ENSIMMÄINEN LOMAVIIKKO KUVINA

Meillä on ollut aikast mahtava ensimmäinen lomaviikko. Alkuviikko oli vähän sateinen ja maanantaina ei tehty oikeastaan muuta kuin hengailtiin kotona, mutta muuten ollaan saatu nauttia ihanasta säästä ja ulkoilusta. Tiistaina oltiin laivalla isolla lapsiporukalla, sillä minä ja siskoni lähdettiin kahden aikuisen voimin kuuden lapsen kanssa pitämään hauskaa. Otettiin mukaan myös toisen siskon lapset ja meidän esikoiselle naapurista kaveri, ja meillä oli tosi kiva päivä piknikillä. Syötiin hyvin, lapset saivat leikkiä ja me yritettiin vähän shoppailla, mutta ei sitten kuitenkaan osattu ostaa itselle mitään muuta kuin karkkia (ja Alisan tapauksessa kuoharia). Meillä oli siis 1-8 -vuotiaita lapsia ja aika mukavasti pärjättiin ja kaikki tulivat toimeen.

Keskiviikkona minä pakkasin herättyäni lapset ja koiran autoon ja lähdettiin mukkilaan nauttimaan kesäsäästä. Lapset olivat kovasti menossa uimaan, mutta ei sitten kuulemma ollutkaan vielä tarpeeksi lämmintä. He sitten viettivät päivän leikkien puistossa ja katuliiduilla, ja minä makasin sisällä ilmastoinnissa. Kävin iltapäivällä hakemassa ystäväni töistä ja tultiin kaupan kautta mukkilaan tekemään ruokaa ja viettämään aikaa yhdessä ja se oli niin ihanaa. Olen jumiutunut tosi pahasti kotiin tämän vaikean raskauden takia ja eräänä päivänä havahduin ymmärtämään, mistä alakuloisuuteni johtuu. Olen nimittäin ollut todella yksinäinen. Nautin kyllä lasten ja Topiaksen seurasta, mutta kaipaan ystäviäni ja on todella vaikeaa, kun on voinut niin huonosti, ettei itsekään jaksa lähteä mihinkään ja pitää kunnolla yhteyttä. Nyt kun vietti taas yhdenkin päivän ystävän kanssa niin muistaa, kuinka paljon se rentouttaa. Valitettavasti tällä hetkellä vain eletään sitä elämänvaihetta, että kaikilla ystävillä on koko ajan hirveä kiire. Ja normaalisti minullakin on ollut, jolloin se tapaamisten sopiminen on vaikeaa, mutta nyt kun minulla ei enää ole koulua tai mitään ja makaan vain kotona, alkaa se yksinäisyys näkyä.

Tänään torstaina Topias piti pekkasen ja saatiin olla koko päivä yhdessä. Minä sain nukkua yli kymmeneen ja sen jälkeen otettiin taas naapurista Avan ystävä mukaan ja lähdettiin mukkilaan koko porukka. Tällä kertaa oli KUUUUUMA ja altaan lämpökin oli noussut kaksi astetta, joten lapset uskaltautuivat veteen ja polskivatkin koko päivän. On kyllä ihanaa, kun ollaan päästy tähän vaiheeseen, että lapset ovat uimataitoisia ja riittää, että pitää sivusta vahtia. Pidettiin tänään heille taas uimatestit, että onko edelleen taito hallussa niin hyvin, että saa uida ilman aikuista. Uiminen ja sukeltaminen sujuvat molemmat mallikkaasti, joten jee, helppo kesä edessä, kun ei tarvitse itse olla koko ajan vedessä. Ensi vuonna onkin sitten ihan eri homma.

Grillattiin tänään makkaraa ja heitettiin ranuja uuniin ja oli ihanan helppo päivä. Ruoan jälkeen lapset menivät takaisin uimaan, Topias otti koiran kanssa päikkärit ja minä pidin lapsia silmällä. Päikkäreiden jälkeen siivottiin Topiaksen kanssa meidän autoa ja sitten lähdettiinkin kotiin. Loppuillan olen sitten istunut tuulettimen edessä toipumassa lämmöstä, siis ihan hullu helle!

Nyt aamuyöllä Topias on lähdössä reissuun viikonlopuksi ja minä jään lasten ja koiran kanssa kotiin. Jos tämä sää pysyy niin viikonloppu vietetään samalla tyylillä! On kyllä vähän kurjaa, kun ei pysty nyt nauttimaan tosta lämmöstä, kun on niin tuskainen olo jo minuutin jälkeen, mutta onneksi meillä on monta tuuletinta ja huomenna pitää hakea lisää jätskiä pakkaseen. Ihanaa kuitenkin, että lapset saavat nauttia!

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana ensimmäinen kesäviikko!

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Olen lukenut blogiasi jo kauan, ja jo pitkään kirjoitustyylisi on ollut minusta hukassa, ja postausten taso heikkoa. Nyt oli kuitenkin pakko ihan kommentoida ja mainita, että olipas pitkästä aikaa ihanan aurinkoinen ja iloinen teksti sekä kuvat! Juuri tällaisesta kirjoitustyylistä tykkäsin aikoinaan, kun luin blogiasi ahkerasti. Tästä postauksesta tuli jotenkin vahvasti mieleen blogisi ja tyylisi vuosien takaa. Kiitos ja jatka tähän malliin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä