operaatio äiti - Banneri

Lapsimessut järkättiin viime viikonloppuna ja sain bloggaajana sinne bloggaajapassin. Sain myös arvottavaksi lippuja messukeskukselta sekä Papulta, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä.

Lähdettiin messuille heti perjantaina, koska muu viikonloppu oli täynnä ohjelmaa. (mm. Miehen synttärit!) Olin itse ennakoivasti vain yhden asian perässä ja se oli Gugguun uutuus-puoli. Loput hankinnat päätin jättää sitten spontaanisti itse messuille.


Liikuttiin paikalle julkisilla, koska juna tulee niin kätevän lähelle. Otettiin myös yhdet rattaat mukaan, joissa lähinnä hengasi tavarat. Helpompaa kyllä näin, koska olisi ollut ärsyttävää kantaa kasseja lasten lisäksi käsissä koko päivä. Sen lisäksi Elsakin simahti kesken kaiken ja tällöin rattaiden mukaanotto oli helpotus.


Kiertelin aika rauhassa ympäri hallia lasten kanssa ja yksinkin. Mies vei noita touhupeppuja leikkimään leikkipisteisiin. Ne alueet oli tosi kivasti rakennettu, mutta periaatteessa tarjontaa oli liian vähän suhteessa lapsimäärään eikä esimerkiksi Elsa halunnut yhtään pois sylistä siinä vilinässä. Tuli hetkittäin sellainen olo, että lapsimessut ei ehkä ole lapsille, vaan enemmän meille materiaalimutseille, jotka halutaan ostaa kaikkea lapsille..


Ostin muutaman jutun sieltä täältä. Esimerkiksi Metsolan mustan mekon frillahelmalla, Taimin pupupiilo-kuosisen mekon ja loput taisikin olla lähinnä Gugguuta. Odottelin kyllä ensin, että se pahin ryysis Gugguun pisteellä oli rauhoittunut ennen sinne ryntäämistä.


Osastot oli tosi kauniita tyyliin kaikilla. Kiva varmaan yrityksillekin päästä näyttämään luovuuttaan. Eniten tykkäsin Papun sekä Vimman osastoista. Mieleen jäi myös KiddoW, Kaiko, Gugguu, Metsola ja Blaa. Viime vuonna tuli messuilta ostettua rattaat sekä istuin ja tänä vuonna keskityin enemmän vaatepuoleen.


Yritin pitää budjetin aika maltillisena. Jos en olisi saanut etukäteen Papulta vaatteita, olisin silläkin osastolla kyllä köyhdyttänyt lompakkoa MONEN vaatteen kohdalla. Papun uusi SPLIT-mallisto on kyllä piristävä henkäys kyseiselle merkille.

Huomasin tosiaan, että paikka oli vaateostajan unelma. Messuilta saa aina hommattua alella kaikkea kivaa sekä tarpeellista. Toivoisin kuitenkin, että pisteet olisivat hieman ehkä isompia ja lapsille olisi enemmän tekemistä. Nyt messuille voisi antaa enemmänkin nimeksi ”lapsitavaramessut”. En tiedä tajuatteko mitä haen takaa?

Onneksi päivän pelasti pienoismallit, joita messuiltiin viereisessa hallissa. Topi sekä Elsa katseli liikkuvia ajoneuvoja ihan silmät pyöreinä melkein tunnin verran. Poitsu meni sellaista vauhtia koko ajan, että kaikki kuvat on tärähtäneitä. No, aina ei tarvitse keimailla kameran edessä. On enemmän kuin ok olla lapsi ja pitää spontaania kivaa.

Kuinka moni muu kävi messuilla? Mitä piditte?

* postauksessa olevissa kuvissa on messuilta ostettuja juttuja..

Kommentit (8)

Teitä oli kuulema pyydetty messuilla yhteiskuvaan. Miten suhtaudutte?
Olis kiva lukea miehen näkökulmia lastenvaatteisiin. Onnistuisko?

Niin, riippuu mitä valitsee. Itse en käynyt yhdelläkään vaatekojulla vaan mentiin lapsipisteitä läpi. Syötiin eväsparkissa, käytiin konsertissa, lapsen ehdoilla kaikki 🙂 16 maissa iltapäivällä ei ollut jonoja enää yhtään. Kyllä ne silloin ovat nimenomaan lapsimessut. 🙂 miusta messut oli ihanat, eikä vaatekojuihin mielestäni sovi lapset leikkimään. Tuohan on ihannetilanne, että mies on mukana leikittämässä.

Mun mielestä tuolla kuuluis vaan olla enemmän tekemistä lapsille 🙂

Kävin itse myös messuilla perjantaina ja olen kyllä samaa mieltä osastojen koosta (rattaiden kanssa oli turhaa mennä esim. Pompin tai Gugguun pisteille). Myös lasten leikkialueet olivat aivan liian pienet. Lapsitavaramessut on oikein hyvin kuvaava termi lapsimessuille. 😀 …tai jotku äitien lastenvaateshoppailumessut.

No jep 😀

Eli minun rooli ensi vuoden messuilla on touhuta lapsen kanssa leikkipaikoissa samalla, kun tyttöystävä kiertelee pisteet läpi. Mahtavaa!! 😀

https://faijahommia.fi/

Haha, voi olla 😛

Ai mihin yhteiskuvaan?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X