operaatio äiti - Banneri

Tiedättekö mikä alkaa iskemään? Mikä innostus nostaa taas päätään? Kuluttaa lompakkoa? No arvasit oikein! Uudet lastenvaatteet alkavat olemaan enemmän vakio kuin poikkeus kaupoilta kotiin palatessa. Moneen kuukauteen en ole jaksanut erityisemmin shoppailla, hankkia uusia housuja edellisten sopivien tilalle tai muutenkaan hypettää netin vaateryhmissä. Pojan maku on aikalailla muodostumassa omanlaisekseen ja kaikki ei kelpaa. En myöskään aio koskaan pakottaa lapsiani pukeutumaan mihinkään, vaan sen tulee aina olla vapaaehtoista.

Nyt kuitenkin sain kuulla rakenneultrassa, että meille olisi mahdollisesti tulossa tyttö. Olen tähän mennessä pikkuhiljaa haalinut vaatteita ja nyt muutaman päivän aikana senkin edestä. Tiedän, että tyttölupaus voi muuttua pojaksi vielä synnytyssalissakin, mutta siksi hankin myös unisex-vaatetta. Tyttöjen kledjut saa aina myytyä myöhemminkin ja hankittua tilalle poikien vaatteita, jos sellainen tarve ilmenee.

En tiedä tyttöjen pukemisesta mitään. Tunikoita, sukkiksia ja mekkoja; TÄH?! Huomaan ihmetteleväni tätä vaatteiden luvattua maata ja pohtivani, että mistä oikein pidän. Poikien vaatteiden suhteen makuni on kehittynyt näiden kolmen vuoden aikana selkeäksi. Nyt ollaan uuden ja jännän alussa. Olen siis päätynyt haalimaan vähän kaikkea lipastoon (lähinnä halvalla kirppareilta) ja eiköhän se maku taas rakennu kokemuksen kautta.

Ostan pääosin vaatteita 50-68 kokoisina, mutta kaapista löytyy myös muutama hassu tapaus isommassa koossa. Olen aina tehnyt samaa ja ostanut vaatteita vuodenkin päähän, jos on sattunut hyvä hinta kävelemään kirppispöydällä vastaan. Joskus ehdin kyllästyä vaatteeseen sen vuoden aikana, mutta onneksi niiden myyminen eteenpäin ei koskaan ole ongelma.

Olen aina pitänyt blogiani todella lastenvaatepohjaisena ja aion jatkossa lisätä vaatteisiin liittyviä postauksia tänne. En koe olevani turhamainen – se vain on minun juttuni. En kuitenkaan missään nimessä jätä muista asioista kirjoittelua pois. Ennen tämä blogi toimi hyvänä vinkkinä pienten poikien vanhemmille (lähinnä äideille), mutta tulevaisuus näyttää enemmän suuntautuvan karkkiväreihin ja pitsiin. Ehkäpä kunnostaudun ja postaan joskus taapero-pojan lipastostakin, jos joku siitä edelleen on kiinnostunut. Kyllähän tuo poikakin kasvaa ja tarvitsee säännöllisesti uusia vaatteita!

Tässä postauksessa esittelen kuvina tämän hetken suosikkini tulevan babyn vaatteista. Kokonaisuus saattaa olla sekava, mutta kuten sanottua; vasta haen itseäni tässä asiassa. Jos herää kysyttävää jostakin vaatteesta, sen merkistä tai esimerkiksi koon vastaavuudesta.. saa kysyä! Vastaan mielelläni.

IMG_7892 IMG_7895 IMG_7896 IMG_7898 IMG_7905 IMG_7908 IMG_7912 IMG_7914 IMG_7915 IMG_7916 IMG_7918 IMG_7919 IMG_7922 IMG_7923 IMG_7924 IMG_7925 IMG_7926 IMG_7927 IMG_7928 IMG_7932 IMG_7935 IMG_7938 IMG_7940 IMG_7944 IMG_7945 IMG_7946 IMG_7947 IMG_7949 IMG_7950 IMG_7951 IMG_7953 IMG_7957

Vihdoin sain järkkärin käyttöön ja kuvat ovat jo hieman enemmän paremmasta päästä. Niitä ei ole kuitenkaan käsitelty, koska tämä raskaus syö jatkuvasti jaksamistani ja koen tärkeäksi viettää aikaa mm. Topin kanssa. Oli kuitenkin hyvä fiilis päästä kuvailemaan ja hypistelemään vaatteita. Alkaa tuntumaan siltä, että kohta täällä oikeasti on pienen pieni nyytti tuhisemassa!

Kertokaapas nyt vielä loppuun perinteiseen malliin, että mitkä vaatteet miellyttivät silmää ja mitkä taas olivat ihan hitin vastakohtia eli huteja?

Kommentit (22)

Ehdottomasti minirodinit 🙂
Mutta ei merkillä väliä kunhan on ihana ja hieno

Röyhelöpylly leggareista annan yhden vinkin varsinkin lindexin leggareista. Ne kannattaa ottaa yhtä kokoa aikaisemmin käyttöön kuin mitä lapussa lukee. Ne on aika naftia mitoitusta. Kannattaa ainakin kokeilla yhtä kokoa aikaisemmin niin tiedätte sitten pitääkö teillä ottaa ne aikaisemmin käyttöön. Nimin. Meillä oli typylle aivan ihanat Lindexin röyhelöleggarit mutta ne oli sitten jo liian pienet. No siitä viisastuneena ostelin sitten vähän isompia kokoja niitä. Hurjan suloisia vaatteita. Varsinkin noi takit <3

Kivoja kaikki, mutta jos itsellä olisi tyttö niin röyhelöpylly leggarit ois luultavasti kovassa käytössä, ne on vaa nii kivan näköiset 😀 meillä tosiaan poika ja mielelläni luen myös vaatepostauksia pojan kaapista 🙂 Täällä ilmottautuu kans yks kirppistelijä joka ostaa hyvän ja kivan vaatteet tullen sen jo valmiiksi jos ei heti ole käyttöön sopiva! 😉

Ihanaa kun tänne blogiin saadaan näitä ”tyttöjen” juttujakin <3

Röyhelöhousuja en oo ikinä tajunnut 😀 muut ihania. Miten uskallat ostaa takkeja, eikö oo tosi aikaista miettiä sinne asti (8kk ikäiselle…?)

Mä ostan vuoden eteenpäin kokoja. Eli jos kirpparilla tulee vastaan; 40-86cm jopa. Mieti nyt.. täydellinen takki kirpparipöydällä maksaa 5e. Jos se ei miellytä enää myöhemmin; sen saa samalla hintaa myytyä helposti pois 🙂 Mä hamstraan suosikkeja aina. Sama se on pojan kohdalla ja toiminut aina 😀

Kauniita vaatteita kaikki! Meille syntyy tässä kuussa tyttövauva, ja esikoinen on poika, kuten teillä, joten tietysti on pitänyt melko poikamaista vaatevarastoa vähän päivittää tytölle sopivammaksi. Vaikka ei meidän poikaakaan pelkkään siniseen ole ikinä puettu. Olen sortunut ostamaan esim. Metsolan vaatteita, vaikka on ihan hullua maksaa niin korkeita hintoja pari kuukautta mahtuvista vaatteista! Tytöille on kyllä kaikkea ihanaa tarjolla vaikka millä mitalla! Vaikea olla ostelematta, vaikka järki sanoo, että meiltä löytyy jo kaikki tarvittava…

Ei se ole hölmöä ostaa! Liityt netissä (FB) oikeille kirppareille ja saat miltein täyden hinnan takaisin vaatteista, kun myyt eteenpäin. Koska eihän ne vaatteet ehdi millään kulua sen parin kuukauden aikana juuri miksikään 🙂

Tuo sitruunabody on ihanin! Mitä merkkiä se on? 🙂

Lindex 🙂 Se on ollut mallistossa vuoden sisällä muistaakseni.

Kolmen tytön äitinä tiedän et noi pienet mekot ja ja tunikat on ihania mutta voih, niin epäkäytännöllisiä 🙁 meillä jäi aika lailla käyttämättä ainakin. Vauvaa nostellessa nousee aina ylös ja saa aina olla asettelemassa, ettei jää ruttuun vauvan alle. Mut kun tyttö pääsee jaloilleen ja liikkuu kävellen niin ne mekot, ne on <3

Joo, se on vähän sama ku pojilla paidat 🙂 Mutta mä käytin kyllä ahkerasti niitä silti. Pitää vaan alle ostaa lyhythihasia bodeja niin ei haittaa, jos vähän mekko nousee 🙂

Oon pitkään sun blogia lukenut ja mietin että topin vanhat vaatteet jos ovat ehjät silloin kun uudelle lapselle (tytölle) ovat sopivat niin kävisihän ne hyvin tytöllekkin 🙂

Myin melkein kaikki pois, kun aattelin ettei tuu enempää lapsia. Osa pojan vaatteista on tulossa kyl käyttöön 😉

Ihana postaus taas sulta suloinen Anette! 🙂
Vaatteet näyttivät yleisesti hyväkuntoisilta sekä erittäin käytännöllisiltä, hauskat yksityiskohdat huomioonottaen. Lukiessa ja kuvia selaillessa nousi taas hymy kasvoille ja kuului mielessä useampi ”aaaaw”. Aika on varmasti jännittävää kaikin tavoin, mutta älä suotta murehdi kokonaisuuksista ne varmasti löydät aikanaan. Mukava sulta lukea vinkkejä lastenvaatteiden suhteen, itse saan vielä tuota aikaa odotella mutta pidän vinkkisi mielessä.

Kaikkea hyvää koko perheelle, voikaa hyvin. 🙂

Kiitos oikein ihanasta kommentista 🙂

Voi eii kun on ihania vaatteita <3 ite tykkään eniten noista takeista, bodyista ja sit toi kuva missä on tio hiiripipo :3

Hiiripipo kuvan vaatteet hankki tuleva isukki 😉

Kivoja kaikki 🙂 mä kans ostin niitä unisex, mut vähiten niitä vaaleita kyllä käytti lopulta. Meillä varmaan kahden pojan jälkeen tytölle hankkisin violettia, violettia ja viel kerta violettia 😀 sekä minni hiirtä ja my little ponya 😀

Haha. Isukki haluis kans Minniä ja kaikkea Disney juttua 😀

Suosikkeja olivat eka setti, mini rodinin röyhrlömekkobody ja peppupitsileggarit (niin suloisia), sekä tassujumppis. Ainoa, mikä oli mun silmään huti, on oranssit salmiakkikuvioiset legginsit.

On muuten hauskaa, että löysin blogisi, kun odotin ensimmäistä lasta, joka parin viikon päästä täyttää kaksi ja nyt sinun odottaessa toista, eletään me uusien vauvahaaveiden parissa. 🙂

Mulla oli Topilla noi salmiakki-legginsit. Saa nähdä, että osaanko tytöllä käyttää 😉 Ostin ne jo sillon, ku en tienny kumpi tulee!! Ne on jtn kokoa 74cm niin täs on aikaa vielä :’D Ja sulla oli hyvät suosikit 🙂 Onnea vauvahaaveisiin vielä! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X