operaatio äiti - Banneri

Puhutaan muodista! Sitä on monenlaista.. on naisten muoti, miesten muoti  ja jopa lapsille on oma muotinsa. Jokaisessa kategoriassa pohditaan, että mikä nyt on IN ja mikä taas ihan menneen talven lumia. Mutta mitä se muoti tarkoittaa? Kolminumeroista summaa hintalapussa, kuuluisaa erikoismerkkiä vai perinteistä yksinkertaisen hallittua kokonaisuutta? Voiko lastenvaatteissa oikeasti edes puhua muodista? Onhan kyse vain pienistä vilkkaista lapsosista, jotka juoksevat naama mudassa ja housujen polvet puhki. Kannattaako tuollaisille ”sotkuturville” hankkia mitään hienompaa? Vaatteet jäävät nopeasti pieneksi ja menevät kuitenkin rikki tai käyttökelvottomaksi tahrojen takia. Onko lasten muoti vain oman egon pönkittämistä? Kilpailua äitien välillä?
Siinäpä jokaiselle vähän pohdittavaa. Kysymyksiä, joita sinkoilee siellä missä lastenvaatteitakin. Monien huulille nousevat ne omat vastaukset aiheen suhteen. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain mielipiteitä. Mitä muoti juuri sinun mielestäsi on? Mietipä sitä hetki.
TÄMÄKIN asia jakaa ihmiset varmaan miljoonaan eri ryhmään. Yhden mielestä muoti on pukeutua tiettyyn samaan merkkiin kiireestä kantapäähän, toisen mielestä se on sitä hillittyä sekä neutraalia ja kolmannen mielestä riittää, että näyttää hyvälle. Mikä sitten on hyvälle näyttämistä? Sitäkään, kun ei voi määritellä mitenkään. Maku, mieltymykset ja kiinnostuksen kohteet ovat niin erilaisia ihmisten keskuudessa. Seuraavaksi herääkin kysymys, että saako lapsi edes näyttää hyvältä vai onko se pienen ihmisen esineellistämistä?
Yritän itse määritellä tähän oman mielikuvani lastenmuodista. Mielestäni esineellistämistä se ei ole niin kauan, kun äiti osaa erottaa sen rajan mallinuken ja lapsen välillä. On ookoo kuvata lasta vaatteet päällä, pukea nätisti ja jakaa asukuvia ryhmissä. Ei ole ok pakottaa lasta mihinkään, mihin lapsi ei itse halua ja on ehkä vähän hölmöä kieltää lapselta joitakin vaatteita, jos ne eivät satu istumaan äidin muotisilmään. Ei se muoti ole itsessään paha eikä sitä pidä laittaa mihinkään negatiivisten asioiden kategoriaan. Se on vain sana vaateilmiöille ja sille, että mikä miellyttää valtaosaa ihmisistä. Ei mitään sen kummempaa. JOTEN en ymmärrä miksi joillakin sana ”lastenvaatemuoti” nostattaa niskavillat pystyyn.
Kalliimmat merkit ovat todella monien suosiossa. Sitä maksetaan uusista paidoista viittäkymppiä ja joskus käytetyistä legginseistä melkein satasen verran. Kuulostaa hullulta eikö? Sitähän se tavallaan on, mutta vain ja ainoastaan positiivisessa tarkoituksessa. Lastenvaatteisiinkin kuuluu oma yhteisönsä, jossa jaetaan vinkkejä, huudetaan hulluja summia harvinaisuuksista ja jutellaan kaikenlaisista asioista vaatteisiin liittyen. Pitääkö sitä sitten maksaa itsensä kipeäksi, jotta voi sanoa pukevansa lapsensa muodikkaasti? Kuuluuko lipaston olla täynnä Mini Rodinia ja Gugguuta, että voi laskea itsensä mukaan muodin seuraajiin?
Ei todellakaan. Herkästi ihmiset ylenkatsovat ketjuliikkeiden vaatteita eivätkä miellä niitä tyylikkäiksi. Sitä tapaa ajatella en minä – eikä moni muukaan ymmärrä. Vaikka ostaa kallista, voi silti ostaa sitä halvempaakin. Meillä on Rodinin housuja ja on Lindexin housuja, joista kaikki ovat pysyneet laadultaan hyvinä. Yhtälailla ne Popin legginsit kuluvat puhki leikeissä, kun H&M:n puolet halvemmat. En siis koskaan ole ymmärtänyt henkilökohtaisesti tätä laatueron hehkuttamista. Monissa kalliissa vaatteissa tuppaa maksamaan se brändi ja erilaisuus sekä tietenkin se, että eriä tehdään rajallinen määrä.
Ei sitä tietenkään tarvitse harrastaa lompakon anoreksiaa, jotta pääsee hyväksytyksi mukaan lastenvaatemaailmaan. Ei tarvitse kuluttaa kymmeniä euroja vaatteisiin, jos ei halua ja silti lapsi voi näyttää tyylikkäältä. Näistä ajatuksista innostuneena päätin toteuttaa postauksen, jossa esiintyy ainoastaan halvemman hintatason vaatteita, jotka koen itse erittäin tyylikkäiksi. Se tosin on taas makukysymys ja voi olla, että joku naurahtelee omille yhdistelmilleni siellä ruudun takana. Ajatus on kuitenkin tärkein. Seuraavissa kuvissa on käytetty Lindexin, H&M:n, KappAhlin ja Zaran vaatteita. Vaatteiden hinnat pyörivät noin 2-20 euron välillä ja näistä jokainen on uutena ostettu.

Ensimmäinen asukokonaisuus on hankittu Lindexiltä. Olen aina sanonut, että pidän kyseisen ketjun vaatteista. Niissä on väriä, kuosia ja erilaisia muotoja! Etenkin vauvapuolen vaatteet ovat melkein poikkeuksetta olleet ostoslistalla. Kuvassa esiintyvät legginsit ostin joskus kesän tienoilla ja hintaa niillä oli ainoastaan 9,95€. Harmittaa, että ne ovat viimeiset 86cm pöksyt, jotka Topille enää mahtuvat. Isojen puoli Lindexillä on ainakin poikien osalta vähän tylsähkö omaan makuuni. Tai oikeastaan ei saisi yleistää.. kyllähän sieltäkin tulee joskus joku helmi bongattua. Paidan ostin esimerkiksi muutama viikko sitten alesta ja se maksoi pari euroa. Luulen sen olevan tytöille tarkoitettu, mutta pelasin oikein koon kanssa ja mielestäni se sopii pojalle todella näppärästi. Kuvissa ei näy kovin tarkasti, mutta paidassa on siis pandan naama.

Toinen kokonaisuus on kiva yhdistelmä KappAhlia ja Henkkamaukkaa. En ole ennen ollut kovinkaan suuri sinisen ystävä pojan vaatetuksessa. Ainoat siniset, joita olen kelpuuttanut ovat olleet sitten niitä harvinaisempia sävyjä, kuten kuvissa esiintyvä paita. Tuosta vaatekappaleesta on muutenkin kehkeytynyt yksi lemppareistani mallin, värin ja materiaalin takia. KappAhlin Newbie vaatteet ovat yleensä hintaluokaltaan vähän päälle 10€, mutta mukavuudeltaan sekä laadultaan loistavia! Legginsit on taas vaihteeksi bongattu H&M:n tyttöjen osastolta, mutta en näe syytä, miksei niitä voisi pojallekin pukea. Henkkiksen vaatteet ovat todella edullisia ja näistä pöksyistä taisin maksaa noin 8€. Laatu on silti kohdillaan eikä ne ole meillä käytössä miksikään menneet. Sitäpaitsi Topi rakastaa eläinten hahmoja, joita kuvioinnissa esiintyy!

Seuraavaksi on pakko esitellä yhdeksi lempikaupoistani noussut Zara, joka tekee yllättäen vaatteita myös vauvoille sekä lapsille. Valikoimassa on yksinkertaisia ja erilaisia vaatteita, jotka istuvat omaan silmääni täydellisesti! Hintakaan ei ole ollenkaan paha. Kuvan paidasta olen maksanut 5,95€ ja housuista 12,95€, joka on omalla mittapuullani todella edullista. Vaatteiden materiaali on hyvää, pehmeää ja niissä on erilaisia yksityiskohtia. Halpa ei tässäkään tapauksessa tarkoita rumaa tai huonoa, vaan jotakin erittäin tyylikästä!

Näissä kuvissa esiintyi taas Lindexin parhaimmistoa. Topi on ihan mieletön eläinfani ja etenkin pandat ovat lähellä pojan sydäntä. Tykkään yhdistellä erilaisiin paitoihin melkein aina legginsejä, joissa on jotakin kuviontia. Lindexiltä on mahdollista saada myös yksivärisiä housuja edullisesti. Kannattaa muutenkin hyödyntää esimerkiksi aleja, koska näistäkin housuista maksoin vaivaiset pari euroa!

KappAhlin Newbien vaatteissa tosiaan pidän pehmeydestä ja siitä, että vaate näyttää jo rekillä kauniilta. Kyseinen mallisto on suunnattu lähinnä vastasyntyneille ja alle vuoden ikäisille, mutta vanhemmillekin on olemassa pieni rekillinen vaatteita. Mielestäni liike voisi panostaa hieman isompien lasten Newbie mallistoon, koska kysyntää sille olisi ihan varmasti. Kuvassa housut ovat tätä mallistoa ja taas ”vaihteeksi” tuota erikoisempaa sinisen sävyä. Paita on ostettu Zarasta ja mahassa on loikkaavan tiikerin kuva.

Joskus on kiva yhdistellä kaikkia merkkejä sekaisin. Voi ottaa farkut Lindexiltä, paidan KappAhlilta ja liivin H&M:ltä ja iskeä ne samaan aikaan päälle. Omalla tavallaan kokonaisuus on ehkä aika sekava ja tavallinen, mutta itse tykkään tehdä näin usein. Poika tosin on ihan eri mieltä asiasta eikä suostu melkein koskaan käyttämään liivejä saati huppareita! (Kuten kuvasarjastakin huomaa..)

Ainahan jää myös se mahdollisuus, että ostaa mieleisiään vaatteita ja laittaa päälle mitä sattuu. Tosiasia on, ettei vaatteet tee ihmistä. Ei sitä pidä pukea toisiinsa sopivia yhdistelmiä, ei sitä pidä ostaa yksinkertaisia vaatteita ja sitä voi olla vaikkapa alasti kotona. Nykyajan lastenvaatehulluus on kiva harrastus ja suotakoon se niille, jotka ovat siitä innostuneet! Mutta ei myöskään ole pakko yrittää pysyä mukana, jos ei oikeasti kiinnosta. Ei se tarkoita, että olisi jotenkin keskinkertainen tai huonompi, vaikka lapsella olisi päällään euron paita ja kolmen egen housut. Pääasia, että on puhtaat vaatteet sekä lämmin ja hyvä olla!
Ps. Kuvaaminen on tehty hyvällä mielellä ja pojan ehdoilla. En näe tarvetta asetella vaatteita, välitän vain tekemisen meiningistä enkä pyri täydellisyyteen. Olen aika todella iloinen kuvasaldosta, joka jäi tätä postausta tehdessä käteen!

Kommentit (28)

[…] pojasta, äidistä ja isäpuolesta sekä tietysti tulokkaasta, jonka laskettu aika on joulukuussa. Lastenvaatteista sekä -muodista, äitiyden ihanuuksista ja kamaluuksista sekä uudesta parisuhteesta. Jos joku kysyisi minulta […]

Itsellä on lasten kuten muidenkin vaatteiden kanssa se ongelma, että en haluaisi ostaa eettisesti arveluttavia vaatteita, eli huonoissa oloissa valmistettuja tai lapsityövoimalla. Ja usein halpis vaatteet ovat sellaisia, ja toki merkkivaatteetkin. Hankalaa..

Meillä kolmen lapsen perheessä ostetaan kahdelle pienimmälle lähes kaikki vaatteet käytettyinä, jo ihan taloudellisestakin syystä. Toki valitsen niistä kivannäköisiä, ehjiä ja siistejä, mutta meillä ei todellakaan ole niitä kalliita merkkivaatteita. Kieltämättä joskus tulee esim. puistoillessa mieleen että nämä pahimmat ”lastenvaatehullut” 😉 varmaan katsovat meitä kieroon, kun ulkovaatteissa ei ole sitä uusinta moloa, poppia tai ticketiä.. Mutta katsokoon! Mielestäni tämä ulkonäkökeskeisyys menee nyky-yhteiskunnassa jo liiallisuuksiin asti, joillakin myös lastenvaatteissa; jos lapsi joutuu varomaan tekemisiään sen takia ettei kallis uusi vaate menisi ’pilalle’, niin silloin ollaan jo menty aikalailla metsään (näitäkin olen nähnyt).. Tietysti on eri asia, jos on rahaa ja haluaa ostaa kalliitakin vaatteita and that’s it, niin toki asia suotakoon :), mutta jos ihmisiä aletaan arvottamaan vaatteiden perusteella, sitä en sulata.

Hyvin kirjotettu muru!! Paljon pohdintoja ja ajattelemisen aiheita =) ihana hymypoika topi ja kivat vaatekokonaisuudet!!

aaw ihana Topi! :’)

Ihanasti kirjoitit Anette! Täällä myös yksi lastenvaatehullu! 😀

Hahha 😀 Moi vaan!

Tosi kivasti postattu, ihanat asukuvat! Täällä myös yksi lastenvaatehullu ilmoittautuu, tosin yhtälailla meillä on vaikka Gugguuta kuin Lindexiäkin. Lindexillä on muuten minunkin mielestä tosi kivoja vaatteita etenkin siellä pienten puolella. Täytyykin perehtyä tuohon Zaraan tarkemmin, sillä nuo vaatteet näyttää tosi kivoilta 🙂 Mutta esim Gugguun ja H&M:n kohdalla on meillä huomannut eroa siinä, että ensin mainitun huppareita on pesty hurjat määrät ja kankaan pinta edelleen superhyvä, Hennesin hupparit ovat puolestaan nukkaantuneet ja saaneet hahtuvaa nopeasti pintaansa. Nyt kun esikoisen vaatteet siirtyvät juniorille niin olen kiinnittänyt tuohon huomiota.

Kiva kuulla, että tykkäsit! Sen mä tiesinki, että taidat olla aika innokas lastenvaatteissa 😉 Ja sulla on tosi kivoja vaatteita aina kuvissa lapsosilla. Ja oot siinäkin oikeessa, että Lindexillä on kivoja.

Zarassa kannattaa käydä ja vähän vaikka kokeilla miltä ne tuntuu ja vaikuttaa.

Ite en oo huomannu Hennesin vaatteissa tota, mutta en ostakaan sieltä esim huppareita oikeestaan. Topi vihaa nimittäin huppareita 😀

Ihania vaatteita ja voi mikä ihana hymypoika Topi on! Tosi suloisia kuvia! 🙂

Mäkin tykkään lastenvaatteista ja jos asuttaisiin vielä kaupungissa, todennäköisesti ostelisin niitä jatkuvasti 😀 Nyttemmin on noussut suoranaiseksi luksukseksi mennä konkreettisesti vaatekauppaan katselemaan ja hipelöimään vaatteita ja tehdä sitten hankinnat, ja harvemmin tuleekaan enää tilattua netistä. Mutta tosiaan jos näen jotain kivaa, niin kyllä minä sen ostan. Useimmiten meilläkin asioidaan ihan ”tavallisissa” liikkeissä, kuten KappAhlissa. (Henkkamaukalla on myös kivoja vaatteita, mutta petyin hiljattain laatuun, joten sieltä on sittemmin tullut osteltua vähemmän.) Tällä hetkellä moni Maalistytön suosikki tuleekin KappAhlista; vaaleanpunaista, hempeää, pitsikästä, sievää. 😀 Kesäheinän vaatteissa taas pitäisi olla pupuja tai muffinsseja, niitä onkin vähän hankalampi löytää 🙂

Topi on aikamoinen hymypoika 🙂

En ookaan tienny, että oot kanssa semmonen lastenvaate intoilija! Mun mielestä on kanssa kiva hipelöidä ja katsella vaatteita. Must hankinnat nappaan äkkiä netistä!

Kappahlin tyttöjen puoli on IHANA <3

Topi on kyllä suloinen poika! Varmasti kasvaa komea sydänten särkijä 🙂

VOi kiitos!! 🙂 Toivottavasti ei kuitenkaan sydämiä särkemään ala 😉

Voi vitsi, IHANIA vaatteita ja kuvia! Mä oon kuullut tosta Zarasta joskus, mutta luulin sen olevan paljon kalliimpi, enkä perehtyny siihen sen paremmin… Pakko katsoa, mahtaisko noita tassuhousuja löytyä vielä, rakastuin:D

Meillä itellä on vaatteita kyllä vähän mistä sattuu ja mitä sattuu kivoja löytämään (ja mikä sillä hetkellä on rahankulutusmahdollisuus;) ). Mutta oon kyllä tän hetken lempparipaidat löytänyt Villervallan ja Lipfishin mallistoista – tarpeeksi väriä ja leikkisyyttä:) Ja mitä tulee kestävyyteen, niin ainoa missä oikeesti oon eroa huomannut, on Lipfishin paita, joka ei oo mennyt monen pesun jälkeen miksikään…

Mun pitikin heti käydä katsomassa netistä, miltä Zaran valikoima näyttää. Ja hyvältähän se tosiaan näytti!:) Ja ainakin netin puolella noita tassuhousujakin näytti olevan – täytyi heti laittaa ystävä sieltä päin maailmaa tsekkaamaan paikan päältä:D

Meilläkin pääsääntösesti on juuri neutraalia ja rauhallista, siksi varmaan sieltä nyt tähän hetkeen on nuo väripläjäykset lemppareiksi valikoituneetkin, erilaisuuttaan:D

Ja muuten siis, kiitos muutenkin tästä postauksesta! Musta on kans pikkuhiljaa vähän alkanut kehkeytyä lastenvaatehullu ja jotenkin oon eksynyt juurikin tonne, vähän liian arvokkaiden vaatteiden pariin. Mutta tän sun postauksen jälkeen innostuin taas ihan eri tavalla kierteleen muitakin liikkeitä! …Kuulostaa ihan siltä kun olisin kovakin shoppailija – mutta en, näyteikkuna-sellainen kyllä:D

Kiitos! 🙂 Kuvat on kyllä itestäki tosi jees!

Zara ei oo kallis, mutta sinne tulee pieniä eriä eikä välttämättä kaikkia oo enää myynnissä hetken päästä.

Teillä käytetään merkkejä, joita en oo kauheesti ite käyttäny. Mulla on jotenkin semmonen tasasen värin kausi menossa. Eli neutraalia ja rauhallista 😀

Aivan ihania kuvia Topista! 🙂 ja tosi kivannäkösiä vaatteita ja yhistelmiä 🙂
-Laura

Kiitos kiitos 🙂 Ja kiva kun laitoit kommentin!

Kivoja vaatteita kaikki 🙂 Meillä ostellaan enimmäkseen halvempia vaatteita, mutta välillä myös vähän kalliimpia. Eniten ostopäätökseen vaikuttaa vaatteen ulkonäkö eikä niinkään merkki 🙂 Oon esimerkiksi aivan ihastunut Polarn O. Pyretin raitavaatteisiin ja niitä tykkään hankkia ihan niiden ulkonäön takia 🙂 Tuo Zara on ollut mun ehdoton suosikki lastenvaatteissa tähän saakka, mutta nyt oon huomannut, että niiden laatu on kärsinyt meillä käytössä tosi nopeasti: nukkaantuneet helposti, napit irtoilleet ja moneen vaatteeseen tullut helposti reikiä. 🙁 On kyllä harmi, sillä siellä on aivan ihanannäköisiä vaatteita!

KIITOS! Meilläkin aika usein halvempaa, koska sitä pystyy ostaa enemmän 🙂 Sit on paljon vaihtoehtoja! Mullakin ulkonäkö on sitä merkkiä tärkeempi!

Raidat oli tosi jees pitkään Popilla. Sit mulla tuli ähky. Nyt vähän kutkuttais vaikkapa paita hankkia 😉

Harmi kuulla teidän kokemuksia Zarasta. Itellä ei oo ollut mitään moitittavaa ja kaikki on edelleen uudenveroisia!

Ihanan iloinen Topi 🙂
Sitä mietin, että sulla on 4 kuvaa per asukokonaisuus, eikä yhdessäkään näy vaatteet kunnolla, joudut selittämään, mikä kuva vaatteessa on 😀

Syystä että.. Mä en halua pakottaa lasta tiettyihin asentoihin ja poseeraamaan vaan blogin takia.

Ehdotan, että istutko tuolille. Jos istuu niin sit räpsitään 🙂

Tietkö. Hyvänmielen kuvia. Ja tarkotuksellahan mä tossa alla esittelen ne vaatteet. On tylsää jos on pelkkiä kuvia 🙂

Lastenvaatehullu ilmoittautuu! Lapsille on pakko ostaa vaatteita usein koska ne menevät niin nopeasti pieniksi ja tarvitaan isompia, siinä minun syyni. Vaikka olenkin haksahtanut tilaamaan tietyn vaatteen törkeillä postikuluilla ulkomailta asti, en ylenkatso ketjumerkkejäkään. Lindexistä tykkään minäkin niin laadun kuin ulkonäönkin puolesta. Totuus vain on että parhaiten kolmella sisaruksella on saanut kierrätettyä merkkivaatteet. Kivoimpia asuyhdistelmiä saa minusta yhdistelemällä eri merkkejä. Esim. Esikoiseni pukeutui tänään Papun ja Lindexin sisävaatteisiin ja Po.pin ja HM:n ulkovaatteisiin. Tärkeintä on funktionaalisuus mukavuus ja ulkonäkö, ei merkki.

Hyvä kirjoitus ja aivan ihanat kuvat!

Moikka toinen lastenvaatehullu! Se on totta, että kyllä niitä vaatteita tarvitsee. Pieneks menee ja tosissaan lapset kasvaa nopeaa!

Se on tärkeetä mun mielestä, että osaa olla avarakatseinen 🙂 Pystyy ostamaan kalliin ohella sitä halvempaakin tai ainakaan ei juuri ylenkatso niitä. Lindex on jees!

Ja mä ymmärrän, että tilanne on erilainen kun on kolme lasta. Mulla on yksi niin en osaa edes samaistua 😛

Kivoja kuvia ja asuja! Mä jäin suu auki yks päivä, kun kuulin kommentin, että ”Onhan se po.pin vaatteet sentään kalliita” 😀 Häh anteeksi mitä?! En minä todellakaan ole TAJUNNUT koskaan ajatella sitä tuolta kantilta, että pitäis olla kalliit vaatteet päällä. Itse olen ennemmin ale-haukka 😀

Mulle on ihan sama mikä linglongi siinä lukee merkkinä, mitä väliä? Ostan kivannäköisiä ja oikeasti laadukkaita, toimivia, osittain ajattomia (helpompi säästää pienemmälle ja myydä joskus jos jää myytäväksi) vaatteita. On ollu hullua venkslaamista nämä vuosikaudet, mutta suosikeiksi on noussut Po.pin raidat, ne vanhat yksiväriset leggarit (ei nämä nykyiset), Po.pin hupparit sen irrotettavan hupun vuoksi ja ulkovaatteet samalta merkiltä. Nova Starin hupparit, collarit ja farkut, koska istuu meille tosi hyvin ja on kuin uusia lukemattomien pesujen jälkeen. Jotkut Lindexin ja H&M vaatteet, jotka pysyvät pesusta toiseen hyvinä (eteenkin ne muutaman vuoden vanhat). Näissä uusissa printeissä H&M kyllä floppas, yks pesu ja aika rumia :/ ei kiva vaikkei paljoa maksakaan.

Mä ostaisin tosi mielelläni vaikka kaikki vaatteet käytettyinä kirppiksiltä ja FB-kirpuilta sekä huutiksesta, mutta en halua ostaa likaista ja rikkinäistä. Kaikilla ihmisillä ei oo mitään todellisuudentajua, sillä kuka *piip* haluaa maksaa reikäisestä kuoripuvusta esim. 30-50e? Mitä sillä enää tekee, kun siinä on reikä? Samoin kulahtaneet, supernukkaiset, tahraiset… Itse laitan ne eläneemmät huutikseen nollan lähtöhinnalla hyvän kuvauksen kera, saa sit päättää mitä maksaa. Kauppansa ovat silti tehneet 🙂

Joo ei tietenkään se hinta tee muodikasta 😀 Alesta mäkin aina innoissani ostelen!!

Enkä todellakaan välitä merkistä vaan NIMENOMAAN siitä miltä näyttää. Oli sitten Prismasta tai vaikkapa Stockan kalleimmasta hyllystä. Meillähän muuten oli Popin vaatteet kanssa pitkään suosikkeina, mutta nyt iski ähky 😀 NovaStaria ei ole ollut vielä yhtään, mutta noita perus ketjuliikkeen vaatteita on ollut paljon. Meillä kyllä onneksi pysyneet ihan hyvinä yhtä paitaa lukuunottamatta!

Joo ja oot oikeessa tossa reikäisen hinnoittelussa. Kukapa oikeesti sellasta tarvii? 😀 Nollahuudolla pitäs mennä!

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X