JOS EN OLISI TULLUT RASKAAKSI…

Meidän esikoisen 8. syntymäpäivä lähestyy ja eräänä päivänä imettäessäni aloin pohtia meidän neidin kasvamista ja arkea tämän vauvan kanssa, ja aloin muistella myös esikoisen vauva-aikaa. Josta tuntuu muuten olevan ikuisuus! Ja seuraavaksi aloinkin miettiä, kuinka erilaista elämäni olisi, jos minulla ei olisi näitä lapsia. Usein puhutaan Topiaksen kanssa siitä, mikä onni meitä potkaisi, kun tulin raskaaksi ensimmäistä kertaa, sillä ilman lapsia elämä tuntuisi tyhjältä ja merkityksettömältä. Nyt tuntuu, että saadaan olla ylpeitä meidän perheestä ja vaikka elämässä tapahtuisi mitä, meillä on aina aihetta onneen. Vaikka lapsettoman elämä on aivan yhtä onnellista, juuri meidän kohdalla tuntuu, että ilman lapsia ei oltaisi ikinä löydetty tällaista onnea mistään muualta. Aloinkin miettiä tarkemmin, mitenköhän elämäni olisi edennyt, jos en olisi tullut raskaaksi.

Minä tosiaan tulin raskaaksi 2011 alkuvuodesta kesken lukion. Lukuloma oli onneksi alkanut, joten en joutunut olemaan koulusta poissa hyperemeesin takia, mutta kirjoituksiin en pystynyt lukemaan sanaakaan, oksensin koetilanteissa ja lähdin jokaisesta kokeesta heti, kun sai lähteä. 18 -vuotiaana raskaaksi tuleminen muutti suunnitelmia paljon. Jos en olisi tullut raskaaksi, olisin varmaan ensinnäkin kirjoittanut paremmat arvosanat. Nyt sain E:tä ja M:ää ja yhden B:n, mutta jos olisin pystynyt keskittymään ja edes vähän lukemaan, olisin varmasti saanut L:ää ja E:tä. Seuraavaksi suunnitelmissa oli hakea yliopistoon lukemaan englantia ja saksaa, ja opiskella kääntäjäksi. Optimistisesti tietenkin ajattelin myös pääseväni sisään heti ykkösellä.

Saatuani vauvan lukioaikaiset ystävyyssuhteeni alkoivat rakoilla. Tänä päivänä ne on onneksi jo vuosia sitten korjattu, kun kaikki olivat vanhempia ja viisaampia, mutta jos elämäntilanteeni ei olisi muuttunut niin erilaiseksi, olisimme varmasti pysyneet yhtä läheisinä jo silloin. Topiaksen kanssa me olimme muuttaneet yhteen vajaat puoli vuotta ennen raskausuutista ja suhde eteni tasaisesti, mutta pinnallisesti. Vanhemmuuden myötä me pääsimme aivan uudelle tasolle parina ja ihmisinä, ja olemme molemmat sitä mieltä, että ilman lapsia olisimme varmasti eronneet. Suhteemme ei olisi kestänyt pitkään siinä tilassa, sillä olimme molemmat vielä liian lapsia. Mutta vanhemmiksi tuleminen pakotti meidän aikuistumaan, opettelemaan vuorovaikutustaitoja ja keskittymään parisuhteen kehittämiseen. Lapsi antoi meille motivaatiota, syyn pyrkiä parempaan. Ei meidän suhteemme ollut mikään vuosisadan rakkaustarina, vaan ihan tavallinen tapaus, jossa tyttö ja poika lähtivät kokeilemaan onneaan, ja nähtyään paljon vaivaa suhteen rakentamisen eteen, voivat nyt olla ylpeitä perheestään ja suhteestaan. Ilman raskautta tulevaisuuteni olisi siis ollut Topiakseton.

Olisin luultavasti asunut todella pitkään yksiössämme Liedossa. Jos en olisi päässyt yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä, olisin tosin lähtenyt taas au pairiksi Saksaan kehittämään kielitaitoani, jotta saisin saksani yhtä hyvälle tasolle kuin englantini. Olisin saattanut innostua jäämään pidemmäksikin aikaa Saksaan, tai kokeilla Englannissa asumista. Haaveilin aina ulkomailla asumisesta, ainakin väliaikaisesti.

Jos seuraavalla yrittämällä olisin päässyt opiskelemaan, olisin sitten tietenkin palannut Suomeen, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrkinyt vaihtoon. Tai kenties opiskellut itselleni maisterin paperit ja sitten muuttanut ulkomaille työskentelemään.

Olisin varmasti ilman raskautta myös jatkanut harrastuksiani, joita sillä hetkellä olivat jalkapallo ja ratsastus. Molemmat lajit ovat minulle edelleen rakkaita ja olen niitä onneksi lasten jälkeenkin saanut jossain muodossa jatkaa, vaikkakaan en yhtä hyvällä panoksella.

Joskus opiskeluiden ja kaiken jälkeen olisin ehkä alkanut sitten harkita myös vakavampaa parisuhdetta ja omaa perhettä. Luulen, että juuri näin 27 -vuotiaana se olisi alkanut olla ajankohtaista.

Jos en olisi tullut 18 -vuotiaana vahingossa raskaaksi, olisin varmasti saavuttanut paljon, mitä tulee akateemiseen elämään ja ammatilliseen kehitykseen, mutta näitä suunnitelmia lukiessani mielessä pyörii vain tyhjä tunne. Yksinäisyys. Elämässä olisi kyllä ollut sisältöä, mutta mikään ei tunnu yhtä merkittävältä, yhtä tärkeältä kuin oma perhe. En vaihtaisi perhettäni mihinkään, enkä koe menettäneeni mitään tärkeää. Päinvastoin, minulla kävi tuuri, kun tällaisen ison elämänmuutoksen myötä löysin itseni ja sen, mikä minut tekee onnelliseksi. Luulin sen olevan hyvä työ ja koulutus, mutta kävi ilmi, että minulle tärkeintä onkin äitiys. Opinnot ja työjutut ovat kyllä tehneet minut onnelliseksi, mutta lapseni ja aviomieheni ovat ainoa asia, joka oikeasti lämmittää sisältä ja tuo onnea.

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Olipa hyvä postaus! Näin itse nuorena äitinä ja vahingossa raskaaksi tullena samaistun tosi voimakaasti kaikkeen mitä sanoit, puit mun fiilikset täydellisesti sanoiksi

Avatar

Voisin itse leikkiä ajatusleikin toisin päin.
Jos olisin tullut raskaaksi jo lukiossa, en olisi kouluttautunut näin korkealle. En olisi todennäköisesti saavuttanut ammatillisesti kaikkea sitä, mistä haaveilin.
Jos olisin tullut silloin raskaaksi, en eläisi ydinperheessä, kuten nyt. Todennäköisesti minulla ei myöskään olisi näin montaa lasta, vaan elelin yhden lapsen kanssa todennäköisesti kompaktia kaupunkielämää. Koiria olisi sitten useampia.

Avatar

Vähän tästä tuli sellainen vakuuttelufiilis. Ymmärrän, että ei ole korrektia, eikä varmaan 100% tottakaan katua raskaaksi tulemista nuorena ja tässä kohtaahan vaihtoehdoksi ei jää kuin olla tyytyväinen valintoihinsa. Kuitenkin esimerkiksi akateeminen, ammattillinen ja vaikka vain kahden aikuisen vakaassa parisuhteessa en näe mitään tyhjää ja yksinäistä – asiat eivät ole näin mustavalkoisia. Lapsia ehtii tehdä myöhemminkin, urakehitys on vaikeampaa toisinpäin – kuten varmaan olet huomannut.

Mielenkiintoinen ja hyvin vastakkainasettava aihe, mutta en tyrmäisi täysin kumpaakaan puolta. Ihmisen luonne on sellainen, että omia valintojaan täytyy puolustaa ja pitää niitä merkityksellisinä – muutenhan elämältä putoaisi pohja.

Avatar

Tai sitten nämä olivat ihan vaan aidosti onnellisena ja tyytyväisenä kirjoitettuja ajatuksia 🙂 Olen itse 27, korkeasti koulutettu ja onnellisesti naimisissa. Uskon tunnistavani myös oman reittini hyvät puolet, mutten silti pidä valintojani mitenkään merkityksellisempinä tai parempina, enkä koe tarvetta puolustella niitä saati kyseenalaista tällaisen tekstin takana olevia ajatuksia, vaikken niihin tällä hetkellä voikaan samaistua. Ihanaa, että toinen on onnellinen elämäntilanteestaan, go Emilia!

Avatar

Haluaisin tuoda esille näkökulman, että nuorena lapsien saaminen ja se pitkään haaveiltu koulutus ja työura eivät useinkaan poissulje toisiaan. Kaikki on yhdistettävissä, varsinkin jos puoliso tai lähipiiri on tukena ja jos motivaatiota riittää. Anni Sinnemäki on tästä loistava esimerkki saatuaan lapsen kesken lukion ja kaikki tietää kuinka pitkälle hän on päässyt työurallaan.

Päinvastoin itse näen että lapset tuovat ryhtiä arkeen ja heidän ollessa päiväkodissa itsellä on koko virka-aika itsensä kehittämiseen koulussa tai työssä. Prioriteetit voivat muuttua lapsien myötä, mutta sekin tuo usein syvyyttä tehtyihin ja tuleviin valintoihin.

Avatar

Itse en puhuisi tässä yhteydessä mistään ”vakuuttelufiiliksistä” tai siitä miten ”omia valintojaan täytyy puolustaa”. Kaikkia ei koske myöskään tuo ”lapsia ehtii tehdä myöhemminkin” -ajattelu. Usein elämä menee kuitenkin omalla painollaan. Luulen että tämän jutun yksi pointti oli se, että ”hyvään tilaan” pääsee monia eri reittejä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä