operaatio äiti - Banneri

Semper puurojauhe vauvalle

Kirjoittelin tuossa aiemmin keväällä Semperin mysleistä ja samassa postauksessa mainitsin meidän puurohistoriasta. (Kurkkaa!) Topin kanssa ei ehkä puurot onnistaneet, mutta se ei tätä äitiä lannista. Puuro on helppo ja täyttävä aamupala sekä iltapala vauvalle, jonka ruokavalio on muutenkin vielä aika rajoitettua.

Jokainen pystyy varmasti nostattamaan mielikuvan mummosta tai äidistä ruudullinen essu päällä keittiössä hääräämässä, taustalla höyryää kattila ja aamu on seesteisen kaunis. Jokainen pystyy varmasti myös avaamaan silmänsä todellisuuteen, jossa kaksi lasta juoksee kilpaa keittiössä ja mahdollinen kolmas kitisee ruokaa naama vääränä. Kello nakuttaa tuhatta ja sataa eikä yksikään nakuapina ole vielä pukeissa. Kumpi näistä näkymistä vaikuttaa tutulta?

Olen jossain määrin melkoisen tarkka lapsen ravinnosta. Pyrin välttämään einesruokaa, suosin tuoreita vihanneksia ja vilkaisen vähän etikettiä ennen ostopäätöstä. En kuitenkaan ole ruokanatsi. Joskus luomun sijaan mukaan tarttuu se tavallinen omppu, toisinaan ostan pakattua lihaa tiskin sijaan sekä olen tuttu näky lastenruokavälissä.

Semper puuropussi vauvalle

Ihmisillä on omituinen käsitys siitä, että kaikki valmis on pahasta. Monillä on ennakkokäsityksiä etenkin lasten sosepurkeista tai puurojauheista. Miksi? Ihankun tarkastuksista pääsisi mitään huonoa läpi, kun kohteena on lapset..

Puuroa voi vauvalle tehdä kahdella eri tapaa. Ostaa normaaleja hiutaleita, nähdä vaivaa murskatakseen ne ja keittää kattilassa. Sitten on olemassa jauhepuuro, joka käytännössä sekoitetaan lämpimään nesteeseen. Kumpikin tapa on ihan fine, koska tärkeintä on ne ravintoarvot. Itse olen ehkä hieman laiskahko tässä haastavassa arjessa ja katson kieroon likaisia puurokattiloita. En myöskään ymmärrä miksi äiti ei saisi päästä helpommalla varsinkin, kun laadusta ei tässä tapauksessa tingitä.

Semper puurojauheet

Elsan puurokokeilut on aloitettu Semperin jauhepuuroista. Ensin maisteltiin muutama lusikallinen kerrallaan ja nyt vedetään jo kokonainen lautasellinen terveellistä täyttävää puuroa. On tosi kätevää sekä naurettavan helppoa, kun aamuimetyksellä kerää ”hukka”tipat sivuun ja sekottaa tähän puurojauheen suoraan. Puuron voi tehdä myös veteen. Sama kätevyys toimii esimerkiksi liikenteessä, jos puuroa haluaa tarjota piknikillä.  Lisää vähän maitoa/vettä lautaselle + sekoittaa mukaan jauheen; puuro on valmista syötäväksi ilman ihmeempiä välineitä luonnon helmassakin. Semperillä on myös puuropusseja, jotka voi imaista sellaisenaan tai lämmittää kuumassa vesihauteessa.

Semper puuopussi

Jotkut pelkäävät jauhepuuroja niiden sileyden takia, koska lapsesta voi tulla ”samettisuu”. Omasta mielestäni puurojen kanssa pätee sama kuin soseissa eli lapsen tahdissa edetään. Meillä soseet on syöty tähän mennessä vain sileässä muodossa, joten samoin toimitaan puuron suhteen. Kun ruokavalio vaihtuu karkeampaan, mietitään sitä puurokattilan kaivuuta kaapista uudestaan. Tärkeintä on mielestäni mennä lapsen mukaan eikä pakottaa asioihin, joihin lapsi ei vielä ole valmis. Kyllä sitä karkeaakin ruokaa ehtii suuhun tuppaamaan. Sen lisäksi Semperin puurot eivät ainakaan omaan suuhuni ole mitenkään liian sileitä eikä sitten taas liian karkeitakaan. Jotain siltä väliltä.

Semper iltapuuro

Meillä on aika paljon siirrytty myös omaehtoiseen syömiseen eli sormiruokailuun. (Kurkkaa hauska instagram-video!) Tämä onnistuu puuronkin kanssa. Ripottelee hedelmän paloja tai marjoja puuroon, antaa toiseen käteen lusikan ja valmistautuu puuronmakuiseen räjähdykseen. Sitä on ehkä seinässä, lattialla, tukassa, katossa ja koiran turkissa, mutta sitä on myös suussa. Lapselle tekee hyvää päästä itsenäisesti tutustumaan ruokaan, vaikka se ”pienen” sotkun aiheuttaakin.

Semper puuro sormiruokailu

sormiruokailu semper

Semperin puuroja on tarjolla monenlaisia. Voit valita iän ja maun mukaan lapsellesi parhaan vaihtoehdon. Itse on tullut kokeiltua kaupan hyllyltä varmaan kaikkien valmistajien puuroja, mutta Semperin uusittu valikoima vei voiton ihan jo ennen tätä yhteistyötäkin. Olin jopa yllättynyt puuron hyvästä mausta sekä rakenteesta! Siitä ei tullutkaan jauhelirun näköistä mautonta mössöä, vaan ihan aidon puuron näköistä ja makuista. Elsa syö annoksensa mukisematta, joka on maailman kahdeksas ihme. Hauskinta on, että harvemmin pikkusisko opettaa jotain isoveljelle, mutta nyt on Topikin pikkuhiljaa kiinnostunut puurosta. Poitsu mielellään maistelee siskon puuroja ja ehkä toivottavasti jonain päivänä siirtyy Elsan kanssa muihinkin puuroihin, kun maku on käynyt jo tutuksi.

Itse kannatan jauhepuuroja ja rehellisesti myönnän, että ne sopivat täydellisesti tällaiselle hieman laiskalle aamukoomaiselle äidille, joka kuitenkin kiinnittää huomiota lapsen ruokavalioon. Kaikkea ei tarvitse tehdä alusta asti itse, jos joku toinen on tehnyt asian jo ihan tarpeeksi hyvin puolestasi. Kaikki kiitokset siis Semperille, joka takaa meidän aamuenergian lähteen.

Semper puurot

Lopuksi voit osallistua arvontaan, jossa on mahdollista voittaa noin 25 euron arvoinen Semperin tuotepaketti. (Sisältö voi hieman vaihdella!) Osallistuaksesi jätä kommenttikenttään mielipiteesi aiheesta. Oletko jauhepuurojen kannattaja vai vastustaja? Miksi käytät tai miksi vastustat? Antaa keskustelun elää! Muista ehdottomasti jättää myös sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistumiseen on 16.07.2016 asti.

Yhteistyössä Semper Lastenruoka ja Kaksplus 

Kommentit (149)

Molempi parempi, tilanteen mukaan. Ihan pienille jauhepuuroa, isommille hiutaleita. Sitä paitsi voihan jauhoista valmistaa puuroa!

Meillä käytetään niin jauhepuuroja kuin ihan perinteistäkin. Jauhepuurot ovat kiireen pelastus, lapsi saa nopeasti terveellistä puuroa oikean lämpöisenä ilman useiden astioiden sotkua. Mies tekee puuron aina jauhepuurosta juuri sen helppouden vuoksi.

Ei ole jauhepuuroja käytetty mutta en koe niitä huonoksi vaihtoehdoksi

Itse en pahemmin välitä puuroista, joten niitä ei ole tullut esikoisellekaan tarjottua säännöllisesti. Poikkeus on oikeastaan riisipuuro jouluna kanelilla ja sokerilla. Mieheni kuitenkin syö päivittäin aamupalaksi kaurapuuron mustikkakeitolla, ja nyt pikkukakkoselle haluaisin opettaa tämän terveellisemmän tavan – kunhan sinne asti päästään, toistaiseksi mennään vielä maitodieetillä.

Jauhepuuro ihan alotteville on todella hyvä,myöhemmin sitten muita herkkupuuroja <3

Meillä pikkuinen rakastaa Onni-puuroa, varsinkin sitä puolukkaista. Jauhopuuro seuraavaksi kokeiluun! 😉

Kannattaja! Tytär tykkää jauhepuuroista 🙂

Jauhepuurot ovat varmasti hyvä lisä väsymyksen keskellä helpottamaan arkea Ja vaikka en käyttäisi niitä päivittäin, niitä on silti tarpeen olla kaapissa.

Useamman lapsen perheessä,pienimmälle syötettävät jauhepuurot helpottaa kummasti aamuja ja iltoja…ja matkalla pussista tai vaikka välipalaksi puistossa on tosi jees☺

Pääosin lapseni syö samaa puuroa kuin mekin eli itsetehtyä, mutta välillä tarjoan hänelle jauhepuuroa. Hän tykkää siitä kovasti kyllä. Ja mummolassakin monesti herkuttelee jauhepuurolla.

Meillä mennään jauhepuurolla. Jos jaksaa joka aamu klo 6 alkaa itse vääntämään puuroa niin hieno homma mutta ihan yhtä hyvää tavaraa toi jauhepuurokin on ja se pelastaa monelta hermoromahdukselta ?

Mun mielestä pieni helpotus arkeen ei ole todellakaan tuomittavaa, vaikken itse voisikaan kuvitella, että kaikki ostettaisiin valmiina. Silloin tällöin, tai miksei vaikka joka aamukin, on annettava itselleen lupa ottaa iisimmin.

aion itsekkin kun lapsi syntyy, niin syöttää näitäkin. vaikuttaa terveelliseltä vaihtoehtona

Meillä tykätään jauhepuuroista, kun ne on niin ”sileitä” syödä.

Jauhepuuroja suositaan meilläkin. Itselleni tärkeä tekijä on, ettei vauvan puuroon(tai soseisiin) ole lisätty sokeria. Tämmöiseenkin valmistetraan törmäsin juuri, yhhyh.

Vauvamme on alkanut syödä kiinteitä ja jauhepuuroista hän tykkää!

Meidän esikoinen tykkää jauhepuurosta. Aika usein ostamme Semperin puuro, varsinkin tykätään Iltapuurosta. Se on hyvin täyteläinen ja hyvä maku. Osallistun arvontaan 🙂

Meillä syödään molempia. Jauhepuuroa, kun ei jaksa tai ehdi keittää tavallista puuroa ja pestä sitä kattilaa! 😀 Tavalliseen puuroon saa hyvin sekoitettua pakastemarjoja yms. mukaan ja sen loput maistuu itsellekin. Jauhepuuroilla, soseilla ja hedelmän paloilla aloitettiin, pian siirryttiin kyllä syömään melkein kaikkea. Nyt poika vuoden ja on jo ihan kaikkiruokainen, ja syö omenat, porkkanat ja kananpalat ym. jo hienosti itse. Ollaan annettu syödä paljon itse sormin. Sotkua tulee, mutta jossain vaiheessa se on opeteltava kuitenkin ja mitäs se sotku haittaa.

Sellaisissa muovikorkkisissa annospussissa olevat soseet ja puurot ovat kyllä pelastus. Niitä on aina käsilaukussa mukana, ja poika osaa itse syödä jo siitä nokasta.

Molemmat ovat laatutuotteita. Jauhepuuro on kiireisen pelastus.

Annan äänen ehdottomasti jauhepuuroille! Pelastaa varsinkin aamut, kun 6kk poika kitisee heti herättyään hurjaa nälkäänsä ja ruoka pitäisi olla saman tien nenän edessä.

Jauhepuurot käteviä ja pelastus kiireessä tai kun väsyttää tehdä kaikki alusta asti itse, mutta muuten tavallisella puurolla mennään

Suosin itsekeitettäviä puuroja, mutta voisin kokeilla myös jauhepuuroja. Kuvittelisin että juuri esim, matkoilla olisivat hyviä.

Meillä on juuri aloitettu puuron maistelu, jauhepuurolla. On helppo tapa valmistaa pienikin määrä kerrallaan, kun sitä puuroa tosiaan menee justiinkin pari lusikallista näin aluksi.
Mielellään mukana arvonnassa ☺

Esikoinen on syönyt sekä jauhepuuroa että ”tavallista” puuroa. Puurojen maistelu aloitettiin jauhepuuroilla ja vähitellen siirryttiin karkeampaan puuroon. Jauhepuurot ovat erittäin käteviä kun lapsen kanssa lähtee reissuun. Kaapissa on hyvä olla jauhepuuroa vaihteluksi.

Mä jauhoin aluks bamixilla kaurahiutaleet ja keitin siitä mikrossa puuron ja laitoin banaania tai muuta hedelmää sekaan. Samalla kaavalla edelleen, mutta enää en jauha hiutaleita. Mun mielestä oli helpointa näin. Ei tarvinnu ostaa eriksee vauvalle puuroja tai hiutaleita.

Suosin itse keitettäviä puuroja ja onneksi tuo mini-ihminen suostuu niitä syömään ja tykkää niistä. Reissussa ollessa nuo pussipuurot olisi varmasti tosi näppäriä, sillä niitä lapsi voi itse imeskellä pakkauksen suusta. Osallistun ehdottomasti arvontaan, sillä olisi mukava kokeilla noita tuollaisia puuroja! Semper on mielestäni hyvä merkki ja sen tuotteita löytyy meidänkin keittiöstä kiireisiä päiviä varten.

Meillä syödään molempia 🙂 matkoilla on helppo tehdä jauheesta ja ollaan maisteltu erimakuja. Kotona olen sit itse vähän hienontanut puuroa ja tehnyt siinä. Meidän neiti tykkää syödä puuta soseiden kanssa 🙂

Liputan ehdottomasti näiden jauhepuurojen puolesta! Pelastus varsinkin silloin kun puuron täytyy valmistua nälkäisen lapsen mielestä HETI.

kummatkin käy… riippuen käytettävästä ajasta..

Tykkään käyttää sekä että. Jauhepuurot ovat käteviä reissussa, tavallinen puuro taas riittää koko perheelle aamupalaksi.

Kerran jauhepuuroja kokeillut ja sanon että helpompi on tehdä pikakaurapuuro mikrossa ja maustaa se mieleiseksi marjoilla tai soseilla.

Minäkään en ole ennen näistä kuullut, kun itse tehnyt kaikki ruuat alusta asti itse. Vasta vuoden täytettyään poika alkanut saada valmiita lastenruokia, kun ollaan mökillä tai muualla reissussa. Kuulostaa kätevältä! Kokeiluun menee ?

Molemmat käy!
Jauhepuuro kun on kiireinen aika ja silloin kun aikaa on enemmän tehdään kunnon perus kaurapuuroa 🙂

Täytyy sanoa, että en ole edes kuullut jauhepuurosta ennen.. en tiedä miksi? Meidän perheessä syödään ihan normaalia kaurapuuroa kaurahiutaleista (joskus myös gluteenittomia versioita).

Jauhepuurot ovat helppotekoisia.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että miksi tehdä aamiainen työläämmin kun pienemmällä vaivalla voi päästä samaan lopputulokseen. Vauvapuuro on rakenteeltaan mainiota ilman sitä kattilaa. Tarjosin meidän tytölle ensin tavallista puuroa hienonnettuna, mikä ei maistunut mutta onneksi vauvapuuro maistuu tytölle, enkä joutunut keksimään korvaavia ruokavaihtoehtoja aamiaiseksi enkä iltapalaksi 🙂

Jauhepuuro kuulostaa hyvältä puuroon tutustumisen aloittamisessa. Mietin onkohan Semperillä tai jollain muulla valmistajalla jauhetta saatavilla isommassa paketissa ilman annospusseja?

Ei noissa ollut kaikissa ainakaan annospusseja? Vaan iso pussi, jossa oli pelkkää jauhetta.

Jauhepuurot ovat muuten hyvä vaihtoehto, mutta kun kummityttöni ja hänen siskonsa eivät ole suostuneet syömään niitä.

Esikoisen kanssa juuri törmäsin puuroja koskevaan mielipiteiden viidakkoon kun kuukausi sitten aloitimme maistelut kyseisen herkun kanssa. Aluksi jauhoin itse kotikaupungin luomutilalta tulleet kaurahiutaleet ja keittelin puurot. Totesin kuitenkin parin päivän jälkeen että määrät joita suuhun menee ovat niin pieniä että kaupan vaihtoehto on alkuun paljon helpompi ja järkevämpi. Pakkausselosteita kun hiukan tutkii löytää erittäin hyviä vaihtoehtoja. Hyvin on pienelle maistunut. Kunhan määrät kasvavat siirrymme varmasti keittelemään taas puuroa, reissussa kuitenkin jauheet ovat todella käteviä jatkossakin. Molempi parempi!

Tavallisella puurolla pääsääntöisesti on meillä menty. Jauhepuurot on kyllä käteviä 🙂

Jauhepuurojen laiska kannattaja löytyy täältäkin. Aamusin on vaan niin helppo heittää se jauhe nesteen sekaan ja àvot. Manna- ja riisipuuro tulee yleensä tehtyä itse (siis sillon joskus kun innostus ja aika sattuu yhteen 😀 ) mielestäni jauhepuuroja on myös saatavilla hyvin laajavalikoima sekä niitä on helppo muokata itse marjoilla/hedelmillä/hilloilla. Enkä itse ainakaan koe jauhepuuroja mitenkään ”huonona” siihen nähden että lapsi tottuisi tietynlaiseen ruokaan. Vaan nimen omaa lapsen ehdoilla mennään ja tuleehan siinä elämän aikana erilaisia rakenteita väkisinkin : D Ehdottomasti mukana arvonnassa siis!! 🙂

Ekat puurot on helppoa tehdä juurikin näistä jauheista. Ovat hyvin menneet isommillekin vauvoina, joten nyt kolmannen kohdalla sama suunnitelma. Jauhepuuro tulee kivan sileää ja voi tehdä erilaisia puuroja, kun vaihtelee eri jauheita. Vähän isompana voi sitten siirtyä tavalliseen. Myös reissussa jauhepuurot ovat helppoja ja hyviä.

Enemmän kannattaja – niillä on kätevä aloittaa.

Kiireessä ja matkoilla jauhepuurot ovat käteviä, kotona keitellään pääasiallisesti normi puuroa.

Meillä ei vielä pieni ole puuroa saanut mutta ehdottomasti aion kokeilla ensin jauheet ja siitä sitten siirtyä pojan tahtiin karkeampaan.

Jauhepuuroilla on paikkansa kätevyyden vuoksi, mutta perus luomakaurapuuro on kuitenkin pop. Sitä voi sitten syödä koko muukin perhe, kun tarvittaessa lisää suolaa ja maustaa haluamallaan tavalla.

Minä syön yleensä kaurapuuroa ja hirssipuuroa kuten koko perhekin, vauvaikäisiä ei nyt ole. Näitä olisi ihana testailla puurojen suurkuluttajina! 🙂

Kannatan jauhepuuroja ehdottomasti, aina löytyy hätävarapaketti kaapista. Meillä ne ovat olleet kiireisen aamun pelastus, aina kun ei vaan ehdi omatekemää puuroa väsäämään. Helppoa ja maistuu aina 🙂

valmisvelleillä aloiteltiin ja sitten jauhepuuroihin, koska eivät ole liian karkeita vauvan suuhun, myös maustetut valmispuurot ovat käteviä

Kokeilla aina voi, varsinkin jos kokeiltavan saisi ilmaiseksi voittona…

ihan tavallista puuroa. huomattavasti edullisempaa, ja aitoa

Kummatkin hyviä, kiireessä ja reissuilla jauhepuurot ovat tosi mainioita ja käteviä, kotona ajan kanssa ja useimmiten normaalipuurot on parempia.

Normaalit puurot ja jauhepuurot – molemmat sopii, tilanteen mukaan. Tätä laatua en olekaan vielä testannut joten toivottavasti olisi onni myötä! ?

En ollu ennen tätä kuullutkaan jauhepuuroista. Kai ne on ihan ok, mutta en näe tarvetta meille ainakaan tämän esikoisen, Jimi 10kk kanssa, kun on normipuurotkin mennyt alusta asti lainkaan hienontamatta alas. 🙂

Onhan nuo jauheet käteviä. Isikin saa niistä helposti aamupuuron tehtyä ennen töihin lähtöään. Toki tavalliset hiutaleet ovat hurjan paljon halvempia. Meillä pikku jäbä 5,5 kk on vielä sen verran nirso ruuan suhteen että ihan tasasta täytyy ruuan olla, joten jauheet tästäkin syystä ovat tällä hetkellä viisaampi ratkaisu.

Meillä aloiteltiin kans Semperin jauhepuuroilla ja hyvin kelpasi. Nuo pussipuurot on käteviä matkoilla ja jos kotiintulo venyy illalla myöhälle, annetaan vaikka jo autossa pikapuuro pussista.

Meillä käytetään molempia. Aamuisin helposti keitän kaurapuuron niin saa itse samalla aamupalan. Illalla taas jaujepuurot on ihanan nopea ratkaisu.

Aloitettiin esikoisella aikaisessa vaiheessa puuro parempien yöunien toivossa ja silloin valittiin jauhepuurot joissa ei ollut maitojauhetta käytetty koska äidinmaidolla mentiin vielä siinä vaiheessa. Myös reissussa käytettiin alkuun niitä.

Olijako81@gmail.com

Jauhepuurot on helppoja reissuun otettavaksi, mutta arjessa keitetään ihan normaalit kaurapuurot. Onhan se kattilan tiskaaminen tympeä, mutta kattilallisesta syö sitten koko perhe samalla 🙂

Meillä syödään molempia, hiutaleista ja jauheista tehtyjä puuroja. Vaihtelu virkistää ja näin myös eri makuja saa kivasti lisää. Poika nyt 8kk.

Piltti-jauhepuuroja tuli käytettyä esikoisella ja ehdottomasti samalla linjalla jatketaan kun tyttö tulee puuronmaisteluikään 🙂 ja sen verran herkulliselta vaikuttavat nuo Semperin vastaavat, että taidan kokeilla niitä seuraavana?

Kyllä jauhepuuro on helppo ja hyvä alku päivälle sekä yöunialle!

Meillä 14kk ikäinen tytsy vetelee iltapuuronsa jauheesta. Alusta asti normi hiutaleet on laittaneet yökkimään, vaikka kuinka olisi hienontanut ne sauvasekoittimella. Ja toiseksi mua ei saa tiskaamaan, joten mies ei halua niitä puurokattiloita tiskailla töistä tultuaan. Ehkä sit joskus hamassa tulevaisuudessa meillä syödään ns normi puuroa, mut nyt mennään jauheella.

Ne puurojauheet ovat älyttömän käteviä ja kaikki äidit eivät välttämättä osaa keittää kattilassa puuroa, joten voi pelastaa arjen jo sillä ettei niitä tarvitse keittää(neste + jauhe). Plus niistä saa tehtyä sopivan annoksen eikä hukkaan mene niin paljon kuin siitä jos keittää kattilassa, itse en ainakaan joka kerta jaksa sitä puuron jämää hyödyntää sämpylöihin ym. Ja yksi hyvä asia on se että noiden puurojauheiden makuja voi vaihdella eikä aina tarvitse keittää sitä 2kg kaurahiutaleita ennen kuin ostaa toisia, varsinkaan jos niitä hiutaleita ei kulu muuhun kuin vauvan puuroon.

en käytä nyt koska hinta kirpaisee. peruskaurahiutaleet luonnollisempi vaihtoehto. Hätävarana toimisi varmasti ja olisi siksi kiva kokeilla.

Meillä käytetään jauhepuuroja. Tosi helppo ja kätevä ja lapsi tykkää tosi paljon

Meillä käytetään jauhepuuroja. Tosi kätevä ja helppo ja meidän poika tykkää niistä tosi paljon.

Oma pieni on vasta matkalla maailmaan, joten en edes ollut kuullut jauhepuuroista. Luulin, että puuro on vain puuroa. Niinpä tätä kiinnostaa kokeilla, kun sen aika on!

Käytetään 🙂 Tosi hyviä kiireisille vanhemmille. Helppo, nopea, vaivaton ja terveellinen 😉

Jauhepuuroilla mekin aloitettiin ja käytetään vieläkin joskus kiireessä. Samoin hedelmäpuuropussit on käteviä ja terveellisiä välipaloina reissussa.

Aloitettiin ihan normaalilla luomu kaurahiutale puurolla, joten nään jauhe puuron turhakkeena. kaurahiutaleistakin saa puuron tehtyä mikrossa ilman kattiloita. Voihan toi jauhe puurokin joillekin olla hyvä, jos ei lapsi huolikaan normaalia.

Meidän puolivuotiaalle uppoaa sileä jauhepuuro huomattavasti itse keitettyä paremmin joten niitä olen antanut. Todella käteviä kun ruokaa pitäisi saada nyt eikä kohta.

Ei olla vielä kokeiltu, mutta tulee varmasti kokeiluun jauhepuuro kun vielä vähän kasvetaan! En löydä syytä miksi vastustaisin eikä tulisi kokeiluun. 🙂

Ehdottomasti kannatan! Meillä ei pojalle koskaan oo kelvannu tavallinen kaurapuuro, mutta jauhepuurot on kyllä maistuneet! 🙂

Poika on pian 6 kk ja aloitetaan sitten kiinteät ja pian puurotkin. Olisi kiva kokeilla jauhepuurojakin.

Ostettiin juuri mutta ei olla vielä maistettu 🙂

Jauhepuurot, ihanan helppo ja mopea ratkaisu. 🙂 Omalle pienelle ne ainakin maistuvat hyvin, ja eri makuisina tuovat kivaa vaihtelua tavalliselle kaurapuurolle.

Käytän päivittäin. Meillä on kaksi alle 3-vuotiasta lasta ja hoidan aamupuurot aina yksin, miehen ollessa pitkään töissä myös iltapuurot. Koen jauhepuurot helpoksi ja nopeaksi ja lapset syö mielellään. Näitä siis menee meillä paljon, mutta pääasia että lapset tykkää 🙂

Ei tullut esikoisen kohdalla edes kokeiltua, tavalliset hiutaleet kun ovat edullisempia. Mutta voisihan seuraavalla testata.

Pojalle kelvannut alusta alkaen ihan tavallinen puuro, sillä siis mennään, koska on huomattavasti edullisempaa kuin jauhepuurot.

Meillä on käytössä jauhepuurot(kin) eikä lapsesta mitään sihtikurkkua ole tullut. Jauheilla mentänee myös ainakin osittain kohta syntyvän vauvan kanssa. Varsin helppoja matkalla ja nopsia arjessa varsinkin maaisteluvaiheessa.

Mä oon kyllä kuullut kuinka tiskiltä saa vanhaa lihaa ja kalaa tuoreiden joukossa. Ei tule itse ostettua sieltä koskaan! 😮

Höpö höpö! Itse oon kaupassa töissä ja tosi usein nää on huhupuheita.

Emme ole vielä kokeilleet, mutta olisi mukava kyllä testata 🙂

Meillä käytetty kahdella kolmesta lapsesta. Esikoisen aikana ei tullut kokeiltua. Nyt nuorimmainen syö vain jauhopuuroa. Niin helppo!

Esikoisella aloiteltiin jauhepuuroilla jonka jälkeen aika pian siirryin normihiutaleisiin, jotka vain blendasin hienommiksi. Uskoisin että kohta syntyvän vauvan kohdalla edetään aika samalla tavalla, sitten kun puurokokeilujen aika on.

Tän kirjoituksen innoittamana aion kyllä kokeilla. Kuulostaa helpolta ja nopealta, semmoiselta kiireisen arjen pelastajalta.

En ole käyttänyt, olisi mukava kokeilla.

En ole käyttänyt koskaan, olisi mukava kokeilla.

Kyllä kannatan, ostankin heti tänään koska 2 v poika ei syö ollenkaan puroa eikä leipääkään. Kohta syntyy toinen poika, jospa hän olisi puurojen ystävä enemmän.

Kannatan koska nopeita, helppo ottaa mukaan ja jää aikaa lapsen kanssa enemmän touhuta.

Kannattaja, poikamme sylkee heti pois jos keitän kaurapuuroa normaalisti. Ihana arvonta ja hyvää kesää kaikille.

Tilanteen mukaan. Itsetehty hyvä, mutta välillä myös valmiita, etenkin jo aika tai jaksaminen vähissä.

Kyllä ovat jauheet näppäriä etenkin alkuvaiheessa, kun määrät pieniä (vaikea keittää).

Olen puuhejauheitten kannattaja eli puollan niiden käyttöä! Olen käyttänyt tyttärilläni sekä valmiita puurojauheita, valmiita puuroja että itsetehtyjä puuroja! Valmiissa puurossa ja puurojauhepuurossa tiedän tarkasti sen sisältämät ainesosien terveellisyyden ja esim.vitamiini-pitoisuuden! Haluan myös osallistua kilpailuun!!!

Oltiin reissussa ja ostin sinne jauhepuuroa. Helppo kuljettaa mukana ja myös valmistaa. Jauhepuurot ovat hyvä aloitus puuroille!

Sekä ja että! Meillä vasta maisteltu puuroa iltaisin, poika kohta 5kk. Jauhepuuroa otin ekaks kokeiluun maissi+riisisekoituksen, koska meillä ekat 3kk hirveitä vatsanväänteitä, ja pelkäsin, että kaura mahdollisesti johtaisi taas mahaoireisiin. Tarkoituksena olis jatkossa ostaa sit ihan perus kaurahiutaleita ja jurnuttaa ne hienoksi vauvalle, ihan siksi, että syön itsekin aamuisin kaurapuuroa, ja siksi, että kilohinta on vähän huikea jauheelle, jos sitä puuroa alkaa menee kunnolla kohta. ? Sitten taas toisaalta reissussa ja ihan vaihtelun vuoksi haluan ehdottomasti kokeilla valmiita puuroannospusseja , joissa eri makuja ja lisukkeita.Oon ymmärtänyt, että parempi jos sekä valmis että itse tehty karkeampi maistuu, eikä käy niin että kun tarttis reissussa saada syötettyä valmispuuroa, niin se ei sitten kelpaisikaan! En oo ajatellut, että vauvan valmisruoilla ylipäätään ois mitään tarkoitusta myrkyttää kenenkään lasta, nykyään on niin tarkat määräykset lastenruoille, ja nousishan jostain vauvanruoka virhe-erästä niin hirvee julkinen haloo, ettei millään lastenruokafirmalla olis sellaseen varaa.
Yks juttu vaan on kumma, nimittäin vaikka asun ihan Helsingissä, niin missään lähikaupassa ei oo just tota Semperin jauhepuuroa mitä haluisin kokeilla! Muutenkin jauheiden osalta tosi surkee valikoima puuroja! Viimeks kiersin kolme lähikauppaa kun etsin jauhepuuroa, viimeisestä löytyi sentään tää maissi -riisipuuro. ? Ei huvittais aina lähtee isoon automarketiin retkelle kun tarttee puuroo. ? Tulipa pitkä höpinä! ?
Mukavaa kesää ja jussia!

Täällä kanssa ehdoton kannattaja!! 🙂 Juurikin aamuisin tuo helppous on ajanut tähän vaihtoehtoon ja ei tarvitse edes kantaa huonoa omaatuntoa, koska ovat vähintäänkin yhtä hyviä ja terveellisiä kuin omatekemät. Ps. Kiitos sormiruokailuvinkistä. Meillä kanssa kovasti harjoitellaan. Puuro onkin hyvä tapa aloitella, niin ei tartte äidin olla hysteerinen, että jotain juuttuu kurkkuun 😀

Mukana! Enemmän tulee käytettyä tavallisia..

Kannatan! Meillä aloitettiin valmisjauheilla molempien lasten kanssa. Nyt ollaan siirrytty nuoremman kanssa kaurahiutaleihin jotka hienonnan sauvasekoittimella (suuren setin kerralla ?)ja lämmitän sitten mikrossa. Helppoa. Kesälomareissulle aion ehdottomasti ottaa mukaan kaupan valmishiutaleet, kun on niin helppo saada puuro tehtyä vain kuumalla vedellä..

Juu nopeat puurot ehdon juttu kiireiseen ja toisinaan väsyneeseen aamuun / iltaan on todella plussaa !!
Tämä kyseinen merkki jäänyt kokeilematta joten mielelläni testaisin tulisiko meidän suosikki ?

Miksipäs ei! Vaikka esikoinen kyseessä, ei aikaa tunnu aina olevan edes puuronkeittoon.. Itsekin olen siirtynyt murolinjalle, kun en aamulla ehdi enkä jaksa puuroa itselleni keitellä. Tämä kuulostaa just sopivalta meidänkin arkeen 🙂

Jauhepuuro on just paras, niin helppo ja maistuu pojalle hyvin. Ei näin aamukohmelo ihminen pystyisi edes keittään ”oikeaa” puuroa

Kannatan! Nopeita valmistaa ja vähemmän tiskiä! 🙂

Meillä myös valmispuurotjauheet maistuu! Helppo tehdä halutun kokoinen annos. Ensin kokeilin tehdä kaurajauhoista itse marjojen kanssa..Mutta noh, ne eivät tytölle maistuneet yhtään niin hyvin kun noi valmiit. Semperin puurojauheita ei ollakkaan vielä testailtu!

En erityisesti käytä jauhepuuroja, mutten vastustakaan. Varalla laiskana/kiireisenä aamuna/iltana jauhepuurot voivat Pelastaa. Eli niitä voisi olla varalla.

Kannatetaan! Itse olen niin poropeukalo keittiössä ja täysin antipuuroihminen, että nää valmispuurot ovat ihan totaalisesti pelastaneet meidän aamut ja illat. Helppoa ja mukavaa, sekä ilmeisen maistuvaa, ainakin tähän asti. ?
Esikoisen kanssa tuntuu olevan paljon muutakin mietittävää kun puuron keittely. Ihanaa, että tämmöisiä on!

Esikoiselle ei uponnut normi kaurapuuro edes pieneksi jauhetuista hiutaleist, onneksi oli nämä valmiit jauhepuurot! Niitä syötiin yli puoli vuotta meillä, veikkaan samaa kuopuksen kanssa käyvän 🙂

En kannata. Tai silloin tällöin mökillä juu.
Puurokattilaa ei jaksa tiskata, mutta koko keittiön pommin kyllä kun syö itse puuroa? Pieni ristiriita ehkä.

Eniten sen takia en kannata, koska kun vetää kaurahiutaleet (tai riisi yms) blenderissä jauhoksi, ei siinäkään tarvitse keitellä. Ja kilohinta on aika jämpti 90% pienempi.

Mutta niitä pusseja olen kyllä ostanut just mökkireissuille, tai hotelliin iltapalaksi. 🙂

Kattiloilla on jostain syystä tapana jäädä aina lojumaan sinne altaaseen. 😛

Koira hoitaa hyvin lattian, tarjottimen saa neidin kanssa suihkuun. Ja sen lisäks yleensä sormiruokailu jätetään muuhun aikaan, kun kooma-aamuun 😉

Kannatan! Nyt nuorimmainen täytti juuri 5kk ja täytyisi pikkuhiljaa taas perehtyä puurojauheiden valikoimaan! 🙂

Ei puurojauheissa ole mitään vikaa! Helpompi niillä aloittaakin on :).

Kannatan! Itse olen molemmille tytöille antanut jauhepuuroja.

Kannattaja. Jo 15 vuotta sitten esikoinen söi mieluiten jauhepuuroja, vaikka muuten söi hyvin karkeampaakin ruokaa. Nyt vauva 6 kk on paljon tarkempi ruuan sileydestä, kaikki palaset sylkee heti pois, joten jauhepuurot ovat toimivia. Myös matkalla tosi käteviä.

Ehdoton kannattaja! Todella helppoa ja nopee tehdä. Ei tarvitse nälkäisen lapsen kauaa odotella puuroa 🙂

Kannatan. Olen semperin puuroja itsekin tarjonnut vauvasta lähtien. Nyt pikkuhiljaa siirrytään tavallisiin puuroihin koska, noh se on halvempaa. Tällä hetkellä sekoitan puolet semperin puurojauhetta ja puolet normaalia kaurapuuro tms hiutaleita.

Kannatan! En ole aamuihmisiä, joten valmiit puurojauheet toimii meillä parhaiten. Ja nyt oltiin reissussa, oli helppo mitata jauhot valmiiksi pusseihin ja aamupalalla vaan lisätä vesi joukkoon. Nopeaa, kätevää ja maistuvaa. 🙂

Molemmat tulee käyttöön, ite voi väsätä puuron, jos muukin perhe siitä ruokailee, jos vauvalle yksin, ei aina jaksa eikä kerkiä keittämään. Vaihtelu virkistää.

Tällä hetkellä 4,5kk esikoisen kanssa syödään maissipuuroa jauheesta tehtynä. Tarkoituksena vaihtaa viiden kuukauden iässä normaaliin kaurapuuroon. Jauhepuurot ovat hyvä aloitus puuroille ja toimivat myös reissussa hyvin

Jauhepuurot on pop! Niin helppo aamulla tehdä,ja lapsonenkin tykkää!! Ehdottomasti kannatan? ??

Meillä pitäisi kohta ruveta puuroa maistelemaan ja jauheet kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta!

Jauhepuurolla aloitettu ja maistuu edelleenkin. Tosi käteviä kun ei tarvitse kattilassa keitellä vaan voi vaan lämmittää veden ja viskata puurojauheen sekaan ja avot ☺

Jauhepuuroja käytetään, koska ne ovat helppoja ja lapsi niitä rakastaa.

Parin viikon päästä meilläkin ajankohtaista. Ennen olin vastaan. Nyt näin vauva arjen kohdanneena ajatukseni jauhepuurosta on neutraali. Miksi ei!? Luulen että mennään sekä itse tehdyllä että jauhepuurolla,aamusta ja fiiliksestä riippuen 🙂

Kannatan! Tai paremminkin kysyn, miksi ei? Meillä välillä ainakin käytetään pikavauhtia puuron valmistukseen, johon nämä ovat oikein passelit! Sormiruokaakin saa näistä hyvin tehtyä, sitä kun tuntuu tämä pikkumies harrastavan kun sille päälle sattuu ?
Ja erilaisiin makuihin näissäkin pääsee tutustumaan ?

Helppouden ja maissipuuron kannattaja! Gluteenittomia puuroja saisi markkinoille tulla enemmän.

Kannattaja, ehdottomasti! Vaikkakin kyseessä esikoinen eikä aamut ehkä vielä niin hektisiä niin aloitimme puuro juurikin sileällä ja hyvin menee nykyään normipuuro eikä oo sihtikurkku 🙂

Puurojauheita käytettiin aina 5 kk iästä asti puoleen toista vuoteen. Eri maut oli hyvää karaistusta nirsouden estoon. Siitä lähtien ollaan syöty luomu kaurapuuroa ja maistuu, hillon kanssa tai voinokareen kanssa. Joka aamu tätä samaa syöty jo 2 ja puoli vuotta.

Puuronhan voi siis hiutaleiden sijaan tehdä myös jauhoista. Enkä tässä tarkoita kaupan valmiita puurojauheita, vaan ihan jauhohyllyn antimia. Puurohiutaleita ei siis tarvitse itse jauhaa, kun niitä samoja viljalajeja tulee sieltä myllystä valmiiksi eri karkeudella jauhettuna. Ruisjauhoa, kaurajauhoa, riisijauhoa, maissijauhoa, mannaryynejä jne. Näistä saa puuron tehtyä myös ilman maitoa: maitoallergisten lasten äitinä harmitti usein, kun valmiit lastenpuurot (/jauheet) sisälsivät maitoa.

Meillä tyttö söi ihan tavallisista kaurahiutaleista keitettyä puuroa hiutaleita murskaamatta heti 6 kk iästä asti. Sosepuuroille ei siis ainakaan esikoisen kohdalla ollut tarvetta. Kiitos vinkistä Semper-myslien suhteen. Normaalimyslit ovat niin isorakeisia, että noita ostan kokeiluun.

En ole aiemmin käyttänyt jauhepuuroja lapsille, mutta nuo kuulosti kyllä ihanan helpolta. Kolmen pienen lapsen äitinä välillä on vaan mentävä sieltä mistä aita on matalin, joten suurella todennäköisyydellä tulee vielä testattua jauhepuuroja, kunhan nuorimmaisin pääsee siihen ikään että saa aloittaa syömään kiinteitä 🙂

Jauhepuuroja en ole käyttänyt, vaikken niitä vastustakaan. Pienellekin olen keittänyt puuroa hiutaleista ja hyvin on maistunut. Reissussa ollut välillä valmiita tetrapuuroja.

Itse syön vaihtelevasti mikropuuroja ja itse keitettyjä, enkä näe mitään pahaa siinä että lapsikin syö. Jauhemainen rakenne on varmasti helpottava tekijä kun siirrytään kiinteisiin. Kannatan!

Meillä on käytetty valmiita puurojauheita kaikkien kolmen lapsen kanssa. Helppoja, nopeita ja maistuvia sekä maistuneet kaikille. Pääasiassa olemme käyttäneet maustamatonta jauhetta. Valmis puuroissa olemme kokeilleet myös maustettuja. En koe, että valmisruan käyttäminen tekee äidistä huonoa.

meillä on syöty jauhe-ja pussipuuroa reissussa ja kun lapsi n. vuoden ikäisenä kieltäytyi muista puuroista. tykkään muuten ihan normaalista puurosta, tosin mikrossa tehtynä.

Jauheita vastaan. Ja ihan vaan siksi, ettei esikoinen suostunut niitä syömään yhtään ja sen jälkeen meidän lapset on syönyt * oikeaa* puuroa ihan hiutaleista tehtyinä 🙂

Mä oon nyt kanssa innostunut noista jauhepuuroista. Aluksi koitin väsätä kaurajauhoista ja marjoista itse.. Mutta no onhan noi helpompia, ja vauva kyllä jostain kumman syystä syö mielummin noita kaupan jauheista tehtyä..

Mielenkiintoinen juttu! Olen kanssasi samoilla linjoilla: jos se on helppoa niin ei automaattisesti tarkoita ettei se olisi terveellistä! Kokeiluun menee!! 🙂

En vastusta, mutta en oo koskaan käyttänytkään. En oo oikeestaan ees tienny tämmösten olemassaolosta. Ehkä joskus vois kokeilla 🙂

Puurojauho oli meillä ainoa toimiva ratkaisu. Alkuun sai tehdä ihan niin pienen määrän kuin halusi ja siitä kasvattaa kun lapsikin kasvoi. Edelleen meillä syödään valmispuuroa, ainoaa jota lapseni syö.

Meillä käytetään ihan ehdottomasti jauhopuuroja vaikka ne onkin kalliimpia kuin kaurahiutaleista itse tehty. On niin helppoa käyttää näitä. Voisin ehdottomasti voittaa näitä nyt lisää 😀

Jauhepuurot on jees! Meillä esikoinen söi niitä ja niin myös aijon antaa tälle pienemmällekkin 🙂 helppoja ja nopeita valmistaa!

Ehdottomasti kannatan jauhepuuroja. Meillä nuorempi poika täyttää kolme ja ei syö normi puuroja, mutta jauhepuuroja syö. Tälläkin hetkellä yksi semperin jauhepuuro käytössä. Helppoja ja käteviä ottaa myös mukaan reissuun. Toivottavasti onni on myöden ja voitetaan 🙂

En ole vielä päättänyt kantaani, meidän vauva vasta aloittelee kiinteitä, mutta kuulostaa helpolta toi jauhepuuro ? täytyy kokeilla kun sinne asti päästään! 🙂

Olipas hyvä kirjoitus!Jauhepuurolla me ollaan aloitettu koska niitä meillä jokainen on suostunut syömään

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X