operaatio äiti - Banneri

Hauskaa. Meillä oli taukokierto vauvan yrittämisessä keskenmenojen sekä kemiallisten jälkeen ja jätin koko asian taas pois mielestä. Jatkoin toki Femibion-lisää sekä foolihappoa ja mies veteli macajauhetta. Ajateltiin, että turha niitä lopetella tauon ajaksi. Foolihappoa pitäisi muutenkin ottaa mielellään useampi kuukausi ennen raskautumista.

Missasin oviksen, en edes huomannut sitä. Yleensä oireista huomaan hyvin, mutta en todellakaan tunnista ovuloineeni tässä kierrossa.

Alle kaksi viikkoa sitten alkoi turpoaminen. Kiloja kerääntyi ja lopulta niitä tuli lyhyessä ajassa kuusi! Väsymys on ollut myös aika kova, joten epäilin syyksi kilpirauhasarvojen häikkää. Imettäminen on tehnyt myös kipeetä ja hajuaisti on ollut vahvempi. En siltikään ajatellut, että asioilla olisi mitään tekemistä raskauden kanssa. Tänään nousin pystyyn nopeasti ja kyljessä tuntui repäisevä kipu. Niitä samoja oli aikaisemmissa raskauksissa, joten päätin illalla kaivaa ylijääneen testin laatikosta.

Alle minuutissa tuli haamu. Muutamassa minuutissa se haamu muuttui haalean vaaleanpunaiseksi. Ei värinsäätöjä kännykässä, ei kääntelyä eikä vääntelyä. Näyttää ihan samalta kuin Elsasta tehty eka testi ja tummemmalta kuin aikaisemmat epäonnistuneet raskaudet. Aion lataa tähän kuvan, mutta sanon jo etukäteen, että tiedän viivan olevan haalea. Tiedän myös, että se vuoto voi taas alkaa kohta. En tarvitse ketään sanomaan, ettei kuvassa olisi mitään, koska siinä on. Huomenna ostan digitestin vielä todisteeksi.

Hassuinta tässä on se, että kierron olisi pitänyt päättyä vasta ensi viikon keskiviikkona. Plussa tuli siis 6 päivää etuajassa S-marketin testillä. Ihan hirveän jännittävää, että miten tässä käy. Syteen tai saveen.. tällä hetkellä lähinnä on ihan hyvä fiilis. Laskettuaika olisi ilmeisesti 27.1., mutta vaikea sanoa kierron sekavuuden takia.

Muoks. Ilmeisesti näin illalla kalenteria tutkailleena ovulaatio on tapahtunut aikaisessa vaiheessa eli 5.5. aikoihin ja tästä syystä tulos näkyy jo testissä. Oviksesta olisi nyt about 14 vuorokautta.

Muita, jotka saaneet plussan tosi ajoissa ja oireet olleet yllättävän vahvat?

Ps. Lupasin päivittää infoa. Pihiys iski enkä jaksanut ostaa digiä, mutta tämä on nyt niin selkeä, että vain puusilmä ei tulosta näe.

Kommentit (92)

Meillä tämä toinen anto odottaa itteään reilu puolivuotta. Ei toisille pitkä aika, mutta meillä tuntu tuskalliselta (esikoinen oli maailman paras yllätys) sain ensin viikolla 5km ja tuntu, että koko maailma mureni alta. Siitä reilu kuukausi ja testissä yhtä haalea viiva, ku tossa sun! Voi sitä onnen määrää! Nyt menossa rv25 ja toisen neidin pitäs saapua syyskuun alussa<3 oot super rohkea, ku kerrot heti blogissa tästä! Oon tähänasti kurkkinu välillä sun blogia, mutta nyt kyllä jään kunnolla seuraamaan! Hirveesti jarrusukkia pienelle!<3

Mä sain aikoinani aivan selkeän, vahvan ja tumman plussan ennen kuin menkkojen piti alkaa. Mulla on lyhyt kierto (n. 20-24 päivää) ja muistelisin, että tein sen testin rv 3+6 tai 4+0 tai jotain sellaista. Oireina oli vain vatsakivut joita luulin menkkakivuiksi. Pari päivää myöhemmin alkoi pahoinvointi. Ja ihan lapsi syntyi tämän tuloksena. ?

Tsemppiä ja toivotaan parasta!

Kiitos zempeistä♡

Onko sulla joku sairas tarve huomionhaulle vai miksi julkaiset sun raskaudet näin aikaisin?

Ömh 😀 Se on ehkä ainut vastaus mitä keksin tähän kommenttiin.

Onnea raskaudesta! Todella, todella elävästi tulee mieleen omat plussat tuosta viimeisestä kuvasta, ihan vatsanpohjaa kipristää sinun puolesta! Kaikkea hyvää 🙂

Kiitos kovasti ♡

Missä mahdetaan käskeä testaamaan kesken kierron, ja miksi? Olen kätilönä työskennellet pitkään ja useissa yksiköissä myös neuvolan puolella enkä koskaan ole törmännyt tai kuullut että käsketään testaamaan raskautta kun kierto on kesken. Täytyykin ottaa työpaikalla asia puheeksi.

Kyllä vaan on usein tk:ssa käsketty ja kysytty. Sanovat usein, että testaan parin pvän päästä ja jos asia ei muutu niin uudestaan pitää olla yhteyksissä.

Kyllähän siellä kaksi viivaa selkeästi on! ?

Onnea! ?

Mun tuli tosi paha mieli sun puolesta. Ihmiset osaa olla niin inhottavia. Tsemppiä raskauteen ja elämään ja kaikkeen! Tykkään susta ja sun blogista <3

Noh, ne on osa tätä some-maailmaa… 🙂 Kiitos ihanista sanoista ♡

En tiedä miksi mun kommentti ei näy mutta kokeilen vielä kerran ?
Huh että voi joitakin ihmisiä näköjään ärsyttää jos joku haluaa tehdä raskaustestejä… Mulla on viime vuodelta takana kemiallinen raskaus, eli vuoto alkoi noin reilu viikko sen jälkeen kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, sain myös r-testiin haalean viivan. Tämä merkattiin myös neuvolassa keskenmenoksi, ja nyt kun olen raskaana uudestaan niin myös ultran tehnyt kätilö sanoi että kyllä nuo keskenmenoiksi merkitään. Tästä raskaudesta mulla oli hyvinkin vahvat oireet jo ennen testiä, mulla alkoi heruttaa maitoa ja muitakin oireita oli, testin tein taas ennen kuin kk olisi pitänyt alkaa ja haalea haamu taas tuli, pelkäsin toki silloin että käy taas kuten aiemminkin, mutta tässä sitä ollaan jo raskauden puolivälissä ? Toivon että tuo pikkuinen pysyy matkassasi ja älä välitä noista ihmettelijöistä ?

Sorryy, hyväksynnän kautta menee kommentit. Hyväksyn aina vasta ku ehin vastaa 🙂 Ja ”kiva” kuulla muidenkin kokemuksia, vaikka kurja kuulla sun keskenmenosta. Zemppiä kuitenkin loppuraskauteen nyt 🙂 ♡

Noniin eli olin vähän hätähousu kommentoinnin suhteen ? Mutta oli vaan pakko jakaa tuo oma kokemus, sillä olit saanut kohtuuttoman ikäviä kommentteja.

Kyllä ihmiset on kauheita.. onnea teille jos vauva tulossa 🙂

Kiitos 🙂 Ainakin vielä on kyydissä!

Tosi selkeät plussat. Onnea! Itse en ole koskaan saanut mitään ihme ”viivanpaikkoja” vaan aina kun edes hieman haaleaa väriä jota kukaan muu ei varmaa erottaisi edes.. 😀 Niin vauva siitä on syntynyt. 🙂

Munki mielestä selkeät 🙂 Kiitos!

Tapahtuu ovulaatio,kestää ennenkuin munasolu liikkuu eteenpäin ja siittiö kohtaa munasolun. Ok,tästä alkaa alkion jakautuminen, ensin 1 pvä nähdään hedelmöittyminen, sitten 2 soluinen, 3.päivä 4-soluinen, 4.päivä 8 -soluinen, 5.päivä 16-soluinen morula, 6.päivä blastokysti1 ja 7.päivä blasto 2. Vasta blasto 2 alkaa etsiä kiinnittymispaikkaa kohtuun.Ja kun kiinnittyminen tapahtuu alkaa tietty hcg nousta alussa tietty hitaasti( tuplaantuminen).Älä sinä dano minulle että lue biologiaa lisää, olen solubiologiaa lapsettomuushoidoissa 4 vuotta käyneenä oppinut ja opiskellut aika tavalla. Mua pännii miten otat faktat mitkä sulle kerrotaan.Sanoisit edes hcg atvon minkä silloin verikokeessa sait niin jo siitä tietää onko ollut oikea raskaus. Jos et hyväksy muita kommentteka kuin onnittetteluja niin ilmoita vasta kun raskaus yli riskirajojen tai tikuissa edes kunnon viivat.Kyllä mua pännii tuo että biologiaa pitäisi lähteä lukemaan…Tottakai toivotaan kaikki että tärppää nyt eihän nää sitä tarkota.

Jep, mutta kyllä niitä oireita voi tulla 14 vrk ovulaation jälkeen. Kuten sanoin 🙂 Ei kaikille tule. Ovulaatiosta voi olla jopa enemmänkin! Ihan kunnon viivoja nuo on. Clearbluen oma on ainakin selvä kuin mikä 😉

Minä sain ensin roskishaamun, ”viikolla” 3+5 ja seuraaviinkiin pariin testiin muutaman päivän päästä vain hyvin haalean viivan. Vähän alle viikko tästä tein digitestin joka näytti selvällä suomella raskaana 1-2vk ! Eli kyllä minä luottasin etenkin tuohon viimeisen kuvan plussaan ! Noissa kaupantesteissäkin herkkyys on yleensä miltei 50iu/ml joten jos siihen saa jo haalean plussan on se jo yleensä luotettavampi kuin tehdä niillä erityisherkillä predictoreilla haamuja, kun niissä herkkyys se 10iu/ml! Ihan siis selkeä plussa mielestäni:) nyt siis vaan tsempit että kiinnittyy hyvin ja alkaa kehittyä siellä eteenpäin! 🙂

Oon miettiny just samaa mitä tossa alla sanoit 🙂

Mulla meni niin päin, että testasin kuukautisista (kp 28/28) ja tuli haalee plussa. Seuraavana päivänä digitestistä nega!! Olin supermalttamaton ja tein yhteensä ehkä 7 testiä. Hiljalleen ne viivat siitä tummui, ja nyt olisi jotain 7+2-7+5 (uä maanantaina, jännittää!). Olikin ovis tosi myöhässä. Tosi outo vaan se digitesti, jota pitäny varmimpana ?
Tsemppiä, oot ihana! Sun lukijat on vaan välillä inhottavia.. 🙁

Oho, outoa toi nega siitä! Musta kans digi aina luotettava 😀 Mut kiitos, lukijoita tosiaan on hyvässä ja pahassa 🙂

Voi ei miten harmillista lukea näitä kommentteja.Jossei ole mitään hyvää sanottavaa niin eikö voi olla kommentoimatta tai vaikka jättää koko blogi lukematta jos aiheuttaa noin paljon negatiivisia ajatuksia!
Toivottavasti pikkuinen jaksaa tällä kertaa pysyä matkassa,tsemppiä! ❤

Samaa mieltä kieltämättä 😀 kiitos zempeistä!

Toivotaan että se saisitte tammikuussa vauvan<3 Keittää sun puolesta noi katkeroituneet kanssamatkaajat, tsemppii sulle noiden vihamielisten ihmisten kans sekä tsemppii niille vihamielisille. Joillakin taitaa olla omassa elämässä moni asia niin huonosti että täytyy koko ajan solvata muita. Onnea vielä odotukseen!<3

Kiitos kovasti ♡♡

Meillä oli myös haalea viiva. Onnistuin saamaan vko odotettua aikasemmin ovikseen ekaa kertaa haalean viivan ja seuraavana päivänä sitä ei enää tullut. Menkkaoireita oli ja odotin menkkoja alkavaksi kunnes ystävä hokasi sanoa että jos ne oireet oliski raskaudesra. Tästä oviksen teon jälkeen 2 vkon päästä ystävänpäivänä sitten plussasin haaleasti mutta seuraavana päivänä jo vähän voimakkaampi väri. Nyt poika on 6,5kk.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää teille!

Kiitos ♡♡

Mitä ihme kommentteja tänne laittaa nämä ”asiantuntijat”. Ihan selkeä plussa tuo jo on ehkä mikään viivanpaikka. Digi näyttäisi jo raskaana tuloksen tuolla. Varovaiset onnittelut ja toivottavasti pieni tarttuu hyvin kiinni. Itse olen pc:n testiin pari kertaa saanut harmaan viivanpaikan joka näkyi todella haaleana myös kuvassa. Värillinen viiva on plussa ihan sama minkä vahvuinen se viiva on.

Kiitos 🙂 Ja joo, mutta osa kommenteista on varmana vaan trollausta 🙂

Ihan selvästi huomaa☺onnea matkaan ?

Kiitos 🙂

Siis mä en tajua ihmisten vihamielisyyttä sua kohtaaan. Toivottavasti et välitä tollasista ”kaiken” tietävistä, jotka vois mennä pätemään johonkin ihan muualle. Toivottavasti nyt plussa pysyy ja vahvistuu!itellä ollu kans tollasia hyvin vaaleita ku oon testannu välil kans jo 10 päivää hedelmöittymisen jälkee, et täällä toinen malttamaton?

Joo en välitä, no hätä. Ainut millä on oikeasti väliä on se mitä läheiset sanoo 🙂

Minä tein positiivisen raskaustestin kuuakutisten mukaan rv 3+4 illalla vahvojen oireiden vuoksi. Nyt menossa rv 8+1 kuukautisista laskettaessa. Minulla on tosin pieni epäilys, että ovuloin itse asiassa jo aiemmin, jolloin nyt voisi olla jo rv 8+5, mutta tuo lienee varmistuu ultrassa aikanaan. Toivotaan, että sulla plussa vahvistuu ja pysyy mukana 🙂

Kiitos! Zemiä raskauteen 🙂

Huh että voi joitakin ihmisiä näköjään ärsyttää jos joku haluaa tehdä raskaustestejä… Mulla on viime vuodelta takana kemiallinen raskaus, eli vuoto alkoi noin reilu viikko sen jälkeen kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, sain myös r-testiin haalean viivan. Tämä merkattiin myös neuvolassa keskenmenoksi, ja nyt kun olen raskaana uudestaan niin myös ultran tehnyt kätilö sanoi että kyllä nuo keskenmenoiksi merkitään. Tästä raskaudesta mulla oli hyvinkin vahvat oireet jo ennen testiä, mulla alkoi heruttaa maitoa ja muitakin oireita oli, testin tein taas ennen kuin kk olisi pitänyt alkaa ja haalea haamu taas tuli, pelkäsin toki silloin että käy taas kuten aiemminkin, mutta tässä sitä ollaan jo raskauden puolivälissä ? Toivon että tuo pikkuinen pysyy matkassasi ja älä välitä noista ihmettelijöistä ?

Paljonko se hcg oli sulla viime kerralla kun km?Jos rasksutta ei ole ultrassa todettu vaan pelkällä testillä niin puhutaan kemiallisesta raskaudesta eli alkio kiinnittyy kohdun seinämään vain hetkeksi ja saa hcg arvon nousemaan. Nuo sinun ovat olleet kemiallisia raskauksia eivät kliinisiä raskauksia.Tämä ihan lapsettomuuslääkäri gurun sanomaa. Ja oireita ei ole mahdollista tulla ennen kuin alkio on kiinnittynyt ja alkanut erittää hcg hormoonia, siis ei ole mahdollista!!!!Ota asioista selvää,en ihmettele että saat näitä kommentteja kun et ole kovin perillä asioista. Kun kohdussa uä: llä siis nähty sikiö puhutasn vasta keskenmenosta,muut kemiallisia ennen sitä!

Eli jos ei käy lainkaan ultraäänitutkimuksessa (mikä ei tietysti pakollista ole) ei voi saada keskenmenoa. Kätevää! 😉

Alkio kiinnittyy noin 6-7 päivän päästä munasolun irtoamisesta. Jos tänään on siitä 14 päivää, oireita voi todella hyvin olla. Elsasta oli oireita samoihin aikoihin 🙂 Topista oireita oli vasta rv9 ja plussasin vasta 8+6.

Eli loppu meni kommentissa vähän höpöksi 🙂 Kemiallinen ja keskenmeno lopulta on vain termejä, turha niistä kiistellä. Kummassakin hedelmöittynyt munasolu tulee ulos eli näin 🙂

Kun tiedät milloin menkkojen olisi pitänyt alkaa eli vasta ensi viikolla, miksi ihmeessä testaat näin aikaisin?

Hyvään kysymykseen hyvä vastakysymys, jos tajuisit että sulla on todella selviä oireita… vitkuttaisitko viikkotolkulla? Mulle on tosi hyvä tietää HETI alussa, niin saa lääkityksen kohilleen. Jo alku sekottaa.

Toisekseen.. instassa jo kerroin mystoryssa, että oon lihonnu noin 6kg ja olin menossa sen takia lääkäriin. Ne tosin kysyy ekana, että oonhan tehnyt testin, joten tarkotus oli oikasta mutkissa ja olla valmiina 😀

Eikä vko 3+6 lihota, sun lihominen on muudya syystä kun nythön se alkio vasta kiinnittyy!!!Ja ei sun kroppa tiedä ennen kiinnittymistä onko solu hedelmöittyny vai ei,raskaus alkaa vadta kiinnittymisestä. Mä en ymmärrä miten ihmiset on näin pihalla biologian perusasioista?

Mä luulen, että kannattaa avata se bilsan kirja siellä päässä. Kiinnittyminen edelleen tapahtuu 6-7 vrk ovulaation jälkeen. Nyt mahdolliisesti on 14 vrk eli yksi ensimmäisiä oireita on turvotus. Turvotus on kertynyttä nestettä ja neste painaa reippaasti. Oliko vielä muuta? :’D

Testaisin vasta kun menkat on myöhässä, oireista huolimatta. Lääkärille vastaisin kysymykseen raskaudesta etten tiedä koska kierto on vielä kesken, samalla mainiten että lasta yritetään. Lääkäri varmasti käsittäisi jos ei ole testannut kesken kierron.

Mutta sitten kannattaa muistaa se, että kaikki ei ole niinkuin sä 🙂

Monesti tk:ssa käsketään tehdä ensin testi itse ennenkun ajetaan kalliit testit läpi 🙂

Niitä oireita tulee erittäin herkästi myös jos oikein kovasti sitä raskautta toivoo… Eli niihin en niin kovin luottaisi.

Joo voihan niitä tulla, mutta todistetusti nyt joka oirekerralla on tullut plussa 😀 Ja ne oireet on olleet vaan niin selkeitä. Kahden lapsen jälkeen tunnistaa helpommin.

Missään terveyskeskuksessa tai sairaalassa tai yksityisellä ei käsketä testaamaan ennen kiertoa, ei todellakaan, etenkään kun kyse on käynnistä jossa mietitään kilojen tuloa. Nyt taas joku järki tuohon sun kommentointiin.

Kyllä itseasiassa ne pyytää 🙂

Tällaisella viivalla meidän kuopuksen odotus alkoi (la oli 25.1.16). Joillain hcg vain nousee rauhallisemmin. Meinasin jo toivoni menettää kun muistaakseni rv4+2 hcg oli vain 22, mutta tuplaantui kuitenkin joka toinen päivä (kävin useamman kerran kokeissa, koska oli mahdollisuus siihen). Voithan pyytää myös verikoelähetettä, jos se auttaisi mielenrauhaa tuomaan! Ja ennen kaikkea, onnea!!

Joo toki sen vois myös tehdä 🙂

Voi vitsi,itse tein samaisen testin yli viikko sitten,oli vaan sellanen tunne että pakko tehdä (huom mulla kierukka). Pari päivää myöhemmin alko menkat ? oireeni ilmeisesti johtui tosta hemmetin kierukasta. hyvää kevään ja kesän jatkoa sulle ?

Tai sitten oli kemiallinen?

Voi miten ihanaa! Hurjasti onnea ja tarrasukkia että pikkuinen pysyisi kyydissä! <3 Samanlaisella hailuraplussalla itsellänikin kaikki raskaudet alkaneet. Esikoisella sain haalean haamun (vielä haaleamman kun sulla) jo dpo9, eli hurjan aikaisin. Ja siitä lähti tummenemaan.

Tulipa hyvä olo puolestasi! Täällä sormet ristissä että kaikki menee hyvin <3

♡♡♡

Voi että miten paha mieli tuli näistä sun saamista kommenteista!!!!

Täällä pidetään hurjasti peukkuja että seuraavaan testiin pamahtaa tyylipuhdas plussa ja saat aloittaa masun kasvatuksen.
Tuuthan kertomaan miten käy?!?plussatuulia♡♡♡

Tulen 🙂 Eikä noista kannata harmistua!

Nostan hattua sulle,mä olisin ehtinyt vetää jo tuhat palkokasvia nenään näistä sun saamista kommenteista!?
Ja hei toi on kyllä jo super selkeä plussa!!!!!♡♡♡♡

Hahaa; mulla on lehmän hermot. Ja ei sillä oo väliä uskooko nämä ihmiset, kun itse tietää totuuden 😛

Mä näen kyllä viivan ihan hyvin ja itsellä oli samanlainen n. 5 päivää ennen kuukautisten poisjääntiä. Mitään oireita ei ollut vielä pariin viikkoon. Ja normaali raskaus alkoi ja on nyt meneillään. Tottakai kyse voi olla biokemiallisesta raskaudesta tai voi tulla keskenmeno, mutta ajattelisin että ei toi sun tän hetkinen testitulos siihen vaikuta 🙂 tsemppiä ja toivotaan parasta!

Kiitos 🙂

Mulla oli kans tuota vielä haaleampi viiva jonka näki vaan minä, ei mies tai kukaan muukaan. Ja olin tehnyt testin sinä päivänä kun kuukautisten ois pitänyt alkaa. Seuravana päivänä tein toisen merkkisen ja siinäkään ei näkynyt paljoa mitään. Viikon väänsin kättä kaikkien kans, että ollaanko nyt raskaana vaiko ei.
Digi sitten komppas mun näkemystä.
Nyt haamuilija kohta 2 vuotias. 😀
Kyllähän tuossa viiva näkyy, muokkaamattomissa kuvissa se viivanpaikka ei näy. ellei sitten oo ihan sunnuntaierää koko testi.
Toivotaan että seuraavasta tulee vielä vahvempi tulos.

Mun mielestä aika jännää tää keskustelu ollut, on kuitenkin kyse asiasta joka sattuu blogin kirjoittajaa. Jokainen kokee nää asiat erilailla. Kipeää ne tekee ne negatiivistenkin testien tekemiset jos yritys on kova.

Samaa mieltä 🙂 Kiitos kommentista!

Ihanaa ja toivottavasti kaikki menee hyvin. ? Minä olen myös tehnyt plussat noilla samoilla testeille 3päivää ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Viivaki oli juuri tuollainen haalea mutta ilmestyi heti siihen. Itse en ole ikinä saanut haamuviivoja ollenkaa jos en ole raskaana ollut.

Jospa teitä nyt onnistaisi!:) lupaavalta vaikuttaa! Itse plussasin edellisessä raskaudessa useita päiviä ennen kierron loppua ja juurikin oireiden perusteella tein testin. Tsemppiä!:)

Kiitos 🙂

Siis hämmennyn kommenteista. Olen saanut neljä lasta ja kaikissa alkuraskauksissa olen saanut tuollaisen viivan. Testannutkin malttamattomasti päivää tai kahta ennen menkkoja. Minulle nämä testit eivät ole myöhemminkään kovin tummaa viivaa antanut. En sano että kaikilla olisi näin, mutta bloggaajalla voi silti olla ihan todella vauva tulossa.

Näinhän se on 🙂 Elsasta mäkään en aaamut hirveästi tummempaa 🙂

Täällä oma eka positiivinen testi tästä toisesta lapsesta näytti samalta ! Ja oireita oli, etovaa oloa aamuisin ja kesken ruokailun sekä rintojen arkuus useampana viikkona. Viikko ennen menkkoja tein testin ja positiivinenhan se oli. Vielä tuskailin sinne saakka, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa ja sillon pärähtikin jo ihan räikyvän punainen viiva testiin! Meillä laskettu aika 23.11.2017 , eli nyt menossa rv 13+1. Mulla ennestään yksi tytär, joka nyt täyttää kuusi vuotta kesällä. Vauvankaipuu on ollut jo vuosia, vaikka kunnon mies löytyi vasta jokunen vuosi sitten ja yrittämisen ehkäisyn jätimme pois nyt vuoden alussa.
Sun blogia olen sydän kallellaan lukenut useita kk ja jännännyt ja myötäelänyt näinä aikoina ja itkenytkin, kun asiat on menneetkin ikävästi. Toivon suuresti, että tämä pieni pysyisi matkassasi ja saisitte tuon tammikuun beibin❤️! Kaikkea hyvää sinulle ja teille, täällä pidän peukkuja pystyssä.

Onnea raskauteen ja kiitos ♡

Niin,raskauden kesto ( 40vk) kyllä lasketaan kierron alusta,mutta oikeampi tapa olisi laskea ovulaatiosta,sillä eihän munasolu voi sitä ennen hedelmöittyä! Ja ovulaatioaikahan on keskimäärin 12-16 vrk ennen seuraavien kuukautisten alkua. Jos sinun kuukautisesi pitäisi alkaa vasta kuuden vrk:n kuluttua niin ovulaatiostasi olisi aikaa vasta n.6-10vrk.Eli mahdollisesti hedelmöittynyt munasolusi olisi viralliselta iältään max tuon ikäinen! Ei siis todellakaan puhuta vielä mistään keskenmenosta.Vaikka kuukautiset olisivat viikon myöhässä niin kyseessä on yleinen tilanne että niitä ei vielä tilastoida keskenmenoiksi.Nämä tapahtumat ovat niin yleisiä ja noteerataan yleensä vain myöhässä olevana ,ehkä vähän tavallista runsaimpana vuotona. Tietysti jos joka päivä parin viikon ajan tekee testejä niin voi nähdä epävarman haalean viivan ( joka kyllä useimmissa testeissä tosiaan näkyy kosteassa liuskassa väriaineen paikkana muutenkin) tai ihan kunnon viivankin muutama päivä kuukautisten poisjäännit jälkeen. Jos ei ole heti noita testejä tikutellut ja kuukautiset alkavat vähän myöhässä niin ei tiedä edes raskaana olleensakaan. Ja jos kuukautiset ovat vielä epäsäännölliset niin tilanne on vielä epäselvempi. Surra toki saat,jos siltä tuntuu,mutta aika epärealistinen julistus raskautumisesta tuo tosiaan oli! Tottakai olen iloinen puolestasi jos toiveesi toteutuu,nyt tai myöhemmin. Mutta yritän myös sanoa että oikean ,todellisen keskenmenon useastikin kokeneet ja lapsettomat eivät ehkä ymmärrä juttujasi!

Noin vahva viivahan ei tosiaan tulisi, jos munasolu olisi 6-10vrk ikäinen. Järkevin selitys on, että ovulaatio on tapahtunut aikaisemmin tässä kierrossa. Ja vähän kalenteria ja tapahtumia nyt illalla seuranneena uskoisin, että olen ovuloinut 5.5. eli tasan kaksi viikkoa sitten. Olin silloin ainakin kaverille maininnut erään asian, jonka nyt näin jälkeenpäin tulkitsen ovulaatioksi 🙂 Mun kierto menee niin, että oviksesta tasan 14vrk jälkeen alkaa menkat. Eli nyt perjantaina. Eli perjantai pitäisi olla joko kp1 tai toisinsanoen 4+0 🙂 Huomisen testin pitäisi siis olla vahvistunut selkeästi ja digitesti näyttää varmasti yhtä luotettavasti tuloksen, kun edellisen ”viivapaikan” todisti verikoe pos-tulokseksi.

Aikaisemmissa teksteissä oonkin maininnut, etten oo tehnyt testejä jatkuvasti. Ainostaan nyt nämä, joista on ollut oireet ja sitten plussa 🙂 Muoks. Niin ja se 4+6 diagnosoitiin keskenmenoksi lääkärissä. Mainittakoon vielä se, kun unohtu 😀

Toivon sydämeni pohjasta, että teille vauva suotaisiin, koska näemmä sen kaipuu on mahdottoman suuri. Pelkään, että tuollainen viivojen ja keskenmenojen kuvittelu ajaa sinut lopulta kuilun partaalle 🙁 Itse olen saanut monesti monesti monesti noihin samanlaisiin Pregcheckin testeihin samanlaisen viivan – en joka kerta, mutta useasti. Joskus hcg-mittauksessa on havaittu pientä hcg-kohoumaa, joskus ei. Nuo antaa todella herkästi viivanpaikkoja. Plussa testissä tarvitsee väriä. Viivanpaikkojen ilmestymisestä kysyin itse valmistajalta, ja sain vastaukseksi: ”Tulosruudun taustavärin muuttuminen on normaalia, sillä fyysiset tekijät kuten virtsan koostumus, mutta myös testiympäristön kosteuden muutos vaihtelevat. Tausta reagoi eri tavoin näihin erilaisiin muutoksiin. Taustan vaihtelu ja ”viivan paikan” näkyminen korostetusti ovat siis normaaleja ilmiöitä, eivätkä vaikuta testin luotettavuuteen.”

Mä en tän kommentin jälkeen enää julkase näitä samoja kommentteja,kun en jaksa vastata tuhat kertaa samaan. Eikä se toistaminen mene läpi, jos ei halua uskoa. En sano tätä pahalla,mutta hyöty toistaa samaa on aika nolla 🙂

1. Hcg:llä mitattiin viimeksi haalea viiva positiiviseksi. Kuvittelua? Ei.
2. Olen käynyt lääkärissä asiasta ja oikeasta keskenmenosta on ollut kyse. Kuvittelua? Ei vieläkään 😀
3. Lisäsin salamalla otetun kuvan ja jos siitä ei näe niin sitten nämä kommentit on varmaan trollausta. :’D
4. Huomenna aion tehdä digitestin, jonka tuloksen voin tulla kertomaan tänne, jos kiinnostaa?
5. Kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän mikä on viivanpaikka ja niitä on tullut kiukkuisena tuijoteltua aikanaan MONIA.
6. Testiviiva on punainen, ei harmaa kuten viivanpaikka. Positiivisen tuloksen pitää aina punertaa.
7. Jos olet lukenut blogia.. tiedät onko yrittäminen nyt pakkomielteistä vai ei. Voit varmasti haulla myös löytää ne vanhat pakkomielteiset tekstit ja verrata. Sille tielle en halua enää koskaan.
8. Vainoharhaisuus on kurja sairaus, mutta niin paljoa mä en vauvaa toivo, että jaksaisin sen antaa vaikuttaa arkeen kuvittelemalla olemattomia viivoja.
9. Lapset pitää niin kiireisenä, ettei kaipuu ehdi vaikuttaa niin paljoa enää. Vauvakuume on vähän jo laantunutkin!
10. Kiitos, että toivot ♡

Vaikka oon bloggaaja ja asenne mua kohtaan on hieman omituinen, niin mä olen kuitenkin ihan täysipäinen ihminen 🙂 Tervetuloa kylään tutustumaan,voin keittää kahvit ja saat katsoa testin vaikka livenä 😉 Ihan oikeesti, ei sarkastisesti!

Täytyy nyt kyllä myös sanoa samaa kuin edellinen kommentoija. Mun mielestä se ei ole keskenmeno jos oot saanut noin haalean (mä en kuvassa edes näe viivaa) plussan viikkoa ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa. Sit kun ne alkaakin ajallaan niin se on sun mielestä km. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin miten se toivo siitä raskaudesta kasvaa aina kierron lopulla mutta keskenmeno se ei ole jos se raskaus ei vaan jostain syystä tärppää.
Hirvittävän aikaisessa vaiheessa uskallat raskautta julistaa näin julkisesti. Toivon kuitenkin kaikkea hyvää ja toivottavasti se nyt tällä kertaa olisi tärpännyt!

Ja muistutan vielä, että empatiakyky on tavallaan osittain taitolaji ja yksi hienoimpia piirteitä ihmisissä 🙂 Mun neuvo ihmisille on, että ymmärtäkää, uskokaa ja kuunnelkaa. Jos ei oo mitään hyvää sanottavaa, kannattaa vaan pitää mölyt masussa. Etenkin asioissa, joissa ei oo faktatietoa toisen elämästä, vaan ainostaan omia tulkintoja. 🙂

Enhän mä nyt ole mitään keskenmenoa saanut? 😀 Niin miksi me edes puhutaan sellaisesta aiheesta. Viimeksi viiva oli haaleampi ja kävin verikokeissakin 🙂 Eli se oli keskenmeno, miksi me väännetään tästä asiasta.. Tylsää, että ruudun takaa ihmiset tulee huutelee faktoja vastaan. Mut bloggaajat usein on tyhmiä, vainoharhasia ja mitä vielä, joten eipä kai sille asenteelle mitään voi. Eikä sillekään, ettet näe. Kyllä se on tärpännyt,kuten edellisetkin.. enää jää vain kiinni siitä onko kiinnittynyt hyvin vai tuleeko heti ulos 🙂 Ja julkistin, koska vertaistukea tämä on parhaillaan ♡

Nyt vasta kiinnitin huomiota testiin, jos tuo on vahvempi, kuin aikaisemmat ”kesken menneet”, kannattaa vähän pohja omaa kriittisyyttä testien suhteen. Siellä testissä on se väriaine paikallaan, mikä sitten värjäytyy kunnolla kun on raskaana. Aina se sieltä kumminkin vähän pilkottaa. Voit kokeilla vaikka menkkojen aikaan tai heti jälkeen.

Kaks asiaa kuitenkin. Sä et koskaan saa sitä kuvaan yhtä vahvana ja aikaisemmissa otettiin verikokeena testi lopulta 🙂

Kiertojen välissä testeihin ei ole tullut mitään viivaan. Ei edes viivanpaikkaa.

Tunnistathan kuitenkin, että et voi viikon päästä tulla sanomaan ”raskauden menneen kesken”, minusta ei ole reilua oikean keskenmenon saaville revitellä keskenmenoilla tuossa vaiheessa. Niitä viivoja voi saada apteekki ja markettitesteihin ihan normaalissa naisen hormonitoiminnan myllerryksessä, raskautta kannattaa julistaa vasta kun se viiva on pysynyt siinä useamman päivinä kierron loppumisesta. Toki ymmärrän, että se kun raskaus ei ala on myös aina pettymys, mutta ei se tarkoita, että voit puhua keskenmenosta.
Minua monta ihan oikeaa keskenmenoa saaneena loukkaa ihmisten kevytkenkäinen suhtautuminen aiheeseen.

Oon tosi pahoillani, että olet keskenmenon kokenut. Mutta ei sen pitäisi olla pois sulta, jos suren omaani, joka tapahtui 6 päivää menkkojen alkamisen jälkeen. Yhtä surullista ja raastavaa se silti on valuttaa toivo pois ja lähteä taas uuteen kierrokseen. Kyllä siinä vahva toivo ehtii kasvaa. Se on vaan erilailla vaikeeta eri asioissa.

Ja suosittelen hirveästi miettimään, että kannattaisko omasta murheesta käydä juttelemassa, jos se painaa paljon. Blogipostauksen ei tarvisi olla syy satuttaa, varsinkin kun siinä surraan omaa surua eikä vähätellä sinun surua.

Ja edelleen verikokeessa kävin viimeksi, kun viiva oli tosi haalea eikä hädin tuskin näkyvissä.

Sitten vielä haluan kysyä, että miten revitellä? Tai miten olla kevytkenkäinen? Ihan vakava asia tämä on ja viikkoja on mahdollisesti tänään 3+5, jos ovulaatio on ollut aikaisessa vaiheessa. Vähän pystyy myös laskemaan kalenterin kanssa. Viikon päästä, jos menisi kesken olisi se viikon aikana kasvanut suru vuotanut pois. Viikoilla 4+5. En siis näe syytä miksen saisi surra?

Toivon sulle kaikkea hyvää ja jos tuntuu vaikeelta lukea tällaisia postauksia niin oman itsen takia kannattaa vaan painaa ruksia 🙂 ♡

Onneksi Nina itse olet hienotunteinen tyyppi selvästikin ? On varsin loukkaavaa tosiaan puhua omista kokemuksistaan omassa blogissaan..Varsinkin kun sun oma kommentti on selkeesti tullu kaikella lämmöllä ja rakkaudella. Toivottavasti et itse saa yhtä epäempaattista ja tekopyhää paskaa vastaan kun kerrot ihmisille omasta keskenmenostasi.

Joo, eipä nää mun asiat täällä oo kellekään loukkaukseksi tarkoitettu 🙂

Kiitos kommentista ja kiva, että jäät seuraamaan ♡

Vastaa käyttäjälle lindaS Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X