MITEN LASTEN IKÄERO NÄKYY ARJESSA

Kuvien aurinkolasit saatu Cailapilta Instagram-kampanjan yhteydessä

Meidän lapset ovat syntyneet 2011, 2013 ja 2019. Ollaankin päästy tässä kivasti näkemään erilaisen ikäeron molemmat puolet ja tästä aiheesta minulta pyydettiin postausta.

Esikoiselle ja kuopukselle tuli ikäeroa vuosi ja 10 kuukautta. Elämä yhden lapsen kanssa oli rauhallista ja helppoa, etenkin kun meidän esikoisemme oli jo silloin niin rauhallinen lapsi. Kun vauva syntyi, hän ei ollut ikinä mustasukkainen tai kiusannut pikkuveljeä mitenkään, pääsimme kaikessa siis todella helpolla. Hän oli kuitenkin silti taapero ja vaati paljon hoitamista, joten vaikka ylimääräiseltä kiukuttelulta ja sisaruskateudelta vältyttiin, ei arki mitään tanssia ollut. Etenkin, kun vauva huusi 10 kuukautta kaikki yöt.

Pienessä ikäerossa oli se ihanaa, että vaipparumba oli sitten kerralla ohi. Kaikki ne alun jutut menivät vähän paremmin sykliin ja toisen lapsen kohdalla kaikki oli vielä tuoreessa muistissa. Parasta kuitenkin on se, että lapsista on seuraa toisilleen. Meidän esikoinen ja keskimmäinen ovat todella läheisiä ja he ovat aina leikkineet jatkuvasti yhdessä. He ovat toistensa parhaita ystäviä, ja vasta nyt kouluiässä alkaa näkyä, että ihan koko ajan ei enää samat jutut kiinnosta. Siihen asti, kun esikoinen aloitti koulun, he eivät ikinä tapelleet ja tekivät ihan kaiken yhdessä. Koululaisena esikoinen alkoi enemmän hakea omaa persoonaansa ja viihtyä omissa jutuissaan. Kyllä he edelleenkin päivittäin leikkivät ja touhuavat yhdessä ja ovat toisilleen äärimmäisen tärkeitä. Mutta nyt heillä on selkeästi sen yhteisen ajan ja tekemisen ulkopuolella myös omat juttunsa.

Pienessä ikäerossa on tietenkin myös ”huonoja” puolia. Kun toinen oli vielä taapero vauvan syntyessä, piti tietenkin hankkia tuplarattaat. Ja vaikka on kiva, että vaipparumba menee kerralla ohi, on se myös rankempaa, kun on kaksi vaippaikäistä. Kaksi lasta, jotka tarvitsevat syliä ja hoivaa koko ajan. Mutta tietenkään nämä eivät ole asioita, joista missään nimessä valittaisin, koska on vain ihanaa, että saimme toisen lapsen. En edes osaisi valita, ottaisinko mieluummin lapsen pienellä vai isommalla ikäerolla, koska molemmat ovat ihania.

Keskimmäinen lapsi ei saanut esikoisen tapaan ikinä olla huomion keskipiste. Häntä hoidettiin aina esikoisen hoitamisen lomassa, eikä vauvaan ehdi samalla tapaa keskittyä, kun hoitaa ja viihdyttää vilkasta taaperoa. Jos taas esikoinen olisi ollut jo vanhempi, olisi vauva-ajasta ehtinyt nauttia eri tavalla. Pienellä ikäerolla aika meni meidän kokemuksemme mukaan aika sumussa.

Tarkoitus ei ollut, että toiselle ja kolmannelle lapselle tulee kuusi vuotta ikäeroa, mutta lopulta tämä iso ikäero olikin kiva. Toivottiin lasta todella paljon, mutta raskausaikana minulla silti oli paljon huolia tulevasta. Kun nautin helposta elämästä isojen lasten kanssa, aloin pelätä, että tuleeko elämästä nyt sitten hirveän rankkaa, kun olen tottunut itsenäisiin lapsiin, ja yhtäkkiä tässä onkin mukana koko ajan hoitoa vaativa vauva. Viime kesän makasin rauhassa altaanreunalla, kun lapset uivat ja leikkivät, mutta tänä kesänä meillä onkin uimataidoton vaavero. Oltiin jo totuttu siihen, että lapset ulkoilevat yksin ja meillä on paljon omaa aikaa, mutta pian sitä ei enää olisikaan. Mitä jos alan katua?

Mutta emmehän me tietenkään ole katuneet mitään. Elämä vauvan kanssa on ihanaa! Isossa ikäerossa ehkä hankalinta oli juuri se pelko tulevasta, kun elämä oli jo helppoa, mutta se kaikki meni ohi vauvan syntyessä. Pieniä huonoja puolia oli myös siinä, että vauvalle ei ollut enää olemassa kierrätettäviä tarvikkeita, vaan piti hankkia kaukalot ja vaunut sun muut uudestaan. Mutta oikeasti en osaa isolle ikäerolla nimetä mitään aidosti huonoa puolta. Koska tämä on mahtavaa! On ihanaa, kun saan keskittyä vauvaan täysillä, kun isommilla on jo niin paljon omia juttuja, eikä heitä tarvitse enää hoitaa. He käyvät itse suihkussa, ulkoilemassa ja lämmittävät tarvittaessa oman ruokansakin. Tietenkin minä huolehdin lapsista ja touhuan heidän kanssaan, ei heitä ole hylätty uuden vauvan saapuessa. Mutta nyt voi ihan eri tavalla antaa huomiota tälle vauvalle, kun isommat ymmärtävät myös tilanteen. He tietävät, että jos äiti just nyt imettää, niin silloin en voi tulla tarkastamaan läksyjä, vaan tulen sen jälkeen.

Vauvalla ei ole ikätoveria kotona, mutta hänellä on sen sijaan kaksi rakastavaa sisarusta, jotka ovat tarpeeksi isoja ottamaan hänet syliin ja auttamaan hoitamisessa. Lapset käyttävät vauvaa ikäänkuin nukkena. He tekevät vauvan ympärille kaikkia ihania leikkejä ja ottavat hänet aina mukaan kaikkeen. Musta on ihanaa, kun lapset rakastavat vauvaa niin täysillä, koska ovat jo tarpeeksi vanhoja ymmärtämään, että vauva ei vie heiltä mitään pois. He ovat todella onnellisia pikkuveljestään ja näyttävät sen päivittäin.

Isossa ikäerossa on kivaa myös se, että ennen koronatilannetta sain kokea uudestaan, millaista on äitiyslomailla esikoisen kanssa. Nimittäin kun isot lapset olivat päivät koulussa ja eskarissa, sain aina sen neljä tuntia leikkiä olevani vain yksin yhden vauvan kanssa. Parasta kyllä on olla kolmen lapsen äiti, mutta oli kivaa aina joka arkipäivä niiden muutaman tunnin ajan keskittyä vain ja ainoastaan vauvaan, työnnellä vaunuja kauppakeskuksessa ja hengailla äitikavereiden kanssa kahviloissa. Arki on muutenkin paljon helpompaa kuin yhden vauvan kanssa, koska voin pyytää esikoista vaikka vahtimaan vauvaa sillä aikaa, kun käyn rauhassa vessassa. Isoista lapsista on siis myös paljon apua!

Isossa ikäerossa on tulevaisuudessa kivaa myös se, että isosisarukset voivat auttaa pienimmän treenikuljetuksissa ja muissa jutuissa. Ja onhan se vauvalle aina siistiä, kun hänellä on sitten ne aikuiset isosisarukset! Minä aina vanhimpana lapsena haaveilin, että minullakin olisi siisti isosisko tai -veli.

Summasummarum, lapset ovat aina ihania, tulivatpa he sitten maailmaan milloin ja miten tahansa!

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Meillä on esikoisella ja keskimmäisellä ikäeroa kolme vuotta. Odottaessani viimeisilläni keskimmäistä, otin esikoisen kokonaan pois hankalan matkan päässä sijaitsevasta päiväkodista. Maalailin mielessäni kauniita kuvitelmia, kuinka sitten vauvan synnyttyä kävisin lasten kanssa kerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa. Todellisuus ikävä kyllä tinttasi sitten suoraan vastapalloon, ja antoi meille refluksista kärsivän vauvan. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen ei liikuttu juuri missään, ei päästy pakkasten vuoksi joka päivä edes ulkoilemaan, tai en kyllä tiedä olisinko edes jaksanut, vaikkei pakkasta olisi ollutkaan . Keskimmäisen vauva-aika meni siis sumussa, tuntuu että ensimmäiset kuukaudet esikoinen katsoi jatkuvasti Muumeja ja aina äiti käski odottamaan. Silloin ajattelin, että lapsiluku on tässä. Oli tosi riittämätön olo. Jotenkin paha mieli vieläkin siitä, vaikka esikoisesta on kasvanut ihana, fiksu ja tasapainoinen esiteini, eikä kuulemma ole saanut asiasta traumoja. Onneksi tilanne siitä helpottui ja lapsista tuli todella tiivis kaksikko, aivan niin kuin teidänkin kaksi vanhinta ovat. Tyypit ovat toisilleen kaikki kaikessa.

Aikaa kului. Puhuimme aina välillä kolmannesta lapsesta, mutta pelkäsin saisinko opintojani ikinä loppuun, kestäisikö talous ja kestäisikö mun pää. Valmistuin, työllistyin ja lapset kasvoivat kohisten. Oli kiva ja helppo matkustella isojen lasten kanssa. Oli kiva kun lapset leikkivät keskenään ulkona ja me juttelimme miehen kanssa keskenämme kotona kahvikupit kourassa, että vau, miten helppoa kaikki nykyään on. Silti, kolmas lapsi alkoi nousta taas puheisiin. Mietimme, että ollaanko ihan sekaisin kun halutaan aloittaa pikkulapsivaihe taas uudelleen. Mitä kävisi meidän perhedynamiikalle vauvan myötä? Oli kuitenkin vahva tunne, että joukon jatkeeksi kuuluisi vielä yksi hattarahiuksinen vaippapöksy. Viimein uskallettiin alkaa yrittämään. Tuli kemiallisia raskauksia, tuli keskenmeno. Hetken jo mietittiin, että ehkei meille sittenkään kuulu tulla enää ketään. Ehkä universumi yrittää sanoa, että älkää nyt hitossa pilatko kaikkea. Jatkettiin kuitenkin yrittämistä ja saatiin kyytiläinen, joka pysyi kyydissä loppuun asti. Tuossa se nyt tuhisee vieressä. Isommat suorastaan palvovat vauvaa, vaikka kipuiluakin tämä mullistus on kieltämättä aiheuttanut. Keskimmäinen menetti kuopuksen tittelin, ja aluksi ilmennyt lapsen hämmennys ja alakulo koski äitiä sieluun ja sydämeen.

Tavallaan koen, että isosta ikäerosta johtuen keskimmäisen maailma mullistui valtavasti vauvan synnyttyä, se vaikutti häneen enemmän kuin meihin muihin. Olisiko keskimmäinen osannut murehtia menetettyä asemaansa kuopuksena, jos olisi ollut nuorempi vauvan syntyessä? Esikoinen ei ole ikinä tuntunut murehtivan sitä, että on joutunut jakamaan vanhempien huomion. En tiedä, tämä voi olla ihan luonnekohtainen erokin… Nyt kun palaset ovat onneksi loksahtaneet paikalleen, ratkaisu tuntuu juuri oikealta. Keskimmäinen on nykyään ylpeä siitä, että hän on isosisko.

Itse koen, että uskallan nauttia ja tehdä äitinä valintoja ihan erilaisella itseluottamuksella. Mietin huomattavasti vähemmän, mitä muut sanovat äitiydestäni. Kun katson kahta vanhinta lastani, tunnen iloa ja ylpeyttä. Olen tehnyt väkisinkin jotain oikein, kun heistä on tullut noin siistejä tyyppejä. On siis varsin suuret mahdollisuudet siihen, että tästä kolmannestakin kasvaa täyspäinen ihminen. Ja ihanaa on juuri tuo, että isompien ollessa koulussa, voin keskittyä aamupäivällä vauvaan täysillä. On ihanaa kävellä keskimmäistä vastaan, kun hän tulee koulusta. Vauva nukkuu vaunuissa ja meillä on kahdenkeskistä aikaa höpötellä. Kotona syömme välipalaa, arkartelemme tai luemme. Kun sitten keskimmäinen saa tarpeekseen äidin seurasta, uppoutuu hän omiin juttuihinsa, minä imetän kuopusta ja juttelen esikoisen kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Kertakaikkisen ihanaa. Tuntuu että eletään ihan parasta vaihetta meidän elämässä (jos nyt ei lasketa tätä Koronaa), ja lasten ikäero tuntuu juuri sopivalta. Ainoa mitä nyt välillä mietin, on että jääkö kuopus näiden kahden isomman juttujen ulkopuolelle. Hulluina hetkinä mietin, että jospa vielä yksi lapsi. Parisuhdekin on jotenkin todella tiivis ja yhdessäolo todella seesteistä. Aina välillä pysähdymme katsomaan vauvaa, ja kuiskimaan toisillemme: onneksi uskallettiin. ❤️

Tulipas pitkä ja poukkoileva teksti, piti kai vaan fiilistellä miten ihanaa tää kaikki on. Nykyään tuntuu tosi kaukaiselta ja kummalliselta, että oltiin joskus nelihenkinen perhe. 😃❤️

Ai niin, meillä isommat ovat jo sanoneet, että vahtivat sitten tulevaisuudessa kuopusta, kun me mennään joskus treffi-iltaa viettämään. Paljon mahdollista! Esikoinen on täysi-ikäinen kun kuopus on ekalla. 🙂

Avatar

Heippa taas:) allekirjoitan niin tämän ison ikäeron plussat:) meillä siis 2005,2013 ja 2018 syntyneet lapset… ikäerot meilläkin on isot. Tosin nyt toivoisin sitä neljättä tähän samaan syssyyn:)

Toki haastettakin on tänään esim kirjoitinkin kun päivärytmi muuttui lennosta… tässä on oma pakettinsa. Laitan linkin jos haluat kurkata: aikaisemmin mentiin aamupalan jälkeen heti ulos🤔

https://lastenjahellanvalissablogi.blogspot.com/2020/04/kotikoulun-lukujarjestykseen-muutoksia.html?m=1

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä