RASKAUS 18 -VUOTIAANA VS 27 -VUOTIAANA

Olen aika erityisessä asemassa siinä suhteessa, että olen päässyt kokemaan lapsen hankkimisen nuorena ja vanhempana. Vaikka 27 -vuotias ei nyt ole ”vanha”, olen kuitenkin jo lähempänä keski-ikää kuin nuoruutta ja tunnen olevani ihan eri tavalla aikuinen, kun taas 18 -vuotiaana sitä vain ajatteli olevansa aikuinen. Usein sitä pohditaan, että mikä onkaan sopiva ikä tehdä lapsia, ja ajattelin nyt omalta osaltani avata ajatuksia tästä aiheesta.

Kaikenkaikkiaan minusta ei ikinä ole oikeaa aikaa tehdä lapsia, sillä aina joka ajankohdassa on plussia ja miinuksia. Ajattelenkin, että lapsia ”tehdään” silloin, kun niitä halutaan ja toivotaan, että yritys onnistuu helpomman kautta. Jos siis aina miettii, että ehkä ei kannata vielä ja ehkä tuolloin olisi parempi, ei niitä lapsia ehkä sitten ikinä ehdikään hankkia, sillä syitä päätöksen lykkäämiseen löytyy aina. Tietenkin kannattaa odottaa, että itse on sellaisessa tilanteessa, että pystyy lapsesta huolehtimaan kaikin tavoin, mutta itse haluan uskoa myös siihen, että asiat kyllä sitten selviävät sitä mukaa, kun niitä pitää kohdata.

Ollessani nyt 28. viikolla raskaana 27 -vuotiaana, voin heti alkuun sanoa, että monella tapaa tämä raskaus on juurikin iän takia ”parempaa” aikaa kuin aiemmat raskauteni. Ajattelinkin ensin, että tuleeko tästä nyt ihan sellainen ”älkää tehkö lapsia nuorena” -postaus, mutta kun lähdin pohtimaan asiaa syvemmin, tajusin tässä olevan paljon muitakin puolia.

Yksi eniten minua ikään liittyvissä asioissa koskettavista tekijöistä on muiden ihmisten suhtautuminen. Ja ehkä etenkin hoitohenkilökunnan. Nuorena odottajana olen joutunut kokemaan aivan erilaista kohtelua kuin nyt 27 -vuotiaana. Tullessani tällä kertaa raskaaksi minua jännitti etukäteen kaikki lääkärikäynnit ja neuvolat, mutta pian saatiin Topiaksen kanssa huomata, että tässä iässä saadaan molemmat aivan erilaista palvelua. Nimittäin sellaista normaalia ja ystävällistä! Ei ole ollut mitään harmituksen aiheita, kun kaikki on sujunut oikein mallikkaasta neuvolassa, ultrissa, äitiyspolilla ja osastolla. Meitä kohdellaan kuin järkeviä ihmisiä, jotka odottavat lasta. Asiat on kyllä käyty läpi todella läpikotaisin, koska edellisestä raskaudesta on jo aikaa ja monessa jutussa on kaikki vanha tieto unohtunut, eli en millään usko tämän liittyvän vain siihen, että kyseessä on jo kolmas lapsi. Etenkin, kun toisen raskauden kohdalla minulla oli vielä kaikki erittäin tuoreessa muistissa, mutta olin yhä vasta 20 -vuotias, ja kohtelu oli melko samanlaista kuin ensimmäisen raskauden aikana.

Nuorempana raskausaika oli hyvin valvottua ja holhoavaa. Kaikkia päätöksiäni kyseenalaistettiin paljon, minua ja esimerkiksi kipuani ei otettu tosissaan ja minun ajateltiin ilmeisesti olevan aivan avuton vain, koska olin nuori. Etenkin vauvan synnyttyä tunsin oloni todella ahdistuneeksi, kun kaikki lähti oikein hyvin käyntiin, mutta siitä huolimatta meitä pidettiin sairaalassa pitkään ja minua vahdittiin ihan hirveästi. En kokenut ikinä saavani samanlaista arvostusta, mitä päätöksiin tulee, vaan minulle vain kerrottiin, mitä nyt tapahtuu, kun taas tällä kertaa minä olen saanut keskustella vaihtoehdoista ja antaa oman mielipiteeni, jonka mukaisesti aina mahdollisuuksien mukaan toimitaan.

Kyllähän minä tietenkin 18 -vuotiaana vahingossa raskaaksi tulleena teininä olin ihan ummikko, mutta en minä kuitenkaan ollut tyhmä tai holtiton. Neuvolasta sain sen kaipaamani informaation, mitä ihan yhtä lailla vanhemmatkin odottajat monesti tarvitsevat. Se informaatio olisi kuitenkin riittänyt, enkä olisi kaivannut sitä holhoavaa ja vähättelevää asennetta, johon monesti joutui törmäämään. Onneksi myös moni hoitaja ja kätilö käyttäytyi aivan ihanasti ja normaalisti, eikä saanut minulle mitenkään huonompaa oloa! Ne huonot kokemukset vain usein painuvat sitten yhtä hyvin mieleen.

Kuva: Petri Mast

Muiden ihmisten reaktiot kuitenkin tuntuivat vielä enemmän ihan perusarjessa. Nimittäin se tuijotus! Olin muutenkin ihan babyface, ja kyllähän minua paljon sitten katseltiin, kun olin jossain julkisilla paikoilla maha pystyssä. Ja siitä tuli välillä tosi vaivaantunut olo. Tällä kertaa sitten taas olen vain yksi raskaana oleva nainen muiden joukossa! Ei mitään ihmeellistä. Ja se on aivan ihana tunne!

Yksi juttu, mikä sitten taas oli nuorempana paremmin, on se perinteinen ”nuoret jaksaa valvoa vauvan kanssa”. Minua nimittäin pelottaa, että tämä pitää paikkaansa. Kyllähän hormoneilla on tässä sormensa pelissä, mutta uskon myös iän olevan tekijänä siinä, että olen aivan eri tavalla väsynyt tässä raskaudessa kuin aiemmissa. Sillä se väsymys painoi jo ennen raskauttakin, ja nyt se on vain pahentunut entisestään! Eikä tässä ole kyse mistään ”aiemmat lapset valvottavat” -keissistä, sillä meillä on jo isot lapset, jotka nukkuvat yönsä, eivätkä herätä meitä aamulla. Tässä iässä ei vain jaksa painaa samalla tavalla, ja huomaahan sen aina vaikka juhlissakin. Nuorena sitä jaksoi, ja jaksoi myös sitten vauvan kanssa.

Uskon, että synnytyksen jälkeen hormonit kyllä auttavat minua taas selviämään väsymyksestä, mutta odotan sen kuitenkin olevan vaikeampaa kuin aiemmilla kerroilla. Eniten olenkin huolissani tästä tulevasta vastasyntyneen isästä. Topias on tässä rapeassa 3o vuoden iässä nimittäin aika väsynyt. Hän on jo pitkään nukkunut joka päivä päikkärit ja on TODELLA kiukkuinen ja hyödytön, jos ei saa nukkua tarpeeksi. Viime vuonna hän nukkui lomalla joka päivä kahdet päikkärit ja siihen päälle pitkät yöunet. Siis oikeasti ysiltä nukkumaan, vaikka on ottanut kahdet unet päivällä. Mua vähän jännittääkin se, että jos Topiaksella ei ole näitä mutsihormoneita apuna, miten hän tottuu siihen uuteen arkeen? Mutta eiköhän me sitten keksitä jotain ratkaisuja, miten tilanteesta selvitään.

Ikä ja elämäntilanne on vaikuttanut paljon myös materialistiseen puoleen. Kun ensimmäisen kerran tulin raskaaksi, minun päätuloni oli vanhemmilta saamani kuukausiraha. Olin jo ylästeesta saanut joka kuukausi 100€ kuukausirahaa, ja siitä 15€ meni säästötilille, eli 85 euroa tuli aina käyttöön. Ja se raha meni! Sillä opeteltiin itsenäistä elämistä ja tosta maksettiin meikit, leffat, karkit ja muut. Bensat vanhemmat maksoivat pyydettäessä aina skootteriin. Säästötilille kertyneet rahat käytin matkusteluun ja au pair -aikaani juuri sopivasti ennen kuin tulin raskaaksi, joten säästöissä ei ollut paljon rahaa. Kävi kuitenkin sillä tavalla onnekkaasti, että hyperemeesin takia kuukausirahani jäivät koskemattomiksi pitkäksi aikaa, ja kun ensimmäistä kertaa jaksoin yrittää elää oksentamisen kanssa ja kävin katsomassa tiliäni, odotti siellä mukava yllätys, joka silloin tuntui isolta rahalta. Kuukausirahani loppui sitten, kun aloin saada Kelalta äitiyspäivärahaa, ja se reilu 400 euroa tuntui oikein anteliaalta. Samaa aikaa Topiaksella alkoi töissä lomautukset, ja aika pienillä rahoilla elettiin pitkään. Ei ajatustakaan, että vielä toisen raskauden kohdallakaan oltaisiin vaikka laitettu rahaa edes yhteen ultraan yksityisellä.

Tällä kertaa äitiyslomaan valmistautuminen tuntuu hassulta, kun ikinä ennen ei ole tarvinnut mitään tuloja miettiä, kun on automaattisesti saanut sitä minimiä. Mutta tuntuuhan tämä nyt ihan oikeana aikuisena hankintojen tekeminen erilaiselta, kun on valinnan varaa! Ei ole pakko ostaa halvinta ja aina käytettynä, vaan voi yrittää ajatella ominaisuuksia ja miettiä, että mitä me todella haluamme. Onhan tämä tässä elämäntilanteessa todella paljon helpompaa ja mukavampaa.

Myös parisuhde tietenkin vaikuttaa paljon. Silloin nuorina oltiin vielä kohtuullisen tuore pari ja tuli riitaa siitä sun tästä. Ei tiennyt, kestääkö suhde ja miten tässä käy, joten tietenkin se tuo oman painonsa asiaan. Nyt kuitenkin ollaan oltu yhdessä tänä vuonna jo kymmenen vuotta, ja ensimmäinen hääpäivä koittaa kahden viikon päästä. Kahta lasta, kolmea kotia ja yhtä koiraa myöhemmin ollaan järjettömän onnellisia ja meidän avioliittomme on parhaassa mahdollisessa paikassa. Topias on paras ystäväni ja siinä missä joskus nuorempana nautin ajasta yksin kotona, nyt vain odotan, että Topias tulee töistä kotiin, ihan vaan että saadaan olla yhdessä, vaikkei tehdä mitään. Asiat on vain kaikkien perhesuhteiden kannalta niin hyvin, että kyllä kelpaa kasvattaa perhettä yhdellä jäsenellä. Ja sitten pian toivottavasti toisella, sillä heti, kun arki kolmannen lapsen kanssa näyttää tasaiselta ja sujuvalta, haluamme sen toisen koiran, jonka hankintaa jouduimme vaikean raskauden takia lykkäämään. Ja sitten muutaman vuoden päästä onkin hyvä aika suostutella Topias siihen kolmanteen koiraan, ja sitten olen hyvässä vaiheessa suunnitelmaani viettää keski-iän päiviäni seitsemän cottonin kanssa. Jos vain ilmestyn kotiin uuden koiran kanssa, ei Topias voi sitä takaisinkaan lähettää? Eihän? Okei, vitsi!

Näitä iän tekijöitä varmasti tulee ihan hirveästi vastaan ja eri ihmisillä tietenkin vaikuttaa eri tekijät. Yksi tällainen itselle iso ja tunteikas juttu kuitenkin sopii hyvin lopettamaan tämän postauksen. Ensimmäisestä raskaudesta kertoessamme kertominen oli todella pelottavaa ja reaktiot suurimmaksi osaksi todella negatiivisia. Kovin monia onnitteluja emme ikinä saaneet. Tällä kertaa sitten taas saimme olla kertomisesta innoissamme, sillä ihmisten reaktiot saattoi arvata, kun kaikki läheiset tiesivät lapsettomuustaustastamme. Ja voin sanoa, että on tuntunut hyvältä kuunnella niitä onnitteluja, sillä tällä kertaa KAIKKI ovat onnitelleet.

Mitään en kuitenkaan kadu, sillä olen niin onnellinen tässä elämäntilanteessa. Lapset nuorena, lapset vanhana, molemmat sopivat, kunhan saan juuri nämä meidän lapset. Enää kolmekymppisenä emme kuitenkaan lähde lapsia tekemään, sillä nyt jo lapsilla on pidempi ikäero kuin olisimme halunneet. Kun kerran lasten tekeminen aloitettiin jo 18 -vuotiaana, on nyt aika laittaa se homma pakettiin. Sillä kun on lasten aika lentää pesästä, me haluamme olla vielä ”nuoria”! Silloin vuosia sitten jäi monet jutut kokematta, kun hyppäsin lukiosta suoraan äitiyteen, mutta kun tämä viimeinen lapsi täyttää 18 -vuotta, minä olen 45 -vuotias ja siinä ehtii vielä hyvin kokea vaikka mitä.

Olen itse saanut törmäillä vanhempiini viime vuosina festareilla ja vastaanottanut heiltä ”onko kukaan kuskina” -tekstareita, ja me Topiaksen kanssa aiotaan vakaasti myös kokea tuo nelikymppisten mahtava vaihe, kun lapset muuttavat omilleen, ja me voidaan heittäytyä uuteen elämään, kun odotellaan sitä seuraavaa vaihetta, eli eläkepäiviä lastenlasten kera.

Kommentit

8 kommenttia
Avatar

Minulle tuli uniapnea myös mieleen tuosta väsymyksestä. Joskushan se on sillä tavalla oireetonkin, ettei itse ole tajunnut yöllä tapahtuvia hengityskatkoksia. Kannattaa oikeasti tutkituttaa asia! Kaikella hyvällä siis. 🙂 Tsemppiä loppuraskauteen sulle!

Avatar

”Lapset vanhana”? Kai tiedät että olet saamassa kolmannen lapsesi iässä joka on edelleen alle keskimääräisen ensisynnyttäjän iän? Ja yhä useampi hankkii niitä lapsia vielä yli 40-vuotiaana.
Täällä tämmöinen sun 34-vuotias vakkarilukija (en tosin kommentoi melkeen ikinä) huutelee. Melkein loukkaannun että kutsut itseäsi vanhaksi kun mä luulen itseni ihan nuoreksi edelleen. 😀

Avatar

Kylhän sä edelleen oot lähempänä alaikäisyyttä kuin keski-ikää mut samaistun kyllä. Sain esikoinen 18vuotiaana ja toisen 22vuotiaana ja jo siinä oli iso ero! Ei vähätelty tms vaan sain hyvää palvelua joka puolella lukuunottamatta yhtä lääkäriä äitiyspolilla.

Avatar

Ihan kuriositeettina, milloin mielestäsi a) nuoruus päättyy ja b)keski-ikä alkaa, jos koet olevasi lähempänä keski-ikää kuin nuoruutta?

Avatar

Tosta väsymyksestä. Nyt juuri synnyttäneenä kohta 30v. viiden lapsen äitinä voin kertoa, että virtaa ja energiaa koko raskauden ajan oli enemmän kuin pitkään aikaan. 🙂 Vielä on paha sanoa miten vauvan kanssa tulee menemään, hän kun on vajaa viikon vasta.. Raskauden alussa pääsin mittauttamaan d-vitamiini ja ferritiini arvot, kumpikin oli virallisten suositusten rajoissa hyvinkin, mutta omaan makuuni liian alhaset, joten aloin tankkaa molempia. Uskon näillä olleen valtavan suuri vaikutus jaksamiseeni. Lisäksi eteeriset öljyt tuli osaksi elämääni jonkin verran ennen raskautta, niistä saan valtavasti apua ja tukea kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Tällä siis halusin kertoa, että mielestäni tässä iässä ei ole itsestään selvää että väsyttää enemmän kuun nuorempana. Jos kivasti väsyttää pitkistä yöunista huolimatta, niin ottaisin selvää, mistä moinen väsymys kumpuaa..

Avatar

Hei. Onko Topiakselta otettu verikokeita/mietitty uniapnean mahdollisuutta? Harrastaako ollenkaan liikuntaa, onko ruokavalio kunnossa? Vaikka lähellä keski-ikää molemmat olettekin, ei ole normaalia olla noin väsynyt koko ajan. Toki vanhuus ei tule yksinään.

Avatar

Käsititte väärin tuon ”lapset nuorena, lapset vanhana” -jutun. Minusta Emilia tarkoitti tässä yleisesti lastensaanti-ikää.

Avatar

Vaikka ikä tuo mukanaan mahdollisesti sen, että palautuminen väsymyksestä ym. voi kestää pidempään, mutta jostain syystä olen itse huomannut myös kestäväni väsymystä paremmin ja pärjääväni sen kanssa, vaikka armottoman väsynyt olisinkin.

Mutta mä käsitin tämän postauksen nimenomaan niin, että Emilia puhui tässä asioista omalla kohdallaan eikä tarkoittanut kutsua toisia vanhoiksi.

Vanhahan kolmenkympin kynnyksellä ei kuitenkaan ole. Vastahan sitä tässä iässä moni saa ensimmäisen lapsensa. 🙂

T. 29v, kohta viiden äiti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä