ITSENSÄPALJASTAJA ESIKOISEN KOULULLA

Tiedän, ettemme ole ainoita vanhempia, joille tulee jatkuvasti Wilmasta ilmoituksia viesteistä ja muista jutuista. Ja musta Wilma on tosi kiva, kun pysyy ainakin kartalla lasten menoista ja kaikesta, mitä pitää muistaa. Siitä ”rikosrekisteri” -puolesta mulla ei vielä ole kokemusta, kun lapset ovat vasta 5 ja 7. Tänään kuitenkin Wilmaan tuli vähän pelottavampi ja ahdistavampi viesti kuin ne tavalliset ”ensi viikon ohjelma” ja ”muistakaa matikan koe”. Nimittäin tänään saatiin tiedote, että esikoisen koululla oli ollut iltapäivällä itsensäpaljastaja.

Aina välillä kun lukee kaikkea hurjaa, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu, tulee sellainen fiilis, ettei sitä osaa kuvitella omalle kohdalle. Ja täytyy sanoa, etten todellakaan olisi osannut kuvitella tällaista skenaariota lapseni kohdalle! Viestiä lukiessa alkoi oikein sydän hakata, mutta onneksi tässä tapauksessa vältyttiin suuremmalta vahingolta, sillä ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei kukaan lapsi joutunut tätä tapausta näkemään, vaan paikalle oli kontaktissa vain aikuisia. Tilanteesta on kuulemma ilmoitettu poliisille ja saa nähdä, tapahtuuko sen kanssa mitään. Pelottavaltahan se ajatus tuntuu, että sama tyyppi tulisi paikalle uudestaan ja tällä kertaa lapset olisivatkin siinä ensimmäisenä paikalla. Onneksi tämä välitilanne oli ”vain” itsensäpaljastelija eikä esimerkiksi pommiuhkaus, mutta tällaiset pienemmät vastoinkäymiset aina laittavat minut ajattelemaan isompia juttuja, kun olen luonteeltani tällainen murehtija.

Aloinkin tämän päivän pohjalta miettiä kaikkia erilaisia tilanteita, joihin en vielä ole opettanut lapsia varautumaan, ja itsensäpaljastelija oli yksi niistä. Olen miettinyt paljon erilaisia tilanteita, joihin lapseni voivat tulevaisuudessa joutua ja ollaan keskusteltu niistä yhdessä ja opeteltu, miten kuuluu toimia, ja jopa harjoiteltu puolustustekniikoita. Mutta jos oikein lähtee ajattelemaan, niin ihan liikaa on asioita, joista ei olla puhuttu. Ei olla puhuttu esimerkiksi ikinä pommiuhkauksista, kouluampumisista ja terroristi-iskuista.

Kaikki vanhemmat ovat varmasti käyneet lastensa kanssa ne samat perusjutut, mitä mekin ollaan käyty. Miten käyttäydytään liikenteessä, miten toimitaan tulipalossa, milloin ja miten soitetaan hätänumeroon, saako vierailta ottaa mitään vastaan, saako vieraiden mukaan lähteä, ja mitä näitä nyt on. Näiden lisäksi me ollaan kuitenkin opeteltu lasten kanssa taitoja, jotka on mun mielestä tänä päivänä tärkeitä.

Yksi tärkeä juttu on oikeus omaan tilaan ja koskemattomuuteen. Ollaan puhuttu siitä, mihin saa koskea ja siitä, että edes käteen ei tarvitse antaa koskea, vaan saa aina sanoa, että en halua, että muhun kosketaan. Ja että jos siitä huolimatta toinen koskee, niin ensimmäinen askel on aina huutaa apua. Ja jos joku koskee esimerkiksi rintaa, peppua tai jalkoväliä, niin heti huudetaan tai pyydetään ympäriltä apua. Eikä lopeteta sitä huutamista ennen kuin joku tulee auttamaan ja se koskettelija lähtee tilanteesta pois.

Ollaan myös harjoiteltu mahdollisen sieppauksen varalle. Keskusteltiin lasten kanssa siitä, että maailmassa on pahoja ihmisiä, jotka yrittävät viedä lapsia pois vanhemmiltaan, ja vaikka he luultavasti eivät ikinä tule sellaisiin ihmisiin törmäämään, eikä heidän tarvitse pelätä, tarvitsee heidän kuitenkin ymmärtää, että tällaiset tilanteet ovat myös mahdollisia. Ollaankin lasten kanssa sovittu paljon ennakoivia juttuja tällaisiin tilanteisiin, liittyen juuri siihen, että vaikka jollain kuinka olisi söpöjä koiranpentuja tai mitä tahansa, mihinkään ei mennä, eikä vieraille puhuta. Ja jos on kaverin kanssa ja kaveri haluaa mennä, pitää kieltää kaveria, ja jos se ei onnistu, niin äkkiä pyytää joku aikuinen apuun. Ja ikinä ei mennä kenenkään autoon, ja jos joku vaikka tulee koululle tai puistoon tai mihin tahansa ja sanoo, että äiti tai isi pyysi teitä tulemaan tuonne, niin ei saa uskoa, koska äiti ja isi eivät ikinä pyydä ketään muuta, vaan tulevat aina itse. Mutta entäs, jos joku vain nappaa sinut?

Jos joku yrittää napata meidän lapset, ollaan sovittu seuraavat askeleet. Jos joku vaikka yrittää ottaa sinua kädestä kiinni ja vetää muualle, ensimmäiseksi HUUDETAAN. Huudetaan apua apua apua niin kovaa kuin pystyy, niin kauan, että tilanne on ohi ja joku tuttu tai poliisi tulee apuun. Jos henkilö ei heti irrota, heittäydytään maahan, ja huudetaan samalla edelleen täysillä. Jos tässä kohtaa henkilö ei vieläkään lopeta vaan yrittää nostaa sinut ylös maasta, tartutaan tämän henkilön jalkoihin apinaotteella ja huudetaan sitä apua. Jos tämä henkilö saa sinut repäistyä jaloista irti ja yrittää nostaa syliin, aletaan potkia, lyödä, raapia ja purra samalla kun edelleen huudetaan. Ja jos kyseinen henkilö on mies, tähdätään jalkoväliin. Ja jos olet sillä korkeudella, tähdätään silmiin ja voi tökkiä sormia silmiin. Ja jos olet autossa, pitää pyrkiä kaikin voimin hyppäämään sieltä ulos ja sen ollessa mahdotonta pyrkiä häiritsemään kuskia tarttumalla rattiin tai yrittämällä sammuttaa auto.

Ollaan näitä harjoiteltu lasten kanssa ihan käytännössä, koska sitä kautta ne jäävät paremmin mieleen. Tietenkään meitä he eivät ole potkineet ja lyöneet kovaa, mutta tuota roikkumista ja maahan heittäytymistä on ainakin hyvä harjoitella. Lasten mielestä harjoittelu oli hauskaa, mikä on tietenkin hyvä juttu, koska ei haluta pelotella heitä liikaa. Mutta samalla saatiin heidät kuitenkin ymmärtämään, että kyseessä on vakava juttu, ja nämä taidot on tärkeää osata.

Meidän pitäisi enemmän puhua lasten kanssa vielä siitä, miten toimia, jos olet yksin, kun tämä tapahtuu. Miten juosta pakoon ja minnepäin (kohti ihmisiä, ei ikinä esim metsään), miten irrottautua vaikka repusta ja takista, joista joku voi pitää kiinni, miten toimia, jos hyökkääjällä on veitsi tai ase. Mutta mitä enemmän näitä miettii, sitä pelottavammalta tuntuu se, että on ihan liikaa tilanteita, joita varten ei olla harjoiteltu. Maailma on pelottava paikka ja mitä vain voi sattua, ja vaikka mahdollisuudet ovatkin pienet, tuntuu se pieninkin mahdollisuus vaaraan ihan hirveältä, kun kyseessä on se maailman rakkain, eli oma lapsi.

Oletteko te puhuneet lasten kanssa tällaisissa uhkaavissa tilanteissa toimimisesta?

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

Mä olen käynyt lasten kanssa vähän samoja juttuja läpi. Erotuksena tohon ”apua”-huutamiseen, oon opettanut että kantsii huutaa esim.” Apua, en tunne sua!!” Jolloin ympärilläoleville ihmisille ehkäpä valkenee,että kyseessä on tosiaan joku lapselle tuntematon eikä niin,että lapsi vaan esim. pelleilisi oman vanhemman kanssa. Vaikka tietty se lapsen hätääntynyt meininki kanssa ehkä selventää tilanteen ulkopuolisille.

Avatar

Tärkeitä asioita! 3-vuotiaan tyttömme kanssa olen myös jo puhunut oikeudesta koskemattomuuteen ja osaakin jo hyvin ilmaista (ainakin tutuille ihmisille) jos ei halua itseään kosketettavan. Myös tulipalosta ja miten silloin toimitaan on keskusteltu. Vielä ei olla hätänumerosta puhuttu, mutta on opettettu soittamaan isälle siltä varalta että esim minulle äidille sattuisi jotain. Itseäni myös ahdistaa nämä asiat todella paljon ja järki meinaa lähteä kun tietää ettei voi suojella lapsiaan kaikelta. Voi vain juurikin opettaa heitä toimimaan oikein ja varautumaan. Ja sitten vain toivoa parasta.

Avatar

Mä en oo koskaa kuullu et lasten kanssa puhuttaisiin tälläsistä. Mulle ei oo puhuttu eikä pikkusisaruksillekkaan vaikka niitä on tosi monta.
Tosi paljon mieltä herättävä postaus ja olen iloinen että luin tän vaikka aina en lue kaikkia postauksiasi.
Pelottavaa aatella et lapsille pitää puhua tollasista ees. Mutta se on aivan totta ja niin hyvä että olette pystyneet puhumaan ja käymään läpi ilman että heille tulee pelkoa ja ahdistusta. Koska mun on hankala kuvitella johtuen omasta perheestä et ikinä kukaan lapsi voisi ymmärtää ja olla saamatta traumoja ees tollasesta puhumisesta. Vaikka niitä on monia. Odotan niin helvetin paljon että on omat lapset ja saa uuden käsityksen ja ajatukset hyvin kasvatetuista ja terveistä lapsista. Ja turvallisesta elämisympäristöstä. Joka sit mahdollistaa myös tollasia järkeviä keskusteluja ja oppeja.

Avatar

Skidikantti on jo vähän vanhempi, mutta varmasti edelleen ihan pätevä ohjelma lasten kouluttamiseen poikkeavien tilanteiden (kuten esimerkiksi eksyminen) varalta. Kannattaa tutustuq!

Avatar

Nämä on vaikeita asioita. Hienosti olette onnistuneet kun lapset ovat harjoitelleetkin ilman pelkotiloja. Meillä ekaluokkalainen on kuunnellut opit niin tarkkaan, että on tosi vaikea selittää milloin voi joustaa ja on nyt ollut ihmeissään asioiden kanssa. Oli kaverilla kylässä missä oli vielä kolmaskin hänelle tuntematon lapsi kylässä kuka tarjosi purkkaa. Ei oikein tiennyt voiko ottaa kun vieraaltahan ei saa ottaa mitään. OIli sitten tehnyt itse päätelmän, että ei varmaan ole myrkytettyä tms kun muutkin syö ja oli ottanut kuitenkin (ettei pidetä nössönä). Täällä omakotitalo alueella nuo naapurustossa asuvat vanhukset myös mielellään juttelevat yksin kävelevien lasten kanssa ja vieraallehan ei saa puhua. Tätäkin asiaa on vaikea rajata kun en halua myöskään, että lastani pidetään epäkohteliaana tms ja kun tässä tätä asutusta kuitenkin on niin paljon ettei kaikkia voi mitenkään tuntea näin muutaman vuoden asumisen jälkeen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä