operaatio äiti - Banneri
Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tosissaan tuo tullessaan. Jonain päivänä saatat istua kädessäsi paperi, jossa lukee ne ihmeelliset sanat. Tunnet samaan aikaan onnea, järkytystä, pelkoa ja suunnatonta rakkautta sisälläsi.
Ensin ajattelin,  että ei.. en varmana kerro asiaa täällä. Tämäkin onni voi kaatua huomenna, ensi viikolla tai vielä kuukaudenkin päästä. Miksi siis nostaa käsiä ilmaan ja tuulettaa, jos kaikki saattaakin huuhtoutua vielä viemäristä alas? No siksi, että tunnen tällä hetkellä mieletöntä järkytyksen sekaista iloa! Ja järkytyksen sävy on positiivinen.
Kirjaimellisesti positiivinen. Eilen 4.4.2015 sain kuulla tulokset; ”Onneksi olkoon, raskaustesti on positiivinen.” 
Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden lopulla Topista tulee isoveli, minusta äiti kahdelle ja J saa ensimmäisen biologisen lapsensa, JOS kaikki menee hyvin. Jos kaikki ei mene hyvin, sitä katsotaan sitten. Ainakin olen asiasta täällä puhunut ja voin sitten purkaa ajatuksiani ääneen.
Mihinkään en kuitenkaan lähde asenteella, että metsään mennään. Aion ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä. Tänään ollaan viikoilla 4+4 ja se on jo päivän enemmän kuin eilen. Voittajafiilis!

Kommentit (86)

Onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Lähipiirissä nyt niin surullisia juttuja, vaikka oli jo pitkästi yli ”turvalliset” viikot. Eli koskaan ei voi tietää. Jos meille vielä kolmas tulis, kyllä jännittäis 🙂 En siis halua pelotella..

Paljon onnea ja ihanaa masun kasvatusaikaa 🙂

Aivan ihana uutinen!! ❤❤❤ oli niin raastavaa lukea niistä lapsettomuuskuvioista ja yrittää käsittää miten pahalta se tuntuu.. Mut nyt ❤ isosti tarrasukkia pienelle ja nauti!!!

Ooooooi, valtavasti onnea! ♡

Kiitos paljon! 🙂 ❤

Ihanaa! Paljon onnea koko perheelle <3

Ihanaa kyllä 🙂 Kiitos ❤

Onnea tsiljoonasti!! Jarrusukkia paljon matkaan!

Kiitos kiitos kiitos ❤

Miljoonasti onnea <3

Ja miljoonasti kiitos <3

Onnea kovasti. Ihanaa, kun elämä antaa parastaan.

Äläpä muuta sano <3 Kiitos!

Eikä miten ihana uutinen! <3 Olipas päivän piristys. Onnee koko perheelle!
Tiia

Täydellinen uutinen ❤ Kiitos!

Onnea, toivottavasti kaikki menee hyvin! 🙂

Kiitos, sitä toivon 🙂

Voi, hurjasti onnea <3 Toivottavasti kaikki sujuu ongelmitta!

Kiitos <3 Sitä toivotaan!!

onnea! 🙂 milloin päätitte aloittaa yrittämisen?

Kiitos ❤❤

Onneksi olkoon! 🙂 <3 Meillä olisi lasketutajat sitten melko lähekkäin jos hyvin menee! 🙂 Täälä rv 4+6 menossa ja vähän kieltämättä jännittää kun meni melkein kolme vuotta siihen positiiviseen raskaustestiin.

Kiitos ❤ Meillä tosiaan on sitten aika lähellä laskettu aika! Vau. Onnea!!

Voi ihanaa ja onnea tuhannesti ♡
-m

Kiitos ❤❤

Niinhän se on, että vaihtamalla paranee! Oikein paljon onnea ♡

En sanois noin, mutta kiitos onnitteluista 🙂

Ihania uutisia, paljon onnea teille kaikille 🙂

Niinpä :’) Kiitos 🙂

Onnea onnea ! Ihanaa <3

Kiitos ❤

Ihana uutinen, paljon onnea!

Niiin on! Kiitos!

Hurjan paljon onnea! 🙂

Kiitos kamalasti 🙂

Oi ihanaa, paljon onnea!! ❤

Kiitos paljon ❤

Oi vitsit, mahtavaaa! Paljon onnea plussauutisista! 🙂

Mahtavaa, todella! :)) Kiitos!!!

Onnea :’) <3

Mä olen nyt kyllä niiiiiiiiiiiin ilonen sun ja teidän puolesta! ONNEA! <3

Kiitos ihana <3

Paljon paljon onnea! 🙂

Kiitos kiitos 🙂

Suuresti onnea! 🙂 Ihana uutinen pääsiäisen iloksi! 🙂

Niinpä! 🙂 Kiitos!

Onnea teille paljon!!! 🙂

Kiitos kiitos! 🙂

Ihanaa! Onnea tuhannesti. <3

Kiitos tosi paljon <3

Suht nopeeta toimintaa mut onnea 🙂

Kiitos 🙂

Olen lukenut tästä sinun lapsettomuuskuviosta ja oikeasti harmistunut tilanteesta. Onnea ja toivottavasti pieni pysyy matkassa, murehditaan sitten kun on tarve murehtia! 🙂

Kiitos, että olet jaksanut olla matkassa mukana!

Paljon onnea!!! Ihana uutinen 🙂 meilläki monen vuoden,yrittämisen jälkeen lokakuussa näytti testi plussaa ja kesäkuussa meillä on,yksi pieni tyttö lisää täydentämässä meän perhettä <3

Kiitos <3

Ja paljon onnea teille plussasta!

Tuhannesti onnea sinulle, j:lle sekä tulevalle isoveljelle!!:)

Kiitos todella paljon! 🙂

Paljon onnea vielä täälläkin 🙂

Kiitos paljon 🙂

Oi ihanaa, onnea tuhannesti ja toivoaan että kaikki menee hyvin loppuun asti.♥

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X