SIIVOUSAPUA

Olen monta kertaa kirjoittanut siitä, miten läheinen ja ihana perhe meillä on. Meidän suvussa saa aina apua, kun sitä tarvitsee, vaikka ei edes pyytäisi. Esimerkiksi vuonna 2012, kun muutettiin ensimmäisen vauvan kanssa uuteen asuntoon ja lähdettiin heti muuton jälkeen viikoksi Saksaan, oli palatessa vastassa hullu ylläri, kun sillä aikaa ihanat sukulaiset olivat käyneet meillä siivoamassa kaiken, purkamassa muuttolaatikot ja järjestämässä tavarat paikoilleen. Kun meidät tuntien ei itse oltaisi taas saatu ikinä tätä tehtyä! Samaan tapaan apua löytyy aina kaikkiin juhliin ja tapauksiin, leivonnasta lastenhoitoon ja yöllisiin baarikyyteihin.

Tiistaina saatiin paljon kaivattua apua, jota vielä yritettiin estellä, kun äitini ilmoitti, että hän, isoäitini ja siskoni ovat tulossa meille siivoomaan. Kuten täälläkin kirjoitin, meidän kämppä oli päässyt tämän raskauden aikana ihan hirveään kuntoon ja sen lisäksi meillä oli jo ennestään ongelmakohtia, jotka eivät ikinä ole olleet siistejä. Kuten keittiön kaapistot! Siis miten meillä edes voi olla niin paljon tavaraa? Kaikki olivat täällä puoli päivää siivoamassa ja tuntuu ihan eri kodilta. Ensimmäistä kertaa ikinä meidän keittiö on supersiisti! Sieltä lähti tavaraa eteenpäin ja roskiin pari jätesäkillistä, kun minimalistit laittoivat meidän hamstraajatalouden kuntoon. Ei oikeasti itse oltaisi ikinä saatu tuollaista jälkeä.

Musta ei ollut hirveästi apua, kun olen tosiaan kipeänä ollut vielä aika heikossa kunnossa. Iltapäivällä pitkän imetysmaratonin jälkeen, kun nousin sohvalta, iski ihan shokki, kun näin lasten omat huoneet. Siis apua! Ollaan lykätty ja lykätty niiden laittamista, kun molemmat olivat sotkeneet huoneensa niin kamalaksi, että se oli tosi monen tunnin rankka ja hikinen homma saada ne kuntoon. Äitini laittoi esikoisen huoneen ja siskoni keskimmäisen, enkä olisi edes uskonut, että niistä vielä saa näin siistejä. Nyt kaikella on taas paikkansa ja lapset saavat luvan alkaa pitää parempaa huolta huoneistaan. Ja me samoin tuon keittiön kanssa!

Tänään meidän äiti oli taas täällä pesemässä ikkunoita ja lattioita, ja ollaan niin kiitollisia kaikille kaikesta avusta. Tässä uuden arjen keskellä on muutenkin niin paljon kaikkea, eikä normitilanteessakaan oltaisi ikinä omillamme noin tehokkaita. Huomenna meidän isommat lapset ovat lähdössä laivalle äidin, mamman ja siskojen kanssa, ja me jatketaan Topiaksen kanssa tätä kotiprojektia. Hidasta hommaa on siivota perusteellisesti jokainen kaapinnurkka ja tavara, mutta ai että kun tekee hyvää! Ihanaa saada pikkuhiljaa koti, jossa kaikella on paikkansa, eikä tavaraa ole aivan hitosti liikaa. Ehkä meistä vielä tulee niitä tyyppejä, joiden kämppä ei ole räjähtäneitä tavarapaljouksia täynnä, ja yllätysvieraatkin otetaan mieluusti vastaan.

Voiko tähän laittaa #blessed?

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Moi! Olisi kiva saada postaus sellaisesta aiheesta, että miten lapset suhtautuu äidin julkisuuteen. Tuleeko koulukavereilta kommenttia tms. 🙂

Avatar

Jotkut teinit ja opiskelijat muuten siivoais vaikka lattiat ja ikkunat halvalla ihan mielellään, jos tulevaisuudessa on tarvetta 🙂

Avatar

Kyllä se niin on että perhe on paras, varsinki ku kaikki auttavat toisiaan 🙂 Huipuimmat sukulaiset auttaa pyytämättäkin <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä