VAUVAN ASU, KUULUMISET JA LEIKKAUSJÄNNITYS

Villapaita – H&M / Legginsit – Name It / Sukat – Lindex

Meidän vauva on taas ollut viime viikolla kipeänä ja täällä on jännät paikat edessä, kun minun leikkaukseni lähenee. Perjantaina heti aamulla leikataan siis oikea käsi ja jännittää ihan hirveästi! Jännittää ehkä eniten se hereillä oleminen, sillä muuten tehtäisiin kevyesti rauhoitettuna, mutta haluan pystyä heti imettämään tai ainakin pumppaamaan vauvalle, joten ei käytetä mitään sen estäviä lääkkeitä. Toivottavasti vain en saa jotain hermoromahdusta kesken operaation, jolloin joudutaankin lykkäämään jotain suoneen.

Olen yrittänyt tehdä hirveästi kaikkea valmiiksi ennen leikkausta, mutta aika hidasta on tässä kahden kädenkin kanssa kaikki tekeminen, kun hoitaa vauvaa yksin. Topias on töiden jälkeen niin väsynyt, että hän ei arkisin kauheasti jaksa mitään, ja minä sitten taas en vauvan kanssa hirveästi ehdi, kun hän ei vieläkään nuku päikkäreitä oikein muualla kuin sylissä.

Vauvalla on tosiaan ollut vielä/taas yskää, pientä nuhaa ja rohisevat keuhkot. Onneksi ei kuumetta, ja yhtä väsynyttä päivää lukuunottamatta hän on jaksanut syödä ja olla oma itsensä. En oikein tiedä, että vieläkö tämä on sitä samaa, kun se vointi on seilannut koko ajan, vai onko tämä nyt joku uusi tauti, mutta olen yrittänyt pitää vauvan kaukana kaikista pöpöistä. Eilen hän tosin oli päivän hoidossa ja se oli aika jännää! Oli nimittäin ihan pakko saada siivota, niin äitini otti vauvan ja tuli välillä käyttämään hänet tissillä, eikä hän syönyt kuin yhden aterian pullosta. Meni siis imetyksen puolesta tosi näppärästi ja vaikka ikävöin vauvaa niin, että tuli itku, tuntui hyvältä saada jotain kunnolla aikaiseksi.

Nyt sitten vaan jännitän, ettei vauva vaan tulisi ihan kipeäksi juuri nyt, kun olen menossa leikkaukseen. Eieiei. Ei olisi kauhean kivaa, jos kaiken muun hankaluuden lisäksi hän olisi kipeänä juuri nyt, kun en pysty kantamaan tai hoitamaan häntä itse. Mutta turha sitä on stressata etukäteen, sillä sitä ehtii sitten kyllä miettiä, jos käy niin huono tuuri. Toivotaan vaan parasta!

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Minut leikattiin kun keskimmäinen oli 8kk ja imetin vielä. Aika pian leikkauksen jälkeen sain imettää, vaikka minut siis nukutettiin ja useamman tunnin olin unten mailla. Tämä siis kysyttiin anestesialääkäriltä eikä estettä imetykselle ollut.

Avatar

Moi!
Mitä sun kädestä leikataan? olin myös helmikuussa käden operaatiossa hereillä.

Avatar

Olin itse aikoinaan leikkauspöydällä vauvan ollessa saman ikäinen kuin teidän. Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja pumppasin kerran maidon hukkaan ja sitten pääsin taas imettämään. Mielestäni ei kannata olla ottamatta rauhoittavaa lääkettä, kun sinua niin paljon jännittää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi