VIIKKO VAUVAN KANSSA

Meillä ei enää olekaan sellaista vastasyntynyttä nyyttiä, vaan täällä asustelee tällainen persoonallinen iso poika! En kestä, kuinka iso tyyppi hän jo on! En voi uskoa, kuinka nopeasti aika menee… Vauva on jo 11 viikkoa! Parin viikon päästä pääsen kirjoittamaan enemmän hänen kehityksestään kolmekuukautispostauksessa, mutta ajattelin nyt kertoa, mitä me oikein ollaan vauvan kanssa tällä viikolla puuhattu!

Maanantaina meillä oli aamulla neuvola. Vauvalla oli siellä kaikki muuten hyvin, mutta painonnousu on refluksin takia hidastunut. Alkuun painoa tuli jopa nelinkertaisesti suosituksiin nähden, sitten painonnousu väheni refluksin alkaessa niin, että painoa tuli enää vähän yli suositusten, ja nyt painoa on sitten taas tullut liian vähän. Maitoa hän kuitenkin saa tarpeeksi, sillä imetyksen turvamerkit täyttyvät päivittäin, joten mitään huolta ei ole, mutta täytyy vaan seurailla, että jatkossakin turvamerkit täyttyvät. Neuvolassa hän sai sitten myös rotarokotteen! Lykättiin sitä viimeksi, kun vauva oli juuri tulossa kipeäksi ja oli huutanut vatsaa niin kovin, joten käytiin nyt ottamassa se tähän parempaan kohtaan. Muuta neuvolassa ei sitten tehtykään, painokin kurkattiin vain, koska se nousu on tosiaan koko ajan hidastunut.

Rotarokote meillä oireili niin, että pulauttelu pahentui tosi paljon heti rokotteen jälkeen. Nyt tuntuu, että on alkanut pikkuhiljaa helpottaa, mutta vielä edellispäivänä vauva oksenteli hirveästi koko ajan. Ja oksentelun seurauksena sitten on tietty ollut sitä kipuitkua. Mutta viikonloppu on onneksi mennyt jo paljon paremmin. Sellainen ”oire” tuli myös, että kun ennen joka vaippa oli kakkavaippa, nyt niitä saakin vaihtaa kerran päivässä, tai jopa harvemmin. Tämä on tosi outoa!

Tällä viikolla ollaan paljon liinailtu, kun rotarokote on tosiaan itkettänyt, ja liina on ollut iso apu vauvan kantamisessa näiden käsien kanssa. Ostin myös vauvalle merinovillabodyn ja housut, kun ollaan innostuttu tästä kantamisesta, ja ne sopivat sitten hyvin tuonne alle!

Maanantaina neuvolan jälkeen mentiin siskoni kanssa Myllyyn kiertelemään pienten kanssa, kuten aina. Ollaan siis siellä monta päivää viikossa, kun molemmilla hajoaa pää kotona istumiseen hankalan vauvan/taaperon kanssa, ja siellä jotenkin on paljon helpompaa. Meidän vauva nukkuu siellä aina ne kaikkein parhaat unet! Myllyn jälkeen kävin hakemassa eskarilaisen ja mentiin vielä kaikki yhdessä OzBabyyn, ja sen jälkeen toinen siskoni toi meille ruokaa ja syötiin yhdessä meillä kotona.

Tiistaina mulla oli hammaslääkäri ja vauva pääsi hoitoon siskolleni. Maitoja ei ollut tarvinnut käyttää, kun hän oli erittäin tyytyväinen hoitonsa ajan. Tiistai oli aika hammaspainotteinen päivä, sillä silloin oli esikoisen, eskarilaisen ja minun hammaslääkärini. Esikoisen aika oli kauan sitten postissa tullut, eskarilainen sai sattumalta samalle päivälle ajan, kun hänelle on rautahampaat puhjenneet vinoon ennen maitohampaiden lähtöä, ja sitten vielä minun akuuttiaikani sattui siihen, kun mulla on ilmeisesti lohjennus hammas tulehtunut. Siinä on nyt väliaikainen paikka ja se on edelleen ihan sairaan kipeä, mutta yritän tsempata itseäni, että joulukuussa selviäisin ilokaasun voimin paikkauksesta.

Tiistaina käytiin myös siskoni kanssa Skanssissa kantotreffeillä opettelemassa sidontoja ja kokeilemassa eri välineitä.

Keskiviikkona vauva oli tosi itkuinen, enkä tehnyt kauheasti mitään. Vein koiran trimmiin ja ajelin paljon edestakaisin. Torstaina sitten taas meillä oli vauvatreffit ystäväni kanssa! Löydettiin toisemme uudestaan raskausaikana erään vanhan ystäväni kanssa, kun meillä oli peräkkäisinä päivinä lasketut ajat. Vauvat syntyivätkin sitten vain reilun viikon erolla ja on ollut mahtava siunaus käydä näitä uusia juttuja läpi toisen ihmisen kanssa, jolla on samat jutut mielessä samaa aikaa. Meillä on vielä molemmilla tämä refluksi vaivana ja muutenkin tosi samanlaiset vauvat, joten hänestä on ollut mulle iso vertaistuki tässä jaksamisessa. Käytiin torstaina syömässä ja kierreltiin kauppoja vaikka kuinka pitkään samalla kaikkea höpötellen. Hyvässä seurassa vierähtää helposti monta tuntia ja kotimatkalla mietin, että juuri tällaisesta äitiyslomasta olen haaveillut!

Torstaina menin sitten illemmalla vielä tätini luokse vaatekutsuille ja otin kaikki lapset mukaan. Siellä vierähtikin koko ilta, mutta tutussa paikassa päästiin onneksi iltapalalle ja hammaspesulle, jotta kotona matkalla autoon sammuneet lapset sai siirtää suoraan sänkyihin.

Perjantai menikin meillä sitten synttärivalmisteluissa, sillä lauantaina juhlittiin meidän kahdeksanvuotiasta neitiä! Lauantai siis kului kokonaan synttäreiden parissa, sillä viimeiset vieraat lähtivät vasta kahdeksan jälkeen, kun päädyttiin yläkerran ystävän kanssa istumaan sohvalle lasten leikkiessä ja tyhjentäessä synttäritarjoilujen jämiä.

Tänään sunnuntaina sitten taas oltiin aamupäivällä lasten kanssa Myllyssä, sillä esikoinen sai eilen lahjakortteja ja rahaa ja halusi päästä vähän shoppailemaan. Ostettiin vähän vaatteita ja iltapäivä vietettiinkin sitten mukkilassa perinteisellä sunnuntaipäivällisellä isolla porukalla. Esikoinen lähti sieltä sitten treeneihin ja treenien jälkeen Topias vei isommat lapset vielä mammalle, kun minä tulin vauvan kanssa kotiin. Meidän ilta menikin sitten vuorotellen huutavan ja nauravan vauvan kanssa, joka juuri tällä hetkellä nätisti huhuilee tuolla makkarissa, johon luulin jo nukuttaneeni hänet yöunille. Tämä postaus jäi siis sitten tähän! Lähden nyt takaisin nukuttamaan vauvaa uudestaan, ja siinä sitten olikin meidän koko viikko.

 

Kommentit

4 kommenttia
Avatar

Minkä merkkinen tuo kantoliina/reppu on? Senon aivan ihana!

Avatar

Meidän nyt jo 2 vuotiaan refluksi oireet pahenivat moninkertaisesti ensimmäisestä rota-rokotteesta. Loppuja ei sitten otetukkaan ihan lääkärin suosituksesta.

Avatar

Söpö vauva 💖 ihanasti sopii Avalle otsatukka

Avatar

Sinulla on mielestäni mennyt ohi tärkeä pointti tämän asian suhteen, joka tullutkin jo esille kommenteissa. Ihmisiä ei sinun imetyksesi häiritse, vaan tapasi kulkea koko tissi paljaana. Itse neljän lapsen äitinä, kaikkia imettäneenä, olen todellakin sujut julki-imetyksen kanssa. Olen nähnyt myös tissejä riittävästi ollakseni niiden kanssa ok. Mielestäni paljas tissi ei kuitenkaan kuulu joka paikkaan, ja julki-imetystä voi hoitaa muullakin tavalla. Tietyt käytöstavat kuuluvat asiaan julkisilla paikoilla, kuten yllä tullut jo esille. Itse käytin imetyspaitoja, joiden aukosta sai kätevästi sen tissin vauvalle suuhun. Välillä ei ollut sitäkään, mutta kiepautin harson liivien olkaimen alle, jolla sai riittävän suojan aikaiseksi. En ikinä saanut aikaan paheksuntaa imetyksen suhteen, ja imetin aivan joka paikassa missä kuljettiin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä