operaatio äiti - Banneri

Eli tervetuloa meidän lasten omaan huoneeseen. Alunperin tämä huone oli ainoastaan leikkihuone, mutta kuun alussa vaihdoin makuuhuoneiden paikkaa ja samalla Topi siirtyi nukkumaan omaan huoneeseensa. Huoneiden vaihdon taustalla oli hieman erilaiset pohjaratkaisut ja huonekalujen helpompi asettelu.

Huoneen ”teema” tai tyyli on hyvin simppeli, mutta sellainen, että lapset saavat siinä näkyä. Sisustus on lähinnä mustavalkoinen höystettynä väreillä. Sinisen haaleat sävyt mintun kautta johtavat vaaleanpunaiseen yksityiskohdissa. Nämä yksityiskohdat on rakennettu paljolti lasten leluista ja heille tarpeellisista asioista. Esimerkkinä nuo suloiset ananakset, jotka toimivat Topilla nukahtamisen aikana yövaloina joka ilta.

Huoneessa on valkoinen pörrömatto, joka on lasten mieleen. Siinä on kieltämättä mukava makoilla leikkiessä. Jopa meidän koira hengaa usein huoneessa varmaan juurikin kyseisen maton takia. Verhoja lastenhuoneessa ei ole, koska kiskot puuttuu eikä meistä kumpikaan ole kovin ”handymaneja”. Näkymä ikkunasta on kaunis ja tavallansa kukapa niitä verhoja edes kaipaa? Yöksi voi laittaa sälekaihtimet kiinni.

Kummallakin lapsella on suosikkinsa leluissa. Toinen rakastaa autoja, toinen kirjoja. On nukkekotia, on parkkihallia ja sitten on kaikenlaisia leikkiruokia. Toisaalta, kun pysähtyy hetkeksi miettimään.. kumpikin leikkii kilpaa ”toistensa” jutuilla eli sinänsä yksikään lelu meillä ei ole jaoteltu kummallekaan. Suurinosa leluista on laatikoissa, mutta esimerkiksi kirjat on nähtävillä niiden värikkyytensä takia.

Huonekalut on Ikeaa peiliä myöten. Ikealla on usein tosi toimivia säilytysratkaisuja. Sänky on jonkun käsintekemä ja kirjahyllystä en ole ihan varma, koska se on tullut käytettynä. Vaatekaapit ovat tuollaisten vedettävien ovien takana. Arvostan huonekaluissa käytännöllisyyttä ja näissä sitä on, koska lapset pystyy samalla leikkimään tasojen päällä.

Huoneen politiikka on se, että siellä saa elää, touhuta ja leikkiä mielensä mukaan. On vain yksi sääntö; jälkensä pitää korjata lopuksi itse. Illalla mennään aina nukkumaan huone siistittynä ja kaikille tavaroille on oma paikkansa. Olen aika järjestelmällinen ihminen, mutta niin on Topikin. Saa nähdä mihin pikkuneiti ajan kanssa kehittyy.

Tällainen huone meidän muksuilla. Mitäs mieltä ootte?

( *Seinillä näkyvät kortit ja ananasvalot saatu Tuutilullalta! )

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X