Olet minulle tuntematon, mutta pelastit päiväni!
Ihmismassojen seassa on paljon hyvyyttä, välittämistä ja niitä kultakimpaleita. On kauniita tekoja sekä hetken supersankareita.
Menneellä viikolla tapahtunutta:
”Olin tänään väsynyt ja huonovointinen. 3.5v poikani itki pysäkillä, kun hänen mielestään valitsin väärän Picnicin, johon olimme menossa syömään.
Annoin pojan kiukutella, kun juttelusta ei tullut mitään. Hetken päästä Pikku E alias meidän demonivauva alkoi pyörimään rattaissa. Eiii… bussihuutoa kahden lapsen kuorossa!
Aloin ärtymään. Pyysin topakasti poikaa hiljentymään ja yritin sanoa, että kyllä se toinenkin paikka kelpaa. Itku ei loppunut. Ärsytti entistä enemmän ja sanoin, että sitten ei mennä mihinkään ja seistään koko päivä siinä pysäkillä.
Takaa hiipi nainen meidän eteen. Hän meni kyykkyyn ja avasi paperikassinsa. Kassissa oli kukka, jota nainen esitteli pojalle samalla jutellen pääsiäisestä. Poika kiinnostui aiheesta ja pyyhki kyyneleet. Minä huokaisin helpotuksesta.
Pienet teot. Ne pienet teot. Loppupäivä pelastettu. Mulle ainakin tuli tosi hyvä mieli!”
Joskus vedän oman jaksamisen ihan äärirajoille asti. Pitäisi osata ottaa omaa aikaa ja lähteä hetkeksi pois kotoota. Antaa se lasten vastuu 100% jollekin muulle. Jostain syystä joku vaisto tai uskomus huutaa, että en ole vielä valmis jättämään pientä vauvaa ilman äitin läsnäoloa. Tyhmyyttä tai ei, mutta kyllä koittaa sekin päivä, että uskallan katkaista napanuoran.
Siihen asti elämä voi olla raskasta, vaikka juuri tätä elämälle halusin. Siksi arvostan ihmisten pieniä tekoja. Tuntuu niin hyvälle, kun joku kesken kauppareissun hymyilee tai toivottaa hyvää pääsiäistä. Tunnen oloni huomioiduksi, kun tuntematon tyyppi bussissa vapauttaa paikan pojalleni. Tirautan kyyneleen liikutuksesta, kun joku edes hetkeksi ottaa tilanteen haltuun ja auttaa sen sekunnin uhmakiukun kanssa.
Täytyy itsekin muistaa huomioida kanssaeläjiä enemmän tulevaisuudessa!
… niin ja:
Jaa oma kokemuksesi