operaatio äiti - Banneri

Joskus kuulee puhuttavan siitä, että blogeista tulee kiiltokuvia. Bloggaajat luulevat olevansa parempia, ihanempia tai loistavampia. Saman litanjan kuulee myös silloin, jos sattuu ostamaan vähänkin Kappahlia kalliimpia vaatteita. Tosi jännää miten ihmisiä tuomitaan erinäisten tapojen vuoksi.

Mini Rodini. Kallis merkki – tiedän. Ei, en osta sitä pönkittääkseni omaa, lapseni tai blogin egoa. Ostan sitä sen takia, että se miellyttää tällä hetellä.. kuten jossain vaiheessa miellytti Poppi, Miikkari tai Lindex.

received_1015946111773601

56/62

Parhautta Rodinin vaatteissa on ne kuosit. Ei tietenkään kaikki!! Ihan hirvityksiäkin löytyy jokaisesta mallistosta, mutta myös niitä ihanuuksia. Tutustuin aikanaan tähän merkkiin pikkuhiljaa ulkovaatteiden kautta, joihin olen tänä päivänäkin tyytyväinen! Siitä mustasta pico-haalarista se sitten lähti..

92/98

92/98

Poika on joskus aikamoisen innokas valitsemaan omat vaatteensa. Jostain syystä se Lindexin ainainen autovaatetus ei nostata hymyä pojan huulille, vaan siihen vaaditaan joku Rodinin vallaton sekä lapsekas kuosi. Viimeksi eilen poika alkoi pomppimaan Punavuoren Peikossa onnesta ja ilmoitti kirkkaalla äänellä, että hän haluaisi ihanat hiirihousut. On ilo aamuisin kulkeutua yhdessä lipastolle ja valita sieltä yhteistuumin molempia miellyttävät vaatteet.

104/110

104/110

Vauvalle en ole kovinkaan Mini Rodinin vaatteita haalinut, koska en usko tuota rusinaa kiinnostavan vielä ainakaan vuosiin, että mitä päälle laitetaan. Muutamat itseäni innostaneet söpöydet olen silti ostanut lipastoon odottamaan vauvantuoksua.

56/62

56/62

Kallistahan se on. Myönnetään. Eikä tässä miljonäärejä olla, mutta siksipä vaatteiden hankinnassa täytyy pitää järki päässä. Ei järjettömiä osamaksuja, ei jääkaapin kustannuksella eikä yli varojen. Suosittelen käyttämään kirppareita ja ostamaan käytettynä, jos hinnat huimaavat päätä. Toki joissain myyntiarvo kasvaa kohisten ja käytetty Rodini saattaa lähteä reippaasti yli alkuperäisen ovh:n uudelle omistajalle. Riippuu.

52/54

52/54

Itse tykkään myydä vanhoja pois ja niiden rahoilla ostaa uusia. Kierrätys kunniaan!

Mini Rodini julkaisee aina keväällä ja syksyllä useamman dropin, joissa tulee rajattu määrä tiettyjä vaatteita. Nopeat syövät käytännössä hitaat ja osa saa jäädä nuolemaan näppejään.

52/54

52/54

Eilen ilmestyi aw15 drop2 -mallisto, josta havittelin muutamaa vaatetta. Suuntasin ultran jälkeen suoraan Helsingissä olevaan Punavuoren Peikkoon, josta on tullut lempparini. Pieni putiikki täynnä juuri omaa silmää miellyttäviä merkkejä, ystävälliset myyjät ja hyvä sijainti. Suosittelen ehdottomasti käymään, koska ostopäätös on helpompi tehdä vaate hyppysissä ja sovittamalla. Eipä tarvitse kokoja alkaa arvioimaan.

104/110

104/110

Jos merkki mietityttää, lastenvaatteet kiinnostavat ja käytännön vinkit ovat tervetulleita.. suosittelen ehdottomasti liittymään Facebookissa ryhmiin, joissa voi kysellä fiksuista kyssäreistä tyhmiin sellaisiin ilman häpeämistä. Tämän hetken suosikkini on Mini Rodini -jutustelut. Olen myös yksi ryhmän ylläpitäjistä.

98

98

Tässäpä oli siis pieni tietopaketti/ mielipidehömpötys Mini Rodinista. Teksin välissä on kuvia niistä vaatteista, jotka hankin eilisestä dropista.

Mitä mieltä olette Mini Rodinista? Kallis ja p**ka merkki? Laadukas ja piristävä? Lapsekas? Typerä vai hitti? 

Kommentit (23)

Ensinnäkin en pääsääntöisesti osta mitään täydellä hinnalla 😀
Lapsilla on paljon mini rodinin vaatteita koska osa kuoseista on vaan ihanaisia ja puhuttaa ihmisiä (mopsit, pingviinit, sudenkorennot esim…). Materiaali ei tule koppuraiseksi käytössä vaan ehkä päinvastoin pehmenee, kestää useammalle lapselle jne…
Mutta ostan myös popilta jtn tiettyjä perusvaatteita mitkä kestää ainakin parilla lapsella tai saa myytyä eteenpäin.
Kappahlista ostan myös jos saa hyvällä alella (tänään esim alehinnasta puolet pois perustrikoovaatetta jos paidalle jää hintaa allen 4€ niin rodini jää kakkoseksi). Myös ketjuliikkeiden vaatteita löytyy. Ei tarvi harmitella paidan tahraa tai sitä kun leggingsit menee rikki -ja kyllä meillä on onnistuttu rikkomaan rodinin sisävaatteita. Saa miettimään laitanko 30€ leggingseihin vai alle 10€… Varsinkaan kun lasta ei kiinnosta kunhan niissä on joku ihana tyttömäinen kuosi/väri ja hameessa rimpsuja 🙂
Pienemmällä on yksinomaan itseasiassa popia ja rodinia myös lindex, kappahl, name it… Siis hinta ja vaatteen käyttömukavuus ratkaisee. Syynään aina todella tarkkaan että saumat on pehmeät, kangas tuntuu mukavalta ja lapsen on siis mukava olla ja liikkua vaatteissaan.

Ei ne kaikki poikien ”tavallisten” merkkien vaatteetkaan ankeita oo. Kun vaan viitsii vähän nähdä vaivaa, eikä vaan osta aina kaikkea samasta mallistosta. Pienellä painostuksen löytyy paljon muutakin kuin autoja ja ankeita värejä.

Minusta jokainen saa ostaa mitä tykkää, kunhan ei osta niitä vaatteita pönkittääkseen itsetuntoaan ja näyttääkseen lapsen avulla, että massia on, koska niitä äitejä löytyy. Vaikka se ei oliskaan keltään pois. Tärkeää on myös se, että ne lapsen vaatteet on käyttöön ja ne ovat käytännöllisiä.

Toki siistejäkin vaatteita on hyvä olla, jos jonnekkin mennään, mutta toisaalta lapset suttaa yms. niin on hyvä, että ne vaatteet myös saa suttaantua jos niikseen on.

Sitä mä en ymmärrä, että miksi 50€ Mini Rodinia saa vielä käytettynä myydä puolella siitä mitä itse maksanut, mutta Lindexiä ei ??

Itse nuo kuosit ei säväyttänyt niin suuresti, että olis pakko hankkia omaan vaatekaappiin. Minusta lapsen on hyvä pukea välillä päälle jotain mikä ei miellytä omaa silmää, koska aina ei voi toisia miellyttää ja lapsen on tärkeintä viihtyä vaatteessa. Meillä on ihan samanlaiset housut muuten kuin nuo violetit housut, missä Mini Rodinin panda, mutta ilman pandaa ja merkkinä Name It ja materiaali merinovillaa 🙂

Nuo on kanssa merinovillaa 100% 🙂 Siksi ne ostin! Meillä on Name Itin merinovillasta haalari. Hyvä sellainen!

Siitä basic (?) mallistosta tykkään, kuosit usein muissa turhan ärsyttäviä minun silmääni, joitakin poikkeuksia toki on. Nyt lähti tilaukseen se tummansininen haalari talveksi, saa nähdä onko laadukas. Odotukset ja vaatimukset ovat korkealla kun aiempina talvina on ollut Moloa ja Ticketiä ja puvut selvinneet talvesta ilman pienintäkään kulumaa. 😀

No meillä on oikein hyvä kokemus haalareista. Vieläpä sellasilta talvilta, jolloin on haalaria kulutettu lumettomassa maassa 🙂

Musta noi kuosit on kyllä aivan ihania ja jos mulla ois varaa ni pukisin kyllä poikani noihin vaatteisiin 🙂 mulla ei vaan järki riitä käsittämään kuin jollain riitä lompakko nuihin!!

No säästöjä. Priorisoi aina säästöjä sinne ja säästöjä tänne niin riittää 🙂 Myy vanhoja pois samalla jne.

Itse en ole lapsilleni hankkinut ainuttakaan mini rodinia, enkä hanki! Ensinnäkin, omaan silmään ne kuosit on järkyttävän rumia.. ja Toisekseen se hinta… en todellakaan ostaisi lapsille niin kalliita TAVALLISIA vaatteita ja vielä rumilla kuoseilla varustettuna, koska puolet (tai enemmänkin) halvemmalla saa aivan yhtä kestävää ja laadukasta.. ja vielä kun tietää, kuinka suuri kulutus lapsilla vaatteissa on, niin en todellakaan halua katsoa vierestä kun 50€ housut menee pihalla rymytessä polvesta puhki, ei tunnu läheskään niin pahalta kun kyseessä on ”vaan” alle 20€ housut 🙂 mutta kukin tyylillään ja kaikilla oma makunsa, ei onneksi multa ole pois vaikka kaikki naapuruston mammat vuoraisi lapsensa rodinilla ja muilla MIELESTÄNI aivan yliarvostetuilla merkeillä ?

Mieltä saa olla monta. Jos ei miellytä, sehän on ihan fine 🙂 Eihän muakaan innosta kaikki ne 20 euron vaatteet kuosien tai rumien värien puolesta. Ja sitten taas osa miellyttää esim moni Lindexillä, Kappahlissa jne. Mutta musta ei kannata laatua lähteä rääpimään,jos ei ole kokemusta 😀 Ihan kamalan montaa Rodinia ei ole tullut vastaan, joissa ois polvi mennyt rikki. Meillä ei vielä yksikään ole hajonnut ja tää poika rymyää reippaasti ulkosalla se kalliskin haalari päällä 🙂 Ja vielä siitä, että eihän kukaan osta vaatteita, joissa omasta mielestä ruma kuosi? 😀

Hetkonen nyt!!! Kuinkakohan minä tässä laatua mitenkään ”räävin”? ? enhän sanallakaan arvostellut mini rodinin laatua, ainakaan mielestäni? Toistan nyt itseäni, mutta totesin vain, että MINÄ en maksa lastenvaatteita niin paljon (mitä MR maksaa), kun saan yhtä kestävää ja laadukasta paljon halvemmallakin! Miten tässä mielestäsi MR laatua räävin?!
Ja tällä yhtä laadukkaalla tarkoitin lähinnä sitä, että kun meilläkin poika rymyää jatkuvasti polvillaan hiekalla/kivillä/asfaltilla, niin ei ole merkitystä onko se trikoo polvien alla MR vai h&m, ei mikään trikoo semmoista käyttöä ehjänä/kulumatta pidemmän päälle kestä… eli koska MR vaatteissa ei ole sen kummempaa kulutussuojaa (oliskin semmonen olemassa jossain lastenvaatteita! ), niin ei ne käytön kulutuksessa sen kestävämpiä ole kuin esim. Kappahl, lindex, yms… eriasia on sitten ne ”maanantaikappaleet”, joita löytyy joka ikuisesti merkintä, niin kalliilta kuin halvaltakin, joissa saumat rispaantuu,tms ekalla pesussa, jne..

Nyt kuulosti enemmän siltä perustellulta ja kantaa ottavalta kommentilta 🙂 Selitit, mitä tarkoitit ja mitä mieltä sinä olet. Peukku! Monesti samaa mieltä, että Lindexin laatu on yhtä hyvää kuin Rodinin. Satun itse vaan pitämään Rodinin kuoseista. Ulkovaatteissa tykkään enemmän Rodinin viimeistellystä olemuksesta. Enemmän hyviä yksityiskohtia, kuin vaikkapa Lindexissä 🙂

Ihan yhtä selkeä oli ensimmäinen kommenttinikin, jonka vain jostain syystä ymmärsit/tulkitsit väärin, koska siinä ei todella ollut mitään negatiivista mainintaa MR laadusta, mutta silti aloit heti syyttämään laadun rääpimisestä… Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota, että herkästi vastaat todella kärkkäästi ja hyökäten joihinkin lukijoiden kommentteihin, joissa ollaan eri mieltä kanssasi.

Ei siinä mun mielestä ollut mitään syyttämistä. Enkä musta koe olleeni mitenkään tyly, kun ilmaisin oman mielipiteeni ja toivotin tervetulleeksi sun mielipiteen 😮 Mä olen myös huomannut, että jos tuon kommentoinnissa vielä oman kantani esille jykevästi.. jotkut lukijat sanovat, että se on tylyyttä tai hyökkäämistä. Miksi sun kommenttisi olisi mielipiteestäsi tylyyttä tai miksi mun vastakommentti olisi tylyyttä? Ei miksikään. Argumentoinnin yksi osa-alue on se, että saatetaan olla jykeviä mielipiteissä, kärkkäitä tai takertua johonkin toisen sanomaan ihan ilman ilkeää tarkoitusta. Se on sitä mielipiteistä väittelyn aatelia eikä siitä kannata pahoittaa mieltään, kuten en mäkään pahoita. Mä olen aika lepsu täällä blogissa mielipiteissä. Näkisit mut ryhmissä facebookissa 😀 Täällä vaan huomaan ihmisten olevan herkempiä ja siksi yritän ilmaista sanomiseni erilailla. Ja sun eka kommentti vaikutti ihan erilaiselta, mitä taas tokassa toit ilmi. Rääpiminen taas nyt vain on sana, jota tuli käytettyä värikkään ilmaisun toivossa 😛 Joten peace, eikö?

Musta Rodinin kuosit on ihania ja oon siksi valmis maksamaan vaatteista. Laatu on musta yleisesti ottaen hyvä, tosin mahtuuhan sekaan huonolaatuistakin tavaraa. Oon reklamoinut viikko sitten tämän kesän kalauikkarit ja odottelen yhä jälleenmyyjän vastausta. Kahden käyttökerran jälkeen persus täynnä hiekkaa, kuminauha mutkalla ja kuminauhakujan lenkit irti :/.

Jälleenmyyntiarvohan noissa on hyvä ja kyllä sekin mun ostopäätökseen vaikuttaa. Kirpparilta 25 eurolla ostetusta MR collegesta saa vielä hyvällä tuurilla 20 euroa kun sen myy seuraavalle käyttäjälle. Lindexin 15 euron uudesta collegesta puolestaan maksimissaan 4 euroa. Että se kalleuskin on tosi suhteellista!

Jälleenmyyntiarvo on totta 🙂 Kunhan vaatteet kestää sinne asti. Meillä ei kyllä yksikään Rodini oo vielä levinny käsiin 😀

Ainakaan nämä vaatteet ei miellyttäneet silmää niin paljoa, että maksaisin noista paljoakaan. En vaan ymmärrä mikä noissa kuoseissa niin hienoa on. Ainoat ehkä nuo hiirihousut mitkä voisin ostaa.

Jos ei miellytä ei kannatakaan ostaa. En mäkään ymmärrä miks joku kuuntelee rockia, tykkää vuohenjuustosta tai vastaavaa, ja onneks mun ei tarviikaan 😀 Vai kysyitkö multa epäsuorasti, että mikä noissa on hienoa? Eläinhahmot, jotka kiinnostavat lapsia, värikkyys ja se, että on muutakin kuin autoja tai bätmänejä 🙂 Tyttöjen puoli halvemmissa merkeissä on jees, mut pojille se on samaa pullaa koko ajan :/

Mä olen sitä mieltä että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita rahansa laittaa 🙂 Siis minulla. Jokainen tehkööt päätöksensä itse ja eläkööt sen päätöksen mukaan, eikö niin?

Joo.. jos mullaki nää ois ainoot roposet, niin varmana tulis hankittua vähän erilailla 🙂

Minirodinia haluaisin mutta en maksa täyttä hintaa niistä,Mutta onneksi nämä menevät kaupaksi kun joskus pitää myydää

Mäki alkuun ostin vaan käytettyä 🙂

Mä en oo myöskään merkkiuskovainen. Tulee katsottua paljon juttuja ennen ostopäätöstä 🙂 Pehmeys, hinta ja mahdollinen kuosi yms 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X