ALLASKAUDEN AVAUS, GRILLIBILEET JA JOKIRANTA

Meillä on ollut aivan täydellinen viikonloppu. Perjantaina kun haettiin kuopuksen kanssa esikoinen koulusta, piti meidän pistäytyä sen jälkeen käymään labroissa, ja kun se kerran oli niin lähellä, niin mentiin sen jälkeen Jäägurttiin ekoille froyoille, nam! Meidän piti viipyä vain hetki, mutta sitten muistin, että mun piti hakea keskustan Ruohonjuuresta uusia aineita curly girliin, ja sitten tajusin, että esikoinen tarvitsee uudet kengät, ja sitten ostettiinkin myös kesäkenkiä, ja sitten huomattiin, että H&M:ssä oli 20% ale ja jäätiin ostamaan lapsille vielä kesävaatteita. Vietettiin siis kiva shoppailuiltapäivä lasten kanssa kolmestaan.

Shoppailujen jälkeen käytiin kotona hakemassa koira ja mentiin mukkilaan, jonne saatiin kavereita mukaan. Oltiin Hennin kanssa sovittu, että nähdään lasten kanssa, mutta kun tulikin niin kuuma, niin siirrettiin treffit mukkilaan ja istuttiin nauttimassa ilmastoinnista, kun lapset leikkivät ulkona. Grillattiin hyvää ruokaa ja hengailtiin vaan, kunnes alkoi tulla myöhä ja siirryin lasten ja koiran kanssa kotiin kaupan kautta. Käytin lapset suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja sitten istuin sohvalla mättämässä herkkuja ja tuijottamassa telkkaria, sillä Topiaksella oli perjantaina työpaikan saunailta ja hän tuli vasta aamuyöllä kotiin. Oli ihanaa nukkua yksin sängyssä, kun oli niin lämmin!

Lauantaina isillä oli vähän paha olo ja esikoisella oli kaverisynttärit, joten vein neidin juhliin, kun Topias lepuutti silmiä etupenkillä, ja synttäreiden ajaksi mentiin Topiaksen, kuopuksen ja Volden kanssa jokirantaan parantelemaan Topiaksen oloa. Käytiin Tintåssa syömässä, käveltiin vähän kauemmas rantaa pitkin jälkkäreille ja sitten käytiin vielä tilaamassa Topiakselle uudet aurinkolasit vahvuuksilla, kun hän hävitti viimekesäiset. Volde rauhottui alun jälkeen kivasti vesikuppinsa kanssa siihen pöydän varjoon ja meni ihan näppärästi mukana tuolla kaupungilla ja sovittiin, että tullaan jatkossakin syömään useammin sellaisiin paikkoihin, mihin saa ottaa koiran mukaan.

Synttärimenojen jälkeen päätettiin lähteä meidän mammalle käymään, ja siellä olikin puolet suvusta saanut saman ajatuksen. Meidän auto pääsi mukaan pesujonoon, lapset saivat leikkiseuraa ja koira sai PALJON liikuntaa. Miten se jaksoikin tuolla helteessä juosta koko ajan! Kyllä hän kävi sitten välillä lammessa vilvottelemassa.

Lauantaina iskä lähetti myös kuvan noista ihanista kauriin ulkofileistä, jotka hän oli laittanut meille valmiiksi sunnuntaita varten, nam! Oltiin mammalla aika pitkälle, kunnes piti sitten lähteä pesemään koiraa ja lepuuttamaan jalkoja. Lapset jäivät vielä ulos leikkimään ja Topias meni nukkumaan ihan superajoissa, ja minä sitten taas lämmitin sohvannurkaa yksinäni herkkujen ja telkkarin kanssa.

Sunnuntaina päästiin maistamaan tota kaurista, kun pidettiin grillibileet mukkilassa. Mummi ja ukki lähtivät reissuun, eli käty! Kutsuttiin siis kavereita tänne grillaamaan ja katsomaan Suomen peliä, ja meillä oli tosi kiva päivä ja ilta. Tehtiin hirveä määrä ruokaa, mutta kaikki kyllä syötiin, ja kauris oli niiiiiiiin hyvää. Lapset korkkasivat allaskauden ja uivat hyisessä 17 asteen vedessä tyytyväisinä alun kiljumisen jälkeen, ja sitten saunottiin ja minä pesin hiukset ja testasin taas uusia aineita. Pian voikin tehdä taas vähän kuulumispostausta curly girlin suhteen!

Meillä on kyllä ollut aivan ihana viikonloppu, joka oli samaa aikaa rento ja kiireinen. Ei tullut tylsää hetkeä, mutta jäi sellainen olo, että akkuja on nyt ladattu. Tällaiset viikonloput saa vielä enemmän odottamaan sitä Topiaksen kesälomaa ja isyyslomaa, jee! Toivottavasti teillä on myös ollut ihana viikonloppu ja olette saaneet nauttia lämmöstä!

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Oon niin kade tosta uima-altaasta😂 Ja curly girl postausta odotellessa!
Yks vinkki ois blogiin liittyen: tekstit on aika vaikealukuisia, kun lauseet on välillä niin pitkiä ja pilkkuja on paljon.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä