KUN ETÄSUHDE TUNTUUKIN HYVÄLTÄ

Tässäpä otsikko, jota en todellakaan odottanut kirjoittavani. Viikonloppuna jostain hölmöstä taas kinasteltuamme juttelin Topiakselle siitä, että tämä erossa oleminen ei ole kyllä mennyt todellakaan niin kuin odotin. Käytännössä kyllä, sillä odotetusti hoidan kaiken yksin, eikä minulla jää lainkaan vapaa-aikaa, joten olen aika uupunut. Mutta en odottanut, että pärjäisin näin hyvin. Jotenkin kun olen tukeutunut Topiakseen niin paljon, niin ajattelin, että en pärjää enää ilman häntä, mutta kyllähän minä pärjäänkin ihan hyvin.

Meille on tullut lasten kanssa hyvä oma rytmi tähän arkeen ja meidän päivät menee ihan kivasti. Meillä on kotona aina ollut tosi sotkuista, kun meillä ei jotenkin ole ikinä millään koti pysynyt siistinä, mutta nyt olen edistynyt pikkuhiljaa tässä kotiprojektissa ja onnistunut pitämään siistinä. Tiskit eivät enää kasaannu, pyykkikori ei tulvi yli, kaikilla on puhdasta vaatetta, eikä jogurttia syödessä tarvitse ensin pestä itselle lusikkaa puhtaaksi.

Sitten koittaa viikonloppu ja meidän rento tunnelma siistissä kodissa muuttuu. Jotenkin jo lyhyen ajan jälkeen, Topias ei enää kuulukaan meidän arkeen. Ollaan luotu omat toimivat rutiinit, ja sitten Topias tulee, eikä osaa rikkoa vanhoja kuvioita, eikä sopeudu meidän uuteen rytmiin. Tiskit kasaantuvat, pyykkiä yhtäkkiä tulee paljon enemmän, ja jonkun tavarat lojuvat ympäriinsä. Minä kerään toisen jälkiä, valitan neljännestä lapsesta, jonka jäljiltä viikonloppuisin joudun siivoamaan, ja kinastellaan hölmöistä pikkujutuista. Sen sijaan, että yhteinen viikonloppu olisi ihanaa harmonista yhteiseloa, on se toisiimme sopeutumista, ja välillä maanantai on jopa helpotus.

Samalla kuitenkin kaipaan aviomiestäni päivittäin. Olen yksinäinen. Paras ystäväni ei olekaan enää täällä, eikä tekstailu ole sama asia. Odotan viikonloppua, ja nautimme kyllä yhteisestä ajasta, mutta käytän myös paljon aikaa valittamiseen. Kun en vain pääse yli siitä ärsytyksestä, ettei se toinen voi mukautua meidän arkeen. Tulee sellainen olo, että nyt kun Topias asuu suurimman osan ajasta Tampereella, hänen kuuluu kotona mennä minun sääntöjeni mukaan, koska hän on vieras meidän uusien rutiinien keskellä. Ja hän sitten taas käyttäytyy vanhaan tuttuun tapaan. Siihen tapaan, joka päättyy siihen, että maanantaiaamuna minä nousen vihaisena sängystä siivoamaan viikonlopun mieslapsen sotkuja. Tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina sitten taas herään tyytyväisenä kotiin, jossa tiskikoneessa odottavat puhtaat astiat, pesukoneessa on lämmin koneellinen puhdasta pyykkiä, ja kaikki tavarat ovat paikallaan.

Etäsuhde tuntuu siis tietyllä tavalla todella hyvältä. Tuntuu kivalta olla vastuussa, kun se tarkoittaa, että saan yksin päättää kaikesta. Elämä rullaa juuri niin kuin haluan, paitsi että olen yksin. Välillä pelottaa, että mitä, jos tämän päätteeksi tajutaankin, että halutaan erota? Eikö tämän pitäisi olla kivuliaampaa ja kamalampaa, eihän tämä voi olla hyvä merkki, että tavallaan nautin yksinolosta? Mutta en millään usko, että kyse olisi siitä.

Olen aina asunut jonkun kanssa, enkä ikinä ole saanut kokea sitä, kun on yksin ainoana aikuisena kotona vastuussa. Ehkä sen takia tämä tuntuu nyt tavallaan hyvältä, kun saan ensimmäistä kertaa olla ”yksin”. Vaikka minulla on kolme lasta, en kuitenkaan vastaa kellekään, kun minä olen se, joka kaiken päättää. Olen myös aina inhonnut kaikkea muutosta. Siis ihan kaikkea! En kestä ajaa toisella autolla, tai mennä vaikka eri bussipysäkiltä kyytiin. Joten tietenkin se viikonloppu aina välillä vähän ahdistaa, kun kahdeksi päiväksi kaikki muuttuu yhtäkkiä, kun olet juuri saanut arjen rullaamaan hyvin.

Sitten kun Topias on Turussa työharjoittelussa, tulee arki taas muuttumaan erilaiseksi, kun hän onkin joka päivä kotona. Ei tarvitse sitten miettiä näitä asioita, mutta aion kyllä jatkaa Topiakselle ”nalkuttamista”, koska rakastan tätä, kun koti on paremmassa kunnossa, enkä halua, että palaamme vanhaan rutiiniin. Ajattelin, että tämä puoli vuotta olisi ihan eri tavalla rankka, mutta näköjään tässä suurimmat tunteet eivät koskekaan jatkuvaa ikävää.

Lempiohjelmaani lainatakseni, pärjään vallan loistavasti ilman Topiasta. Mutta en silti halua olla ilman Topiasta. Kiitos näistä viisaista sanoista, Meredith Grey.

Kommentit

16 kommenttia
Avatar

Tässä ehkä onkin se, että kun miehesi asuu kotona, arki on teidän yhteistä ja kun hän ei asu kotona, arki on sinun. Itsellänikin varmasti arki muuttuisi, jos mies ei asuisi minun kanssani. Minusta suhde on aina osittain myös kompromissejakin, ne tietyt asiat, jotka on eri tavalla yhdessä ollessa, kuuluvat suhteeseen, ainakin minun suhteeseen. Rakastan miestäni, vaikkei hän olekaan minun kopio ja siten arkemmekaan ei ole sitä, mitä se olisi minun asuessa yksin.

Lisäksi minusta on tosi hyvä, että pärjäät yksinkin, se on tärkeää, suhteessakin. Ei suhteessa ole hyvä olla riippuvainen toisesta ja hänen läsnäolostaan, vaan selvitä yksinkin. Tietysti on tilanteita, joissa ei haluakaan selvitä yksin ja tarvitsee tukea, mutta tavallisesta arjesta on hyvä selvitä yksinkin.

Avatar

Oletko miettinyt asiaa Topiaksen kannalta? Jos hän on koko viikon poissa eikä näe teidän uusia rutiineitanne, miten voit olettaa että hän osaisi heti solahtaa mukaan kaikkeen, muutos vie aina aikaa ja itsekin kirjoitit vihaavasi muutoksia, niin kuinka sitten oletat että Topias pystyisi heti sopeutumaan uusiin rutiineihin? Jotenkin myös häiritsee kuinka alentavasti kirjoitat miehestäsi, kuinka hän tulee sotkemaan ja pilaamaan kaiken, nyt jo useammassa postauksessa olet tähän suuntaan kirjoittanut. Mitä itse ajattelisit jos Topias kirjoittaisi johonkin että kotona odottaa naislapsi joka on mennyt sotkemaan kaikki rutiinit ja nalkuttaa koko viikonlopun? Tottakai perus asiat kuten omien jälkien siivoaminen kuuluu molemmille vanhemmille, mutta jos olet siellä viikon aikana ”pistänyt kaiken uusiksi” et voi olettaa että Topias heti kotiin tullessaan tietää miten haluat asiat tehtävän.

Avatar

Mä jaan tuon tunteen ihan täysin sun kanssa. Meillä on kolme lasta, ja mies on aina tehnyt paljon reissutyötä, välillä ollut useita kuukausia pois. Aluksi se tuntui kamalalta, mutta mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä enemmän nautin siitä ”omasta” ajasta perheen ainoana aikuisena. Meilläkin koti on silloin siistimpi, ollaan ajoissa joka paikassa ja mulla hermot lepää. Sitten taas kun mies on kotona, ripottelee hän tavaransa ympäriinsä, ei taivu meidän aikatauluihin ja minä hermoilen, kun joudun huoltamaan vielä yhden aikuisen lasten lisäksi. Jotenkin mä luulen, että suurin osa mun ärsyyntymisestä miestä kohtaan tulee siitä, kun aina odottaa siltä toiselta aikuiselta panostusta ja apua arkeen, mutta kun sitä ei tule, niin sitten se pettymys lähinnä omaan itseen ja kuvitelmiin purkautui kiukkuna ja hermoiluna.
Nyt on takana sellainen vuosi, kun mies oli oikeasti lähes koko vuoden reissaamatta, ja vasta äskettäin teki pidemmön työmatkan. Pakko sanoa, että olipa ihanaa, ja en kyllä edes ehtinyt ikävöidä 😀

Ja samaa mä olen miettinyt, että tarkoittaako tämä sitä, että jossain kohtaa huomataan, että ei me kaivata toisiamme. Ja päätetään erota? En mä sitäkään kyllä toivoisi.

Avatar

Tulisin hulluksi ellen olisi vuorotöissä ja mieheni välillä reissutyössä. Olemme molemmat vahvasti oman tilan tarvitsijoita. Emme jaksaisi katsella toisiamme, jos olisimme molemmat kasista neljään töissä-ihmisiä. Silti rakastamme toisiamme ja tiedämme, että olemme yhdessä aina. Ei parisuhteelle ole sääntöjä, miten pitäisi olla. Jokaiselle on se oma kuvio, mikö tuntuu hyvälle. Tosin on myös myönnettävä itselleen se, ettei voi pakottaa toista elämään, kuten minä haluan, vaikka se minua ärsyttääkin. Tämä elämä malli sopii meille, vaikka olenkin saanut paljon ihmetystä osakseni, miksen kiellä mieheltäni reissutyötä.

Avatar

Varmasti ihan normaali tunne, voin samaistua vahvasti vaikka mieheni tekeekin reissutyötä. Arkeen tulee nopeasti omat rutiinit, ja kun tietää että itse on vastuussa kaikesta niin asiat tulee tehtyä heti eikä oleta toisen tekevän niitä. Viikonloppuisin taas molemmat heittäytyy helposti ns. vapaalle kotitöistä ja kaaos syntyy.

Avatar

Meillä mies on ollut useamman kerran rauhanturvahommissa 3kk-6kk kerrallaan pikkulapsiaikana (meillä tosin vaan 1). Nautin yksinolosta samalla tavalla, käytin illan vapaa-ajan itseeni, nähtiin paljon enemmän kavereita ym. Aika meni tosi hyvin, mutta erossa olo ennemminkin vahvisti meitä ja oli mahtavaa odottaa toista kotiin perhoset vatsassa. Luulen, että kun säkin osaat ottaa rusinat tästä pullasta niin hyvä tulee! <3 Ja ajattele, että on vaan mahtavaa kuinka hyvin oot pärjännyt yksin, hyvä sinä!

Avatar

Oletko miettinyt, että teitkö ennen kotitöitä vai jäivätkö ne Topiakselle töiden jälkeen tehtäväksi?
Jos jatkat samaan malliin ja Topias osallistuu myös kotitöihin, niin jatkossa teillä on vielä siistimpää 🙂

Avatar

Pitkän onnellisen liiton avaimina pidän arvostusta ja kunnioitusta toista kohtaan, rakkaus ei yksin aina riitä. Myöskin tahto haluta yhteistä hyvää ja tehdä yhdessä parisuhteen, perheen ja kodin hyväksi asioita, niin että kaikilla on hyvä olla.
Olen ymmärränyt että miehesi on jo pitkään ottanut päävastuun isommista lapsista ja kodista joten hän on varmaan myös tietoinen mitä kaikkea arjessa nyt hoidat.
Nalkuttaminen ei johda usein pitkälle eikä rakenna hyvää, jutelkaa mielummin toiveistanne. Löytäkää yhteinen tie kulkea uudenlaista arkea.
Kummankin toiveet on tärkeät ja kummankaan ei kannata ottaa ”vanhemman” roolia vaan pitää toista tasavertaisena.
Tilanteenne on väliaikainen, joten käytännön päävastuu arkena on nyt sulla, mutta Silti olette pariskunta ja perhe vaikka toinen on kauempana. Myöhemmin tilanne taas muuttuu, joten toivon että rakkauden (kunnioituksen ja arvostuksen) kautta löydätte nyt sopivat pelisäännöt jotta pohja yhteiselle arjelle on helpompaa tulevaisuudessakin.

Avatar

Tuohan on parasta kahden aikuisen parisuhteessa, että pärjää hyvin ilman toista, mutta ei silti halua olla ilman toista! 🙂 Pelottavampaa olisi se, että ei pärjäisi yksin tai tahtoisi edes ajatella sellaista vaihtoehtoa, että joutuisi pärjäämään yksin. Uskon, että etenkin sinulle se on erittäin hyvä kokemus, jos et ole aiemmin elänyt yksin. Tämä heijastuu varmasti lopulta vain positiivisesti teidän elämään, vaikka on ehkä tunteena nyt hämmentävä. 🙂

Avatar

En halua masentaa, mutta se että on ehtinyt elää oman elämänsä herrana ennen perhettä tuskin auttaisi tuohon kaipuuseen. Tai ei auta ainakaan minulla. Olen samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, ja kirjoituksesi voisi olla omalta näppäimistöltäni. Ennen nykyistä miestäni ja lapseni isää ehdin elellä itsekseni useamman vuoden. Mies on ison osan ajasta työmatkoilla, ja olin myös alussa hämmästynyt kuinka sujuvasti pikkulapsiarki lähti rullaamaan hänen poissaollessa. Sittemmin olen alkanut kokea valtavaa ärsyyntymistä siitä, miten kämppä on aina kuin pommin jäljiltä viimeistään vuorokauden päästä siitä, kun hän on palannut kotiin. Ja miten hän tuntuu työntävän kapuloita rattaisiin kaikessa ja arvostelee ja väheksyy niitä rutiineja, joita meille on kehittynyt arkea sujuvoittamaan. Ymmärrän, että hän saattaa tehdä niin ulkopuoliseksi jäämisen pelossa, mutta tuo käytös vain työntää meitä vain enemmän erilleen. Yhteiselo on muuttunut sellaiseksi suossa tarpomiseksi, että olen alkanut haaveilla siitä elämästä, joka minulla oli ennen miestä. Tietenkään se ei olisi lapsen kanssa ollenkaan yhtä helppoa kuin lapsettomana sinkkuna, mutta olisi kuitenkin nykyistä helpompaa. Kun, näin kärjistetysti, ei olisi sitä vastarannan kiiskiä, jonka pitäisi olla jakamassa taakkaa mutta joka sen sijaan istuu vain kivireen päällä lisäkuormana, heittelee ladulle soraa ja kehtaa vielä arvostella vetäjän vetotekniikkaa.

En tiedä, kuinka meidän käy. Toivottavasti teille käy paremmin.

Avatar

Musta on ymmärrettävää, että uuteen arkeen tottuu sekä se, että viihtyy yksin, erityisesti jos tykkää olla vastuussa. Niinä harvoina viikonloppuina kun mies on ollut poissa, niin jestas onhan se ollut ihanaa kun paikat pysyvät siisteinä, kun taas arjessa vähän välillä ärsyyntyneenä huomautan hänen aiheuttamastaan sotkusta, mutta toisaalta mulle riittää usein se, että vertaan niitä muutaman päivän tiskejä ja vaatekasoja siihen parisuhteeseen. Nopeasti tajuaa kumman haluaa pitää – siistin kodin yksinään vai sen miehen siinä sukkakasoineen ja kinasteluineen.

Avatar

Kuulostaa niin tutulta! Me asutaan koko perhe saman katon alla, mutta aina välillä miehellä on useamman päivän työreissuja. Etukäteen jännittää jäädä yksin hoitamaan kahta alle kouluikäistä lasta ja samalla kaikki kotityöt, mutta lopulta asiat menevät joka kerta enimmäkseen oikein mukavasti. Toki väsyttää, mutta tuntuu oikeastaan kivalta, kun saa yksin päättää asioista, ja tulee ennakoitua asioita paremmin, kun ei voi edes odottaa, että toinen aikuinen hoitaisi mitään. Sitten kun puoliso palaa joukkoon, niin suoraan sanottuna ärsyttää, kun toinen tulee hämmentämään meidän hyvin sujunutta arkea. Onneksi tämä tunne kuitenkin lievittyy parissa päivässä ja alkaa tuntua taas ihanalta, kun on toinen aikuinen jakamassa vastuuta. Tuskin teilläkään tarvii siis huolehtia siitä, että päätyisitte eroon tämän puolivuotisen jälkeen – ainakaan noista syistä, jotka mainitsit. Hienoa vain, jos osaat nauttia myös yksinolosta, eikä erillään asuminen arkisin olekaan ollut niin hankalaa ja ahdistavaa kuin etukäteen ajattelit!

Avatar

Ehkä voisit miettiä asiaa Topiaksen kannalta. Hän on poissa kotoa viikot, hän on varmaan väsynyt tullessaan kotiin ja haluaa vain ottaa rennosti ja nauttia ajasta perheensä kanssa.
Jos sinä haluat yhtäkkiä panostaa siistiin kotiin, tee ihmeessä niin, mutta älä oleta tai odota samaa toiselta ihmiseltä, joka käsitykseni mukaan ei ole yhtäkkiä muuttanut tapojaan.
Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten ajattelet nalkutuksen auttavan tilannetta? Toimisitko itse toisin, jos puoliso nalkuttaisi jatkuvasti sinulle turhalta tuntuvasta asiasta?

Avatar

Ai Topias on väsynyt, enemmän vapaa-aika hänellä varmaan on kuin emilialla, joka hoitaa yksin kolme lasta ja kodin sekä viikonloput vielä topiaksenkin

Avatar

Meilläkin meni noin. Lopulta mua alkoi ärsyttämään, että mies edes tulee kotiin pilaamaan meidän toimivan arjen. Ja kun huomasin pärjääväni hyvin yksin ja olin jo tottunut yksin oloon, niin uskalsin myös paremmin sanoa miehelle, että erotaan.

Mutta, jos kuitenkin suhde on hyvä, niin ei kannata erota. Ei sitä kuitenkaan loppuelämää halua olla yksin ja jos ottaa uuden miehen, niin taas tulee uudet ongelmat ja nalkuttamiset 😁

Avatar

Tässä miesnäkökulmaa. Se joka on kotona hoitaa kodin työt. Se joka on täysipäiväisesti kodin ulkopuolella töissä/opiskelemassa/tekemässä jotain muuta 7-8 tuntia päivässä hoitaa oman osa-alueensa, eli työskentelee/opiskelee/jne. Toki asiaan kuuluu omien sotkujen siivoaminen. Meillä vaimo opiskelee päivät ja lukee illat, itse huolehdin lapset töiden jälkeen että se saa keskittyä. Jos tilanne on tuo mikä teillä nyt on, avaisin jonkinlaista keskustelua sen toisen osapuolen kanssa. Itse en haluaisi vaimoani arvostella julkisesti netissä, ja jos hän taas minua moittisi ventovieraille niin pahastuisin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä