AJATUKSIA YSTÄVISTÄ

Mulla on kaksi parasta ystävää ja toinen heistä on Iina. Oon ihan hirveän onnekas, kun olen löytänyt vielä aikuisiällä näin ihania ystäviä, joiden kanssa meillä vielä on todella samanlaiset elämäntilanteet. Toinen parhaista ystävistäni on Henni, jonka kanssa olimme samaa aikaa synnärillä vuonna 2011 ja sieltä asti olemme olleet ystäviä. Iinankin kanssa meillä on samanikäiset esikoiset, ja lisäksi odotimme keskimmäisiä samaa aikaa 2013, jolloin sitten tutustuimme. Keskimmäisillemme kyllä tulikin sitten 4 kuukautta ikäeroa, kun taas esikoiset ovat syntyneet vain kolmen viikon erolla.

Hennin kanssa meidän ystävyys on enemmän simmosta hengailua, lenkkeilyä ja aina tarvittaessa apuna olemista, kun kerran asutaan molemmat Turussa. Iinan kanssa sitten taas tekstaillaan ja soitellaan paljon, mutta nähdään harvemmin, koska Iina asuu Helsingissä. Meistäkin on kuitenkin toisillemme paljon apua ja tukea, koska olemme kollegoita, ja on kyllä ihan mahtavaa voida puhua työasioista oikeasti läheiselle ihmiselle, joka tietää tismalleen, mistä puhutaan.

Henni on ollut mulle ihan uskomaton tuki ja turva jo melkein yhdeksän vuotta ja tuntuu tosi kurjalta, että jopa hän on joutunut kärsimään blogini takia. Mulle tuli ihan hirveän paha mieli, kun hän taannoin kertoi, että meidän ystävyytemme takia hänkin on joutunut keskustelupalstoilla silmätikuksi ja julman arvostelun kohteeksi. Henni on maailman hyväsydämisin ihminen eikä todellakaan ansaitse tällaista. Välillä on vaikea itse edes ymmärtää, mitä olen tehnyt ansaitakseni näin ihanan ystävän. Ja kaikki muutkin rakkaat ystäväni!

Viime viikonloppuna oli Iinan ja kumppaneiden vuoro tulla tänne Turkuun ja kiireisistä aikatauluista huolimatta saatiin mahdutettua syyslomaan ihana vuorokauden visiitti, jonka aikana ehdittiin kierrellä kirppistä, tehdä tortilloja, syödä herkkuja ja pelata lautapelejä. Lapset nauttivat aina niin äärettömästi toistensa seurasta ja viihdyttävät toisiaan niin hyvin, että me aikuiset saadaan vain olla ja tehdä, mitä haluamme. Marraskuussa me puolestamme menemme Helsinkiin käymään, viimeksi siis olimme juhannuksena. Saadaan yleensä vuoteen mahdutettua 2-3 yökyläilyä ja sitten muutama nopeampi päivävisiitti, eli hirveästi ei päästä näkemään. Se on tosi harmillista senkin takia, että Iinan ja Oton kuopus on kummityttömme ja haluaisimme tietenkin enemmän nähdä häntäkin. Onneksi kuitenkin meidän ystävyys on juuri sitä ihanaa sorttia, että aina tavatessa voidaan jatkaa suoraan siitä, mihin ollaan jääty. Ja viestittelyn ansiosta tauot eivät tunnu niin pitkiltä.

Kun ei pääse näkemään niin usein, ovat ne tapaamiset sitten myös entistäkin mahtavampia, kun sitä yhteistä aikaa osaa arvostaa eri tavalla. Ollaan hurjan onnekkaita myös sen suhteen, että meidän aviomiehemme ja lapsemme kaikki pitävät toisistaan, jotta oikeasti koko perhe nauttii siitä yhdessä hengailusta. Näistä visiiteistä ei juurikaan kuvia ole, koska ollaan aina niin keskittyneitä vain nauttimaan olostamme.

Mulla on ihanan iso määrä myös muita todellatodella rakkaita ystäviä, joiden kanssa vain ollaan vähemmän tekemisissä. Mutta silti aina heidänkin kanssaan ne pitkätkin tauot tuntuvat katoavan, kun vihdoinkin pääsee näkemään. Tuntuu, että koko ystäväpiiri elää nyt vähän tällaista ruuhkavuosivaihetta ja yhteydenpito on välillä hankalaa. Mutta siitä sen ystävän tunnistaa, että vaikka ei olisi vuoteen ehditty nähdä, ollaan edelleen ystäviä.

Osa ystävistäni on peräisin kouluajoilta, osa on Topiaksen kaveripiiristä löytynyt ja osa lähinnä äitijuttujen kautta aikuisena. Vanhin ystäväni, jonka kanssa siis edelleen olen aktiivisesti tekemisissä, on jo eskarista asti vierellä kulkenut esikoisemme kummitäti. Kadotimme yhteyden esikoisen ollessa pieni, kun elämäntilanteet olivat niin erilaiset, mutta onneksi löysimme toisemme uudestaan. Olemme siis olleet ystäviä jo yli 22 vuotta! Olimme samassa eskarissa, ja lisäksi olimme koko ala-asteen, yläasteen ja lukion samalla luokalla. Minulla on ala-asteelta asti myös kaksi muuta erittäin vanhaa ystävää, ja tällä porukalla yritämme myös aina nähdä 2-3 kertaa vuodessa.

Välillä tunnen oloni todella yksinäiseksi, koska en oikeasti ehdi tapaamaan ystäviä läheskään niin paljon kuin haluaisin. Mutta näinä hetkinä muistutan vain itseäni kaikista niistä kerroista, jolloin ollaan nähty pitkän tauon jälkeen ja oltu yhtä läheisiä kuin aina. Kyllä ne ystävät pysyvät, ja heilläkin on omat kiireensä. Odotan innolla näiden pikkulapsivuosien jälkeen rauhallisempia vuosia nelikymppisenä, kun voin vain hengailla ystävien kanssa ja puhua pois muuttavista teineistä päivät pitkät.

Kommentit

1 kommenttia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä