operaatio äiti - Banneri
Yhteiskunta tuntuu pyörivän paljon ulkonäön ympärillä. On tärkeää, että näyttää itsestään ihmisille sen kauneimman puolen. Meikeillä, hiustuotteilla ja vaatteilla on iso osa tässä maailmassa. Kuvat halutaan ottaa täydellisessä valaistuksessa ja siitä oikeasta kulmasta. Vanha vitsi kuuluu; ”Jos Facebookin profiilikuvien perusteella pitäisi tehdä katoamisilmoitus, kovin moni jäisi varmaan kadoksiin.” ! Tämä jaksaa hymyilyttää usein ja pitää kyllä monen kohdalla paikkansa. 
Itse en kamalasti arjessa mieti ulkonäköä enkä muotia. En ole sellainen tyttö, joka nappailee asukuvia blogiinsa tai hehkuttaa uutta käsilaukkuaan. Vielä ainakaan en ole löytänyt sitä puolta itsestäni. Kuviani tosin käsittelen joskus ja korjailen hienoisia virheitä sekä parantelen sävyjä, mutta se liittyy ainoastaan kiinnostukseeni kuvien käsittelyä kohtaan. Kuvaaminen on tavallaan taitolaji ja siihen oleellisesti kuuluu se, että osaa lopulliset kuvat käsitellä oikein.
Ehkä muistatte, että kerroin rohkeasti eräänä perjantaina kävelleeni kameran ja valkoisen lakanan väliin. Päätin yrittää itselleni jotakin vierasta! Odotin, että lopputulos olisi jäykkä ja kamala enkä muistanut yhtään stressata sitä, että kunnon studiovalaistuksessa korostuu myös ne omat pienet virheet. (Kuten järkyttävä juurikasvu!)
Ihminen on oman itsensä pahin kriitikko. Sitä näkee kropassaan paljon enemmän virheitä, kuin toisten. Kiinnittää helposti asioihin huomiota, joita joku muu ei edes huomaa. Sähköpostiin pärähti vihdoin otokset tuolta aamulta ja meinasin pudota sohvalta. En tiedä naurattiko, itkettikö vai hävettikö eniten. Tunsin punan nousevan poskille ja tutun pakokauhun iskevän itseeni. Ei voi olla totta; epäonnistuin ja pahasti! 

Itsetuntoa voi kasvattaa ja treenata. Sitä voi zempata ja yrittää edes ajatella asiat järkevästi. Koko päivän olen kokeillut siirtyä pois niistä omista kengistä ja tuijottaa kuvia toisin silmin. Opin edes vähän pitämään ensimmäisestä kuvasta, mutta toinen kuva tuottaa edelleen ongelmia. Illalla päätin avata koneen ja korjailla virheitä. Muokkasin, käsittelin ja tein kuvista erilaisia. Poistin kaiken epämiellyttävän ja ajattelin sitten postata kuvat tänne blogin puolelle. 

”Tällaisia niistä tuli. Olen tyytyväinen.” En kuitenkaan pystynyt tekemään vain niin. Vaikka kuva olisikin taiteellisesti parempi käsiteltynä, tuntuu se silti valheelliselta tässä tilanteessa. Jokaisella ihmisellä on virheensä eikä kukaan ole täydellinen; iso nenä, pyöreät kasvot tai ohuet hiukset. JOS niitä nyt sinänsä voi virheiksi edes kutsua.. nehän ovat vain erilaisia ominaisuuksia! Aion kyllä käsitellä kuvia jatkossakin ajatuksistani huolimatta, mutta halusin tuoda tämänkin puolen asiasta esille. En halua muokata kuvia häpeän takia, vaan ainoastaan harrastuksen vuoksi. Muokkaanhan Topinkin kuvat aina enkä todellakaan häpeä pojan ulkonäköä!! 
Taas asia, joka vaatii kasvamista ja itsensä hyväksymistä. Jos sitä ei myönnä itselleen tosiasioita, tulee helposti elettyä valheellisessa maailmassa. Siellä mikään ei koskaan ole tarpeeksi hyvä. Pettymyksien, itsetunnon puutoksen ja häpeän ympäröimä elämä ei varmana ole se kaikista tavotelluin. 
Alkuperäisissä kuvissa kuitenkin esiintyy se aito minä. Tyttö, joka oikeasti olen. Kadullakin, jos joku kävelee vastaan, hiukseni saattavat pönöttää hassusti. Olen pyöreä ja silmieni alla on suuret silmäpussit. Ei ole olemassa mitään keinoa peittää niitä tosielämässä. Miksi siis häpeäisin sitä mitä olen? Tai pelkäisin, että joku nauraa kuvilleni? Tärkeintä on se, miten itse suhtautuu asiaan.
Joten totuus tulee tässä. Tältä minä oikeasti näytän kuvissa ..sekä livenä. 

Kommentit (18)

Noi kuvat on tosi hyviä! Tuollaisia herttaisia 🙂

Yhtä kauniita kaikki kuvasi!! 🙂

Kiitos … 🙂

Hei pakko kysyä ,olitko tänään miehesi ja poikasi kanssa bussissa puoliseitsemän aikoihin vai näinkö jonkun kaksoisolentoperheen 😀 ?

Hahaha! Hyvä toi sun miehes kommentti 😀

Tajusin kyllä mitä meinasit. Kiitos kovasti kehuista 🙂 Niistä tulee aina hyvä mieli!

Juurikin siellä . Sanoin miehelle just että ihan ku ois ollut yks bloggaaja bussissa ja että näytti kyllä niin hoikalta ja pieneltä. Mies sanoi etten saa sanoa niin koska se kuulemma kuulostaa siltä että näyttäisit kuvissa pullealta 😀 Mutta sanonpa silti että olitpas pieni ja sievä 🙂

Viikin alueella ? Siellä liikuttiin.

Jos näin meikittömän väsyneen äidin, ärtyneen pojan ja töistä stressaantuneen isin 😀

Ei vaan… hyvin paljon mahdollista 🙂

Tuttu tunne. Itse on itsensä pahin kriitikko ja siitä pitäisi päästä itselläkin eroon. Toivottavasti joku päivä 🙂
Kaunis olet 🙂

Toivottavasti jokainen pääsisi siitä eroon 🙂

Kiitos vielä!

Nää sun kuvat on ihan älyttömän ihanat! 🙂

Sulla oli paljon ihanemmat! 🙂

Ihana sinä oot!:)

Voi kiitos. . 🙂

Kaunis olet, ihan jokaisessa kuvassa. 🙂

Kiitän todella ! 🙂

Kaunis. Joka kuvassa. Oikeesti en huomaa eroja. Itse olemme itsemme ankarimpia kriitikoita..

Niinhän me ollaan. Siitä pitäisi oppia astumaan pois.

Kiitos!

Voi kiitos! 🙂

Vastaa käyttäjälle Cariina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X