HALUAN LISÄÄ LAPSIA, MUTTA PUOLISONI EI

Olen monta kertaa tämän raskauden aikana puhunut siitä, miten haluan vaalia jokaista hetkeä, koska tämä on viimeinen raskauteni. Ja onneksi se on aika hyvin onnistunut, sitä pahinta hyperemeesiaikaa lukuunottamatta. En kuitenkaan ole puhunut siitä, miksi tämä on viimeinen raskauteni. Nimittäin asia on niin, että minä haluaisin vielä lapsia, mutta Topias ei halua.

Vuosina 2013-2014 oltiin molemmat niin poikki rankasta vauvavuodesta, että vaikka olin aina halunnut lapset pienellä ikäerolla, ei vauvaa voinut vielä ajatellakaan. Kesällä 2015 sitten päätin poistaa kierukan sivuoireiden takia ja samalla päätettiin yhdessä, ettei aleta käyttää mitään muuta ehkäisyä. Minä olin tässä kohtaa jo alkanut toipua ja innostua uudesta vauvasta, joten tämä meidän ”tulee jos on tullakseen” -yrittämisen aloitus meni enemmänkin niin, että minä tikutin ovulaatiota ja toivoin aina parasta, kun taas Topias otti rennosti ja oli oikeasti sillä ”tulee jos on tullakseen” -asenteella. Topias alkoi huolestua vasta viime vuonna, kun vieläkään ei ollut tapahtunut mitään, ja keväällä sitten sovittiin tosiaan, että syksyllä hakeudutaan hoitoihin. Ei sitten kuitenkaan maltettu odottaa vaan aloitettiin hoidot heti häiden jälkeen kesällä.

Koko ajan mulla on kuitenkin ollut tiedossa, että Topias ei halua enempää lapsia, vaan kolme on se maksimi. Olen yrittänyt totuttautua ajatukseen pikkuhiljaa ja olenkin tavallaan jo tottunut, ja sen takia yritän tällä kertaa muistaa ja ehtiä tehdä kaiken niin, etten joutuisi sitten katumaan myöhemmin, että jotain on jäänyt kokematta. Kun enää en sitten tule saamaan sitä uutta mahdollisuutta. Olen kyllä ymmärtänyt, että Topias on päätöksestään varma, mutta sen lisäksi hän on nyt kolmekymmentä ja pian kolmen lapsen isä, eli nips naps. Ei lisää lapsia.

Mulle tämä on kuitenkin ollut aika kova paikka. Vaikka olen raskaana ja ihan älyttömän onnellinen, en voi olla surematta niitä tulevia lapsia, joihin minulla ei enää ole mahdollisuutta. Haluaisin neljä lasta, luultavasti siksi, kun meitä sisaruksiakin on neljä. En oikein osaa selittää, tunnen vain sisimmässäni, että minusta on useamman lapsen äidiksi ja rakkautta riittää jaettavaksi. Rakastan raskautta ja rakastan meidän lapsia, rakastan näiden pienten ihmisten kasvattamista ja äitiys on jotain, mihin tunnen minun olevan aina tarkoitettu. Ja on vaikeaa hyväksyä, että tämän jälkeen, en enää saa kokea kaikkea tätä.

Kuva: Petri Mast / Maria Ahokas

Tämän tulevaisuuden hyväksyäkseni olen yrittänyt keskittyä positiiviseen, kuten silloin yritysaikanakin pyrin nauttimaan asioista, jotka eivät raskaana olisi mahdollisia. Kun tämä on viimeinen lapsemme, saamme myös nopeammin sitten 18 -vuoden päästä talon tyhjäksi. Kolme lasta tulee myös paljon edullisemmaksi kuin neljä tai viisi. Pääsemme myös nopeammin nauttimaan taas tästä ihanasta vaiheesta, kun lapset hoitavat suurimmaksi osaksi itse itsensä, eikä tarvitse koko ajan vahtia ja huolehtia. Kroppani selviää myös vähän helpommalla, enkä joudu enää kokemaan hyperemeesiä. Listaa riittää vaikka kuinka, etenkin Topiaksella.

Mutta kun kaikesta huolimatta minä haluan kokea tämän uudestaan. Kyllä se neljä lasta menee siinä missä kolmekin, rahankin puolesta pärjää aina jotenkin. Ja mitä sitten, että joudutaan taas uudestaan elämään se vaippa-syöttö-päiväuni -vaihe, sen mukana tulee myös ne kaikki ihanat jutut. Ja jos kroppani on selvinnyt jo kolmesta raskaudesta niin kyllä neljäskin menisi. Ja hyperemeesinkin olen valmis kärsimään, vaikka tiedän, mitä se on, koska tiedän myös palkinnon olevan sen arvoista.

Muutamat itkut on tullut itkettyä tämän aiheen takia ja ollaan kyllä puhuttu tästä paljon Topiaksen kanssa. Hän tietää minun tunteeni ja minä hänen, ja molemmat arvostetaan toisen tunteita. Topias on varautunut siihen, että tietyt asiat ovat minulle ehkä vaikeampia, koska se muistuttaa minua siitä, että tämä on viimeinen kerta. Ja minä puolestani yritän olla masistelematta liikaa, koska en tietenkään halua syyllistää Topiasta. Hänellä on oikeus tähän päätökseen. Mutta minulla on myös oikeus näihin tunteisiin.

Tulen varmasti pääsemään tästä fiiliksestä vielä yli, sillä onhan meillä pian kolme ihanaa lasta, ja edessä on upea tulevaisuus. Pelottaa kuitenkin tämä, kuinka nopeasti aika menee. Haluan nauttia tästä raskaudesta, mutta pian se on jo ohi, enkä pysty hyväksymään sitä. En saa enää ikinä tuntea vauvan liikkeitä sisälläni. En saa enää ikinä nauttia tästä ihanasta mahasta. En saa enää ikinä kokea sitä ihmettä, kun synnytän tähän maailmaan uuden elämän.

Kuva: Petri Mast / Maria Ahokas

Minua vähän pelottaa, että synnytyksen jälkeen alan masentua. Odotan hirveästi vauvan tuloa, enkä malta odottaa, että pääsen tekemään kaikkea ihanaa hänen kanssaan, mutta kun tämä raskaus menee näin nopeasti, niin minua pelottaa jokainen edistysaskel vauvan kanssa. Sillon ensimmäisen lapsen kanssa ei malttanut odottaa jokaista uutta juttua, kun kaikki oli niin jännää. Ensimmäiset kiinteät! Vaunukopasta rattaisiin siirtyminen. Vauvan liikkeelle lähteminen. Kaikki edistys tuntui mahtavalta, ja nyt minua pelottaa, että jokainen uusi askel muistuttaa minua vain siitä, kuinka nopeasti aika menee, ja että pian tämä vauvavuosi on ohi, enkä enää ikinä saa vauvaa. Haluan kuitenkin nauttia jokaisesta hetkestä täysillä, enkä myöhemmin katsoa taakse ja miettiä, miten olisi pitänyt osata nauttia.

Rakastan tätä meidän pientä vauvaa niin paljon, kuten rakastan meidän jo isoja lapsia, joista olen niin ylpeä. Haluaisin hirveästi vielä lisää lapsia ja tiedän, että rakastaisin niitä lapsia ihan hirveästi! Mutta enemmän rakastan Topiasta. Haluan olla Topiaksen kanssa loppuelämäni, ja hän on kuitenkin antanut minulle jo kolme ihanaa lasta (oletan tämän kolmannen olevan vähintään yhtä ihana kuin sisaruksensa), joten minä olen valmis joustamaan tässä asiassa. Olen kyllä päättänyt, että minulle on tärkeämpää olla Topiaksen kanssa kuin saada haluamani määrä lapsia, mutta päätöksen varmuus ei silti vie näitä tunteita pois. Haluan luottaa siihen, että nämä tunteet haihtuvat, mutta kuinka kauan siinä kestää?

Onko teistä kukaan ollut samassa tilanteessa? Miten selvisitte?

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Suomen syntyvyys sukeltaa. Minulla on tuntuma, että sen yksi merkittävä syy on miesten varovaisuus. Moni nainen, jolla on jo lapsi, haluaisi isomman perheen, mutta mies ei.

Avatar

Itse pohdein tota asiaa paljonkin kuopukseni syntymän aikoihin. Olin päättänyt jo aikoja sitten, että meille tulee kolme lasta. Kuitenkin sitten kun se kolmas lapsi sitten syntyi, niin oli kova shokki, oliko tämä nyt sitten tässä, ei koskaan enään. Ensimmäinen puolivuotta menikin sitten synnytysmasennuksen kanssa ja kaikki alkoikin siitä kun itkin asioita että viimeistä kertaa teen sitä ja tätä ja tota. Ensimmäinen puolen vuotta kuopuksen elämästä meni kuin sumussa. Ihan kuin olisin toiminut autopilotilla. Tein suurimman osan rutiinin omaisesti ja näytin ulospäin iloiselta ja onnelliselta, mutta sisimmässäni kärsein. Nyt kun nuorimmainen on puolitoista vuotias niin alkaa olla asiat paremmalla mallilla ja ajattelen asioita jo eteenpäin enkä murehdi sitä etten tule enään ikinä vauva-aikaa kokemaan. Odotan innolla sitä kun pääsen kaikkien tyttöjeni kanssa tekemään isompien juttuja. Palluutan lapsenlapsia sitten joskus tulevaisuudessa.

Avatar

Meillä on 2lasta, miehelle on ehdoton ei että niitä tulisi lisää.. itse haluaisin kovasti vielä sen yhden mutta olen hyväksynyt sen että nämä 2 on meidän ainoat lapset. Aika ajoin vauvakuume nostaa päätään ja surettaa, mutta ne menee aika nopeasti ohi. 😊

Avatar

Meillä on 2lasta, miehelle on ehdoton ei että niitä tulisi lisää.. itse haluaisin kovasti vielä sen yhden mutta olen hyväksynyt sen että nämä 2 on meidän ainoat lapset. Aika ajoin vauvakuume nostaa päätään ja surettaa, mutta ne menee aika nopeasti ohi. 😊

Avatar

Meille on siunaantunut yksi lapsi. Toista yritettiin 4v mutta sitä ei edes lapsettomuushoidoista huolimatta saatu (minulla pcos). Mies ilmoitti talvella että haluaa lopettaa yrittämisen ja ei halua enää toista lasta. Tämä oli yksi elämäni suurimmista shokeista ja vieläkin suren tätä asiaa. Tuntuu että olen viallinen ja minun syy ettei mies enää halua lisää lapsia kun en niitä saa helposti. Nyt käytetään ehkäisyä mikä tuntuu niin oudolle ja turhalle. Ensi vuonna mies menee vasektomiaan. Tuntuu etten saanut nauttia lapsemme vauva-ajasta täysillä koska en tiennyt etten enää ikinä saa sitä kokea, imetyskään ei silloin onnistunut ja jään harmittelemaan kaikke tollaista pientä mitä en voi koskaan enää kokea. Tuntuu epäreilulle! Mutta samaan aikaan tiedän että haluan olla mieheni kanssa aina. Tuntuu nurinkuriselle olla tälläisessä tilanteessa 29vuotiaana kun periaatteessa olisi vielä ainakin se 15vuotta aikaa yrittää.

Avatar

Mä en esikoisen jälkeen ollut varma, haluaisinko enää ikinä rankkaa vauvavuotta koettavakseni. Tuli ero silloisen miehen kanssa ja meni vuosia välissä, kunnes olin valmis toiselle lapselleni aviomieheni kanssa. Vauvavuosi osoittautui erilaiselle osallistuvan isän seurassa, ja saimmekin useamman kullannupun todella pienin ikäeroin. Arki oli alkuun hektistä ja niin rakkaudentäyteistä, että meistä tuntui kokonaiselta.. Kunnes huomasin miehen ”kevyesti vitsailevan” pienistä jaloista tepsuttamassa. Hyvin meidän kööriin vielä sitten pitkällisen suunnittelun jälkeen mahtuikin yksi, aikaa yksilöinä ja rakkautta on riittänyt jaettavaksi, vaikka ensin jännitti hypätä aloittamaan alusta. <3 Musta on hienoa, jos joku tietää "milloin riittää", mutta onneksi itse pidimme vastoin ensimmäisiä suunnitelmia vielä mahdollisuuden olemassa. <3

Avatar

Meillä on 2 tyttöä. Toinen 5v ja toinen vasta (jo) 7 viikkoa. Ja tämä oli todennäköisesti se viimeinen. Voin samaistua siun tunteisiin täysin. Mutta on tämä niin surullista, kun tietää ettei voi kokea enää raskautta, synnytystä ja sitä ihanaa kamalaa vauva aikaa. Olen monta kertaa itkenyt, että tätä en tuu kokemaan enää uudestaan. Itse olisin vielä sen kolmannen halunnut, mutta mies ei halua. Me ollaan molemmat 29 v, että ei tässä ole enää kauaa aikaa lapsia tehdä. Tai on joo, mutta en halua olla ”ikäloppu” kun nuorinkin lentää pesästä sitten joskus. Mutta miulla on vielä hitunen toivoa että jos saisin puhuttua miehen ympäri. Mutta pakottaa en voi, enkä halua. Toki kunnioitan hänen päätöstä. Onhan meillä kuitenkin nämä kaksi ihanaa lasta. En tosin kyllä tiedä miten selviä, kun vauvat ja lapset on niin ihania.

Avatar

Tiedän liikaa vastaavia pareja, mies ei halua lisää…taloudellisista ja vapaa-ajan syistä (joskus myös eroaikeita) nainen nielee kiltisti pettymyksen. Elämänkutsumus tai vahva halu olisi saada enemmän lapsia mutta mies on esteenä.
Vaikka miehelläkin on oikeus siihen, käy sääliksi näitä naisia. Lapsetkin on iloisia sisarista ja syntyvyys nousisi vähän.
Itsellä sama homma, mies ei halunnut lisää siksi kun en ole vakituisessa työssä. Vaikka kuinka olisi väärin sain koti-inseminaatiolla lapselle rakkaan sisaren.Mies on ottanut hänet vastaan hyvin vaikken kerrokkaan kaikkea. En anna hänen leikkiä jumalaa ja päättää ihan kaikkea ja tuomita minua epäluuloisena että en saa enempää lapsia max yhden koska en ole nyt vakituista työtä.. Työllistyn kuitenkin hyvin kun lapsi menee tarhaan.

Avatar

Koska lapsiluvussa ei ole sitä oikeaa vastausta olemassakaan, kannattaa keskittyä siihen, mikä olemassa olevassa on hyvin.
Monilla meistä naisista on se tunne, että viimeinen lapsi on jäänyt tekemättä, minullakin, mutta sen kanssa kyllä oppii elämään.

Esimerkiksi itse keskityin nauttimaan kuopuksen kehityksessä juuri niistä hyvistä jutuista, jotka veivät meitä eteenpäin: kun vaunut tulivat tarpeetgomiksi, sai eteiseen lisää tilaa. Kun turvakaukaloa ei enää tarvittu, turvaistuin säilyi mukavasti autossa, eikä ollut enää aamupissalle mennessä siinä jaloissa pyörimässä.
Kun syöttltuolissa istuja siirtyi tavalliseen tuoliin, muuttui keittiön ilme taas ”hätätilasta” normaaliin arkeen. Kun kuopus lopetti päiväkldissa ä, päästiin päivähoitomaksuista. Jne. Jokaisessa käänteessä on molemmat puolensa, joista pitää vain keskittyä siihen, mikä kulloinkin paremmin kantaa.

En voi hankkia vauvaa vain siksi, että haluan. En siksi, että pidän raskaudesta tai vauvoista. En voi hankkia sitä siksi, että joku lähipiiristäni päätti tehdä vielä yhden. Minun on mietittävä kokonaisuutta. Kokonaisuutena meidän perhettä ja voimavaroja. Sitä, että jokaiselle lapselleni varmasti riittää aikaani, voimiani ja taloudellista resurssia.

Vanhimmat lapseni ovat teini-iässä. He tarvitsevat minua edelleen. Ehkä eri tavalla, kuin pienempinä, mutta edelleen omalla tavallaan intensiivisesti. Olen onnellinen, että heitä on ”vain” kolme. Aikani tuskin riittäisi yhtään enempään. Nyt voi toimia mukana heidän koulu- ja harrastusjutuissa. Enempään en pystyisi.

Avatar

Meillä tilanne on tällä hetkellä se, että mies haluaisi vielä kolmannen, ja itsekin siitä kovasti haaveilen, mutta todennäköisesti terveys estää haaveiden toteutumisen. Olen sairastanut molempien lasten jälkeen synnytyksen jälkeisen masennuksen ja kokenut todella voimakkaan pms-oireiden pahenemisen. Enää en kertakaikkiaan uskalla kokeilla, iskeekö masennus jälleen. Toisaalta harmittaa kun kuopuksen raskaus ja vauva-aika jäivät vähän yllättäenkin viimeisiksi, toisaalta taas yritän ajatella noita samoja hyviä puolia kuin sinäkin 🙂 Onneksi 3v ja 6v ovat vuosi vuodelta ihanampaa seuraa, joten näinkin on aivan hyvä <3

Avatar

Meillä oli 2poikaa ja sovittiin, että se on hyvä lapsimäärä..minulle tuli ihan järkky vauvakuume ja vuoden verran vaan itkin ja puhuin miehelle ettei voi ololle mitään..lopulta mies myöntyi vähän väkisinkin kolmanteen ja koin siitä raskausajan todella huonoa omaatuntoa..samalla tein ison surutyön ja kävin läpi että tämä vauva on todellakin se viimeinen..laitoin itseni sterilisaatiojonoon vauvan jälkeen kunnes..mies rupesi puhumaan, että menisi tässä neljäskin😱Itse heti sanoin, että ei minun takia tarvitse enää tehdä ja 3riittää ja vauvakuumeilu kääntyilin niin päin, että jaksanko minä vielä neljättä😃No täällä meillä asustaa neljän sarja ja tuntuu että näin sen piti mennä❤️

Avatar

Meillä on 3 poikaa ja mielessäni olisin halunnut yrittää vielä neljättä. Mies ollut sitä mieltä, että kolme on ehdoton maksimi. Kun kuopus tuli vuoden ikään koin kamalaa vauvakuumetta, mutta mies toppuutteli. Nyt kun hän on 1.5 vuotias, niin vauvakuume on poistunut ja ajattelen asioita siltä kannalta, että ihanaa kun hänkin kasvaa ja voi tehdä erilaisia asioita lomalla ja arjessa. Luulen, että lapsiluku tosiaan oli tässä meidän molempien mielestä nyt. Ja jos ei, niin vielä on hyvin aikaa muuttaa mieltä… 😀

Avatar

Ihanan riipaiseva teksti, hienosti kunnioitat myös toisen tahtoa. Meillä on ”tapeltu” ekasta tai lapsista ylipäätään, ollaan oltu 12 vuotta yhdessä, itse olen aina halunnut lapsia mutta mies ei. Tänä vuonna oli käännekohta, kun mies täytti 30 vuotta.. Nyt on jätetty ehkäisy pois ja toivon sydämestäni että meitä onnistaa. Minäkin tahdon olla äiti <3

Avatar

Olen aina halunnut neljä lasta. Meillä on isommat lapset, jotka on ens syksynä ala-asteella kaikki ja sitten on iltatähti 1v. Tein myös surutyötä koko raskausajan ja olihan se raskasta. Myös vauva-aikana tein surutyötä ja yritin vaan nauttia! ♥ Aika hyvin siinä onnistuinkin. Mies kävi sterilisaatiossa syksyllä kun vauva oli noin 6kk. Lähete saatiin mun jälkitarkastuksessa. Se päivä ku toimenpide tehtiin oli mulle henkisesti hirveä.. Pikku hiljaa asiasta on päässyt yli. Miestä ehkä vähän kaduttaa asia, en ole varma. Joskus puhuu, että jos oliski vielä yksi tullut. En kestä katsoa synnytyksiä telkkarista, itken ihan valtiomenaan etten saa enää koskaan synnyttää. Asia on todella kipeä mulle!

Avatar

Meillä kolmas on nyt juuri 8kk ja itkettää jokapäivä että enempää vauvoja ei tule. Kolmas sektio,kroppa ei kestä enempää. Ihan hirveetä kuinka nopeesti mun viimenen vauva häviää 🙁 muutama päivä sitten oppi -samana päivänä- istumaan, konttaamaan, ryömimään ja juomaan pillistä! Isommat menee syksyllä eskariin ja ekalle luokalle. Tsemppiä!

Avatar

Niin tiedostan nuo tuntemukset! Meillä myös kolme lasta eikä enempää tule. Mies ei halua mutta myös oma ikäni (41v) vaikuttaa. Kuopus on nyt reilun vuoden ja vauvavuosi oli rankka. Lapsella refluksia ja allergioita, itkuisuutta oli ensimmäiset 6kk aamusta iltaan. Mietin jossakin vaiheessa päivittäin kuinka ”viimeinen” vauvavuosi meni jotenkin pilalle vauvan kipuilun vuoksi, että pitää saada korjaava kokemus. Pystyin kuitenkin järjellä sitten ajattelemaan ettei ole mitään takeita että seuraava vauvavuosi olisi sekään mitään herttaista ja vaaleanpunaista hattaraa.
Luulen että aika monella naisella on krooninen vauvakuume, myös niillä joilla on jo paljon lapsia. Itse rakastin raskausaikojani ja synnyttäminen oli ihanaa. Kipuilen asian kanssa edelleen, että nuo ovat nyt kohdaltani ohi mutta uskon että pääsen asian yli pikkuhiljaa. Kolme on hyvä luku <3

Avatar

Niin tutun kuuloisia mietteitä! Hiukan kyllä loukkaannuin kun mies heti hartaasti odotetun plussan jälkeen parahti että ei sitten enempää. Toista siis odotan. Silloin vain totesin että asia vaatinee hieman enemmän keskustelua.
Tähän liittyy kyllä miehen vahva stressi kun olen raskaana, näin oli myös esikoisen kohdalla. Hän oikeasti käyttäytyy omituisesti ja pelkää ja ahdistuu milloin mistäkin. Olen huomannut että melkein tiedostamatta suhtaudun raskauteen viimeisenä ja koitan nauttia joka hetkestä. Tässä taustalla on toki monia asioita, esim. Oma työpaikkatilanne, joka tuntuu hankaloittavan asioita entisestään. Työ siis on mutta 3-vuorosellainen, eikä se ole osoittautunut perheen kannalta ihanteelliseksi.
Toisaalta tunnen että usein meissä naisissa asuu ikuinen vauvakuume! Jopa niin että muutaman kuukauden ikäistä hoitaessa jo ikävöi vauvaa… ehkä pitäisi jotenkin työstää tätä omaakin ikuista vauvankaipuuta.

Avatar

Kahdessa vuodessa olen jo miltei unohtanut asian. Meillä syynä lasten vaikeahoitoisuus sekä rahatilanne. Aluksi asia aiheutti rinnassa todella kovaa ja raskasta kipua syntymättömästä vauvasta, mutta ei enää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä