avatar

Rachel: ottamatta kantaa kehenkään tiettyyn bloggaajaan, miten voit olla varma että mitkään postaukset ovat aitoja ja rehellisiä? Olivat ne sitten surullisia, iloisia, täynnä draamaa tai onnea, mistä tiedät miten kukakin tarinoitaan värittää? Bloggaajat kirjoittavat tätä kuitenkin työkseen.

En väitä, etteikö rehellisiä, taitavia ja aitoja bloggaajia olisi. Tämä oli vain yleistä pohdintaa.

Avatar

Kiitos, kun uskalsit kirjoittaa tästä!
Meitä äitkenpäivän traumatisoimia on taatusti muitakin.

Meillä ei (onneksi) krapula tai känni ole äitienpäivää ollut koskaan sotkemassa, sillä sellaidet eivät meidän perheessä kuulu lasten silmien alle. Mutta mies ei muuten vaan ole kokenut äitienpäivää mitenkään tärkeäksi. Isänpäivää hän on kyllä aina mielellään juhlinut, hah!

Silloin sattui eniten, kun kotiäitinä äitiys oli työni. Olisin todella toivonut kiitosta hyvästä työstä edes kerran vuodessa.

Lahjattomuuteen oppii nöyrtymään, mutta kyllä minä silti toivoisin, että mieheni osaisi antaa pojilleni paremman mallin siitä, kuinka nämä asiat tulisi hoitaa.

Avatar

Mahtava ulostulo. Tällaisen syyn takia opettakaa lapset arvostamaan ja välittämään muista ihmisistä. Ei mitään ”en minä tavitse äitienpäivää, niin turhia päiviä”-jaarittelua. Olen itsekkin kokenut pettymyksen äitienpäivänä, mutta en sentään noin pahaa. Yritän opettaa lapset arvostamaan myös äitienpäivää, jotta tulevaisuudessa osaisivat huomioida sitten myös sen puolisonsa tärkeinä päivinä.

Vierestä joudun tasaisesti seuraamaan kuinka äitienpäivä on kuulemma turha päivä, mutta ei se ole. Ei sen mielipiteen hokijallekkaan. En haluaisi hänen katselevan vain vierestä kun itse muistan äitiäni. Mies saa siis muistaa äitinsä ja vaikka hieman auttaen. En halua äitinsä mielipahaa nähdä koska poikansa häntä suuresti rakastaa ja sen lahjankin äidileen viedä.

Avatar

Kiitos, kun kirjoitit tästä. Itselläni ei lapsia oo, mutta kovasti toivoisin, että joskus saisin. Sairauden takia en biologisesti voi saada, koska voisin synnytykseen kuolla.

Mutta tässä oli asiana se, että mie melkein itken aina kun katon toisten äitienpäivä julkaisuja vain siksi ettei itelläni tosissaan lapsia oo.
Ajattelen joka päivä miun kummilasta ja hänen siskoaan, etten vain itkisi.

Tämä ei niinkään tähän julkaisuun liittyny, mutta toivottavasti ei haitannu että kerroin.

Avatar

Näinä viiden vuoden aikana kun olen ollut äitinä ei puoliso ole muistanut minua mitenkään. Asiaa tiedustellessani, sain kuulla että eikö tässä ole koko ajan jotakin juhlaa ja lahjaa,justhan me eilen käytiin ruokakaupassa. Jäi epäselväksi,mitä tällä tarkoitettiin. Ehkä ainaista kodin siivoamistani,pyykkäämistäni ja lapsista huolehtimiseni on juhlaa ja lahjaa. Kuten kirjoittanutkin mainitsi,edes yhden päivän vuodessa voisin olla arvostettu. Olen monet kerrat päättänyt,etten pahoita mieltäni äitienpäivänä, sillä minulla on kaksi ihanaa tervettä lasta ja onhan heidän kanssa päivästä toiseen yhtä juhlaa(vaikkei se aina siltä tuntuisikaan)Päätin myös ettei meillä vietetä myöskään isänpäivää,lapset halutessaan voivat sitä isänsä kanssa juhlia,minä en niihin ota osaa,olkoonkin sitten vaikka katkeruutta. Tsemppiä kohtalontoverit!

Avatar

Miksi te tyydytte tollasiin miehiin ja parisuhteisiin? Oma mieheni muistaa aina merkkipäivät, ostaa lahjoja ja matkoja, siivoaa ja tekee ruokaa arkisin, tuo kukkia ja suklaata piristämään… en ikinä katsoisi miestä, joka dokaamisellaan pilaisi itselleni tärkeän päivän ja vielä monta kertaa peräkkäin. Kyse ei ole lahjoista vaan arvostuksesta ja siitä, että mies haluaa nähdä vaivaa, että rakastamansa ihminen on onnellinen. Itsekin nään vaivaa ilahduttaakseni miestä vielä näin 6 vuoden jälkeen. Ymmärrän, jos kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta merkkipäivien juhlistaminen, mutta jos miestä ei kiinnosta toisen toiveet ja tämä selvästi pettyy, en ymmärrä tällaista parisuhdetta. Ei, onnelliset parisuhteet ja juhlapäivät, ihanat miehet jotka panostavat jokaikinen päivä toisen eteen ei ole vain somen luomaa haavekuvaa, vaan ihan oikeaa elämää, jos on valinnut hyvän ihmisen vierelleen. Omassa lähipiirissä ei ole yhtäkään pariskuntaa, jossa mies ignooraisi naiselle tärkeät tapahtumat. Ja sain itsekin eilen kakkua ja aamupalaa, vaikka meillä ei ole lapsia, koska olen koiramme äiti 😀 joten naiset, vaatikaa parempaa ja lähtekää suhteesta, jossa toinen osapuoli ei välitä senkään vertaa että panostaisi edes yhteen päivään vuodessa.

Avatar

Mukavaa kuulla, että olette saaneet merkkipäivät toimimaan molemmille mukavalla tavalla❤️. Meitä on niin monenlaisista taustoista ja tavoista, että varmasti usealla on samanlainen ongelma, perinteet ja tavat arvottaa juhlia eivät kohtaa.
https://tusinakoti.blogspot.com/?m=1

Avatar

Meilläkin pari äitienpäivää meni vähän pipariksi (mies joi, ja hänen ei ollut kotonaan koskaan tarvinnut tehdä mitään äitienpäivänä). Joskus opetin illalla 5v:tä, että mistä kahvinkeitin laitetaan päälle, ja kuppi viereen valmiiksi. Koska lapsi halusi ehdottomasti tuoda kahvin sänkyyn. Ja mies oli jo lähtenyt silloin kylälle. Yhdessä sitten lapsen kanssa aamulla syötiin jätskiä aamupalaksi 😁 Sinä päivänä mies vasta ymmärsi, kuinka tärkeä tuo päivä oli jo lapselle. Ymmärsi vasta oman lapsensa kautta. Vaikka olin kyllä tästä nalkuttanut. Sen jälkeen on olleet erilaisia äitienpäivät, joskus lahjojakin jopa, mutta mulle tärkein se lasten jännitys, (ja kortit), tärisevin käsin tuodaan kahvia sänkyyn ❤️

Avatar

Moni äiti valittaa, että mies ei ole tehnyt mitään äitienpäivän eteen..
Moniko on henkilökohtaisesti ENNEN äitienpäivää puhunut toiveistaan miehelle, mikä on tärkeää ja mitä toivoisi? Vai onko vain oletettu miehen tietävän mitä vaimo haluaa ja oltu hiljaa, koska ei ole haluttu neuvoa tai antaa vinkkejä?

Moni nainen on miehensä valinnut ihan itse, joten miksi ette puhu asiasta miehen kanssa? Ei vain ohimenevästi mainiten, vaan oikeasti kertomalla mitä toivotte.

Riina olikin kivasti kertonut, miten ensimmäinen äitienpäivä oli pettymys, mutta puhuttuaan miehensä kanssa, oli seuraava äitienpäivä ollutkin ihana. Eli puhumalla pääsee pitkälle. Mutta tässäkään en ymmärrä, miksi Riina edes olisi enää valittanut miehelleen siitä ensimmäisestä äitienpäivästä? Vain siksi että olisi päässyt syyttämään miestään?

Virheistä opitaan ja sen jälkeen on turha enää kaivella menneitä.

Avatar

Voi, voi!

Kaikkea olen vuosien aikana yrittänyt.

Eikä kyse ole meidän perheessä vain äitienpäivästä, vaan sama koskee toni syntymäpäiviä, joulua, hääpäivää jne.

Ei auta sanoa suoraan, ei keskustella, ei vihjata. Olen jopa joskus laittanut ihan suorat nettikaupan linkit, mikä on muuten tosi typerää, mutta turhaan.

Mieheni tienaa useamman tonnin kuussa enemmän kuin minä, joten siitäkään ei jää kiinni. Ei vaan koe tärkeäksi muistaa lahjoilla tai muuten.

Avatar

Kiitos Emilia, kiitos. Vertaistukea ❤️

Avatar

Meillä äitienpäivä on joka päivä. En tarvitse lahjoja, kun poika on jo lahja itsessään. Toiset on vaan turhamaisempia kuin toiset, mutta antaa olla näin. Olemme kaikki erilaisia ja turhaan syyttelemme toisiamme asioista jotka ei muuksi muutu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä