YHDENTOISTA KUUKAUDEN IKÄINEN VAUVA

Viimeisiä viedään, tämän jälkeen tulee enää yksi vauvan kuukausipostaus! Ihan uskomatonta ajatella, että vajaan parin viikon päästä meidän vauvavuotemme on ohi. Viimeistä kertaa! Fiilis on ihan päivittäin tosi herkkä ja haikea, vaikka paljon on myös kaikkea ihanaa edessä. Tuntuu vain niin hassulta, että enää meillä ei pian ole vauvaa. Kun siitä vauvasta on niin kauan puhuttu, on nyt henkisesti vaikea luopua ajatuksesta, että meillä on vauva, vaikka se tietenkin tarkoittaakin, että pian meillä on taapero. Ensin sitä vauvaa yritettiin monta vuotta, sitten oli lapsettomuushoidot ja seuraavaksi raskaus, kunnes lopulta koitti vauvavuoden aika. Ajatukset ovat pyörineet jo vuosia niin vahvasti nimenomaan siinä vauva-sanassa, että tuntuu vain oudolta, että enää ei voi pian puhua vauvasta, vaan hän on ihan vain lapsi.

Mutta hetken vielä saan häntä kutsua vauvaksi, joten otetaan näistä viimeisistä viikoista kaikki irti. Meidän VAUVA on edelleen aivan mahtava tyyppi. Hän on koko ajan kehittynyt huomattavasti sisaruksiaan nopeammin kaikessa, mutta yhdessä vauvavuoden askeleessa hän sitten jäi jälkeen. Nimittäin kävelemisessä! Meillä esikoinen ja keskimmäinen molemmat lähtivät kävelemään kunnolla 10 kuukauden iässä, mutta vauva ei vieläkään kävele. Ensiaskeleet hän on kylläkin ottanut, mutta ei vielä uskalla kävellä kunnolla, vaan ottaa vain sen pari askelta kahden ihmisen välissä. Ensiaskeleet tämä mokoma meni sitten ottamaan hoidossa ja minä olin murtunut! Niin kovin olen häntä houkutellut kävelemään, mutta ei sitten millään. Mutta sen yhden kerran, kun laitan vauvan hoitoon ja lähden ystävän kanssa ulos, lähtee hän heti liikkeelle. Mokomakin. Eikä sitten tietenkään enää suostunut äidille näyttämään, joten mummi ja ukki ovat ainoita aikuisia todistajia tälle edistysaskeleelle.

Esikoinen ja keskimmäinen lähtivät reippaasti ja rohkeasti kävelemään, koska heillä oli kiire päästä liikkeelle, mutta tämä vauva sitten taas pääsee liikkumaan niin järjettömän kovaa vauhtia kontaten, että hänellä ei ole mitään kiirettä sen kävelyn kanssa. Kun kerran konttaamalla pääsee niin hyvin, miksi alkaisi kävellä. Tai ainakin näin uskon hänen ajattelevan. Sillä taitoa kyllä olisi, hänhän kävelee koko ajan tukea vasten ihan hirveää vauhtia ja välillä ei edes tajua, että ei hän todella pidä tukea vaan vain hellästi koskettaa kättäni, mutta hän selkeästi tarvitsee vielä sen henkisen tuen siihen kävelyyn. Heti, jos hän huomaa, ettei pidä mistään kiinni, hän laskeutuu alas. Aika paljon hän kyllä seisoo ilman tukea ja seisten heittelee esimerkiksi palloa, että hänellä on kyllä todella hyvä tasapaino, eikä hän kaatuile, mutta kävely jostain syystä jännittää. Muuten hän kyllä on sisaruksiaan liikkuvaisempi ja ketterämpi, sillä hän kiipeilee ihan hirveän hyvin ja korkealle. Hän on kauhea hurjapää, ja aikuiset vain aina kauhistelevat sitä menoa.

Kiipelyn, ilman tukea seisomisen, tukea vasten kävelyn ja taputtamisen lisäksi, jotka olivat hallussa jo aiemmin, vauva osaa nyt myös heittää palloa ja muita leluja. Isosisko ja -veli leikkivät muutama viikko sitten hänen kanssaan ja hän oppi hienosti heittämään ja tykkää kovin leikkiä pallolla. Hän tykkää muutenkin leikkiä aina isojen kanssa, mutta viihtyy myös yksinään. Eniten hän kulkee ympäriinsä pahanteossa, mutta jaksaa kyllä leikkiä leluillakin. Hänen mielestään on hurjan hauskaa työntää tavaroita ympäri kämppää ja laittaa pienempiä asioita kaikkiin purkkeihin ja purnukoihin. Ja jos jokin ei mahdu jostain kolosta, mistä hän mitäkin haluaa työntää, hän saa hirveät raivarit! Tämä vauva on selkeästi edeltäjiään (heh) temperamenttisempi. Hän saa tosi nopeasti kunnon raivokohtauksia ja kiljuu ihan hulluun ääneen, mutta rauhoittuu myös yhtä nopeasti.

Vauva on nyt selkeästi alkanut pyöristyä, eikä ole enää niin laiheliini kuin tässä aiemmin, kun oltiin vähän kasvusta huolissaan. Ei hän vielä ole lähelläkään isosisarusten vauvamittoja, mutta kasvanut on kuitenkin. Viikko tai pari sitten hän painoi kotivaa’an mukaan 8,8 kiloa, joten uskon, että nyt olisi varmaan vihdoin jo se yhdeksän kilon raja mennyt poikki. Meillä on kahden viikon päästä neuvola ja toivon, että siihen asti paino jatkaa samalla tapaa nousuaan, niin saadaan sitten virallisesti ylös, ettei kasvua enää tarvitse turhaan seurata. Hänhän kasvoi alussa hirveän hyvin, paljon nopeammin kuin sisaruksensa, mutta kun sitten syksyllä hän oli tosi sairas ja oltiin siellä osastolla nenämahaletkussa, hidastui painonnousu huomattavasti. Mutta tässä on nyt tullut jo kaksi tällaista kunnon sputtia, joiden aikana hän on yhtäkkiä kasvanut hirveästi ja sitten taas jatkanut sitä hidasta tahtia, joten ehkä se on vain joku hänen juttu, että hän kasvaa näin kausittain.

Vauva on alkanut nyt pikkuhiljaa syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa ja maitotuotteisiin ollaan aika hyvin totuteltu. Nyt kun se vuosi tulee täyteen, ei enää tarvitsekaan muuta virallisesti vältellä kuin suolaa ja sokeria, mikä on arkiruoassa aika helppo juttu. Odotetaan siis innolla, että päästään irti tästä soseiden tekemisestä ja pakastamisesta, niitä ei meillä enää tulla tekemään, vaan koko perhe syö sitten samaa ruokaa. Hampaita vauvalla vain ei ole kuin kaksi, joten ihan mitä tahansa ei pysty pureskelemaan. Hän syö aika hyvin kaikkea, erityisen hyvin edelleen puuroa. Tänään hänellä oli ensimmäistä kertaa lusikka kädessä, mutta hän vain antoi sen koko ajan takaisin ja halusi, että häntä syötetään. Nyt kuitenkin aletaan tarjota sitä omaa lusikkaa syödessä, jotta hän pikkuhiljaa tottuu sen käyttämiseen. Sormiruokailu hänellä kyllä on mennyt hyvin, vaikka painonnousun vaikeuksien takia ollaankin enemmän syötetty lusikalla. Mutta olisi ihanaa, että hän oppisi nopeasti syömään lusikalla. Esikoinen oppi aika huonosti ja hitaasti syömään itse, kun taas keskimmäinen alkoi ihan tuosta noin vain syödä itse. Hän olikin näistä kahdesta vanhemmasta aina taitavin syömään, sekä syötettynä että itse syöden.

 

Vauva osaa sanoa edelleen vain ne vanhat tutut sanat. Äiti, Ava, mamma ja pappa. Nyt hän on pari kertaa vähän meinannut sanoa iti, mutta yleensä siihen kuitenkin tulee silti se ä eteen, vaikka isi kovasti yrittää saada häntä sanomaan jotain muuta. Esikoisen nimi oli keskimmäisen ensimmäinen sana, joten luonnollisesti se tuli myös vauvalta ekojen joukossa. Se on kuitenkin niin helppo nimi, että ei ihme. Pappa ei taida oikeastaan tarkoittaa mitään tiettyä, vaan vauva tuntuu sanovan sitä monessa eri tilanteessa, ja mammaa ollaan vähän arvailtu. Ensin luulin, että se tarkoittaa ihan mammaa, sitten maitoa ja minua itseäni, mutta lopulta selvisi, että mamma onkin nam nam! Sitä hän hokee syödessä ja silloin, kun hän haluaa jotain syötävää tai tissiä.

Tässä on nyt kovaa vauhtia suunniteltu vauvan ensimmäisiä synttäreitä ja mietitty lahjatoiveita ja kuten kutsutuille sanoin, vauva tykkää eläimistä, palloista, kirjoista ja kaikista leluista, missä saa työntää jotain johonkin. Meidän vauva on edelleen aivan ihanan aurinkoinen, temperamenttinen, ilkikurinen ja hyväsydäminen pikkutyyppi, joka tarjoaa aina tuttia muillekin, suuttuu nopeasti, leppyy nopeammin ja rakastaa läheisyyttä. Vaikka hän käyttääkin päivänsä etsimällä lisää mahdollisuuksia tihutöille, on hän vain niin kertakaikkisen mahtava tyyppi, että eihän tällaiselle voi mistään hermostua.

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Hei! 🙂 Ihania kuvia teidän melkein taaperosta, mutta viimeinen kuva kannattanee vielä vilkaista suurennuslasin kanssa. Hauskaa kesää!

Avatar

Hän on kyllä niiiin super suloinen tapaus!

Avatar

Oi, meilläkin vauvavuosi päättyy parin viikon päästä. Niin haikeaa kun meidän viimeinen vauveli. Ei tosin enää mikään vauveli, vaan ehdottomasti jo menevä taapero 🙈

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä