KORONARAJOITUKSET VÄHÄTTELEVÄT ISÄN ROOLIA VANHEMPANA

Kuvat: Sonja Siikanen

Näitä ihania synnytyskuvia katsoessani huomioni kiinnittyy Topiakseen ja tulee tosi tunteellinen olo, kun mietin, kuinka suuri tuki hän on minulle jokaisessa synnytyksessä ollut. Ensimmäinen synnytys oli näistä kolmesta myös henkisesti raskain, koska silloin synnytystä käynnisteltiin osastolla niin, että supistukset alkoivat illalla, kun Topiaksen piti tietenkin lähteä ja jouduin kärsimään sen koko alkuvaiheen ihan yksin. Aamulla sitten meni vedet ja päästiin salin puolelle, jolloin Topiaskin pääsi mukaan, mutta kyllä se yö yksin oli ihan kamala. Ollaan myös aina toivottu perhehuonetta, mutta Topias on aina synnytyksen jälkeen joutunut lähtemään heti pois ja sekin on ollut tosi kurjaa ja raskasta. Koska onhan hän kuitenkin lapsen isä ja ihan yhtälailla tärkeä vanhempi. Hän on mukana raskaudessa ja synnytyksessä, ja tulee olemaan tasavertainen vanhempi sitten lapsen elämässä. Ja näinhän sen kuuluu mennä. Musta onkin tuntunut pitkin kevättä ihan hirveältä miettiä, että moni odottaja ja synnyttäjä jää nyt pelottavan yksin tämän koronatilanteen ja siihen liittyvien rajoitusten takia. Etenkin, koska osa näistä rajoista on todella epäreiluja ja peräti lainvastaisia.

Tässä välissä huomautan, että olen ehdottomasti ollut koko ajan kaikkien koronarajoitusten noudattamisen puolestapuhuja ja olen edelleen, luotan hallituksen päätöksiin. Mutta nämä odottavia perheitä syrjivät rajoitukset eivät ole lainvoimaisia, eivätkä ne perustu hallituksen päätökseen. Hallitus on linjannut, että koronatilanteen takia synnyttäjällä saa olla mukana vain yksi puoliso/tukihenkilö, synnytyksen ulkopuoliset rajoitukset eivät siis ole hallituksesta peräisin, vaan HUS teki päätöksen toimien tiukentamisesta, ja muut sairaalat ovat tästä ottaneet mallia.

Tällä hetkellähän synnytyssairaaloissa rajoitetaan isän/muun tukihenkilön osallistumista synnytyksen käynnistysvaiheeseen, sektioon ja lapsivuodeaikaan. Tämä tuntuu julmalta perusoikeuksiin puuttumiselta, sillä pitäähän isällä olla oikeus osallistua lapsensa elämään ihan alusta asti. Kummankin vanhemman oikeuksia poljetaan näiden rajoitusten kanssa pahasti ja turhaan, sillä koronavirusta vastaan taistellessa tämä kyseinen käytäntö ei ole nyt se relevantein rajoite, johon pitäisi keskittyä. Tuntuu absurdilta, että mediassa puhutaan koko ajan ravintoloiden avaamisesta, mutta missä viipyy ilmoitus, että kaikki vanhemmat saavat taas tasavertaiset oikeudet todistaa lapsensa syntymää ja elämän ensihetkiä?

Minulla on tässä kevään aikana monta läheistä ollut synnyttämässä tai vielä menossa kesän aikana synnyttämään, ja heidän kauttaan olen elänyt uudestaan oman synnytykseni hetkiä ja miettinyt, kuinka hirveää olisi ollut, jos olisin joutunut olemaan ilman tukea. Kokosinkin nyt tähän postaukseen 10 kohtaa, jotka itselläni erityisesti vaivaavat mieltä.

1. Isän osallistuminen on kielletty myös neuvolassa ja ultrakäynneillä. Minäkin olen olosuhteiden pakosta käynyt näissä välillä yksin, mutta se on ollut meidän oma valinta. Meillä kun viimeksi nyt kyseessä oli jo kolmas lapsi niin kaikki oli jo tuttua, mutta entäs nyt etenkin he, jotka odottavat ensimmäistä lasta. Isähän jää tässä täysin vaille huomiointia! Hän ei saa olla mitenkään odotuksessa mukana ja hänen rooliaan tärkeänä vanhempana tunnutaan alusta asti vähäteltävän. Mieti nyt niitä jännityksen tunteita, kun ollaan menossa rakenneultraan ja mietitään, että tuleekohan sieltä tyttö vai poika. Tällä hetkellä isä jää kotiin odottamaan pettyneenä siitä, ettei pääse näkemään lastaan, mutta toivottavasti se äiti sitten ainakin tuo kuvia. Äiti saapuu ultraan ja siellä selviääkin, että lapsi on kuollut kohtuun tai että raskaus joudutaan lääketieteellisistä syistä keskeyttämään. Kun isän puhelin soi, sieltä ei tulekaan uutisia tulevan lapsen sukupuolesta, vaan yksin itkevä äiti kertoo, ettei sitä lasta tule. Ja äiti joutuu kaiken tämän kestämään yksin siellä sairaalassa. Ultrat ja neuvolat ovat tärkeä osa vauvan tuloon valmistautumista ja isällä pitäisi olla oikeus osallistua niihin.

2. Synnytyksen jälkeinen aika voi olla todella ahdistavaa. Se väsymys ja jännitys voi purkautua erilaisilla tavoilla ja moni äiti kärsii heti masennuksesta ja unettomuudesta, joka on todella raskasta uuden vauvan kanssa. Minä itse olen jokaisen synnytyksen jälkeen alkanut heti kärsiä imetykseen liittyvistä D-MER -oireista, eli maidon heruessa dopamiinitasoni laskevat liikaa/liian nopeasti ja tämä hormonaalinen refleksi ilmenee järkyttävänä ahdistuksena. Siis niin pahana ahdistuksena, että se aiheuttaa jopa itsetuhoisia ajatuksia sen vajaan minuutin ajan, mitä se kohtaus kestää. Alussa maidon noustessa nämä oireet ovat pahimmillaan, etenkin kun olet jo muutenkin uupunut synnytyksestä. Topias on aina ollut sairaalassa niin paljon kuin vierailuajat vain antavat ja hänen läsnäolonsa on ainoa asia, joka auttaa minua selviämään oireista. En tiedä, mitä tekisin, jos nyt joutuisin synnyttämään ja jäisin yksin sairaalaan! Olisin ihan pulassa, valitsisin mieluummin vaikka lääkkeettömän kotisynnytyksen, kunhan vain saisin olla Topiaksen kanssa näinä vaikeina hetkinä. Tuntuu hirveältä ajatella, että niin moni äiti joutuu juuri nyt kärsimään yksin.

3. Vauvan ensimmäisinä päivinä tapahtuu niin paljon! Kätilöt ja lastenhoitajat opettavat tärkeitä asioita, imetys laitetaan kunnolla alkuun, puhutaan kakasta ja pissasta, hoito-ohjeista, ihan kaikesta. Ja joka kerta se on ollut Topias, joka muistaa, mitä sairaalassa on puhuttu, koska enhän minä nyt väsyneillä synnytysaivoillani muista mitään! Mielessä on sata asiaa jo valmiiksi, eikä synnyttäneen äidin voi odottaa ymmärtävän heti kysyä kaikkea ja muistavan vastauksia. Tämä tilanne välttämättä vaikuttaa monien vanhempien tietotaitoon vauvan ensimetreillä ja ruuhkauttaa esimerkiksi Imetyksen Tuen palveluita, kun uusilta vanhemmilta jää saamatta tärkeää infoa, jota yritetään sitten löytää muualta.

4. Isää kohdellaan nyt vierailijana. Tässä tilanteessa on enemmän kuin ymmärrettävää, että kaikki vierailijat pitää kieltää, eikä synnytykseen pitäisi saada kuin yksi tukihenkilö. Mutta kun isä ei ole vierailija! Isä on äidin kanssa tasavertainen vanhempi! En voi uskoa, että olemme tilanteessa, jossa tästä pitää kaikkia muistuttaa… On jo ennestään kurjaa, että normaalitilanteessakaan isä ei saa olla samalla tavalla mukana lapsivuodeajassa, mutta tämä on ymmärrettävää, koska sairaaloissa ei vain ole tilaa majoittaa molempia vanhempia. Isä saa kuitenkin koko päivän olla mukana äidin ja vauvan elämässä, ja tämä on ihan minimi, mikä jokaiselle isälle tai muulle vanhemmalle pitäisi taata. Olen niin surullinen kaikkien heidän puolesta, joiden kohdalla tämä vähimmäisvaatimuskaan ei nyt toteudu.

5. Sektiolla synnyttävät äidit jäävät ihan yksin. Alatiesynnytyksessä isä pääsee sentään edes synnytykseen mukaan, jos on terve, mutta sektioon isä ei pääse ollenkaan. Eräs ystäväni synnytti juuri vähän aikaa sitten ihan yksin sektiolla ja sydämeni särkyi, kun seurasin hänen päiväänsä instastoryn kautta. En voi kuvitellakaan niitä tunteita, joita te yksin sektioon joutuvat äidit käytte läpi. Tuntuu absurdilta, että isän läsnäolo suunnitellussa sektiossa muka olisi jotenkin riskialttiimpaa kuin alatiesynnytyksessä, sillä sektiohan on paljon lyhyempi ja yleensä aina tutulla kaavalla tapahtuva suunniteltu synnytys.

6. Miten voi olla mahdollista, että osastolla sitten kuitenkin kaikki äidit ja vauvat ovat samoissa huoneissa? Miten se isän läsnäolo olisi tuossa yhtään sen riskialttiimpaa kuin pitää eri perheitä samoissa pienissä tiloissa? Vaikka isä sitten välillä kävisikin kotona, niin onhan se äitikin juuri ennen synnytystä ollut kotona, eikä missään kahden viikon karanteenissa. Eihän sitä voi mitenkään taata, että näin pidetään korona poissa, kun yhtälailla se äiti voi kantaa sitä. Jos mennään tällä logiikalla, kaikilla pitäisi olla eristyshuoneet.

7. Nämä rajoitukset eivät ilmeisesti ole edes laillisia. En halua nyt tätä avata sen syvällisemmin itse, koska en ole tarpeeksi aiheeseen perehtynyt, etten sanoisi tässä jotain väärin, mutta suosittelen lukemaan aiheesta lisää luotettavista lähteistä. Meillä kaikilla pitäisi olla oikeus synnyttää missä ja miten haluamme, ja kenen kanssa haluamme, eikä lapselta voi evätä vanhemman läsnäoloa. Poikkeusaikaan liittyenkään ei ole säädetty mitään synnytyksiä rajoittavaa virallista ohjeistusta, vaan ilmeisesti tämä ohjeistus on sairaaloiden oma. Myös aluekohtaisesti voitaisiin käyttää parempaa harkintaa, sillä juuri taannoin esimerkiksi TYKS:istä sanottiin koronavirustilanteen Varsinais-Suomessa olevan lähes identtinen perinteisen kausi-influenssan kanssa. Eikä influenssankaan aikana rajoiteta lapsen ja vanhempien oikeuksia, vaan vierailijoiden.

8. Synnytys on ihan uskomaton ponnistus äidiltä henkisesti ja fyysisesti. En ole ikinä kokenut sellaista kipua kuin synnyttäessä, ei siihen voi verrata mitään murtumia ja muita kipuja. Myös henkisesti se aika on hullun raskasta ja tunteet sinkoilevat laidasta laitaan. Sairaaloistakin on puolusteltu, kun tulee näitä tilanteita, ettei isä pääse synnytykseenkään mukaan, että sen takia siellä on sitten henkilökuntaa, että kätilö on kyllä tukena. Mutta kun eihän se näin mene! Ei se kätilö ehdi siinä koko ajan olla, hänellä on muitakin potilaita. Minulla oli viimeksi aivan ihanat kaksi kätilöä, joista olen todella kiitollinen, mutta eivät he missään nimessä olisi voineet korvata lapsen isää. Topias minulle oli tärkein henkinen tuki. Hän on se ihminen, jolle aina ensimmäisenä haluan kaiken kertoa, ja halusin, että hän näkee synnytyksestä joka hetken. Halusin hänen ymmärtävän kaiken sen kivun ja tuskan, jotta hän pääsisi yhtälailla mukaan siihen uskomattomaan mielentilaan, joka vauvan syntymää edeltää. Hän ei voi sitä fyysisesti kokea, mutta sain itse lohtua ja tukea siitä, että hän näki koko ajan kasvoiltani kaiken, mitä jouduin käymään läpi. Ja mitäs sitten, jos käy niin kuin minun keskimmäisessä synnytyksessäni, kun kätilö olikin tosi julma ja ammattitaidoton, emmekä tulleet ollenkaan toimeen. Ilman Topiasta olisin jäänyt ihan yksin! Synnytyksestä ei olisi tullut mitään ja olisin traumatisoitunut aivan järkyttävästi. Kun fakta nyt vain on, että kaikki kätilöt eivät ole täydellisen ihania tsemppaavia persoonia, ja kaikki ihmiset eivät vain tule toimeen. Minäkin yritin silloin vaihtaa kätilöä, eikä se onnistunut. Että siinäs sitten olet aivan yksin ja itket peloissasi, kun sinun pitäisi pystyä keskittymään elämän suurimpaan ihmeeseen.

9. Nyt kun Suomen kyky vastata pandemiaan on noussut niin suuresti, onko tämä nyt todella tarpeellista missään suhteessa? Testauskapasiteetti on paljon suurempi kuin mitä testejä tehdään, suojavarusteita taas riittää ja pandemian tila ei enää ole esim maalis-huhtikuun kaltaisessa tilanteessa. HUS:ista on myönnetty, että virus leviää enemmän henkilökunnan kuin potilaiden ja tukihenkilöiden keskuudessa. Eikö näillä tekijöillä viisaat mielet keksisi jo jonkun paljon paremman käytännön synnyttäville perheille? Eikö testausta voisi kohdistaa ja lisätä synnyttäjien kohdalla jo vaikka äitiyspoliklinikan puolelle, jolloin pysyttäisiin paremmin kärryillä tilanteesta ja pystyttäisiin turvaamaan molemmille vanhemmille perusoikeudet? Kun puhutaan näin tärkeästä asiasta, rajoitusten pitäisi olla todella valideja juuri nyt ja täällä, eikä teoreettisen tulevaisuudennäkymän tai toisen paikkakunnan kohdalla.

10. Miten näiden ihmisoikeuksia loukkaavien rajoitusten myötä on panostettu odottavien perheiden mielenterveyden tukemiseen? Koska siis pakkohan siihen on ollut panostaa jotenkin? Ensimmäisen raskauden aikana olin lähes neljä kuukautta osastolla hyperemeesin takia. Lisäksi kärsin hydronefroosista, minut leikattiin kaksi kertaa ja lopulta päädyttiin käynnistykseen, joka vei oman aikansa, ja synnytyksen jälkeen olimme viikon osastolla. Koko tämän ajan lapsen isä tällä hetkellä joutuisi olemaan kotona, kaukana odottavasta äidistä ja tulevasta vauvasta. Minä en olisi mitenkään selvinnyt ilman Topiaksen tukea, enkä osaa kuvitella, että muut kuukausiksi yksin jäävät äidit selviäisivät sen paremmin. Puhuttiin sitten kuukausista tai päivistä, tai jopa tunneista, raskauteen ja synnytykseen liittyy niin isoja asioita ja tunteita, että jokaisella odottajalla ja synnyttäjällä pitää olla oikeus jatkuvaan tukeen. Nämä rajoitukset varmasti vaikuttavat odottavien perheiden mielenterveyteen, mutta en ole nähnyt yhtäkään tiedotetta mielenterveyspalveluiden kohdennetusta lisäämisestä. Ei sillä, että yksikään psykologi voisi mitenkään korvata isän tuen.

Onko lukijoiden joukossa heitä, joita nämä rajoitukset nyt koskettavat? Miltä on tuntunut jäädä yksin synnytyksen jälkeen, tai oletko peräti joutunut synnyttämään yksin? Miltä tuntuu odottaa synnytystä ja tietää, että isän tuki on näin epävarmaa? Olen niin pahoillani teidän kaikkien puolesta ja toivotan teille todella paljon voimia ja jaksamista, olette supernaisia. 

Kommentit

34 kommenttia
Avatar

Itse koen nämä rajoitukset toki kurjina, mutta hyvinkin tärkeinä ja ymmärrettävinä. Kuitenkin lopulta enemmän vaakakupissa painaa se osaavan henkilökunnan riittävyys kuin oman miehen tuoma tuki ja turva. Ja yritän myös miettiä sitä, että nyt isä pääsee todennäköisesti kuitenkin edes hetkeksi mukaan ensihetkiin eikä vielä ole hänen läsnäoloaan täysin rajoitettu.

Rajoitus siis tosiaan koskettaa myös meidän perhettä, synnytys on viimeistään parin viikon päästä. Itkin rajoituksia päivän kun ne asetettiin, mutta sen jälkeen olen keskittynyt löytämään voimaa ja positiivisia ajatuksia synnytykseen. En nimittäin usko, että asiassa märehtiminen ja siitä stressaaminen auttaisi millään lailla synnytystä ja ensimmäisiä päiviä. Toki pelottaa ja huolettaakin, mutta yritän aktiivisesti vaikuttaa omaan ajatteluuni ja kääntää niitä positiivisiksi, sillä tälle tilanteelle ei mitään voi.

Pakko myös sanoa, että neuvolassani Turussa on hienosti otettu myös isä huomioon! Joka kerralla terveydenhoitaja kyselee myös miehen kuulumiset, kertoo mistä seuraavalla kerralla puhutaan, jotta voimme yhdessä kotona jo asiaan perehtyä ja on kehoitettu myös isää kirjoittamaan ylös mieltä askarruttavat asiat. Kertaalleen neuvolasta olimme myös videoyhteydessä mieheeni kun keskusteltiin vauvan hoidosta.

Mitä tulee suojavarusteiden riittävyyteen. No nyt niitä tosiaan on riittävästi, terveydenhuollon tarpeisiin. Niiden kanssa täytyy edelleen olla huolellinen, jotta niitä riittäisi kaikille niitä tarvitseville.
Koronatestaus synnyttämään tulevilta taas olisi varsin ongelmallista, kun tuloksissa kestää sen verran kauan eikä synnytyksen ajankohtaa voida monissa tapauksissa ennustaa.

Sekin on totta, että monessa tapauksessa, jossa isällä olisi korona, olisi se myös äidillä. Ilmeisesti todennäköisyys saman talouden samanaikaiseen sairastuvuuteen on 75-80% luokkaa. Mutta yksi tartuttava henkilö sairaalassa on aina pienempi riski kuin kaksi ja isä nyt vain on tässä se henkilö jonka ei ole pakko olla paikalla. Karsimalla tukihenkilöt pois vuodeosastoilta vähenee siellä oleskelijoiden määrä melkein puolella ja luonnollisesti vähentää kaikkien, niin äitien kuin henkilökunnankin kontakteja.

Poikkeustilanteissa, jossa sairaalassaoloaika merkittävästi pidentyisi tai lapsi ensimerkiksi joutuisi tehohoitoon, olisi kuitenkin erikoisjärjestelyt käytössä ja isäkin lastaan pääsisi tapaamaan.

Nykyaikana onneksi videopuhelut ja ylipäänsä yhteydenpito on tehty kovin helpoksi vaikka toinen ei olisikaan fyysisesti läsnä.

Ja koronan hyvätkin puolet, sen muutaman erossa vietetyn päivän jälkeen nyt on perheen ensimmäiset viikot rauhoitettu vain oman perheen kesken vietettäviksi ja vierailijoille voi entistä helpommin sanoa, että palataan asiaan joskus myöhemmin. Ilman tätä tilannetta olisi ainakin meillä ollut ruuhkaa kun vauvaa odottaa niin iso ja tiivis lähisuku.

Avatar

Itse synnytin vajaa kuukausi sitten esikoisemme. Tosi paljon jännitti että pysyykö puoliso terveenä, onneksi pysyi ja pääsi synnytykseen mukaan! Olisi ollut todella kamalaa yksin, hänen läheisyys ja kosketus oikeasti vähensivät niitä järkyttäviä kipuja huomattavasti ja hänen tukensa oli korvaamatonta.

Lapsemme joutui heti teholle tarkkailuun pariksi päiväksi emmekä saaneet samaan aikaan vierailla vauvan luona (paitsi kerran hoitaja vähän jousti, ihana hoitaja). Oli tosi raskasta olla synnyttäneiden osastolla ihan yksin ilman puolisoa ja vauvaa. Ja vielä raskaampaa oli käydä yksin teholla katsomassa pikkuista, kun häntä ei saanut ottaa edes syliin. Itkin joka kerta kun kävin. Olisi ollut vähemmän raskasta jos olisi saanut yhdessä käydä siellä.

Synnytyksestä jäi hyvä fiilis mutta sen jälkeinen aika yksin osastolla on tuntunut tosi raskaalta ja olen itkenytkin sitä paljon. Pikkuhiljaa alkaa helpottaa.

Avatar

Synnärillä kätilöitä ja vastasyntyneiden teholla tehohoitotasoisia sairaanhoitajia on rajoitettu määrä. Tarkoittaa sitä, että kun kätilö/sh sairastuu, ei ole esim äitiyslomalaisten lisäksi ketään muuta ketä kysyä sijaiseksi, koska molemmat alat on niin spesifejä ja vaatii pitkät perehdytykset. Sama koskee anestesia ja leikkuripuolta. Ei ole kovin montaa tiimiä etenkään pienissä sairaaloissa, jotka sektioita hoitaa. Jokainen ylimääräinen kontakti voi potentiaalisesti lisätä koronan riskiä ja kun isät on mukana, tuplaa se valitettavasti samontein myös kontaktien määrän. Periaatteessa on siis tuplariski, että kätilö altistuisi/saisi synnytyksessä/sektiossa/lvolla tartunnan ja kerkeää altistamaan vuoron aikana pahimmillaan useita äitejä ja vastasyntyneitä ja näiden lisäksi toistakymmentä kollegaa ja esim sen leikkuritiimin, jotka kaikki on yhtäkkiä kotona karanteenissa. Tallinnassa tällä hetkellä ei saa esimerkiksi tulla isät koko synnärillä ollenkaan missään synnytyksen vaiheessa. Kyseessähän on nyt todellakin poikkeuksien poikkeustila terveydenhuollossa.

HUSin sivuillahan usein kysytyissä kysymyksissä mainittiin myös, että alkuun kun rajoitukset olivat lievemmät, osa tukihenkilöitä oli ilmeisesti peitellyt oireita/tullut paikalle sairaana tms.

Avatar

Lapsia jo 5 ja 4 onnistunutta alatie synnytystä niin neuvolat, ultrat yms on jo niin tuttua, mutta kyllä sen harmin isästä näki kun ei pääse osallistumaan.
Mutta sit taas odotan kauhulla ja rukoilen että rajoitukset on purettu ennen omaa synnytystä.
2017 tehtiin kiireellinen sektio josta jäi todella kamalat traumat, menin niin pahaan paniikkiin että jouduttiin nukuttamaan kesken sektion ja traumoja jouduin käymään läpi n. 6kk synnytyksestä, olin niin ahdistunut että en pystynyt poistumaan kotoa minnekään.
Pelkopolilla yms käyty ja kaikkiin papereihinkin laitettu että isä olisi päässyt kiireelliseenkin sektion mukaan tämän pelkojen yms takia ja nyt sitten saakin pelätä mitä tapahtuu, joutuuko sinne yksin lähtemään vai mitä 😟😭

Avatar

Aamen! Mulla on kolme viikkoa laskettuun aikaan ja tää tuntuu niin järjettömältä. Elättelen vielä pientä toivoa, että rajoitukset ehtis muuttua ennen synnytystä, kun asiaa tarkastellaan taas ensi viikolla. Tuntuu että HUS ei edes halua etsiä asiaan mitään muita vaihtoehtoja. Mua ei oo koko raskauden aikana jännittäny eikä pelottanu synnytys tippaakaan, mutta näiden rajotusten myötä on tullut ahdistus, kun ajatteleekin synnytystä. Eniten mut tekee surulliseks ajatus siitä, että mies jäisi paitsi esikoisensa ensi hetkistä. Tiedän miten tärkee asia hänelle olis. Sairaalassa missä synnytän on vielä kaikki huoneet perhehuoneita ja synnyttäjiä on vähän, joten kaikilla olis mahdollisuus olla omissa huoneissaan.

Avatar

”suojavarusteita taas riittää. ”
Ei riitä.

”HUS:ista on myönnetty, että virus leviää enemmän henkilökunnan kuin potilaiden ja tukihenkilöiden keskuudessa”
Niin, mm. siksi koska vierailijoiden pääsyä sairaalaan on rajoitettu. Henkilökunta joutuu kuitenkin välillä liikkumaan eri yksiköiden välillä, esim. päivystysaikana anestesialääkäri voi joutua liikkumaan synnärin, päivystyksen, vuodeosastojen ja leikkurin välillä.

Sellaisten potilaiden kohdalla, joiden sairaalassaoloaika pitkittyy, tehdään poikkeuksia. Eli jos odottaja joutuisi olemaan sen neljä kk osastolla tai viikkoja synnytyksen jälkeen, saisi vierailijoita tulla kyllä.

Luota vaan siihen että nämä rajoitukset on meidän kaikkien, myös synnyttäjien ja vastasyntyneiden parhaaksi. Hallituksessa ei taida kovinkaan montaa virologian tai infektiotautien erikoislääkäriä olla.

T. Hussilainen

Avatar

Näin kolmatta lasta odottaessa on aivan kamalaa mennä jo sinne ultraan yksin. Juuri se, kun tiedät että joudut _soittamaan_ uutiset puolisolle, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Se ei ole ollenkaan sama asia kuin olla yhdessä siinä tilanteessa. En voi kuvitellakaan, kuinka kamalalta tuntuu esikoisen odottajista.

Toivon hartaasti ja itsekkäästikin, että loppuvuonna kun syntymänhetki lähenee, ei rajoituksia enää olisi. Mutta niillä mennään mitä annetaan. Myönteisenä koen kuitenkin jo sen, että meidän lähisairaalamme ainakin ilmoitti äidinmaidonluovutusten vastaanoton taas jatkuvan. Jos tästä alkaisi rajoitusten hallittu purku.

Avatar

Mulla on elokuussa laskettu aika ja pelonsekaisin tuntein odotan mitä silloin tulee tapahtumaan, jos rajoitukset ovat vielä voimassa.

Avatar

Nämä rajoitukset on asetettu työntekijöiden ja potilaiden turvaamiseksi. Jos kaikki isät/tukihenkilöt saisivat nyt tulla sairaalaan, olisi siellä kaksinkertainen määrä ihmisiä, ja tätä myöten riski tartunnoille kasvaisi. Itse työskentelen synnytyssairaalassa ja koen että itselläni on oltava turvallinen olo töissä, jotta voin hoitaa potilaat hyvin. Ymmärrän, että tilanne on synnyttäjille ja perheelle hankala, mutta johonkin raja on tässä vaikeassa tilanteessa vedettävä. Kannattaa tosiaan muistaa ajatella hoitohenkilökuntaa, ja heidän työturvallisuutta, monet heistäkin ovat perheellisiä.

Avatar

Odotan esikoistani jonka laskettu aika on heinäkuun puolessavälissä. Jännitin synnytystä jo ennen korona-aikaa, mutta näiden rajoitusten vuoksi mielenkiintoni synnytystä kohtaan on hävinnyt melkein kokonaan. Nyt ajatus synnytyksestä pelottaa niin paljon että nukkumisesta ei meinaa tulla mitään ja voisin vain itkeä sängyn pohjalla koko loppuraskauden. Itselleni miehen tuki on aina ollut äärettömän tärkeää ja en todellakaan halua edes ajatella synnytystä ilman sitä.. Olen käynyt useamman kerran pelkopolilla puhumassa asiasta mutta minusta tuntuu lähinnä siltä että kätilöt eivät oikein kuuntele asiaani, sillä eiväthän he näitä asioita ole myöskään päättäneet. Olen melko nuori, 20 vuotias, ja tuntuu ettei minua oteta tosissaan pelkojeni kanssa. Haluaisin kotiin niin pian kuin mahdollista synnytyksen jälkeen mutta lähisairaalassani pidetään nyt koronan vuoksi kiinni siitä että ensisynnyttäjien tulee olla se kolme päivää sairaalassa, eikä täällä ole ollenkaan polikliinisiä synnytyksiä tällä hetkellä.. Asia olisi minulle täysin ok, jos mieheni saisi olla opettelemassa uusia asioita yhdessä perhehuoneessa synnytyksen jälkeen ja tutustua vauvaan samalla kun minäkin, mutta yksinjäämisen pelko on niin lamaannuttavaa tällä hetkellä että toivoisin ettei minun tarvitsisi synnyttää ollenkaan. Täällä kaikki synnyttäjät saavat ensisijaisesti oman huoneen eikä sieltä saa poistua laisinkaan käytävään tai aulaan sairaalassa olon aikana, eli en oikein ymmärrä että miten se yksi terve tukihenkilö siinä samassa huoneessa lisäisi riskiä sairastua, tuleehan hän kuitenkin olemaan sairaalassa sen aktiivisen synnytyksen ajan. Kiitos kun kirjoitit aiheesta!❤️

Avatar

Ihmettelen tätä, että vaaditaan pysymään sairaalassa sen kolme päivää. Ei tällaista lakia ole, kyllä sieltä sairaalasta tulee saada poistua halutessaan. Eli vauva turvakaukaloon ja mies hakemaan. Ei heillä ole lakisääteistä oikeutta estää. Voihan halutessaan myös synnyttää kotona.

Avatar

Oon ihan samaa mieltä, aivan kamala tilanne. Mä sain esikoisen suunnitellulla sektiolla jota pelkäsin tosi paljon ja en tiedä miten olisin selvinnyt siitä ilman mun miestä. Hän jutteli mulle koko leikkauksen ajan ja sai näin pidettyä mut rauhallisena. Henkilökunta ei puhunut mulle leikkauksen alettua enää mitään (paitsi näyttivät vauvan), toki ehkä antoivat meille tilaa olla ”kahdestaan” siinä. Mutta en usko että olisin tuntemattomasta saanut tukea. En voi edes kuvitella millaista on maata siinä pöydällä yksin.

Avatar

Synnytin toisen lapsemme viime viikolla ja itse synnytyksessä ei eroa ollut edelliseen kuin se, että ekan tutkimuksen ajan joutui mies odottamaan synnytysosaston ovien ulkona. Synnytyssalista poistuttaessa hän joutui lähtemään, mikä tietysti vähän oli kurjaa, mutta siihen oltiin kumpikin varauduttu.

Parin päivän jälkeen oltiin jo kotiin lähdössä, kun jouduttiinkin vastasyntyneiden teholle. Kolme päivää siellä ilman puolisoa ja esikoista tuntui tosi kamalalta, etenkin kun vauvan vointi aiheutti huolta. Loppujen lopuksi kun päästiin kotiin, on mies sekä esikoinen päässyt luomaan sidettä vauvaan ja kaikesta huolimatta me selvittiin ihan järjissämme. Oltiin toki asiaa käsitelty tosi paljon jo etukäteen, mutta kyllä tuo teholle joutuminen oli ihan kaikista kauheinta ilman muun perheen tukea.

Nyt vaan kehotan muita loppukevään ja kesän synnyttäjiä perheineen käymään asiaa läpi jo etukäteen ja suuntaamaan oman energian synnytyksen positiivisiin asioihin. Kyllähän nää kaikki rajoitukset tuntuvat vielä entistä pahemmilta jos kaiken aikaa niitä voivottelee. Enkä tarkoita etteikö tähän epäkohtaan saisi puuttua tai olla harmissaan, mutta henkilökohtaisella tasolla voi olla helpompaa kun yrittää asennoitua oikein tähän tilanteeseen.

Tosi isot tsempit jokaiselle muullekin poikkeusoloissa synnyttävälle! Kyllä te pystytte siihen ja onneksi puolisot saavat kotona myös kiintyä rauhassa vauvoihin <3

Avatar

Tämä ei nyt varsinaisesti liity synnytykseen, mutta aiheeseen osin kyllä.
Kävin läpi ensimmäisen keskenmenoni nyt rajoitusten keskellä. Tuntuu kuin menehtyneellä vauvallamme ei olisikaan isää koska hänellä ei ollut lupaa olla mukana tutkimuksissa eikä toimenpiteissä sairaalassa. Eikä isää otettu huomioon mitenkään muutenkaan. Olen surullinen miten hänellä ei ollut lupaa tulla tuekseni ja olla osana koko surullisen tapahtuman keskellä. Tuntui raskaalta selittää toiselle uudelleen kaikki mitä tapahtuu ja mitä olen käynyt läpi sairaalassa, vaikka totta kai halusin. Sairaalassa ollessani olin ahdistunut, peloissani ja itkin koko ajan.
Jokaisen hoitajan olemus oli niin vaivaantunut rajatuista käytännöistä, jotka koskivat heidän oman työnsä ja ammattinsa toteuttamista. Jokainen hoitaja pahoitteli ettei voinut halata tai silittää tai pitää kädestä. He viipyivät huoneessani vain pakollisen ajan, koska olihan heillä varmasti monta muutakin hoidettavaa potilasta. Ymmärsin tottakai sen miksi näin toimittiin, mutta en hyväksynyt sitä. Kävin läpi elämäni raskaimman tapahtuman ja jouduin olemaan siinä vasten tahtoani yksin. Ulkopuolinen henkinen tuki kaiken jälkeen on ollut vaikeasti saatavaa ja tuntunut raskaalta ettei sitä ole ollut helppoa saada. Olen todella pahoillani kaikkien joilla näissä tilanteissa on vaikeita hetkiä ja että kukaan joutuu käymään mitään näin isoja asioita läpi.

Avatar

Koronasta maksettava taloudellinen ja henkinen velka tulee olemaan valtava. Valitettavasti tässä pn kärsijöinä kaikki, tavalla tai toisella. Siltikin nämä koronarajoitukset tuntuvat jokaisesta niin väärältä. En pysty ymmärtämään miten heikkoa yhteen hiileen puhaltamista meillä Suomessa on. Miten joku rajoitus tulisi purkaa, koska se vaikuttaa tiettyyn osaan väestöä negatiivisesti. Tämä vaikuttaa meihin kaikkiin, kaikki olemme kärsijöitä. En ole tämän kevään synnyttäjä, saati vanhus, mutta vetänyt aika henkisesti tiukilla maaliskuun alusta juurikin koronavaikutuksien takia, mutta ymmärrän syyn. Nämä on vain tehtävä nyt. Jokainen kantaa kortensa kekoon.
Koronarajoitukset eivät todellakaan vähättele isän merkitystä vanhempana, ellei sitä juurikin sillä tavalla halua ottaa.

Avatar

Entä sitten kun joku isä tulee osastolle kipeänä jos ohjeistus on että isä saa vierailla synnyttäneiden osastolla terveenä(näitäkin on jotka menevät ohjeista huolimatta, Buranaa naamaan ja menoksi) ja tartuttaa siellä kätilön, sitten kätilö oireettomana levittää tautia ympäri osastoa muutaman päivän juuri synnyttäneille äideille ja muille työntekijöille yms. Ymmärrän kyllä että rajoitukset harmittaa, mutta kyllä näillä vastasyntyneiden, äitien ja henkilökunnan parasta ajatellaan eikä tämä poikkeustila kestä loputtomiin. Itse olen yhden viidestä lapsesta synnyttänyt ilman miehen tukea koska hän ei reissu työstä ehtinyt mukaan ja nyt isona perheenä ei ole mahdollisuutta muutenkaan olla ososatolla koko päivää kun isommat lapset tarvii hoitajan kotona. Syksyllä syntyy kuuden lapsi niin mies on mukana synnytyksessä jos ehtii ja tod näk vierailee kerran sairaalassa isompien lasten kanssa mahdoton saada moneksi päiväksi kaikille hoitajaa. Kyllä sairaalassa on henkilökunta siellä tukemassa ja opastamassa äitiä ja vauvaa. Toki ymmärrän että asiat muutti paljon kurjemmaksi sitten jos vauva vaikka joutuu teholle tms. Yleensä kuitenkin sairaalassa olo on maksimissaan vain muutaman päivän synnytyksen jälkeen eikö äiti voisi silloin keskittyä itse tutustumaan pienokaisen, kyllä isäkin ehtii vielä mukaan vaikka 2 ekaa päivää menisi ohi. Ja onhan sittenkin mahd videopuheluihin yms.

Avatar

Anteeksi nyt vain mutta molempien vanhempien synnytyksessä mukana olo ei ole mikään lakiin kirjattu perusoikeus. Perustuslaista ei sellaista löydy eikä myöskään yk:n ihmisoikeusjulistuksesta. Tai näytä ne kohdat missä tästä mainitaan. Tästä syystä on aika outoa et puhut rajoituksista ihmisoikeuksien loukkauksina.

Ja jos perustelet rajoitusten huonoutta jollain lainvastaisuudella niin mikset laita lähteitä mistä olet näin lukenut. Silloin ihmiset voisivat itse lukea saman. Onko kyseessä jonkin lainoppineen lausunto vai millainen lähteesi oikein on? Hallitus on päättänyt minimit ja muut voivat toimia tiukemmin. Esimerkiksi jotkut ravintolat ovat kokonaan kiinni vaikka etämyynti on sallittua. Ja HUS nimenomaan teki tämän nykyisen linjauksensa sen jälkeen kun selvisi että jotkut vanhemmat olivat salailleet koronaepäilyjä ja tulleet mahdollisesti koronaan sairastuneina mukaan synnytyksiin. Ei tukihenkilön läsnäoloa muuten olisi kielletty. Ja jos olet lukenut uutisia niin hallitus linjasi ensin tukihenkilöistä ja HUS tiukensi linjaansa vasta myöhemmin

Olen itse ensisynnyttäjä ja tilanne toki huolettaa, sillä sairaalan henkilökunnalla ei varmasti ole resursseja huolehtia juuri synnyttäneistä äideistä samalla tavalla kuin isä voisi. Mutta tilanne on mikä on (ja rajoitukset johtuu vain ihmisten omasta toiminnasta) joten siihen on vain sopeuduttava. Mutta oli pakko puuttua asiavirheisiisi.

Avatar

Esikoinen syntyy todennäköisesti tällä tai ensi viikolla ja nämä rajoitukset ovat muuttaneet koko loppuraskauden painajaiseksi. Pari kuukautta on mennyt jatkuvan ahdistuksen kanssa, monet päivät ovat menneet itkiessä ja toivoessa, että en edes olisi raskaana, vaikka lapsi oli kovasti toivottu. Tämä stressi ja ahdistus on varmasti jättänyt pysyvät jäljet lapseen ja edessä on elämä mielenterveysongelmien kanssa. Vastaavasti oma mielenterveys on täysin romahtanut, saa nähdä missä vaiheessa saan itseni sen verran kasaan, että pystyn olemaan vanhempi tai palaamaan työelämään.

Minulle juurikin yksin jääminen synnytyksen jälkeen on ollut suurin pelko. Ei ole mitään kokemusta vauvoista (en ole pitänyt edes sylissä alle kuukauden ikäistä) ja luotin siihen, että mies hoitaa sairaalassa vauvaa ja saisin itse keskittyä toipumiseen ja imettämisen harjoitteluun. Se, että lapsen isä ei saa olla mukana esikoisensa ensimmäisissä päivissä on mielestäni täysin anteeksiantamatonta, eikä mikään määrä myöhempää yhdessä oloa voi korjata tilannetta. Tämä kokemus, jonka pitäisi luoda meistä perhe tulee jäämään kokemukseksi, joka etäännyttää meitä toisistamme ja luo perustan epätasa-arvoiselle vanhemmuudelle, jossa todellinen vastuu lapsesta on äidillä ja isä osallistuu jos osallistuu. Selvästi yhteiskuntakin on tätä mieltä.

Avatar

Huh, lapsen kaksi ensimmäistä päivää määrittää koko lapsen suhteen isäänsä ja etäännyttää perheen toisistaan. Onpa kamalan kurja näkökulma elämään. Tilanteen voi ehdottomasti korjata myös kotiinpäästyään, se on ihan itsestä kiinni. Jos isä haluaa olla taas-arvoinen vanhempi hänen täytyy se rooli ottaa ja äidin täytyy sitä tukea. Kaksi päivää sairaalassa ei vie sitä mahdollisuutta.

Avatar

Itse olen Tyksissä töissä ja äidit on siirretty samoihin huoneisiin, koska tiloja on jouduttu antamaan vakavasti immuunipuutteisille potilaille (syöpäpotilaille). Eli ylimääräisiä perhehuoneita EI OLE. Isän yms perheenjäsenten vierailuja rajoitetaan, jotta henkilökunta pysyy terveenä ja linja pysyy samana myös muiden kuin synnyttävien äitien osalta.

KENENKÄÄN luona ei tällä hetkellä saa vierailla, en ymmärrä, miksi äitejä tai isiä tässä syrjittäisiin. Hoivakodeissa vanhukset yksin, kun sukulaiset eivät saa käydä katsomassa. Ainoastaan kuolevaa omaista voi käydä katsomassa. Ollaan onnellisia, että isä saa olla edes synnytyksessä mukana. Joissain maissa ei saa olla siinäkään.

Suojavarusteita hädintuskin riittää henkilökunnalle saati sitten jaettavaksi iseille ja muille tulihenkilöille. Itse myös raskaana ja käynyt yksin kaikki ultrat ym ja jos rajoitteet jatkuvat, niin jatkuvat. Tämä tilanne on toivottavasti ohi menevä jossain vaiheessa.

Avatar

Onneksi en ole raskaana nyt. Mun olisi pakko alkaa suunnittelemaan kotisynnytystä. Ilman miehen tukea en olisi koskaan selvinnyt vauvan kanssa. Saimme onneksi ensimmäisellä kerralla ensimmäisen päivän jälkeen perhehuoneen. Kaksi ensimmäistä yötä ja päivää olivat totaalisen hirveitä. Yksikään kätilöistä ei auttanut eikä neuvonut missään. Kysyin apua vaipan vaihtamisessa kun en ollut sellaista koskaan tehnyt – vastaus oli, että se on sinun vauvasi. Kysyin katsoisiko joku vauvaani sen aikaa, että kävisin vessassa – vastaus oli, että vauva kuuluu ottaa mukaan vessaan.

Onneksi, onneksi, onneksi mieheni pääsi sinne ja auttoi saamaan asiat hallintaan. Toisella kertaa meillä ei ollut perhehuonetta, mutta pääsimme onneksi sieltä pois jo kahdessa päivässä (joina molempina mies oli koko sallitun 12 tuntia auttamassa). Minulle tuli muuten navan putsaamisesta aina oksennusrefleksi, se oli aivan hirvittävää. Mies hoiti sen joka kerta, jos nyt joutuisin synnärille, olisi pakko vaatia kätilöitä tekemään se.

Ja on muuten aikas todennäköistä, että jos perheen isällä on korona, se on myös äidillä. Vaatisivat ennemmin vaikka, että tukihenkilöiden on käytettävä maskia.

Avatar

Kerrankin kirjoitit oikeasti tasa-arvoisen jutun.

Avatar

Itse taas ymmärrän nämä rajoitukset. Itse synnytin esikoiseni silloin, kun mies sattui olemaan työmatkalla. Kävin myös neuvolassa yksin, sillä miehellä työmatka 60km ja hän ei neuvolan takia ottanut koko päivää vapaaksi tai lähtenyt ajelemaan.

Ja täysipainoinen isä hän on ollut lapsillemme, vaikka ei neuvolassa tai ekassa synnytyksessä ollutkaan mukana!

Tämä koronatilanne on muutenkin tosi kurja. Itse mielummin synnyttäisin vieläkin yksin, kun että joutuisin pitämään mummoa vanhainkodissa yksin 🙁 Nyt sentään saa käydä ikkunan takaa häntä tervehtimässä, mutta kyllä meidän on särkynyt, kun toinen joutuu olemaan ilman läheisiä.

Avatar

Olen raskaana rv14 ja lapsi on meidän ensimmäinen. Neuvolakäynneille on onneksi sentään päässyt mukaan, mutta oli suuri pettymys kun siellä jo sanottiin että puolisoni ei pääse ultriin mukaan ja luultavasti hänen osansa loppuvuodesta tapahtuvassa synnytyksessä on vähäinen. Se surullinen ilme sinä aamuna kun kävin ekassa ultrassa ja hän jäi kotiin odottamaan.. Onneksi saatiin sentään kuvia ja otin liikkuvasta vauvasta videon häntä varten. Pelottaa kovin ajatella sitä, että olen sairaalassa ennen ja jälkeen synnytyksen yksin, ja surullinen ja vihainen mieheni puoelsta että hän pääsee mukaan vain ”välttämättömään”. Tämä on meidän yhteinen lapsi, joten mielestäni se on oikeuksien riistämistä.. Toivon todella että tilanne paranisi siihen mennessä kun synnytys on ajankohtainen.

Avatar

Me asutaan ”korona vapaassa” kunnassa (yksi tartunta maaliskuussa) ja nyt neuvolaan viimeksi pääsi isäkin mukaan, kun on terve.
Itsellä jäänyt esikoisen raskaudesta ja synnytyksestä pelot, joita en haluaisi kokea yksin
Toki synnytyssairaalassa tapahtuvat ultrat ovat vielä vain äidille, mutta niissä on sallittu ottaa videopuhelu, saadaan tietää asiat samaan aikaan.
Toivon että lokakuussa olisi rajoitteet niin että isä saa olla koko toimitusajan mukana synnärillä.

Avatar

Itse päädyin 5,5vko sitten kotisynnytykseen, koska koin niin tärkeänä saada olla perheenä yhdessä sekä synnnytyksen-, että lapsivuodeajan.
Palkkasin kotiin kaksi kätilöä ja kokemus oli niin valtavan ihana että jos vielä lapsia saan, aion synnyttää nekin kotona – oli poikkeustila ne tai ei, suosittelen.

Avatar

Kiitos tosi kivasta ja lempeästi kirjoitetusta postauksesta! Olen itse valitettavasti kohderyhmää, jota nämä rajoitukset koskettavat. Olen ensisynnyttäjä, ja laskettu aikani meni viikonloppuna. Tuleva lapsi on todella odotettu, ja hän on sekä minun että mieheni esikoinen. Sydämeni meinaa särkyä ajatuksesta, että puolisoni ei pääse osastolle meidän kanssa syntymän jälkeen, sillä tiedän, ettei hän haluaisi olla missään muualla. Synnytyksen kulku sekä vastasyntyneen hoito ja käsittely ovat minulle itselleni tuttuja ammatin puolesta, mikä on syy siihen että esim. vauvan hoito ei varsinaisesti jännitä. Olin vain niin kovin toivonut, että saisimme perhehuoneen (joka meidän synnytyssairaalassa on helposti saatavissa), sillä olisin halunnut kätilöiden opettavan vauvan perushoidolliset asiat juuri miehelleni. Nyt tilanne on se, että minä opetan ne asiat miehelleni kotiutuessamme, mikä vaan korostaa sitä asetelmaa, että olen meistä ”tietäväisempi” koulutukseni ja ammattini takia. Tasa-arvoisia lähtökohtia vanhemmuteen ei siis todella ole tulossa ainakaan sen puolesta, ja se harmittaa minua kovasti. Toisaalta olen kiitollinen tietynlaisesta teoriapohjasta joka minulla on, vaikka ensimmäistä lastani odotankin. Ahdistaa ja jännittää se, kuinka paljon pelkoa nämä rajoitukset herättävät heissä, joille ”vauvamaailma” on täysin uusi ja vieras, ja nyt siihen kaikkeen tulisi sukeltaa yksin. Sillä yksinhän siinä ollaan, kun esimerkiksi meidän paikkakunnalla puolison osallistuminen esimerkiksi odotusajan neuvolakäynneille on kielletty, syntymän jälkeisestä sairaalarajoituksista puhumattakaan. Tämä kaikki olisi helpompi hyväksyä jos rajoituksissa olisi jotain järkeä ja logiikkaa, mutta ei niissä ole. Lasten oikeuksiin perehtynyt oikeustieteen professorikin totesi, että juridisesti tämä tilanne on hyvin yksinkertainen ja selkeä: laillista perustetta rajoituksille ei ole olemassa. On siis mielestäni käsittämätöntä, että HUS (ja muut sairaanhoitopiirit perässä) voivat kävellä hallituksen asetusten ja lain yli omatoimisesti.

Avatar

Itse taas valitsen mieluummin sen että synnytän yksin kuin sen että en saa ammattitaitoista henkilökuntaa.
Kätilöitä ei ole mitään pohjatonta kaivoa mistä heitä vedetään. Lähihoitaja tai sairaanhoitaja ei ole kykenevä hoitamaan synnytystä. Heitä on enemmän kaivosta vedettäväksi kuin Kätilöitä.
Ja voihan sillä äidillä olla myös korona mutta se synnytys on vain hoidettava, ei äitiä voi jättää pihalle. Näin kärjistetysti. Ne isät voidaan jättää. Sillä suojataan hoitohenkilökuntaa.

Avatar

Pakko korjata sen verran ensimmäistä kohtaa, että kaikkiallahan ei kielletä isän osallistumista neuvoloihin/ultriin. Meillä ainakin kunnalliseen neuvolaan ja siellä tehtäviin ultriin (eli np- ja rakenneultra) on mies toivotettu tervetulleeksi kunhan on terve 🙂 eli ilmeisesti nämä on siis kielletty vain siinä määrin, kun ultria tehdään sairaaloissa?

Avatar

Kommenttini meni ehkä ensin väärään postaukseen, mutta halusin vielä tulla kiittämään, että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta! Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla.

Avatar

Nämä rajoitukset eivät ilmeisesti ole edes laillisia.
No en mistään luotettavasta lähteestä rällaista tietoa löytänyt. Aika epäammattimaista heittää tuollainen kommentti toki perässä luki että ei varmistettu.
Tilanne on kurja mutta ei millään tapaa laiton!!

Avatar

Täällä rv 21, molemmat ultrat osuvat tähän korona-aikaan, eli isä ei mukaan pääse, ensimmäinen lapsemme kyseessä. Yhdessä ultrassa olemme olleet yhdessä: viime raskaudessa toteamssa keskenmeno. Oli siis tosi kiva mennä nyt yksin samaan paikkaan, mistä huonot muistot. Täällä ei myöskään isällä asiaa neuvolaan, mikä on mielestäni outoa, onhan koko perhe neuvolan asiakas, ei vain äiti?! Tulevaa synnytystä en halua vielä ajatellekaan. Epäreilulta tuntuu, miksi meitä vuoden 2020 vanhempia kohdellaan näin.

Avatar

Niin osuva kirjoitus! Tätä olen itsekin miettinyt paljon. Itse lievää synnytyksen jälkeistä masennusta sairastaneena olisin varmaan seonnut, jos puoliso ei olisi saanut olla mukana synnytyksessä. Toivottavasti tämä ”sääntö” pian kumotaan ja ajatellaan äitien näkulmasta asiaa ja nimenomaan äitien mielenterveyttä!

Avatar

Olen itse raskaana ja näen asian hyvin eri tavalla. Minusta on hienoa, että henkilökuntaa, vastasyntynyttä ja synnyttänyttä pyritään suojaamaan kontaktien rajoittamisella mahdolliselta tartunnalta. Näin oma oloni sairaalaympäristössä olisi vähän luottavaisempi, kun huoneessa ei ravaa hoitohenkilökuntaa enempää porukkaa.

Meillä on myös muiden lasten osalta toimittu hyvin pitkälti näiden periaatteiden mukaan. Isä on lähtenyt kotiin heti osastolle siirtymisen jälkeen ja käynyt kerran koko sairaalassaolon aikana isompien sisarusten kanssa katsomassa vauvaa. Kun isällä on työt ja kotiarki hoidettavana, ei sitä sairaalassa edes ehdi oleskella.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä