LOMA-ANOMUS VAI LAPSET KOULUUN KAHDEKSI VIIKOKSI?

Kuvien aurinkolasit saatu Cailapilta

Jo siinä kohtaa kun alettiin puhua koulujen mahdollisesta avaamisesta sanoin heti, että meidän lapset eivät ainakaan mene kahdeksi viikoksi sinne turhaa istumaan, kun siinä lopussa ei mitään tärkeää tapahdu enää. Mutta sitten se päätös tuli ja Topias olikin sitä mieltä, että kyllä meidänkin lapset sitten menevät, kun kerran ne avataan. Itse mietin edelleen, että haen vain heti sitten lomaa, mutta pian aloinkin huomata, etten enää tiedä, mitä tehdä.

Me olemme olleet tosi tiukasti kotona koko kevään ja noudattaneet rajoituksia parhaamme mukaan. Emme ole nähneet perhettä, ystäviä tai ketään, ei olla oltu koulussa tai harrastuksissa. Vain yksi ihminen on käynyt kaupassa ja ollaan yritetty koko ajan pitää huolta hyvästä käsihygieniasta. Ja ensireaktioni koulujen avaamiseen tosiaan oli hell no, mutta nyt en enää tiedä. Kun me kerran olemme koko ajan parhaamme mukaan yrittäneet noudattaa hallituksen linjauksia, niin eikö meidän pitäisi sitten noudattaa sitä tässäkin kohtaa, kun rajoituksia höllätään? Onko tämä nyt sitten vain sitä omaa pelkoa, kun haluaisi vielä jatkaa karanteenia. Jos kerran hallitus sanoo, että nyt on aika purkaa rajoituksia, onko se meidän paikka päättää itse, että he ovat väärässä?

Tässä on nyt enää reilu viikko aikaa päättää, miten tehdään koulun ja eskarin kanssa. Tuntuu tosi epävarmalta ja turhalta, mutta toisaalta kouluun menemisessä on hyviäkin puolia. Esikoisella vaihtuu opettaja kolmannella luokalla ja olisi kiva, että hän pääsisi vielä näkemään tämän opettajan, ja tietty kavereita myös. Etenkin kun hän oli yskän takia koulusta poissa jo ennen rajoituksia. Lisäksi nyt sanottiin, että koronapelko ei ole hyväksyttävä syy olla pois koulusta ja poissaoloon pitää olla lääkärin lupa tai hakea lomaa. Etäopetusta ei myöskään enää järjestetä, eli läksyjä ei saa edes kysymällä opettajalta, vaan ne pitää taas kysyä kavereilta ja näiden pienten kanssa se on ollut vähän haastavaa. Fiilis on, että näiden perusteella niiden viimeisen kahden kouluviikon sisältö olisi rikkaampaa koulussa, mutta ajatus kouluun menemisestä tuntuu silti vieraalta. Kouluun pitäisi sitten joka päivä viedä ja hakea autolla, kun ei tunnu mukavalta laittaa pientä lasta kulkemaan tässä tilanteessa bussilla. Tämän ikäisen on siellä mahdotonta olla koskematta mihinkään, pysyä kaukana muista ja olla koskettelematta likaisilla käsillä kasvoja.

Eskari tuntuu koulua turhemmalta ja mun mielestä sinne ei kannattaisi mennä. Puhelimessa pidetyssä vasu-keskustelussa jo todettiin, että keskimmäisellä ei ole mitään hätää, kun hän osaa niin hienosti lukea ja kirjoittaa, ja laskee jo tokaluokkalaisten matikantehtäviä. Kavereita olisi tietenkin kiva vielä nähdä, kun hän lähtee eri kouluun, eikä näe heitä enää, mutta sitten taas päiväkodin yhteydessä olevassa eskarissa ne kaikki pöpöt ja täit vasta leviävätkin ja jotenkin ei kyllä tahtoisi enää turhaan altistua niille. Eskarilainen itsekin sanoi, että jäisi mieluummin kotiin.

Topias sitten taas on tästä kaikesta ihan eri mieltä ja hänen mielestä lapset menevät kouluun ja eskariin normaalisti ja kulkevat bussilla. Tämän koronatilanteen alkaessa olimme molemmat samoilla linjoilla, mutta Topias selkeästi menetti hermonsa karanteenin kanssa jo muutama viikko sitten. Minä olen tiukasti ollut näkemättä ketään, mutta Topias on ulkoillut kaverin kanssa ja saatiin täällä liikaa toisiamme katselleina tästä kivat kiukuttelutkin aikaiseksi, kun huomautin, että on vähän tekopyhää arvostella muita, jos ei itsekään noudata täysin ohjeistuksia. Mä olen näissä nyt selvästi Topiasta tarkempi, enkä tule yhtä helposti hulluksi kotona, joten ollaan nyt sitten tästä kouluhommastakin eri mieltä. Me ollaan aina oltu ihmisiä, jotka tarvitsee omaa aikaa ja sitä ei nyt ole ollut tarjolla, joten tunteet alkavat kuumentua pienemmästäkin.

Ollaan nyt sitten joka tapauksessa alettu valmistautua omassakin arjessa rajoitusten vähittäiseen purkuun. Eilen nähtiin ensimmäistä kertaa mummia ja ukkia, kun lähdettiin heidän kanssa pyöräilemään ja käytiin puistossa. Ja vauva muuten vierastaa! Me ollaan aina oltu todella läheisiä, joten tämä on tosi outoa, kun ei vauva enää muista, ketä mummi ja ukki ovat. Ja luvattiin lapsille, että viikonloppuna tai ensi viikolla voidaan tavata mummia ja ukkia vähän pidemmin. Edelleen kyllä pidetään järki päässä, eikä tavata riskiryhmään kuuluvia, eikä nähdä porukalla, vaan tavataan vain yksittäisiä henkilöitä. Mummi ja ukki, sekä mamma ja pappa ovat nyt sellaisia, joita haluaisimme päästä näkemään, joten heistä aloitetaan, vaikka tietenkin ystäviäkin kovasti kaivataan. Mutta pikkuhiljaa hallituksen ohjeiden tahdissa!

Vaikka nyt alamme näiden rajoitusten vähittäisen purkamisen mukaisesti itsekin poistua kotoa ja ottaa taas sosiaalista kontaktia turvaväleillä, tulee arki olemaan todella erilaista. Enää ei vain pöllähdetä mukkilaan, sillä siellä edelleen on muu suku jatkanut normaalisti elämää ja kokoontuu isolla porukalla, mutta me emme halua vielä tuollaiseen suureen joukkoon lähteä, joten täytyy sitten aina soittaa ja sopia, että nähdään yksin. Koko ajatus tuntuu tosi vieraalta, ja vähän jännittää, mitä tästä oikein tulee. Ei nyt kuitenkaan haluta ottaa mitään turhia riskejä ennen kuin nähdään, miten tämä tilanne maanlaajuisesti etenee rajoitusten purun myötä.

Tämä postaus oli varmaan vähän sekava, kun kirjoitin vaan ylös fiiliksiä sitä mukaa, kun niitä heräsi lisää, ja ajatuksetkin muuttuivat paljon tämän kirjoittamisen aikana, mutta lopputulema lienee, että edelleen olen vähän sekaisin ja kahden vaiheilla. Kuulisinkin mielelläni, mitä te aiotte tehdä? Menevätkö teidän lapsenne kouluun? Oletteko vielä uskaltaneet tavata ketään? Nimenomaan siis te, jotka olette meidän tapaamme oikeasti noudattaneet ohjeistuksia. 

Kommentit

31 kommenttia
Avatar

Kouluun menee kaikki neljä lasta
Vain 1% lapsista kuuluu oikeasti riskiryhmään. Mikäli lapsella ei ole ollut rajoituksia lähiopetuksen tai varhaiskasvatuksen suhteen influenssa- tai RSV-kaudella, ei ole syytä jäädä pois päivähoidosta tai koulusta myöskään koronavirusepidemian aikana. Eli suurinosa, jotka jää pois koulusta jäävät muun syyn takia, kuin sen että kuuluvat riskiryhmään.

Avatar

Me ei olla kans nähty ketään muita ku miehen kans töissä työkavereita ja kaupan kassaa (turvavälin päästä!). Ei ystäviä, ei isovanhempia, ei lasten kavereita. Vapaa-aika on vietetty kiireettä oman perheen kesken ja se on ollu tosi kivaa.

Mutta se kouluun meno kahdeksi viikoksi. Mä en tiedä! Toisaalta joo, mut toisaalta ehdottomasti ei ku en ehkä uskalla. Tällä viikolla olisi päätös tehtävä…

Avatar

aika tarkkoja ollaan oltu. Iso vanhempia ei muutenkaan nähdään kun ovat alkoholisteja. Kouluun lapset menevät. Lapsilla ikävä kavereita. Innoissaan menevät kouluun. Hyvää kesää 💗

Avatar

Meillä riskiryhmään kuuluu sekä, lapsi, että vanhemmat. Lapsi ei mene enää tänä keväänä kouluun, hain hänelle lomaa heti kun tuli tieto, että koulut avataan.

Avatar

Syksyllä viruksen suhteen ollaan taas viisaampia ja jos koulut normaalisti elokuussa avataan niin sitten sinne mennään.

Avatar

Eihän tuossa ole mitään logiikkaa, että näätte mummia ja ukkia, mutta ette muita sukulaisia. Jos muut sukulaiset tapaavat mummia ja ukkia jatkuvasti niin saatte kaikki samat taudit kyllä, vaikka ette olisi samaa aikaa samassa tilassa. Sinänsä kuulostaa siis hieman oudolta, että heitä näkisitte. Ymmärsinköhän minä oikein tämän kuvion? Tämä vaan siis herättelemään teidän ajatuksia. 🤗

Avatar

Mun mielestä nämä suositukset on tehty noudatettaviksi, joka suuntaan. Jos hallitus sanoo, pysy kotona, niin me pysytään. Jos hallitus sanoo, mene kouluun, niin me mennään. Ei valita rusinoita pullasta ja noudateta suosituksia vain silloin kun ne meille sopii, vaan jatkuvasti.

Avatar

Absolut menisivät kouluun jos olisi sen ikäisiä. Lapsi on päiväkoti-ikäinen ja palasi sinne kaksi viikkoa sitten. Massatapahtumia tai mitään kinkereitä ei ole ja toistaiseksi ollaan nähty isovanhempia ja lapsen kummeja (ei-riskiryhmää) ekaa kertaa viime vkl ja aiotaan nyt tässä ehkä kerta viikkoon alkaa tapaamaan läheisimpiä ystäviä myös. Se on silti murto-osa normaaleista kontakteista.
Kohti uutta normaalia elämää vaan! Ei tätä koko loppuvuotta poteroissa kannata olla.

Avatar

Maaliskuun alusta olemme olleet lapsen kanssa vain kotona, maalla kun asutaan niin voimme hyvin ulkoilla ja olla. Mies on käynyt töissä tavalliseen tapaan, hygieniasta tarkasti huolehtien.

Emme aio laittaa lasta kouluun, rehtorilta loma anottu ja saatu. Lapsemme sairastaa astmaa, ja vaikkei se suoraan riskiryhmään luokitellakaan, en ota mitään riskiä.
Syksyllä punnitsemme asiat uudelleen, riippuen tilanteesta.

Avatar

Huomaa, että ehkä aika monella on kärsivällisyys tähän korona tilanteeseen loppunut. Ihmiset jotka aiemmin kyseenalaisti muita kun samassa taloudessa asuvien tapaamista viettivätkin Vapun kaveriporukalla jne..
Täytyy myöntää, että itse olen kokenut korona toimet ylimitoitettuna ja liputtanut ruotsin toimille. Jokin syy siihen että esim. Euroopassa Italiassa ja Espanjassa kuolee enemmän kuin Ruotsissa jossa ei ole ”turhaan” rajoitettu, luin mielenkiintoisen tutkimuksen siitä kuinka Italiassa ja Esp. antibiootit ovat vapaasti ostettavia ja ihmiset käyttävät niitä paljon/turhaan ja moni Korona kuolema johtuisi jälkitaudeista mihin antibiootit eivät ole tepsineet, mutta Ruotsalaisilla eri tilanne.

Nyt meni ehkä jo vähän paatostamiseksi, mutta meillä lapset menevät kouluun, ja niin kuin mielipiteestäni Koronan suhteen voi päätellä en ole edes kyseenalaistanut lasteni laittamista takaisin kouluun. Ymmärrän toki jos on riskiryhmässä, silloin ei varmasti halua sairastua influenssaankaan.

Avatar

Lapset menevät kouluun. Ei olla ylimääräisiä ihmisiä tavattu poikkeusoloissa, muita kuin isovanhempia jotka ovat alle 70v, ja lapset ovat leikkineet ulkona parin kaverin kanssa (alle 10 lasta). Olen lastenhoitaja, eikä varhaiskasvatuksessa kontakteja voi välttää. Neniä pitää niistää, pipejä puhaltaa ja lapsia syliin ottaa ja lohduttaa. Käsiä pesemällä ollaan vielä terveinä pysytty, toivottavasti jatkossakin.

Avatar

Meillä menevät kouluun normaalisti 2lasta. Ovat myös koko ajan leikkineet tuossa ulkona max. 5:n porukassa..samat kaverit on tulossa myös kouluun. Päiväkoti-ikäinenkin löytyy, mutta hänellä on myös 1 kaveri jota tavannut ulkona ja hän on kotona elokuuhun kun minulta meni työkin ja säästän sitten hoitomaksuissa. Muuten on oltu vaan omalla perheellä, mieskin etätöissä kotona. Ja minä käyny kaupassa max. kerran viikossa. Ei muutenkaan tavata isovanhempia tai muita sukulaisia kuin harvoin(asuvat kaukana). Ystävien kanssa lähden kyllä ravintolaan syömään kesällä jos ne aukeaa.

Avatar

Hyvin kirjoitettu. Me olemme noudattaneet suosituksia tiukasti ja noudatamme siis myös uusia ohjeita. Lapset menevät kouluun. En koe olevani pätevä kyseenalaistamaan suosituksia, joissa on kuitenkin taustalla laaja-alaisesti mietityt asiat monesta eri näkökulmasta. Jos perheessä olisi riskiryhmäläisiä, kysyisin neuvoa hoitavalta taholta. Minusta nyt(kään) ei ole sooloilun paikka 🙂

Avatar

Mun ekaluokkalainen menee kouluun. Korona ei pelota ja lähipiirissä ei ole riskiryhmäläisiä ja mun mummua ei kuitenkaan saa mennä tapaamaan hoivakotiin. Lapsi kaipaa todella paljon kavereita ja kyselee kokoajan millon pääsee kouluun. Ja saa koulussa varmasti laadukkaampaa opetusta. Muuten ollaan kyllä noudatettu rajotuksia tarkasti. Mutta lapsi on nähny normaalisti isovanhempiaan, heidän omalla vastuullaan.

Avatar

En ymmärrä tätä koulujen avaamista parin viikon takia. Minusta just varovainen tuttujen tapaaminen ulkosalla on ok nyt kun vähän höllätään näitä rajoitteita, mutta en kyllä uskaltaisi omaa muksua laittaa päiväksi pyörimään muiden lasten kanssa. Kun ei tiedä yhtään, miten hygieniasta muistetaan pitää huolta (heh lapsetko sen muistaisi?) ja minkälaisia eristäytymistä muut perheet ovat pitäneet. Koronaa kun voi just lapset kantaa oireettomana. Meillä olisi aikamoinen katastrofi jos me vanhemmat olisimne kipeinä samaan aikaan; lähipiirissämme on riskiryhmää joten olisimme sitten oman pärjäämisen varassa. Ei kiitti.

Avatar

Meillä ei mennä kouluun. Sain jo rehtorilta luvan pitää lapsi kotona, vaikka perusteluni oli nimenomaan korona. Opettajalta aion kysyä, mihin asti tekevät tehtäviä ja niitä tehdään sitten itsenäisesti kotona. Tähän asti ollaan hallitusta ”toteltu”, mutta tämän suhteen tehdään oma ratkaisu.

Avatar

Kyllä todellakin menevät kouluun ja eskariin kahdeksi viikoksi. Lasten mielenterveydelle tekee hyvää saada tilanne hetkeksi katkaistua ja päästä kesälomalle oikeasti eikä jäädä syksyyn asti karanteenivälitilaan. Sen sijaan me ei nähdä mummoja ja pappoja kuin videon välityksellä. Suojataan niitä ketkä suojaa tarvii ja siltä miltä on tärkeää.

Avatar

Lapsi menee kouluun hallituksen suosituksen mukaan. Ja luultavasti syksyllä koronatilanne on nykyistä pahempi joka tapauksessa. Syksyllä voi tulla uusia sulkuja. Jos tätä koronaa kestää sen pari vuotta, niin ei voida pitää lasta poissa koulusta niin kauaa.

Avatar

Moikka. Taas huomasin että olit kirjoittanut todella hyvän postauksen! Kiitos siitä. Meillä on täällä myös niin kovat pohdinnat menossa tämän asian suhteen ettei tosikaan. Mikä on lapsen kannalta paras. Tästä en ole pidemmälle pohdinnoissani päässyt😂 mies on sitä mieltä että voisi vaikka päästäänkin kouluun mutta minä olen meillä se huomattavasti varovaisempi nyt tässä asiassa.
(Jätän aina linkin blogiini ikäänkuin allekirjoitukseksi😁)

https://lastenjahellanvalissablogi.blogspot.com/2020/05/miksi-olen-niin-positiivinen-kova-elama.html?showComment=1588532496893&m=1#c8151836129099942309

Avatar

Meillä mennään ilolla kouluun. Ihanaa, kun tämä puhelin rumba, kun töissä ollessa yrität huolehtia, että etäkoululaisten selviytyvät tehtävistään, muistavat syödä ja kutakuinkin selviytyvät hengissä keskenään päivän. Meillä molemmat vanhemmista töissä, mihinkään etäilyyn näillä ammattivalinnoilla ei ole saumaa. Olen itse riskiryhmäläinen, mutta silti ollut töissä koko ajan. Ei ole ollut mitään puhettakaan työnantajan puolesta ettenkö olisi.

Avatar

Täällä myös ollaan kahden vaiheilla mitä tehdään. Aluksi olin että tottakai menee kouluun, mies epäröi enemmän ja nyt en minäkään tiedä. Tokaluokkalaisella etäopetus sujunut hyvin ja tuntuu turhalta laittaa kahdeksi viikoksi kouluun. Onhan hänellä ikävä kavereita ja opea, mutta nyt voisi pyytää kaverin pihalle kyläilemään. Meillä kuukauden ikäinen vauva ja itse en ole täysin vielä toipunut sektiosta ja nämä painaa vaakakupissa. Ollaan kans oltu tosi tarkkoja tähän asti. Läheiset ovat käyneet katsomassa vauvaa ikkunan takaa ja mies vain käynyt kaupassa.

Avatar

Hei! Mielenkiinnosta kysyn mihin perustat ajatuksen, ettei mitään tärkeää tapahdu enää loppukeväänä koulussa? Toinen huomio: läksyt kyllä tulee saada opettajalta ennen anotun loman alkamista. Etäopetusta ei tule järjestää, mutta toivon mukaan missään koulussa etäopetus ei olekaan ollut pelkästään läksyjen antamista. Loman aikana huoltaja vastaa perusopetuksen oppimäärää vastaavien tietojen saavuttamisesta, se on hyvä huomioida etukäteen. Tsemppiä ja mukavaa kevättä 🙂

Avatar

Siis Topiashan on noudattanut ohjeistuksia – on ihan sallittua käydä kaverin kanssa ulkoilemassa/lenkillä.

Oletteko te riskiryhmäläisiä vai miksi haluaisit jäädä vielä karanteeniin?

Avatar

” Etäopetusta ei myöskään enää järjestetä, eli läksyjä ei saa edes kysymällä opettajalta, vaan ne pitää taas kysyä kavereilta ja näiden pienten kanssa se on ollut vähän haastavaa. ”

En oikeen tuohon usko, ettei opettaja anna tehtäviä. Jos lapselle haetaan lomaa koulusta, antaahan sillonkin opettaja loman ajaksi tietyt tehtävät mitä tehdä. Etäopetusta ei järjestetä mutta tehtävät saa jos loma myönnetään.

Täällä samallaisia pohdintoja, meneekö lapset kouluun vai ei. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä altistaa lapsia 2 viikon takia. En ymmärrä koko ratkaisua, ihan ihme hommaa. Lapset ei tartuta tautia mutta silti suositus on ettei nähdä yli 70 vuotiaita. Onko vähän ristiriitaista?

Alustavasti olen kysellyt jo koululta opettajalta mahdollista lomaa varten. Meille on väläytetty vihreää valoa, meillä yksi lapsista kuuluu riskiryhmään.

Ainut syy miksi edes harkitsen lasten paluuta kouluun on se, että pääsisin itse taas töihin tekemään ne muutamat tunnit päivässä aamusta enkä illasta miehen tultua töistä kotiin. Muuten en harkitse ja meillä lapset ovat viihtyneet kotona hyvin, eivät edes haluaisi kouluun vaikka kouluun menossa ei ole koskaan ollut ongelmia. Aina yleensä mielellään lähteneet.

Avatar

Nykyisellä karanteenisysteemillä on liian harva sairastunut ja tauti pitkittyy. Koulut avataan, jotta saataisiin virusta liikkeelle, ihan on lääkärit sanoneet että olisi hyvä että nuoret ja terveet aikuiset saurastuisivat. Sinällään hassua kun mistään laumasuojasta ei ole takeita eikä siitä ettei tauti voisi uusia.. On myös tosi ristiriitaisia tilastoja lasten sairastumisesta ja tartuttamisesta, ihan huippututkijoita on joiden mukaan lapset tartuttavat yhtä paljon kun aikuisetkin.. Uskomatonta että hallitus uskaltaa sanoa että olisi täysin turvallista mennä kouluun. Ja mites kun monessa koulussa voi olla reilu sata ihmistä ihan aikuista henkilökuntaa.. Ymmärrän että koulut ei voi olla kiinni loputtomiin, mutta cmon kahden viikon takia töllöinen riski!! Syksyllä oltaisiin jo paljon viisaampia viruksen suhteen.. Nyt menee sit mahdollisesti mukavasti kesäloma sairastaessa – – mun yksi tuttu (nuori urheilija eli ei todellakaan riskiryhmää) on nyt koronan takia ollut kuusi viikkoa yhtä soittoon kuumeessa.. :/
Hallituksen kouluun liittyvät ohjeet on absurdeja eivätkä millään tasolla käytännössä toteutettavissa. Sama luokka yhdellä opella koko ajan, paitsi mites yläaste jossa joka aineessa eri ope.. Turvavälejä ja tilaratkaisuita väljemmäksi, mistäs sitä tilaa taiotaan lisää yleensä muutenkin liian ahtaissa kouluissa, joissa kohtuuttoman suuret luokkakoot. Ja käsien pesu on joo hyvä juttu, mutta pienillä lapsilla sormi voi mennä nenään tai suuhun minuutti käsien pesun jälkeen, ei siis kovin toimivaa.. Huoh, voisin jatkaa tätä paatosta vaikka kuinka kauan mutta ehkä nyt lopetan.
Jos mulla olis kouluikäisiä lapsia, en missään nimessä laittaisi niitä kouluun tämä lukuvuonna. Harmi etten voi valita itse menemästä kun olen ope. Pelottaa kyllä, meilläkin yli 700 oppilasta ja yli 100 opea samoissa tiloissa…

Avatar

Meillä ysiluokkalainen. Kaikki arvosanat arvattu, kirjat käyty. Jos minulta kysytään, niin ei mene kouluun, mutta taitaa päättää itse. Laitan sitten vaiika saikkuviestejä päivittäin, jos heti eka päivä riittää.

Avatar

Meillä lapset menee kouluun. Olemme olleet supertarkkoja karanteenin suhteen, koska hoidamme myös iäkkäämmät isovanhemmat.
Nyt on tullut aika purkaa karanteenia, lapset menee kouluun tapaamaan kavereita joita eivät ole koko karanteenin aikana nähnet.
Kulkevat bussilla.
Minusta tämä on ihan turhaa kiukuttelua aikuisilta, etteivät laita lapsia kouluun. Meinaavatko koko kesän pitää lapset kotona, ilman että tapaavat ketään.
Itse jatkan etätöissä kuten suositeltu.

Avatar

En laita omaa ekaluokkalaistani kouluun. Poissaololupa-anomus hyväksytty tänään. Ollaan oltu perheen kans karanteenin kaltaisissa oloissa mökillä keskellä metsää jo hyvän aikaa ja tarkoitus olisi minimoida kontaktit ulkopuolisiin, jotta lapsilla olisi mahdollisuus nähdä kesän aikana turvallisesti myös isovanhempia. Olen itse tällä hetkellä kotiäitinä ja puoliso tekee etätöitä. Mielelläni opetan tämän 2 viikkoa omaa ekaluokkalaistani kotona, turvassa. Toivon todella, että kesän aikana opitaan uutta viruksesta ja löydetään hyviä hoitomuotoja, jotta syksyllä kouluun meno tuntuisi turvallisemmalta kun ei olla enää uuden ja tuntemattoman edessä. Nyt kun on kaikki vielä kovin epävarmaa, en halua laittaa pientä lastani koekaniiniksi eturintamaan kun muu perhe saa pysyä kotona. Lasta olen yrittänyt suojella pelottavilta asioilta, mutta nähtävästi radiosta on lapsi onnistunut poimimaan asioita ja kysyikin minulta tämä pieni ekaluokkalainen, että miksi hänen pitää mennä kouluun, kun ravintolatkin ovat kiinni ja ihmiset eivät saisi kokoontua. Häntä huolettaa myös, että miten kaikki muistaa huolehtia koulussa hygieniasta. Kaverit eivät ennen koulujen sulkemistakaan pesseet kuulema kunnolla käsiään, eivätkä yskineet hihaan vaikka näitä asioita jo koulussa silloin painotettiin. Minulla ei ole sydäntä sanoa pienelle, että mene nyt oikein reippaana kouluun ja muista huolehtia käsienpesut, turvävälit ym. kun isi ja äiti ja sisarukset saa jäädä kotiin. Kyllä se sekin lasta voi traumatisoida, jos pitää yksin kohdata tuollainen pelottava ja tuntematon asia. Ei ei. Kyllä me odotellaan sinne syksyyn ja sitten vasta kouluun. Samaa mieltä on myös puolisoni ollut koko ajan. Koulu on sujunut oikein mallikkaasti eikä mitään erityisiä huolenaiheita lapseni kohdalla ole ilmennyt, joten senkin osalta tämä ratkaisu sopii meille oikein hyvin.

Avatar

Näin opettajana kyllä varmasti vastaan Wilma-viestiin, jos vanhempi tai lapsi tiedustelee kotitehtäviä tai tuntien aihetta anotun loman aikana. Etäopetusta ei toki lähiopetuksen aikana ole.

Avatar

Pysykää kotona. Terveisin opettaja

Avatar

Meillä lapset jää kotiin.
Astma lapsilla ja haluamme lomailla kesällä terveinä.
Syksyllä on sitten aikaa sairastaa taudit, jos on tullakseen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä