Äitiys 28.8.2014

Neljä minuuttia

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Joka äidin painajainen. Kun maailma pysähtyy. Sydän jättää lyömättä pari kertaa. Ja vielä muita kliseisiä lausahduksia.
Maanantai alkoi loistavasti. Lähdettiin ystävän kanssa pyörähtämään Stockalla Helsingissä, Rodinin kiilto silmissä. Olihan se pakko hyödyntää pojan kummisedän kanta-asiakkuus ja ostaa Panda Jumpsuit hintaan 48e. (Ovh 61e) 
Pyörittiin miesten puolella, lasten puolella ja lelujen luona. Käytiin Hesessä syömässä ja petyttiin, kun sieltä ei saanut limua. Mitä hamppari on ilman limua?!
Ihan kaikkea ei löytynyt, joten suunnattiin seuraavaksi Itiksen Stockalle kaverin autolla, jossa on tullut viime viikkoina vietettyä erittäin paljon aikaa. Töistä kotiin, töihin, Vantaalle.. kiertoajelu Helsingissä, mäkkiin ja ostoksille. Naureskeltiin kaverin kanssa, että meillähän on melkein kuin oma kuljettaja. 
Päivä venyi lopulta jälleen ihan kamalan pitkäksi ja pysähdyttiin ostamaan pojalle Jungle Juice Barista iso smoothie. Ne muuten tehdään suoraan hedelmistä paikan päällä! Poika istuskeli rattaissa imeskellen juomaansa ja me väsyneenä hihitellen etsittiin tietä takaisin auton luokse. Kukaan ei kiinnittänyt pahemmin huomiota poikaan, koska toinen oli niin rauhallisen sekä tyytyväisen oloinen.
Autolla huomasin, että pojan kädet vapisevat ja nappasin juoman pois. Ajattelin tietenkin, että toisella on vain kylmä. Nostin pojun rattaista syliini ja ihmettelin, kun mikään paikka ei tuntunut viileältä eikä ihokaan ollut kananlihalla. Ei kylmä, ei kuuma.. mitä ihmettä. 
Vapina lisääntyi pikkuhiljaa ja alkoi äitymään pahemmaksi. Sanoin jo heti alussa, että tässä on nyt jotakin mätää. Mies ei vielä siinä vaiheessa huomannut mitään ja kaverikin istahti kuljettajan paikalle. Poika valahti sylissäni hervottomaksi ja tuntui, kun lihakset olisivat sätkineet itsekseen. Ystävä hyppäsi autosta ja tuli katsomaan tilannetta. Kaverin ilme kasvoilla muuttui radikaalisti ja siitä tiesin, että olin oikeassa. Nyt on hätä.
Seuraavat tapahtumat tuntuvat unelta. Eihän näin voinut käydä?
En osannut toimia. Seisoin typeränä paikoillani. Aivot tuntuivat puuroutuneen. Mitä nyt tapahtuu. Pitääkö soittaa jonnekin. Onko tämä totta.
Kaveri loikkasi luokseni ja nappasi pojan sylistäni. Hän puhutteli ja yritti saada kontaktia ihan turhaan. Poika tuijotti tyhjyyteen ja oli jossakin ihan muualla. Katsoin aivot lukossa edessäni tapahtuvaa kauhunäytelmää. Yhtäkkiä havahduin siihen, että poika oli taas sylissäni ja kaveri puhui puhelimessa. 
Silloin aloin toimimaan. Puhuin pojalle ja huomasin, että jäntevyys oli palautumassa. Pyysin toistamaan sanoja, yritin saada kontaktia. Aikaa kului ja pikkuhiljaa vapinakin väheni.
Katsekontakti. Mikä ihana hetki. Noin sekunnin ajan olin kuvitellut, että nytkö se menee ja kuolee. Onneksi tällaiset ajatukset jäävät herkästi pois, kun on tärkeämpiäkin asioita mihin keskittyä.
Aloin pyytelemään poikaa sanomaan sanoja. Jossakin vaiheessa tämän kasvoille tuli hämmästynyt ilme ja suukin alkoi liikkumaan. Hauvan sijasta suusta tuli kuitenkin pelkkä epämääräinen korinan ja mörinän sekoitus. Näin jatkui monta kertaa. 
Puhelimesta oli saatu ohjeet, että hypättäisiin autoon ja kiidettäisiin sairaalaan. Kohtaus oli laukeamassa ja olisimme kuitenkin nopeammin omalla kyydillä perillä. Automatkan aikana pojan puhe alkoi toimimaan ja tämä huuteli litanjassa sanoja, joita pyydettiin toistamaan aiemmin.
Lastenklinikalle päästessä kohtaus oli kokonaan ohi. Meidät siirrettiin kuitenkin samantien sairaalan puolelle, jossa päästiin lastenlääkärin ja neurologin tutkimuksiin. Verikoekin napattiin ja poika ei muuten itkenyt yhdessäkään tutkimuksessa! Kai se kaikki oli liian mielenkiintoista..
Välitöntä hätää ei ollut ja vietettiin useampi tunti sairaalassa. Kokeissa ei näkynyt hälyttävää, joten pitkän pohdinnan päätteeksi meidät kotiutettiin kohtauslääkkeen kanssa.
Kahden viikon sisällä tulee kutsu aivosähkökäyrään ja muutaman kuukauden sisällä päästään jonojen ohi pään magneettikuvaan. Ahdistaa. Pienen lapsen nukutus saa pelon heräämään sisälläni. 
Mitään tuloksia ei siis ole. Vielä me täällä ihmetellään ja säikähdellään jokaista käden vapinaa.
On jotenkin aika tunnoton olo. Ei osaa olla liian kauhuissaan, ei itketä eikä ainakaan naurata. Sitä vain odottelee ja mietiskelee niin paljon, kun pää sallii. Etenkin toivoo, että tämä oli tässä. 

Neljä minuuttia poika oli poissa tästä maailmasta. Eiköhän se ollut tarpeeksi tähän elämään. Ei enää koskaan, kiitos.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (50)

Topillakin meni naama siniseksi ja se levisi kasvoille pidemmälle, mistä lie johtui :/

Uskon, että pelottava kokemus joka ei tule unohtumaan. Toivottavasti teillä ei enää uusi!!




0
1 vastaus

Voi kamala!!!! Hirveää luettavaa!!!
toivottavasti löytyy syy
Topi <3




0
1 vastaus

<3




0
1 vastaus

Hui! Varmasti pysäyttävä ja pelottava kokemus. Veljelläni oli lapsena epilepsia ja muistan miten pelottava tilanne oli, kun ensimmäinen kohtaus tuli. Kohtaukset olivat aina hyvin pelottavia, mutta lopulta ainakin siskona hieman totuin niihin. Murrosiässä veljeni lääkitys purettiin, koska kohtauksia ei ollut ollut pitkään aikaan. Eikä niitä ole tullutkaan enää. Kyseessä oli siis lapsuusajan epilepsia. Veli sai ajokortinkin ihan normaalisti, kun diagnoosi purettiin. En siis tiedä, oliko teillä kyseessä epilepsia vai mikä, mutta kuitenkin.

Toivottavasti syy selviää!




0
1 vastaus

Toivottavasti löytyy syy.

Voihan se olla, että ei. Tiedä sitten onko sekään hyvä ratkasu :/

Noh katellaan!




0
1 vastaus

Voi! Niin elävästi tulee mieleen esikoisen kouristuskohtaus noin 2 vuotiaana. Tuli yöllä nukkuessa, arvaa vaan tuliko nukuttua pitkään aikaan kunnolla.. Nyt kohtauksesta on jo 2 vuotta eikä ole uusinut, stesolid on silti mukana aina. Onko poika ollut kipeänä? Meillä ennen kohtausta oli tod.näk. vauvarokko, ihan paria viikkoa ennen. Se ilmeisesti altistaa kohtaukselle ja sitä itsekin syytän. 10% lapsista saa elämässään vähintään yhden kohtauksen, joka kymmenes.. Kauhean moni.




0
1 vastaus

Pojalla ei rokkoa ainakaan ollut…

Kurjia noi kohtaukset. Jää pieni kammo 🙁




0
1 vastaus

Eihän se silti välttämättä toistu. Melkein todennäköisempää, että ei ikinä uusi. Eeg kertoo paljon, meillä löydös oli normaali, eikä magneettia sitten edes otettu, kun lapsi oli muuten oireeton ja normaalisti kehittynyt. Saatiin osastoreissulta eka ja vika vatsatauti, vähän pelästytti lisää, kun kohtausta seuraavana yönä oksensi koko yön ja tehtiinkin uusi reissu sairaalaan. Mutta ohi meni ja tosiaan ei ole uusinut. Pikkulapset altteimpia, juuri n.2v ikä on kohtaushuippuikä.




0
1 vastaus

Hui kauhia! Itku ihan tuli 😮 Toivottavasti löytyy syy, joka hoidetaan! Eikä lisää enään tuommoisia tilanteita tulisi..




0
1 vastaus

Toivon myös, että tähän jäis.

Toisaalta olis helpompaa että hoidettava syy löytyisi.




0
1 vastaus

Toisaalta en haluu että mitään löytyy! :/




0
1 vastaus

Hirveää! Toivottavasti oli vain kertaluontoinen kohtaus eikä mitään sen taustalla ei ilmene. Voimia koko perheelle! ❤️




0
1 vastaus

Nimenomaan. Joillekin voi tulla vaan kerran tuollainen kohtaus. Toivottavasti jää tähän :/




0
1 vastaus

Hui kamala!! Onneksi meni ohi ja toiottavasti ei toistu enää koskaan!! Meillä tytön pää kans magneettikuvattiin ja mä pelkäsin nukutusta yms mutta onneksi se oli aika iisi juttu. Kevyt nukutus ja tunnissa koko juttu oli ohi 🙂




0
1 vastaus

Kiitos rohkasevasta kokemuksen jaosta!

No, kohta ollaan viisaampia 🙂




0
1 vastaus

Hui!!! 🙁 mulla tulee heti mieleen voisko johtua ”brain freeze”-ilmiöstä kun joi smoothieta? Mun mies reagoi kylmälle tosi voimakkaasti, itse asiassa just viime vkl se osti Jungle Juice Barista jäähilesmoothien ja silloinkin oli ihan kaksinkerroin kun hotki liikaa kerralla.

Toivottavasti syy selviää <3




0
1 vastaus

Mulla tuli sama mieleen, mutta se ei voi kestää neljää minsaa :/

Ja aiheuttaa noin vahvaa. Kysyin sitä kans ja googletin.

Parin kk sisällä ollaan fiksumpia ehkä.




0
1 vastaus

Hui <3 sanottiinko siis mitään vaihtoehtoja, voiko olla esim. epilepsia?




0
1 vastaus

Ei.. eihän ne siellä ala arvailee :/ Mielummin tutkitaan.




0
1 vastaus

Kauheeta. Ihan hirveetä. En tiedä mitä itte tekisin jos omalle pojalle noin kävis. Toivottavasti selviää mikä toisella oli sitten.




0
1 vastaus

Toivotaan! Aika tietämätön olo tässä on, kun ei voi vaikuttaa :/




0
1 vastaus

Kovin kuulostaa epileptisen oireen piirteiltä.. Mun veljen pojalla on epilepsia ja ennen kunnon lääkityksen löytymistä kohtaukset oli juuri kuvailemasi kaltaisia. Onneksi Topi on pääsemässä pian tutkimuksiin, niin syy kohtaukselle toivottavasti löytyy! Tsemppiä! 🙂




0
1 vastaus

Siltä kuulostaa, mutta vielä ei voi sanoa kuitenkaan mitään. Toivottavasti ollaan viisaampia taas!




0
1 vastaus

Oi voi, huoli on varmasti kova ja epätietoisuus on pelottavaa. :/
Eevi sai 1-vuotiaana kuumekouristuksia ja se oli ihan hirveää, vaikka melkein tiesinkin mistä on kyse.
Tsemppiä ja toivottavasti kaikki on suloisella Topilla ihan kunnossa! <3




0
1 vastaus

Kuumekouristus jo sanana hirvittää!

Ja kiitos <3




0
1 vastaus

Voi kamala 🙁 En,voi kuin kuvitella, miltä tuo tuntui. Hyvä, että tutkimuksia tehdään; toivotaan että syy löytyy pian!




0
1 vastaus

Niinpä… toivottavasti kohta ollaan fiksumpia! :/




0
1 vastaus

Tsemppiä! Onneksi nää harvoin toistuu, toivotaan ettei teilläkään.
Meidän esikoinen on nukutettu muutaman kerran, eikä se kivalta ole tuntunut. Isompi juttu se kuitenkin on äidille kuin lapselle, ainakin meillä muksu on ollut tosi reipas mutta mulla on ollut työn takana pysyä kasassa. Jaksamista siis tutkimusten ja tulosten odotteluun myös!




0
1 vastaus

Niinpä.. toivotaan ettei toistu. Koska joskus ne jää yhteen kertaan.

Nukutus kuulostaa vaan kurjalta 🙁




0
1 vastaus

Huhhuh, no onneksi pääsette tutkimuksiin! Toivottavasti mitään vakavaa ei löydy! Muistan niin tuon tunteen, kun Alina sai sairaalassa sen kouristuskohtauksen, oli aivan avuton olo! Onneksi lääkkeet auttavat, eikä uusia kohtauksia ole onneksi tullut! Tsemppiä kovasti <3




0
1 vastaus

Hyvä, että teillä saatiin lääkitys kuntoon heti!

Kiitos tsempeistä!




0
1 vastaus

Hirveä tilanne 🙁 Pidän peukut ja varpaat pystyssä että löydetään harmiton syy kohtaukselle, jaksamista <3




0
1 vastaus

Sitä toivotaan täälläkin! Kiitos!




0
1 vastaus

Hui kamalaa! Mä voin kuvitella sen hädän. Toivottavasti ei uusi enää!




0
1 vastaus

Toivotaan joo! :/




0
1 vastaus

Tsemppiä ♡
-m




0
1 vastaus

Kiitos ♡




0
1 vastaus

Voi pientä! ♥ Toivottavasti jää tähän yhteen kertaan tai että ainakin syy selviää. Epätietoisuudessa ja loputtomassa tutkimusputkessa on niin kurja ja rankka elää (meillä eletty vauvan syntymästä lähtien). Täällä eeg oli normaali (poika rakasti sitä pään ”rapsuttelua” myssyä laitettaessa :D), joten magneettikuvia ei otettu tällä erää, eli hyvä jos pääsette saman tien niihinkin.




0
1 vastaus

Toivottavasti teillä asiat sutviutuu ja meillä myös! ♡




0
1 vastaus

Hui apua! Onneksi nyt kaikki hyvin ♥♥
Tsempit sinne kaikille!




0
1 vastaus

Kiitos ♡




0
1 vastaus

<3 <3 <3




0
1 vastaus




0
1 vastaus

Hui, mikä tilanne! Onneksi mitään akuuttia ei ollut ja toivottavasti mitään ei löydykään, vaan tämä on vai kertaluontoinen juttu. Hyvä, että ottavat tilanteen vakavasti ja tutkivat kunnolla.
Tsemppiä!




0
1 vastaus

Joo pääasia, että akuuttia ei ollut ja toivottavasti sellaiseksi ei muutu!

Kiitos!




0
1 vastaus

Hui :/ kauheaa!! Ihan yhtäkkiä 😮 onneksi pääsette
Tutkimuksiin pian, toivotaaan ettei sieltä mitään kummallista löydy !
Tsemppiä <3




0
1 vastaus

Kiitos <3




0
1 vastaus

Voimia !! 🙁 Meidän pojalle tuli jo synnärillä nykinöitä, kädet ja jalat nykivät symmetrisesti, eivätkä nykinät loppuneet kun raajasta napattiin kiinni. Aivosähkökäyrissä kaksi kertaa, lukemattomia muita testejä ja aivojen ultraääni, eikä mitään diagnoosia. Nykinät jatkuivat noin kolmen viikon ikään asti.. Tietenkin eri asia, mutta kyllä nuo säikyttää ! Kaupassakin poika sai nykinäkohtauksia, ja siinä minä itkin ja koitin lopettaa nykinät keskellä kaupan käytävää.. olin varma että pojassa on jotain vikaa. Onneks Topin kohtaukset eivät ole uusineet, ja pääsette tutkimuksiin ! Kokeet ovat rankkoja, mutta tieto siitä ettei mitään hätää ole, ja vaivaa osataan sitten hoitaa helpottaa kummasti oloa <3 Voimia ja halit ylisöpölle Topille <3 -Minna




0
1 vastaus

Joskushan pienillä lapsilla hermoradat hakeutuvat pidempään ja aiheuttavat tuollaisia nykinöitä.

Topilla oli myös vauvana kädessä sellaisia puolisen vuotta! Silloin puhuttiin juuri hermoradoista.

Ehkä teilläkin oli tällaisesta kyse?

Onneksi teillä ei löytynyt mtn ja kiitos <3




0
1 vastaus

Meillä tuli kesällä 2011 vajaa 3v tytölle samanmoinen kohtaus!
Tai meillä salpaantui hengityskin, lapsi muuttu siniseksi ja ambulanssi tuli paikalle.
Kohtaus meni ohi ja saatiin adrealiiniä.
Mutta kierrettiin sen jälkeen EEG:t ja miljoonat kokeet.
Syytä ei löytynyt ja kohtaus ei ole uusiutunut.
Pelottaa vieläkin vaikka aikaa on mennyt jo 3v. Se tunne kun et tiedä kuoleeko lapsi syliisi.




0
1 vastaus

Topillakin meni naama siniseksi ja se levisi kasvoille pidemmälle, mistä lie johtui :/

Uskon, että pelottava kokemus joka ei tule unohtumaan. Toivottavasti teillä ei enää uusi!!




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: