Boring 14.2.2014

Matkamuistelua

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Ajattelin väsätä tällaisen kepeän postauksen tähän väliin. Tehdään pieni aikamatka menneisyyteen eli vuoteen 2009.

Sinä vuonna tapasin mieheni ja alettiin seurustelemaan maaliskuussa. Kesällä alkoi houkuttelemaan matka ulkomaille ja varattiinkin sitten äkkilähtö Kreikan aurinkoon. Elimme aika vähillä rahoilla vielä tuolloin, mutta oli silti ihan mieletön reissu!

Koska pidän enemmän kuvista, kun sanoista… teen teille kuvapostauksen tuosta reissusta. Eikö ole edes vähän hauska raottaa menneisyyden verhoa?

Huom. En tuolloin vielä ollut kovin kiinnostunut kuvaamisesta, jonka saattanee vissiin huomata kuvanlaadusta ja niistä kuuluisista kuvakulmista…. Olisinpa edes opetellut ensin tarkentamaan…

Osa kuvista ei kestänyt julmaa bloggeria ja muuttui väreiltään tai laadultaan mössöksi. Luulen kylläkin, ettei sitä huomaa noiden muiden ”upeiden” kuvien joukosta.

Kamera oli TÄYNNÄ ruokakuvia.

Minähän se siinä.

Samu.

Kreikan maisemat on aivan ihania!

Molemmat vielä nuoria ja kauniita. Samullakin edustava tukka 😉

Eläinrakas henkeen ja vereen.

Sopisiko?

Ehkä jotain ihan parasta!

Alko vissiin reissu painamaan jaloissa.

Välihuumoria tylsien kuvien keskelle.

Romanttiset iltakävelyt olivat aika luksusta.

Pelleilyä, huoletonta ja suloista.

Rannalle on kyllä kova kaipuu.. se hiekka selän alla ja aaltojen kohina..

Nuoripari ruokailemassa.

Rantoloma silloin tällöin tekee aika hyvää.

Paluu Suomeen on aina yhtä jännää, kun havupuut tuoksuvat erityisesti. Tulee kodikas olo!

Tuolla reissulla olimme tosissaan vielä aika nuoria. Vastarakastuneita ja vähän hassuja. Matka oli letkeä, rento ja nautimme siitä kovin. Oli kamalan jännittävää matkustaa muuten ekaa kertaa ilman aikuista! Itse vastuussa kaikesta, mutta onneksi selvisimme loistavasti.

Tokan matkan teimme heti seuraavana kesänä eli vuonna 2010. Suhdetta oli takana jo paljon enemmän. Reissu oli jotenkin varmempi ja turvallisempi, koska tunsimme toisemme niin hyvin. Matkustimme myös samaan paikkaan, kun viimeksi. Olimme viihtyneet niin loistavasti.

Perus taas.

Vielä löytyy rakkautta.

Hekoheko.. 😀

Olen kyllä aina sanonut, että osaan olla muotitietoinen.

Me <3

Söpöstelyä laseilla. Öö?

Perus aamupala. Tulipa nälkä!

Kaipaan kyllä aurinkoa ja rusketusta ja….

Älkää kysykö tosta pehmolelusta…

Reissu oli taas todella loistava. En ala siitä ihan tarkoituksella jaarittelemaan, koska ihmisillä ei riitä mielenkiinto kuuntelemaan, mitä me sinä ja sinä ja sinä päivänä tehtiin.

Tarkoitus oli mennä uudelleen vielä jonnekin seuraavana vuonna, mutta sitten iski rahapula. Nyt meillä onkin Topi. Rahaa olisi, mutta ei jaksamista. Ehkä jonakin päivänä vielä?

Noh, luitteko postauksen loppuun? Tuliko sama tunne, kun mummon istuttaessa teidät vanhalle sohvalle tuijottamaan kuvia toisensa perään? Booooriiing.

Ehkä keksin jotakin kiinnostavampaa viikonloppuna. Yritän myös pikkuhiljaa alkaa seuraamaan muiden blogeja. Nostan päätäni kurjista sattumuksista huolimatta ja palaan vielä entistä ehompana!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (11)

Me ei olla vielä käyty kertaakaan ulkomailla yhessä. Suomessa on vähän matkailtu kyllä. Ehkä mekin joskus. 🙂

1 vastaus

tää oli ihana.♥

1 vastaus

Ihana välillä lukea tälläistä <3 Tulee niin omat ulkomaanreissut mieleen 🙂

1 vastaus

Ihana muistelupostaus ja voi Kreikka on rakkaus ♥ Mäkin tahdon ehdottomasti sinne vielä 🙂

1 vastaus

Ihana postaus, matkakuvat on aina kivoja! :))
Ja tule kurkkaamaan arvonta blogiini! 🙂

1 vastaus

🙂 <3 ihania kuvia, tuli mieleen mun ja miehen matka Kreikkaan!:D ooh <3

1 vastaus

Aahhh kaukokaipuu iski tännekin.. mekin ollaan miehen kanssa käyty rodoksella ja kreetalla ja turkissa ja voikun tekis niin mieli lähtä mutta kun on tuo pieni riiviö joka tuo vähän mutkia matkaan.. Pääsin kyllä täysin fiilikseen postauksestasi! Mä haluun lämpöön!

1 vastaus

Vooooi <3 ihania rakkauden alkuhuuma kuvia <3 ja ihania ruokia! 🙂

Mul on kamala matkakuume ja haluisin niiiin johonki reissuun 🙂 mä oon käyny vaan Yhen kerran elämässäni etelässä ja se oli 2009 kesällä kaverin kanssa 🙂

1 vastaus

Kiva postaus, rakastan valokuvia! Oon varmaan kattonut kaikkien kavereiden valokuva-albumit ainakin kertaalleen lävitse 😀 että olisin mielelläni enemmänkin kuvia katsellut 😉 Missä päin Kreikkaa olitte?

1 vastaus

Oi mikä lomakuume tuli näitä katellessa!!:) etelän reissut on vaan niin ihania se lämpö, RUOKA ja tietenkin se matkaseura<3

1 vastaus

Kiva nähdä vanhoja kuvia ja juttuja, kiva postaus taas 🙂
-m

1 vastaus

Me ei olla vielä käyty kertaakaan ulkomailla yhessä. Suomessa on vähän matkailtu kyllä. Ehkä mekin joskus. 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Operaatio Äiti
Yhden Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Äiti 04/90. Mies 04/96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Baby 01/18.

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: