KUKA NÄYTTÄÄ KENELTÄ?

Tässä rivissä on ensin ikäjärjestyksessä meidän esikoisneiti, sitten pojista keskimmäinen ja kuopus, ja viimeisenä minä!

Viime aikoina olen hirveästi tuijotellut tätä vauvaa ja todennut hänen näyttävän milloin keneltäkin. Välillä hänessä on esikoisen näköä, välillä keskimmäisen. Hän onkin mielestäni aika sekoitus molempia! Kaikki koko ajan sanovat, että hän on ihan samannäköinen kuin keskimmäinen, ja niin hän vastasyntyneenä olikin, mutta ei mielestäni enää. Hänessä on tosi paljon myös esikoista! Ajattelin ensin, että vauvasta tulee varmaan ihan keskimmäisen kopio, mutta sitten etenkin nuo silmät alkoivat muistuttaa enemmän esikoista. Hän onkin muuten ihan minun näköiseni, mutta hänellä on Topiaksen silmät, otsa/kulmat ja vaaleampi tukka. Mutta siis katsokaa nyt tuota pallopäätä! Keskimmäinen on ihan minun näköiseni nykyään, mutta vauvakuvissa kyllä kuopus muistuttaa minua varmaan eniten, joten saa nähdä, kuinka paljon hän näyttää minulta sitten isompana.

Lasten piirteet ovat jakautuneet aika hauskasti. Kaikilla on samat nenät, suut, leuat ja kulmat, sekä hiusraja piilossa tuolla erilaisten hiusten alla. Heillä on kuitenkin kaikilla erilaiset silmät! Esikoisella on siniset silmät, joissa on myös vihreää ja ruskeaa. Keskimmäisellä on ihan ruskeat suklaasilmät. Ja kuopuksella on toistaiseksi ihan siniset silmät. Esikoisella on vaalea tukka, keskimmäisellä ruskea ja kuopuksen tukkaa kaikki povaavat punertavaksi, sillä se on vaalentunut ruskeasta koko ajan pikkuhiljaa ja siinä näkyy luonnossa jännä punapigmentti. Minun tukkani oli vauvana ihan tumma, melkein musta, ja se vaaleni siitä pikkuhiljaa ruskeaksi.

Myös hiusten määrä on lisääntynyt joka lapsen kohdalla. Esikoisella oli syntyessä tukkaa, joka lähti heti ja hän oli kalju yksivuotiaaksi. Keskimmäisellä oli enemmän tukkaa syntyessään ja se pysyi päässä, mutta oli aika lyhyt. Kuopuksella sitten taas oli eniten tukkaa ja se on myös pysynyt päässä. Tuota töyhtöä ei hillitä millään! Kuopuskaan ei kuitenkaan vedä vertoja minun hiuksilleni, sillä synnytyssairaalassa piti jo hoitajien etsiä minulle ponnari päähän. Äiti aina kertoo tarinoita mahtavasta hiuspehkostani ja siitä, miten kaikki aina luulivat minua nukeksi, kun näytti niin hassulta, että niin pienikokoisella vauvalla oli niin paljon tukkaa.

Meidän esikoisella ja keskimmäisellä on myös molemmilla ruskettuva iho, joka ei pala herkästi. Mulla ja Topiaksella on molemmilla sama piirre, mutta keskimmäinen on selkeästi perinyt enemmän minun ihoni, sillä ihonsävyni on luonnostaan tummempi, ja se tulee isäni puolelta. Keskimmäinen näytti jo vauvana aina tosi ruskettuneelta ja hänen ihonsa on tummempi kuin esikoisen. Kuopuksella sitten taas on selkeästi punakampi iho kuin sisaruksillaan, joten saa nähdä sitten parin vuoden päästä, miten sen käy auringossa.

Mitä mieltä te olette, onko meidän kuopus sekoitus sisaruksiaan? Minun pitää käydä kyläilemässä Topiaksen äidillä ja ottaa vauvakuvia myös hänestä, niin voisin tehdä joskus paremman vauvakuvavertailun!

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

Täällä yksi näköjään liian herkkä yh, itku aivan pääsi! Kirjoitit asian niin hyvin ja miten asia menee.

Avatar

Jos sanot ”pojista keskimmäinen”, niin se tarkoittaa, että sinulla on vähintään kolme poikaa.

Avatar

Esikoinen ei näytä kummaltakaan teistä, keskimmäinen on ilmetty isänsä ja nuorimmainen muistuttaa paljon sinua nykyään, ei niinkään sinua lapsuuskuvassa

Avatar

Hei Emilia!
Minun mielestäni kuopus ja keskimmäinen ovat tosi paljon saman näköisiä.
Kuopuksen hiusten punertavuus periytyy äitisi puolelta. Hänen tätinsä ja yksi sedistään olivat ”punapäitä”!! Sen varmaan toki tiedätkin.
Totean vaan, jotta paljon mahdollista, että Emmanuelin hiuksetkin saavat ajan myötä punertavan sävyn! Ja kyllä sinä selviät lasten ja kotiaskareitten ym asioitten kanssa viikot, sinulla on vahva tukiverkko auttamassa tarpeen tullen. Itsekin olet reipas ja osaava. Tsemppiä ja hurjasti onnea aivan kaikessa.
terv. Sinikka

Avatar

Uskon ettet tarkoita mitään pahaa kutsuessasi itseäsi yh:ksi ja sanotkin itse että tilanne on eri kun toinen on puhelinsoiton päässä. Mutta silti hiukan näin oikeana yh:na loukkaa ja tuntuu kurjalta se että näin pienin kriteerein kutsutaan itseä yksinhuoltajaksi. Yksinhuoltajana ei suinkaan ole rankinta arjen pyörittäminen vaan se että rahallisesti, henkisesti ja päätöksiä tehdessä on aina yksin. Totaalisen yksin. Kukaan ei ole jakamassa niitä ihania hetkiä kun lapsi oppii kävelemään, sanoo äiti, tanssii baletin kevätnäytöksessä ja hymyilee hampaattomalla eskarilaisen suullaan. Kukaan ei ole päättämässä mukana mikä koulu, mikä pyörä tai mikä harrastus olisi parhaaksi lapselle. Kukaan ei ole kertomassa miten ja missä pyörä pitäisi huoltaa, millaiset luistimet hommataan, miten vaihdetaan sulake tai nostamassa pyörän satulaa kun lapsi on taas venähtänyt. Yksin pitää päättää mitkä rokotukset lapselle annetaan, millaisia vaatteita teini saa alkaa käyttää ja mitkä ovat kotiintuloajat. Nämä asiat pitää aina ja ikuisesti tehdä ja päättää yksin. Ystävistä saa kyllä apua mutta kukaan ei oikeasti voi päättää sun puolesta tai sun kanssa. Niissä tilanteissa sitä on yksin.
Arjen olen kyllä saanut rullaamaan, ei siinä ole mitään vaikeutta. Kauppakäynnit, kotiarjen pyörittäminen, harrastuksiin kuljettamiset ja koirien ulkoilutus sekä tietysti työssäkäynti tämän ohella on aina onnistunut. On se toki raskasta joskus mutta edellä mainittujen rinnalla ei arjen pyörittämisen haasteet ole mitään. Ja niissä asioissa saat varmasti edelleen onneksi apua puolisoltasi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä